Yleisurheiluvuosi 2012

  • 128 133
  • 603

-RVL-

Jäsen
Kotimaisista kisoista voisi mainita sen verran, että SM-maastot juostaan tulevana sunnuntaina. Osallistujia voi vilkaista ohesta. Tärkeimmät listat ovat oheisen sivun alaosassa.
SM-maastot Ilmoittautuneet

Lewis Korir näyttäisi olevan mukana. Korir on tällä kaudella esittänyt jälleen aika ylivoimaisia juoksuja kympillä sekä puolimaratonilla. Huhtikuun lopulla Korir voitto Kuopiossa puolimaratonin lähes kahden minuutin erolla toiseksi tulleeseen. Lopussa Korir säästeli reilusti voimiaan ja taustalla oli vielä aikaisemmin tänä vuonna sairastettu malaria. Sellainen kaveri.

Koririn aika tuore haastattelu.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Olisin toivonut että Isinbajeva olisi ollut mukana Dohassa naisten seipäässä kun siinä lajissa tavoitellaan timantteja mutta eipä näkynyt Jelenan nimeä listoilla. Harmi.
 

TKH

Jäsen
"Niissä lajeissa, joissa valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin kolme, huomioidaan painotetusti kilpailukautta 2011. Kyseisten lajien osalta kolmannessa valinnassa (17.6.2012) IAAF:n Timanttiliigan ja World Challenge- kilpailusarjan ohella lajikarnevaalien 2012 pääkilpailuilla on suurin painoarvo. Niissä lajeissa, joihin urheilijat valitaan SUL:n asettaman tulosrajan perusteella, on kilpailukauden 2012 aikana tehdyillä tuloksilla suurin painoarvo."

Mielenkiintoista, SUL oli poistanut kokonaan tuon boldaamani kappaleen EM-kisojen valintoja koskevista perusteista. Syy voi tietysti olla vain siinä, että kappale oli kirjoitettu hiukan huonosti, mutta voi syy valintaperusteiden poisottamiseen olla myös Pihlakosken viime syksyisessä kommentissa. Jää nähtäväksi ilmestyykö valintaperusteisiin lisää tarkentavaa tietoa siitä, millä perusteilla valinnat tehdään niissä lajeissa, joissa valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin kolme kappaletta. Vai lähteekö SUL todellakin Pihlakosken mainitsemalle linjalle ja ei jatkossa ilmoita mitää sellaisia perusteita, joiden rikkomisesta voisi jäädä kiinni.

SUL julkisti joku aika sitten lopullisen valintajärjestelmän, eikä siihen tehty enää muutoksia. Eli SUL ei ole ainakaan toistaiseksi kertonut mitä kisoja painotetaan niissä lajeissa, joissa valintakelpoisia on enemmän kuin kolme urheilijaa. Eli näyttäisi vahvasti siltä, että SUL lähti Pihlakosken mainitsemalle linjalle. Ohessa SUL:n valintajärjestelmä 2012. Sivulta löytyy siis kaikkien arvokisojen ja maaotteluiden valintajärjestelmät. Ohimennen voisi mainita, että SUL:n asettamat rajat 19-vuotiaiden MM-kisoihin on kovat. Esimerkiksi naisten kasilla SUL asetti yli 3 sekunttia kovemman rajan kuin mitä virallinen IAAF:n raja on. Kovaa saa Matintalo juosta jos kisoihin haluaa.
Vuoden 2012 arvokilpailujen valintajärjestelmä:
 

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet

TKH

Jäsen
Dohassa oli oikein hyvät kisat.

Evilä avasi kauden aika mukavasti 792 tuloksella ja mikäli kyseessä olisi ollut kuuden hypyn kisa niin kasi olisi hyvinkin voinut mennä rikki. Utriainen puolestaan heitti vajaat 58 metriä, mikä on tietysti ihan kohtalaisesti kun ennätys on vain noin puoli metriä parempi. Menkov voitti miesten pituuden (822) ja Abakumova naisten keihään (66,86).

Muista lajeista mieleen jäi etenkin naisten kasi, jossa Jelimo kävi mielenkiintoisen ja kovan taistelun Magisoa vastaan. Hetken aikaa jopa näytti, että kisa päättyisi Magison voittoon, mutta vielä Magison veto ei kuitenkaan kestänyt loppuun asti. Jelimo juoksi julmetun ajan 1:56.94 ja lopussa hyytynyt Magiso 1:57.90. Magiso kannattaa laittaa muistiin Lontoota ajatellen, on meinaan helppo veikata, että kyseinen aika ei tule jäämään naisen tämän kauden parhaaksi. Magiso omaa selvää potentiaalia 1:56 alkavaan aikaan. Myös Jepkosgei juoksi hyvin, 1:58.50.

