Oli kyllä upea tapahtuma ja lopetus oli aika perhanan hieno. Topi Raitaselta jättimäinen päätös tapahtumalle ja koko kaudelle. Muutoinkin miehen kausi on upea, joten olihan tuo sopiva päätös.
Hauskaa kuinka Ruotsissa joku kolumnisti kertoi kuinka tapahtuma ei kiinnosta ketään. Näytti se urheilijoita kiinnostavan, kun on suoraan Brysselistäkin paikalle lennetty. Tuollaiset lauseet ovat jopa vähän epäkunnioittavia näitä urheilijoita kohtaan, jotka ovat juuri antaneet kaikkensa oman maansa väreissä, tämän jälkeen tullaan lällättelemään, että ketään ei kiinnosta. Kolumnissa oli myös mielenkiintoista kuinka suomalaista yleisurheilua parjattiin. Jännä silti, että kisassa, jossa mitataan yleisurheilun kansallista tasoa, miehissä Suomi kilpailun voitti. Tiedä sitten miten kolumnisti voi argumentoida ruotsalaisen yleisurheilun tilan olevan merkittävästi parempi. Ellei sitten Ruotsissa miesyleisurheilu ole kuin kiekonheittoa ja seiväshyppyä. Meillä Suomessa yleisurheilu on kuitenkin vähän laajempi kokonaisuus.
Kyseessä oli siis loistava kolumnisti Mats Wennerholm.
Minäkin pidän tuota purkausta outona, kun Ratinassa oli juuri nähty aivan huikea taistelu miesten maaottelun voitosta, useita PB- ja SB-tuloksia molempien maiden urheilijoilta, loistavaa tunnelmaa katsomossa (lauantaina) sekä hymyileviä, poikkeavasta ja jollakin tavalla rennosta ilmapiiristä nauttivia urheilijoita.
Ei Wennerholm silti täysin hakoteillä ehkä ole. Ei liene epäselvää, etteikö urheilijat tuosta nauttisi, mutta yleisömäärät kyllä vaikuttavat olevan laskussa ja aika karulta näytti yleisömäärä nytkin perjantain osalta. Myös lauantaina olisi ollut tilaa paljon suuremmallekin yleisömäärälle. Tuommoinen maaotteluasetelma ei enää nykymaailmassa herätä samanlaisia tuntemuksia kuin joskus 70-luvulla ja toisaalta muiden lajien tavoin, myös yleisurheilussa on mahdollista seurailla pelkkää tähtiloistoa arvokisojen ja timanttiliigojen myötä.
Minun mielestäni Suomi-Ruotsi -yleisurheilumaaottelulle on todellakin paikkansa. Mielestäni on paljon mukavampi katsella tämmöistä kisaa, kuin jotakin timanttiliigan muovista, rahan motivoimaa ennätystehtailua. Monelle nuorelle urheilijalle maaottelu tarjoaa niitä ensimmäisiä mahdollisuuksia urheilla kohtuullisen suuren yleisön edessä ja koska kaikista ei tule maailmantähtiä, niin monelle hyvän kansallisen tason urheilijalle maaottelu on myös niitä ainoita mahdollisuuksia siihen. Lisäksi harvinainen mahdollisuus kilpailla joukkueen eteen näyttää olevan mieluisaa ja motivoivaa yksilöurheilijoille. Mielestäni on myös pelkästään hyvä asia, että nykyinen maaotteluhenki on kilpailua rennossa ja kaverillisessa ilmapiirissä, vaikka tietenkin tosissaan vedetäänkin - verrattuna siis 60- ja 70-lukuihin, kun siellä mentiin nyrkkitappelun rajamailla.
Kyse on siitä, miten suuri yleisö tuon näkee. Kiinnostaako katsoa joukkue- ja maaotteluhengen motivoimia kansallisen tason urheilijoita, kun tarjolla on myös tähtiloistoa ja maailmanennätyksiä?
