Minua aikalailla jo väsyttävät nämä jokakisaiset puheet suomalaisten yleisurheilijoiden pään kestämättömyydestä. Täällä on jo moni muukin sanonut samaa, mutta toistetaan vielä kerran: verrattaessa esimerkiksi Ruotsiin, huomataan ettei ongelmana ole toistuva oman tason alapuolelle jääminen, vaan yksinkertaisesti sen oman tason mataluus.
Onkin sitten kokonaan toinen asia, että miksi täällä Suomessa haaskataan paljon enemmän yleisurheilulahjakkuuksia kuin Ruotsissa. Mielestäni syy on osittain resurssipula ja osittain vähienkin voimavarojen hajauttaminen. Meillä huiput ovat käytännössä omillaan, mitään todella kunnolla toimivaa valmennusasioissa auttavaa järjestelmää ei ole. Se isäukko valmentaa ja yhdessä stressataan sitä, miten saadaan raavittua rahat urheilemiseen ja elämiseen muutenkin ja että miten saadaan sovitettua työ/opiskelu ja harjoittelu toisiinsa. Kaikki tämä on hiukkasen paremmalla tolalla tuolla länsinaapurissa...
Nyt Kiimingissa ne sinivalkoset lasit pois paasta tai paremminkin paa pois sielta minne aurinko ei paista.
Tee vaikka ihan omat kriteerit ja vertaile ruotsalaisiin mutta yrita kuitenkin olla tasapuolinen.
Ihan vinkkina vaan, ruotsalaisista tahan mennessa yli 30% on tehnyt kesan parhaan tuloksen ja epailen etta luku viela nousee.
Mitas luulet harmalaisten laita olevan???
Entas taydellisia epaonnistumisia??
Se isäukko valmentaa ja yhdessä stressataan sitä, miten saadaan raavittua rahat urheilemiseen ja elämiseen muutenkin ja että miten saadaan sovitettua työ/opiskelu ja harjoittelu toisiinsa. Kaikki tämä on hiukkasen paremmalla tolalla tuolla länsinaapurissa.
Ei fiddu, tamahan on ihan kuin Kalle Paatalon kirjoista...
Ei auta vaikka elama potkii paahan, on pakko yrittaa and meanwhile in Sweden....
Kuulin muuten jutun (tossa paikallisella tacokiskalla pojat kertoi) joka minusta vois jopa olla hyva esimerkki siita miksi Suomella menee yu:ssa fiduilleen.
M Monosen ongelmana on tekniikka, fysiikkaa ilmeisesti loytyy riittavasti mutta tekniikkapuoli ei toimi. Asiasta on useampaan kertaan jo kauniisti vihjaistu hanelle ja (yllatys, yllatys) hanen valmentajaisalleen mutta viesti ei ole mennyt perille.
Riippumatta siita onko tarina totta vai ei, uskon etta tassa voitais ottaa hurreista mallia. Tiedan etta normaalissa duunissa suomalaiset aina valittavat miten ruotsalaisten kanssa joka asiasta on pidetta palaveri ja hommat etenee hitaasti.
Mutta ehka tama tapa toimia olisinkin parempi urheilussa eli kootaan urheilija taustalle ryhma eri alan ammattilaisia sen pelkan paikallisen urheiluseura Teran jarjestamilta kirjekursseilta valmistuneen valmentajaisan sijaan (tai lisaksi jos iska on niin jaarapaa) joka seurais urheiljaa ja hanen kehitystaan.
Olis naa mun vastaukset varmaan sopineet yhteenkin viestiin mutta nyt on myohasta rykia.