Satasella Gatlin ja Powell kävivät tasaisen otatuksen ja ajatkin olivat oikein hyviä - 9.87 ja 9.88. Nelosella Merritt kellotti peräti 44.19. -93 syntynyt Luguelin Santos juoksi kisan kakkoseksi oikein hyvällä ajalla 44.88. Santos on Kirani Jamesia vuoden nuorempi ja saattaa tänä kesänä hyvinkin juosta samoja aikoja kuin mitä Kirani juoksi viime kesänä.
 
EM-kisojen alkuun on enää reilu 1,5 kuukautta, joten taitaa olla minun aikani herätä talviunilta. Yleisurheilun seuraaminen on jäänyt talvella ihan taka-alalle. SM-halllit katsoin, mutta muuten olen ollut ihan pimennossa mitä lajisssa tapahtuu.

Itse olen viime vuosina seurannut lähinnä vain arvokisat sekä kotimaiset kilpailut. Toki nyt yleisurheilua tulee tod. näk. seurattua vähän enemmän kotikisojen johdosta. EM-kisojen ohjelma on laadittu niin, että "joka päivä tulee mitali", mutta minä sanon tähän väitteeseen että paskanmarjat. Realistisena pidän yhtä mitalia, enempään en usko. Sen sijaan mukavia pistesijoja saattaa tulla sitten usemmastakin lajista. Niin, ja se ainut mitali tulee keihäästä. Vaikka pidän Pitkämäkeä huonoa arvokisaurheilijina, uskon tänä vuonna sen mitalin tulevan Terolle. Toki myös Ruuskasen pojalla ja Wirkkalalla on sanansa sanottavana.

Muissa lajeissa pistesijoituksiin on mahdollisuuksia Evilällä ja Ollikaiselle pituudessa (mikä on Laxin tilanne?), seipäässä Nikkasella, Salomäellä ja Bergiuksella, kakkosella Åstrandilla, moukarissa OP:lla, Seppäsellä, Söderbergillä ja Korpellalla, Keskisalolla ja Eriksonilla 3000 esteissä sekä periaattessa myös Torrolla korkeudessa. Unohdinko jonkun?

Ei siis kovin valoisalta näytä Suomen tilanne.

Mutta joo, tiedän paljon kello on ja teksti on varmasti yhtä sekavaa kuin Suomen peli kolmannessa erässä.
 

TKH

Jäsen
Muissa lajeissa pistesijoituksiin on mahdollisuuksia Evilällä ja Ollikaiselle pituudessa (mikä on Laxin tilanne?), seipäässä Nikkasella, Salomäellä ja Bergiuksella, kakkosella Åstrandilla, moukarissa OP:lla, Seppäsellä, Söderbergillä ja Korpellalla, Keskisalolla ja Eriksonilla 3000 esteissä sekä periaattessa myös Torrolla korkeudessa. Unohdinko jonkun?

Viime EM-kisoissa finaalissa juosseen pikaviestijoukkueen olisi voinut mainita, vaikka Hämäläinen ja Rautanen joukkueesta puuttuvatkin. Åstrand ja Hongisto jos ovat kunnossa ja Myllymäki sekä Ruostekivi elämänsä kunnossa, niin finaalipaikka on tänäkin vuonna mahdollinen.
 
Viimeksi muokattu:

-RVL-

Jäsen
Dohassa oli hyvät kisat ja miesten satasella nähdään hirvittäviä aikoja, vaikka viivalla ei Boltia ja Blakea olisikaan. Vielä kun Gay olisi säästynyt terveenä niin olisi siellä niin kovia urheilijoita, että harvoin on nähty missään lajissa samaan aikaan.

Suomalaisista tuo Evilän tulos on mielestäni hyvä. EM-kisojen kannalta tässä tulee lähinnä suomalaisten otteita seurattua ja pituushyppy on varmasti laji, josta voi odottaa laajalta rintamalta hyviä onnistumisia. Hienoa, että Evilän menestyksen myötä on saatu Suomeen todella monta potentiaalista kahdeksan metrin hyppääjää. Tietysti niitä + 820 hyppyjä tarvitaan, jos arvometallia halutaan kaulaan.

Utriainen tuo pienen valon pilkahduksen suomalaiseen naiskeihäänheittoon. Maailmanmestaruus latasi aika suuret odotukset ja viime kausi ei ollut niin hyvä tuloksellisesti mitä odotin. Jos sieltä ei tänä vuonna reilusti yli 60 metristä tule niin pysyisi taso edes + 57-58 metrissä, eikä yhtään 52 metrin kisaa. Keihäspaikalla on pyörinyt Kolkkalan, Inbergin ja Huhtaniemen jälkeen muutama nuori vakiokasvo, mutta tuntuu että mitään ei ole heitoissa tapahtunut parempaan suuntaan yhtenäkään kesänä. Ei voi väittää etteikö taso olisi hirvittävä Euroopassa, mutta kyllä yli 60 metriä pitäisi jonkun saada keihäs lopultakin lentämään.

