Mainos

Yleisurheilukausi 2024

  • 153 234
  • 1 150

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaksoiskansalaiset tehköön valintansa itse, mutta todella valitettavaa, jos Tomas Järvinen haluaa edustaa Suomen sijaan Tsekkiä.

Onhan toki näitä kääntynyt Suomenkin eduksi, jääkiekon puolelta tunnetuimpina Aleksander Barkov ja Michelle Karvinen, mutta tokihan sitä haluaisi nähdä Suomen kansalaisten lähtökohtaisesti haluavan edustaa Suomea.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Odotinkin jo kommenttia tuohon asiaan. Täysin odotettua, että Järvinen haluaa ainakin junioreissa edustaa Tshekkiä. Hän on asunut koko ikänsä ja saanut urheiluoppinsa siellä, ja lisäksi tshekkiläinen ottelukulttuuri, valmennus ja treenikaverit ovat aika kovaa luokkaa.

Enni Virjosesta puhuttiin tuolla liveseurantaketjussa. Jotain hänen lahjakkuudestaan kertoo, että hän olisi ilman muuta mitaliehdokas 7-otteluun alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa elokuussa Limassa, vaikka on kisoihin ali-ikäinen. Todennäköisesti Virjosta ei kuitenkaan Perussa nähdä, sillä Suomen politiikkana on jo pidempään ollut että kisoihin lähetetään vain kuhunkin sarjaan iän puolesta kuuluvat (eli tänä vuonna 2005-06 syntyneet, Virjonen on -07).
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Katsoin tämän päivän tapahtumat jälkikäteen ja pitää nostaa esiin Mustafe Muusen voittohaastattelu, jossa hän antoi todella sympaattisesti tunnustusta koko seuran väelle ja samalla kaikille, jotka ovat hänen urheilu-uraansa olleet edistämässä. Vaikuttaa kyllä loistotyypiltä, toivottavasti kehityskulku jatkuu ja saadaan ensi vuonna uusi nimi 5000 metrin SE:n haltijaksi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Odotinkin jo kommenttia tuohon asiaan. Täysin odotettua, että Järvinen haluaa ainakin junioreissa edustaa Tshekkiä. Hän on asunut koko ikänsä ja saanut urheiluoppinsa siellä, ja lisäksi tshekkiläinen ottelukulttuuri, valmennus ja treenikaverit ovat aika kovaa luokkaa.
Onhan Tsekki myös Suomea isompi ja tunnetumpi maa. Vaikka nämä kirpaisevatkin, eipä sitä ketään voi pakottaakaan edustamaan Suomea jos ei sitä koe omakseen. Toisaalta kyllähän Mondonkin voi mieltää samalla tapaa enemmän jenkiksi, kuin ruotsalaiseksi, mutta Ruotsi vei silti voiton.

Huomioiden miten globalisaation aikaansaaman muuttoliikkeen seurauksena voi olettaa yhä useammalla suomalaisellakin olevan mahdollisuus edustaa jotain toista maata, kitkeriä Carl Jenkinsonin ja Gabriel Kohosen kaltaisia tilanteita tullaan näkemään yhä enemmän, mutta yhtäältä myös Lukas Hradeckyn ja Brad Lambertin.
 
Jay

Jäsen
Suosikkijoukkue
IF Gnistan, Bajen, Barça ja SaiPa

Mondon suurin valita Ruotsi oli kai jenkkien karsinnan tylyys. Ei tarvitse pelätä lipsahdusta.

Muuten vahvasti samaa mieltä viestistä. Suomalaisiin voisi lisätä Glen Kamaran.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mondon suurin valita Ruotsi oli kai jenkkien karsinnan tylyys. Ei tarvitse pelätä lipsahdusta.
Oli täysin se. Ja ylipäätään jenkkejä muiden maiden joukkueissa löytyy muissakin yksilölajeissa juurikin edustuspaikkojen takia enemmänkin. Lizzie Armanto vaikkapa suomalaisittain muistettavana tapauksena.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Huomioiden miten globalisaation aikaansaaman muuttoliikkeen seurauksena voi olettaa yhä useammalla suomalaisellakin olevan mahdollisuus edustaa jotain toista maata, kitkeriä Carl Jenkinsonin ja Gabriel Kohosen kaltaisia tilanteita tullaan näkemään yhä enemmän, mutta yhtäältä myös Lukas Hradeckyn ja Brad Lambertin.

