Nuoriahan nämäkin työntäjät vielä ovat, joten mikään kiire sinällään ei ole.
Totta, hötkyily ja höntyily olisi viimeinen virhe, mitä tässä tilanteessa toisaalta pitäisi tehdä. Suomalainen penkkiurheilija on vain sellainen, että tuloksia halutaan ja nopeasti.
Vasaralla ja Häggblomilla on vielä (toivottavasti) huippuvuodet edessäpäin. Vasara itseasiassa tuntuu olevan vieläkin hiomaton timantti, mutta tosiaan nykytilanteesta ei taida kukaan tietää mitään.
Häggblom todennäköisesti lähtee myöskin tänä vuonna hakemaan arvokisakokemusta jollain b-rajalla ja tekemään sen minkä kolmella tyrkkäisyllä aikaan saa, enempään ei voi hänen kuntoonsa nähden asettaakkaan.
Yleisurheilu on kuitenkin joka lajissa todella herkkä laji ja nuo tekniikkavaihtelut lajissa kuin lajissa ovat melkoista partaveitsen terällä taiteilua. Uusi tekniikka vie aina aikaa varsinkin aikuisurheilijalla ja tuhansia toistoja ennen kuin liikkeestä tulee rutiininomainen.
Parhaimmillaan parannusta voi tulla paljonkin, mutta huonoimmillaan mennään alas rytinällä. Jokainen muistaa varmasti, kun Tepa Reinikainen vaihtoi pakitus-tekniikan pyörähtämiseen, niin melkoista sekoiluahan se loppujen lopuksi oli, vaikka yritys oli hyvä.
Urheilulehti kirjoittelikin kansallisesta kuulatasosta hyvän jutun ja tosiaan huvittavaa, että olimme 2000-luvun taitteessa maailman johtava maa niinkin äijässä lajissa kuin miesten kuulassa. Sen jälkeen on tullut romahdus kuin sille yhdelle turkulaiselle jääkiekkojoukkueelle pääsarjassa noista ajoista tähän päivään. Katseet kuitenkin eteenpäin, vaikka mm. Kemin keijun tulokset hienoja olivatkin.