EM-kisat alkaa kolkutella aika lähellä ja saadaan kyllä todella suuri joukko suomalaisurheilijoita kisoihin. Moni tietenkin tyrmää sen, että siellä on taas turisteja mukana, mutta mukavahan sitä on katsella mitä tapahtuu. Varsinkin kun muissakin lajeissa on jännitettävää kuin keihäässä. Pikajuoksu, pituushyppy ja seiväs alkaa varmastikin olla jo lähellä suomalaisten suosikkilajeja ja se on hyvä että kuulantyönnön tilalle ollaan saatu muuta jännitettävää.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Nyt löytyi Katsomosta ensimmäinen uutinen Timanttiliigaa koskien sitten viime syksyn. 40 € / 14 osakilpailua.
Tosi mukava että on tällainen mahdollisuus. Harkitsen tuollaista tarjousta ja en sano etteikö tuossa olisi hinta kohdallaan mutta itse en silti ole valmis maksamaan 40€ kyseisestä. Jos tietäisin että pystyisin seuraamaan live noista osakilpailuista vaikkapa 8-9 niin sittenkin voisin maksaa tuon hinnan mutta saattaa ihan hyvin olla että liveseuranta jää 2-3 osakisaan koska en osaa tehdä kalenteria noin pitkälle ajanjaksolle ja aina tulee myös yllättäviä menoja joita ei voi ennakoida.
Olisin valmis maksamaan tyyliin 20-25€ kyseisestä paketista mutten enempää. Ostamalla palvelun nuo osakisat voi varmaankin katsoa myös jälkilähetyksenä mutta en ole oikein hyvä käyttämään sitä mahdollisuutta kun katson kuitenkin tulokset ennen sitä jonka jälkeen katsomisesta katoaa jännitys. En ole ihan varma näkyykö nuo osakisat myös Eurosportissa, jos kyllä niin sitten en tarvitse Katsomoa koska mulla näkyy Eurosport.
 

TKH

Jäsen
Utriainen tuo pienen valon pilkahduksen suomalaiseen naiskeihäänheittoon. Maailmanmestaruus latasi aika suuret odotukset ja viime kausi ei ollut niin hyvä tuloksellisesti mitä odotin. Jos sieltä ei tänä vuonna reilusti yli 60 metristä tule niin pysyisi taso edes + 57-58 metrissä, eikä yhtään 52 metrin kisaa. Keihäspaikalla on pyörinyt Kolkkalan, Inbergin ja Huhtaniemen jälkeen muutama nuori vakiokasvo, mutta tuntuu että mitään ei ole heitoissa tapahtunut parempaan suuntaan yhtenäkään kesänä.

Jep, yleisesti ottaen ei oikein hyvältä näytä naisten tilanne. Muutamia vuosia sitten erittäin lupaavasti heittäneet Jaakkola ja Hinkka lienevät aika lähellä lopettamista ja aktiivisesti heittävistäkin moni on tahkonnut suunnilleen samalla tasolla jo useamman vuoden. Jos positiivisia seikkoja haetaan, niin Utriainen näyttäisi heittävän viime vuotista paremmalla tasolla. Sanni on tänä kesänä heittänyt jo kahdessa kisassa yli 57 metriä, mikä taitaa olla sama saldo kuin viime vuonna. Kesällä 60 metrinen pitäisi olla aika lähellä. Uuden ennätyksen luulisi ainakin syntyvän.
 

TKH

Jäsen
Saranskissa on kävelty eilen ja tänään Maailman Cupia. Tuloksia voi vilkaista ohesta. Kaikki muut paitsi naisten 20 kilometriä on jo kävelty.
Kävelyn Maailman Cupin tulokset

Kesken olevalla naisten matkalla suomalaisista on mukana joku aika sitten Lontoon B-rajan alittanut Halkivaha sekä Kaasalainen. Muista suomalaisista voisi mainita sen verran, että miesten 20 kilometrillä Kinnunen oli 32. Kempas 70. ja Ojala 92. Partanen keskeytti.
 

TKH

Jäsen
Sekä Salomäki että Mononen epäonnistuivat kauden avauksessaan joitakin päiviä sitten, mutta eilen syntyikin sitten jo kunnon kauden avaukset Salomäen hypätessä 555 ja Monosen hypätessä 545. Oikein hienot tulokset ajankohta huomioiden.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Viime EM-kisoissa finaalissa juosseen pikaviestijoukkueen olisi voinut mainita, vaikka Hämäläinen ja Rautanen joukkueesta puuttuvatkin. Åstrand ja Hongisto jos ovat kunnossa ja Myllymäki sekä Ruostekivi elämänsä kunnossa, niin finaalipaikka on tänäkin vuonna mahdollinen.