Malick Thiaw kirpaisee aina, kun näitä miettii.

AC Milanin 194 senttinen, 22-vuotias toppari olisi jotakin, jonka varaan Huuhkajien puolustusta olisi mukava rakentaa lähitulevaisuudessa.

Thiaw itse halusi edustaa Suomea maajoukkuetasolla, mutta sai sitten kutsun Saksan nuorten maajoukkueeseen sekä melko pian myös A-maajoukkueeseen.

No, ei liity yleisurheiluun mitenkään.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Siinä on Bolille haastetta.

Bol ei ole vielä tainnut ilmoittaa, että mitä matkoja kisaa Pariisissa? Vetääkö koko setin sekaviesteineen vai keskittyykö taistelemaan nelosen sileän kullasta?

Pariisin ohjelmahan on 400 sileän ja aitojen tuplan yrittämiseen todella huono:
4.8. 400 m aj alkuerä
5.8. 400 m alkuerä
6.8. 400 m aj välierä
7.8. 400 m välierä
8.8. 400 m aj finaali
9.8. 400 m finaali
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Naisten 100 m aitajuoksussa ajat 12.37, 12.38 ja 12.39 riittivät sijoille 4-6., joten ei mitään asiaa Pariisiin tuollaisilla ajoilla. Nia Ali ja Kendra Harrison jäivät ulos olympiakisoista.

Naisten seipäässä Sandi Morris putosi kisajoukkueesta. Morris nyt ei ole parhaassa kunnossaan ollut pariin kauteen, mutta yllätys kuitenkin varsinkin koska tulos 473 riitti mestaruuteen ja myös kisapaikkaan.
 
Juuri tämän takia olympialaisiin pitäisi päästä se 6 parasta per maa (Ainakin, jos kaikki heistä ovat maailman top 10) Enemmän minua harmittaa tuollaisia älyttömiä aikoja aitovien puolesta kuin, jos joku suomalainen (jolla ei pahemmin menestysmahiksia) ajalla 12,75 jää pois kisoista. Ihme, ettei kukaan ole haastanut olympiakomiteaa tms. oikeuteen, sillä onhan tuo nyt urheilijan kannalta ihan perseestä. Pelkästään kansallisuuden takia jäät ulos olympialaisista, vaikka juokset 3-4 kymmenystä nopeammin kuin osa kisoihin pääsevistä. Taitaa jopa 12,80 riittää kisoihin?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Kolmea maailman nopeinta siellä ollaan selvittämässä, eikä laittamassa kolmeakymmentä nopeusjärjestykseen, sikäli aivan turha ottaa jotain Usan kuudenneksi nopeinta mukaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Jos USA:n kuudenneksi nopein on maailman tilastossa top 10 niin silloin on enemmän paikkansa ansainnut kuin joku suomalainen 3 kymmenystä huonommalla ajalla. Noilla ajoilla mitä USA:n joukkueen ulkopuolelle jääneet juoksivat taistellaan mitaleista. Mutta joo nämä ovat vain omia mielipiteitäni.
 
Joka maa saa lähettä kolme parastaan, jotta pystytään selvittämään kolme maailman parasta. Minusta se on aika hyvä ja oikeudenmukainen systeemi. Ainakin huomattavasti parempi kuin mitä maakiintiötön systeemi olisi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan se urheilijalle raju tilanne, kun olet Olympialaisiin mitalitason urheilja ja et pääse mukaan.

Vertailuna nyt esim naisten 100 m aidat. Jäät ulos kisoista ajalla 12.37 ja samaan aikaan maakiintiön takia sisään pääsee 12.80 ajalla. Tuo ero on pikajuoksussa jo valovuoden verran.

Lähtisin itse tekemään niin, että kaikista lajeista kauden top 10 parhaalla tuloksella arvokisoihin. Muilta osin maakiintiö voimassa ja A- sekä B-tulosrajat takaisin.

Jos naisten 100 m aidoissa finaalissa olisi 6 jenkkiä, niin sitten mennään niin. Suomalaisia nykyinen systeemi tietysti auttaa, parempi mahdollisuus päästä välieriin.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Onhan Tsekki myös Suomea isompi ja tunnetumpi maa. Vaikka nämä kirpaisevatkin, eipä sitä ketään voi pakottaakaan edustamaan Suomea jos ei sitä koe omakseen. Toisaalta kyllähän Mondonkin voi mieltää samalla tapaa enemmän jenkiksi, kuin ruotsalaiseksi, mutta Ruotsi vei silti voiton.

Huomioiden miten globalisaation aikaansaaman muuttoliikkeen seurauksena voi olettaa yhä useammalla suomalaisellakin olevan mahdollisuus edustaa jotain toista maata, kitkeriä Carl Jenkinsonin ja Gabriel Kohosen kaltaisia tilanteita tullaan näkemään yhä enemmän, mutta yhtäältä myös Lukas Hradeckyn ja Brad Lambertin.
Ei nyt ketjuun kuulu mut vieläkin huvittaa Lauri Dalla-Valle. Kovaan ääneen totesi että onhan siinä ero edustaa Italiaa tai Suomea….valitsi Italian. Ei tainnut koskaan olla lähelläkään mitään paikkaa.

Roy Hodsgon taisi ryöstää Jenkinsonin, yksi ottelu maajoukkueessa että edustus lukkiintui, sen jälkeen ei koskaan.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mondon suurin valita Ruotsi oli kai jenkkien karsinnan tylyys. Ei tarvitse pelätä lipsahdusta.
Mondosta tehty dokkari tuli juuri parikin kertaa kolmoskanavalta. Ruotsista isälle tarjottu valmentajan paikka ratkaisi. Toki tuo karsinnan tylyys myöskin painoi.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Ei nyt ketjuun kuulu mut vieläkin huvittaa Lauri Dalla-Valle. Kovaan ääneen totesi että onhan siinä ero edustaa Italiaa tai Suomea….valitsi Italian. Ei tainnut koskaan olla lähelläkään mitään paikkaa.
Offtopic, mutta tähän oli pakko tarttua kun tosiaan mainitsit Dalla Vallen. Kaverin koko urahan jäi vielä täysin tuhnuksi lopulta kun ei mahtunut edes Norjan liigassa pelaavaan kokoonpanoon. Pelasi sitten jotain tyyliin Serbian divaria viimeiset vuodet.

Ei pitäisi olla vahingoniloinen enkä nyt aidosti olekaan, mutta tässä tapauksessa kävi kyllä ns. klassiset.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kolmea maailman nopeinta siellä ollaan selvittämässä, eikä laittamassa kolmeakymmentä nopeusjärjestykseen, sikäli aivan turha ottaa jotain Usan kuudenneksi nopeinta mukaan.
USA:n karsintasysteemi on raaka. Eikös ne arvokisailijat valita tasan yhden kilpailun perusteella? Hypoteettisena esimerkkinä Mondo Duplantis olisi USA:ta edustaessaan ihan hyvin voinut jäädä valintojen ulkopuolelle, jos jotain kummaa olisi sattunut. Ei liene epäselvää, olisiko sieltä lähetetty kolme parasta vai 1-3 onnekasta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei nyt ketjuun kuulu mut vieläkin huvittaa Lauri Dalla-Valle. Kovaan ääneen totesi että onhan siinä ero edustaa Italiaa tai Suomea….valitsi Italian. Ei tainnut koskaan olla lähelläkään mitään paikkaa.

Roy Hodsgon taisi ryöstää Jenkinsonin, yksi ottelu maajoukkueessa että edustus lukkiintui, sen jälkeen ei koskaan.
Jep, mutta valitsiko sitenkään, kun ei Italiaakaan edustanut kertaakaan?

Toisaalta kyllähän Dalla Vallea käsittääkseni pidettiin yhtenä suomifutiksen kaikkien aikojen isoimmista lupauksista ja varmaan jotain yhteyksiä Italian liittoon oli pidetty. Dalla Vallen case ehkä osaltaan verrattavissa lätkän puolelta Siim Liivikiin, joka uransa ehtoopuolella edusti parissa ottelussa Viron maajoukkuetta, mutta mikäli taso olisi riittänyt Leijoniin, niin eiköhän hänet olisi Suomen paidassa nähty. Lajin suurmaa vs. pieni maa.

Eremenkojen veljeksistä nuorin Sergei tässä mielessä vähän outo tapaus, koska siinä missä Losa ja Roman edustivat molemmat pitkään maajoukkuetasolla Suomea, päätti Sergei valita Venäjän, vaikkei maajoukkueeseen kertaakaan päässytkään.

Katriina Wright varmaan olisi valinnut myös Yhdysvaltain edustamisen, mikäli hän ikäluokkansa aivan absoluuttista kärkeä 400 metrillä olisi, tai mistä sitä tietää, olisiko silloinkin tehnyt "Mondot".
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
USA:n karsintasysteemi on raaka. Eikös ne arvokisailijat valita tasan yhden kilpailun perusteella? Hypoteettisena esimerkkinä Mondo Duplantis olisi USA:ta edustaessaan ihan hyvin voinut jäädä valintojen ulkopuolelle, jos jotain kummaa olisi sattunut. Ei liene epäselvää, olisiko sieltä lähetetty kolme parasta vai 1-3 onnekasta.
On raaka, mutta samalla kaikille selkeä. Siellä on monissa lajeissa niin paljon potentiaalisia mitalisteja, että joku harkinnanvarainen valintasysteemi poikisi ihan varmasti oikeusjuttuja ja vielä paljon nykyistä enemmän parranpärinää. Ja jos pää ei kestä kerrasta poikki -karsintaa, niin voi kysyä että kestäisikö se sitten sen paremmin kerrasta poikki -olympiafinaalia?
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Mites tuo eilinen raamatun esittely kisan perään, onko ihan sääntöjen mukaan sallittua tehdä uskonnollisia kannanottoja (tai esim poliittisia)? Mietin vaan että ainakin isompi haloo heräisi jos joku koraanilla samaa tekisi tms.

Ei nyt mitään ongelmaa itselle tässä ollut mutta vähän poikkesi juhlinta valtavirrasta.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aika moni taitaa tehdä uskonnollisia liikkeitä käsillään, osalla tunnuksia esillä kaulassa killumassa tai ihoon hakattuna. Vähän hankalaa olisi alkaa tehdä rajausta.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On raaka, mutta samalla kaikille selkeä. Siellä on monissa lajeissa niin paljon potentiaalisia mitalisteja, että joku harkinnanvarainen valintasysteemi poikisi ihan varmasti oikeusjuttuja ja vielä paljon nykyistä enemmän parranpärinää. Ja jos pää ei kestä kerrasta poikki -karsintaa, niin voi kysyä että kestäisikö se sitten sen paremmin kerrasta poikki -olympiafinaalia?
Ei kai sen tarvitsisi harkinnanvarainen olla. Voishan olla joku tuloksiin perustuva, että jos olet esim. kuluvan kauden maailman tilastoykkönen kun USA:n mestaruuskilpailut alkaa, niin saat varman paikan kisoihin. Ja mestaruuskisoissa valitaan sitten kaksi muuta kaveria.

Tuo systeemi että ylivoimainen voittajasuosikki voi jäädä kisoista pihalle, jos sattuu huono tuuri Kalevankisoissa, on ihan älytön IMO. Varsinkin kun on näitä lajeja (aitajuoksu mm.) joissa sattuu ja tapahtuu.

Ja hyppylajeissa myös monesti pienestä kiinni, saako tulosta lainkaan, vai voittaako koko kisan..

Esim. Mondo Duplantis jolla tuskin jää pään kestävyydestä kiinni, ottaa joskus harvoin tilastotappion, kun tulee joku pikku snafu tekniikassa ja tulee kolme pudotusta alakorkeuksista,. Tilastoja tutkimalla se tappio tulee suunnilleen kerran 16 kisasta, eli 94 % voittoprosentti.

Eli ruotsalaisena urheilijana Duplantikselle riittää, että välttää sen 1/16 kisan olympialaisissa. Jos edustaisi Yhdysvaltoja niin pitäisi välttää sekä maan mestaruuskisoissa että okympialaisissa. Kukaan ei tällä hetkellä ole lähelläkään samaa tasoa, joten Duplantiksen epäonni on ainoa joka vie kullan häneltä jollekin muulle. USA:n systeemi tuplaisi tuollaisen huonon tuyrin mahdollisuuden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös