No niin, tulihan tuolla stadionin kovilla penkeillä kolme päivää istuttua. Jos aloitetaan kisajärjestelystä, niin kohtuullisen hyvin meni (esim. Sodexon palvelut ruokapuolella oli ihan hyvät), mutta parannettavaakin löytyi. 2010-luvulla pitäisi kortilla pystyä jo maksamaan kaikissa myyntipisteissä, mutta aivan näin ei ollut. Turvatarkastus oli aika olematonta tasoa. Stadionin kuuluttajista englanniksi kuuluttanut nainen oli, anteeksi vain, surkea. No, hänen tehtävänsä oli kääntää suoraan kollegoitensa höpinät ja senpä nainen todella teki suppealla sanavarastollaan. Varmaan olisi paremman kielitaidon omannut henkilö jostain löytynyt? Mika Saukkosen englanninkieliset sössötykset toki olivat omaa luokkaansa ja ylipäänsä tuo Saukkosen pesti kenttähaastattelijana toki oli kyllä koko kisojen eniten mietittänyt asia enkä tajua kyllä vieläkään.
Laajemmin, yhdelle lisäpäivälle kyllä olisi ollut tarvetta. Huomasi esim. perjantaina, että illan ohjelma oli liian pitkä, kun suuri osa porukasta keräsi kamansa jo yhdeksän maissa ja illan viimeinen laji alkoi vasta 22:30. Samoin varmastikin tiukan ohjelman takia palkintojenjaot oli siirretty pidättäväksi kisatorilla (vai mikä olikaan). En tiedä miten nuo toteutettiin kun en nähnyt ja soitettiinko esim. kansallislauluja ollenkaan, mutta veikkaisin että urheilijatkin olisivat mieluiten palkintonsa vastaanottaneet stadionilla.
Piti siitä urheilustakin jotain kirjoittaa. Viimeinen päivä pelasti paljon paitsi sään myös urheilun osalta...se seiväshyppy oli upea kilpailu ja samoin esim. kisat päättänyt miesten pitkä viesti. Sandellsin kaatuminen oli suomalaisittain uskomattoman latistava hetki, kun aiemmin jo oli huomannut Ollikaisen puhdin kadonneen pituuskisassa. Saapa nähdä tuleeko Niclakselle enää koskaan vastaavaa tilaisuutta. Suomalaisten kokonaispanoksesta jo liveketjussa kirjoittelinkin. Periaatteessa nuoret ensikertalaiset urheilivat hyvin ja tekivät paljon omia ennätyksiään, kun taas sitten kokeneemmat, mitali- ja pistesijoja tavoitelleet epäonnistuivat käytännössä kaikki Manniota, Ollikaista ja Erikssonia lukuunottamatta. Toki mukana oli paljon epäonnea (Keskisalon ja Ruuskasen sairastumiset, Wirkkalan ja Karjalaisen vammat sekä Sandellsin kaatuminen), mutta kyllä pettymys on päällimmäinen tunne suomalaisittain kotikisoissa.
Nuorten hyviin esityksiin pitää olla toki tyytyväinen, mutta se suurin ongelma onkin siinä, ettei näistä nuorista saada oikeasti menestyjiä miesten keihästä ja pituutta lukuunottamatta. Ajatelkaa esimerkkinä, että Merja Korpela on ainoa naisyleisurheilija, joka on pystynyt pistesijaan viimeisen kuuden vuoden aikana arvokisoissa (EM-Barcelonassa 8.). Miten tuo voi olla edes mahdollista? Oppia ei tarvitsisi hakea kovin kaukaa. Esim. miten Ruotsi onnistui tekemään Ella Räsästä junnuaikojen perusteella vähempilahjaisesta Moa Hjelmeristä Euroopan mestarin? Mitä Norjassa on tehty oikein, kun ovat tulleet tässäkin lajissa laajalla rintamalla Euroopan kärkeen? Jopa tanskalaiset kyykyttävät meikäläisiä ilman Wilson Kipketeriäkin. Suomalaisten menestyksen puutteessa vedotaan usein yleisurheilun hiipuvalla suosiolla nuorten keskuudessa, mutta ei se naapurimaissakaan sen muodikkaampi laji ole, eikä sielläkään sen laajemmasta tasosta napata huippuja. Näissä maissa vain osataan tehdä käytettävissä olevasta aineksesta menestyjiä myös aikuisten tasolla. Toisaalta Suomessakin, katsokaa miten kävi miesten pituudessa kun isä-Evilää alettiin viimein kuuntelemaan. Nyt meillä on puolisen tusinaa hyppääjää, jotka saattavat missä kisassa tahansa pystyä hyppäämään kahdeksan metriä. Lisää sitä ja lopetetaan se kuppikunnissa nuriseminen.