Ruostekivi on kuulemma lopettanut, vammojen ja motivaation puutteen takia.
 

TKH

Jäsen
Ruostekivi on kuulemma lopettanut, vammojen ja motivaation puutteen takia.

Mikäli näin on, niin sitten rupeaa kyllä olemaan jo aika haastavaa kasata kunnon viestijoukkue. Muutama potentiaalinen viestimies tosin juoksi hallissa aika lupaavasti, mutta saa nähdä tapahtuuko kenelläkään niistä kunnon tasonnostoa myös satasella. Tai ainakaan heti alkukaudesta sellaista tasonnostoa, joka riittäisi viemään Suomen EM-finaaliin.
 

TKH

Jäsen
Aleksandr Dryhol nakkasi moukarissa joku aika sitten uuden komean ennätyksen - 79,42. Aika hyvin ottaen huomioon, että ikää on 46 vuotta. Voisi hyvinkin olla yllätysmitalisti Helsingissä, mikäli Ukrainan joukkueeseen valitaan. Dryholin entinen ennätys oli noin 78 metriä vuodelta 1990. Mies lopetti uransa 1991, mutta teki paluun 2008. Kolme ensimmäistä vuotta meni noin 70 metrin tasolla, mutta viime vuonna leka lensi jo 75 metriä ja tällä kaudella siis jo lähelle 80 metriä.
 

-RVL-

Jäsen
Koririn vauhti on kyllä melkoista. Saa nähdä mihin saakka Korir yltää tänä vuonna kympin maailmantilastoissa. Itse odottelen, että Vainion 27.30 rikkoutuisi. Tosin Korir ei taida vieläkään olla Suomen kansalainen, joten ennätyksen menettämistä Vainion ei tarvitse pelätä.

Christian Olsson lopettaa uransa. Viimeinen niitti Olssonille oli loukkaantuminen Ruotsin maajoukkueen leirillä Yhdysvalloissa. Näin päättyi yhden kaikkien aikojen Pohjoismaalaisen yleisurheilijan erittäin rikkonainen ura, mutta siitä huolimatta upea ura. Ilman loukkaantumisia, tai ainakin puolia pienemmällä loukkaantumishistorialla saatettaisiin puhua jopa kaikkien aikojen kolmiloikkaajasta.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näin päättyi yhden kaikkien aikojen Pohjoismaalaisen yleisurheilijan erittäin rikkonainen ura, mutta siitä huolimatta upea ura. Ilman loukkaantumisia, tai ainakin puolia pienemmällä loukkaantumishistorialla saatettaisiin puhua jopa kaikkien aikojen kolmiloikkaajasta.

Nohnoh, pelkästään Suomessa taitaa olla yhdeksän enemmän olympiakultia voittanutta yleisurheilijaa. Muutenkaan Olsson ei mahdu edes kolomiiloikan kaikkien aikojen top10 listalle ennätyksellään, ja kolmiloikan taso oli vielä Olssonin huippuaikoina ihan perseestä.

Eli ei mistään kotoisin. Hehe.
 

TKH

Jäsen
Joka tapauksessa EM-kisoihin selviytyäkseen Suomi tarvitsee siis tason nostoa ensi kesään mennessä, mutta sitä pitäisi myös olla luvassa. Lukuisat nuoret juoksijat kuten Monni, Wendelin, Mörö, Koskela, Ojala ja Vanhala ovat pudottaneet viime vuodesta 0,5-1 sekunttia nelosen ajoistaan. Vähintään osalla mainituista 0,3-0,5 sekunnin kehitys taas ensi kesään ei olisi mitenkään odottamatonta, vaikkei siitä tietenkään koskaan mitään takeita ole.

Ensimmäinen ohessa mainituista tapahtui kun Wendelin kellotti 47.29 parantaen ennätystään reilut puoli sekunttia. Toivottavasti pari muuta mainittua seuraisi perässä.

Muita tuloksia voisi mainita sen verran, että Millard juoksi muutama päivä sitten 58.46. Mikko Kivinen puolestaan avasi kauden 767 tuloksella.
 

TKH

Jäsen
Shanghain kisoihin osallistuvia voi vilkaista ohesta.
Shanghai Meeting, Start list

Ohjelmassa on muun muassa miesten keihäs, jossa on mukana Pitkämäki, Mannio, Thorkildsen ja de Zordo. Muista vois mainita vaikka sen verran, että Powell löytyy sataselta, Liu pika-aidoista ja VCB kakkoselta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös