Mainos

Yleisurheilukausi 2023

  • 198 446
  • 1 312

Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Jotenkin minusta tuntuu, että tänä päivänä intohimoinen, huumorintajuinen, heittäytyvä ja sellainen filosofinen selostustapa olisi pulassa nykyaikana, jossa loukkaannutaan aivan kaikesta ja ketä milloinkin pahoittaa mielensä ja siitä huolimatta vaikka selostus olisi silti samaan aikaan hyvin asiantuntevaa ja hyväntahtoista. Ehkei meidän enää pidä ihmetellä, että miksi moni nykyajan selostaja on kuin kliininen ja väritön kopio naapuriselostajastaan, joka puhuu vain näkemänsä eikä mitään enempää, koska someraati ja kuka missäkin on valvomassa jatkuvasti asiantuntijoista nyt puhumattakaan.

Toisin sanoen meidän, ketä muistaa nuo hienot yleisurheilun selostuksen ajat ja värikkäät vuodet, pitää olla kiitollisia näkemästämme ja kuulemastamme, joita vuoroin kukakin selostaja on kotivastaanottimiin tarjoillut yli lajirajojen. Nimittäin ilman sellaista kulttuuritekoa niistä suorituksista olisi myös se suurin hohto myös kadonnut.
Kuten Raimo Häyrinen tässä. Linkki vie youtubeen.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Pidän mielettömästi tästä Porttila-Oikarinen-Raja kolmikosta. Yllättäen nostan tämän ihan legendojen tasolle kokonaisuutena.

Myllymäkihän saisi elinkautisen tänä päivänä selostuksestaan. Eihän tännekään niitä voi laittaa, kun kenkää tulee. Heimo jutut on jo mainittu, legendoina mm: "On se kova nee..!"

USA:lla oli naisjuoksija Muna Lee. Myllymäki innostui tyylillään: "Ei herranen aika sentään, eihän kenenkään naisen nimi nyt muna voi olla. Mitenkähän tuo pitäisi lausua." Tai jotenkin noin se selostus meni. Ihan omassa luokassaan Myllymäki kyllä liikkui, huikea kaveri.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Itselle tulee mieleen, että kauden päätavoite on monilla kisoihin pääsy ja kuntohuippu on ajoitettu tuonne kesän eliittikisojen tienoille tai U23 kisoihin ja siksi jäädään niin paljon kesän parhaista vaikka olosuhteiden pitäisi muuten olla kohdallaan (poislukien kuumuus).

Jotenkin ajattelis, että tää yhtään minkäänlaista tulospotentiaalia omaava osasto latais sitä kuntoa myös mm-kisoihin. Toki, kaikenlaista sattuu ja aina ei osu kohdilleen.

Mutta saattaahan tuotakin esiintyä. Se arvokisapaikka on tärkeämpi ja kovempi juttu kuin se sijoille ynnä muut riittävä kauden paras tai ennätys kisoissa?

Mun puolesta siellä voi käydä pyörimässä kaikki kriteerit täyttävät, mutta onhan se vähän ongelmallista jos kauden päätapahtuma on jotkin ikäkausi-arvokisat ja sitten mm-tasolle painetaan vanhoilla höyryillä vetämään alakanttiin. Tai ylipäänsä jos kriteerit on täytetty, mutta kilpailukykyisiä suorituksia ei ole nähty kuukausiin.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Sara Lappalainen juoksi eilen mailin uuden SE:n 4.28,12. Toivottavasti Sara saisi treenata ja valmistautua terveenä ensi kautta varten ja siitä saisi sitten hyvän kilpailuasetelman Määttäsen kanssa, joka varmasti hyödyttäisi molempia.

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Nathalie Blomqvist juoksi uransa ensimmäisen 5000 metrin kilpailun U23 SM-kisoissa ja voitti todella hienolla ajalla 15.30,25. Saattaa Blomqvistin tulevaisuus ollakin hieman pidemmillä matkoilla, sillä ainakaan vielä kiri ei 1500m:llä riitä tiukassa paikassa. Myös Ilona Mononen juoksi ennätyksensä 15.41,82.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Saga Vanninen lopettaa kilpailukautensa, koska hänen takareitensä jännealueella on pieni repeämä, mikä haittasi Vannista Budapestin MM-kisoissa.

Näiden kanssa pitää olla tarkkana. Riittävän monta nousevaa uraa on teholajeissa menetetty näihin jännevammoihin, koska loukkaantuminen ennustaa seuraavaa loukkaantumista samalle alueelle, mikäli kuntoutusta ei tehdä ammattimaisesti. Vannisen kohdalla uskon, että kaikki lyödään likoon. Taika Koilahden esimerkki vain tuli nyt nopeasti mieleen.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Oma listani parhaista suomalaisista MM-kisoissa:

1) Wilma Murto (sen ainoan tuoja, ei pettänyt, tuloskin kova.)
2) Silja Kosonen (oma ennätys ja viides sija)
3) Aku Partanen (SE ja kuudes, ei huono.)
4) Eveliina Määttänen (oma ennätys ja välieräpaikka, ennakkoluuloton esitys.)
5) Viivi Lehikoinen (lähelle omaa ennätystään ja välieräpaikka).
6) Nathalie Blomqvist (oma ennätys arvokisoissa on se, mihin tähdätään).
7) Joonas Rinne (lähelle kauden parhaitaan, läheltä piti välieräpaikka)
8) Ella Junnila (kauden parhaita ja finaalipaikka).
9) Oliver Helander (pelasti Suomen keihäsmaineen, finaalissa normisuoritus).
10) Camilla Richardsson (taisteli hyvin kympillä).

Sisupuukkoja varmaan Alisa Vainiolle tai Saga Vanniselle.

Kaiken kaikkiaan 40 urheilijasta vähän yli puolet oli vähintään normisuorituksella ja 17 alisuoritti eli urheili alle normitasonsa, jonka määrittelin vähintään kauden kolmen parhaan suorituksen joukkoon kuuluvana. Nähdäkseni arvokisoissa pitäisi jokaisen urheilijan pystyä kauden parhaaseen tai lähelle sitä. Jos ei näin käy, niin silloin urheilija ei ollut tarpeeksi hyvässä kisakunnossa.

Oli joitakin kilpailijoita, joita en olisi kisoihin päästänyt. En usko, että kilpailijaa kehittää yhtään se, että tietää olevansa julmetun kaukana maailman kärjestä. Paremmin kehittää se, että kisassa on mahdollisuus pärjätä: eli ainakin oma enkka voisi viedä jatkoon tai finaaliin. Toisaalta, epäonnistujien joukossa oli myös niitä, joiden paikka MM-kisoissa oli varsin selvä. Kolmiloikkaajamme olivat totaalisen epäkunnossa tänä vuonna, parempaa luvassa ensi vuonna?

Parannusehdotuksena on se, että laitetaan kaikki kynnelle kykenevät ensi vuoden EM-kisoihin ja valikoidaan raa´asti olympiakisoihin vain ne, joilla on siellä jotain mahdollisuuksia finaaliin tai välieriin. Olympiakisoihin Suomesta ei kovin moni lähde, pidetään tästä kiinni. Muissakin lajeissa karsinta kisoihin on ankara.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Onko Pariisin tämä sama rankingin systeemi vai mennäänkö kylmästi tulosrajoilla?
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Lotta Haralan kausi on ohi ja jalka paketissa säärimurtuman vuoksi. Murtuma on ollut jalassa koko kauden ja kivut pahentuneet loppukautta kohden. Joskus aitajuoksussa muistaakseni on vähemmästäkin valitettu.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Poliisi on sinuun yhteydessä.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Poliisi on sinuun yhteydessä.
Ei ollut mielestäni Korteelta fiksu idea tehdä rikosilmoitusta, mutta kuitenkin on sympatiat hänen puolellaan tässä asiassa. Yksi mukahauska-twitteristi on saanut idean vittuilla ja nauraa kaikin mahdollisin tavoin yksittäiselle yleisurheilijalle ja tämä on olevinaan "kritiikkiä". Kaikin puolin todella kuvottava twitteristi. Epäilen syynä olevan niinkin tärkeä asia kuin someseuraajien kasvu. Kuvottava ihminen.

Naisten satasen aitojen kilpailijat ovat kyllä saaneet paljon huomiota. Syynähän on tietenkin se, että se on ainoa naisten juoksulaji jossa saadaan Suomessa hyvää ja kunnollista kilpailua aikaiseksi. Tämän takia sitä onkin käytetty vetonauloina Suomessa käydyissä kilpailussa ja sen finaali onkin useasti sijoitettu illan viimeiseksi kilpailuksi. Tämä on saanut kritiikkiä esimerkiksi Neziriltä, kun olisi kivempaa välillä juosta finaalit alkuillasta. Ymmärrän kyllä tämän, mutta toisaalta yleisurheilutapahtumat Suomessa pitää järjestää siten, että saataisiin yleisöä lehtereille. Minä olen tyytyväinen siihen, mitä Neziri, Korte ja Hurske ovat suomalaisen yleisurheilun eteen tehneet.

Hurske saa mielestäni puhtaat paperit näistä kisoista. Hän todellakin on globaalilla tasolla väliinputoaja, kun pääsee välieriin mutta siellä ei voi millään edes optimisesti ajateltuna odottaa häneltä finaalipaikkaa. Taso on hänelle ja muille suomalaisille satasen aitajuoksijoille liian kova. Ensi vuonna on EM-kisat ja siellä Hurske voi hyvinkin olla oikealla kunnon ajoittamisella hyvillä sijoilla finaalissa. Viime vuonna tarvittiin finaaliin riitti 12,87. Mikäli taso on sama, niin Hurske kyllä osaa tuon ajan alittaa.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Onko Pariisin tämä sama rankingin systeemi vai mennäänkö kylmästi tulosrajoilla?
Olympiakomitean valintakriteereitä voidaan ainakin lukea niin, että se antaa harkintaan mahdollisuuksia: https://www.olympiakomitea.fi/uploads/sites/1/2022/09/845c99a2-pariisi-2024_valintajarjestelma_hallituksen-hyvaksyma_200922.pdf#:~:text=Olympialaisiin voidaan valita urheilijat/joukkueet, jotka ovat saavuttaneet kansainvälisten,lajiliittojen ja Kansainvälisen Olympiakomitean määrittelemän valintakelpoisuuden Pariisin Olympialaisiin.

Toisin sanoen, yhteistyössä lajiliittojen kanssa seurataan urheilijaa ja katsotaan, miten urheilija voisi menestyä olympiakisoissa. Toivottavasti harkinta on edelleen voimassa, niin että tuloskuntoa arvioidaan eikä ranking tuottaisi automaattisesti paikkaa olympialaisiin. Yleisurheilun pitäisi olla jossakin linjassa muiden lajiryhmien kanssa. Kun muualla pitää oikeasti menestyä jossakin karsintakilpailussa, niin yleisurheilussa pahimmillaan ranking voisi päästää kaukana maailman kärjestä olevia urheilijoita kisoihin.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Toivottavasti harkinta on edelleen voimassa, niin että tuloskuntoa arvioidaan eikä ranking tuottaisi automaattisesti paikkaa olympialaisiin.
Mitä ikinä tämä mystinen ’arviointi’ tarkoittaakaan, niin pitää todella toivoa, että valintalinja tehdään yleisurheilussa todella selväksi ja juurikin niin, että se on yhdenmukainen muiden lajien kanssa. Uskoisin, että linja tiukkenee nyt oikeasti. Olympialaisiin ei niitä, noh, kokemuksen hakijoita yksinkertaisesti ole varaa ottaa ainoatakaan. Mutta.....

Pahimmillaan tämä valintakriteerien perustelu on juuri sellaista rivien välistä tulkintaa ja sellaista liittotason kapulakieltä, joka on kuin katastrofin esiaste. Yksi mielestäni eniten karvat pystyyn nostattavista ikonisista kriteereistä on lausahdus ”tuloskunto arvioidaan tapauskohtaisesti”. Selvä.

Yleisesti tämä ranking on aina enemmän ja vähemmän urheilijan puolella kuitenkin ja suuria muutoksia tuskin on luvassa niin kauan kuin rankingin portti isoihin kisoihin on auki. Vaikka yhtäkkiä hypoteettisesti heittäydyttäisiinkin tylyhkölle linjalle, jossa kaikkia rankingin sisällä olevia urheilijoita ei valittaisikaan, niin urheilun oikeusturvalautakunnan linjat ovat sen jälkeen kuumana ja kyllä nämä tuppaavat urheilijan laariin satavan, jos järjestelmä antaa hyväksynnän kilpailemiseen, mutta liitto olisi poikittain valintaprosessin suhteen.
 
Käi ne top 20 ulkopuolella olevat voisivat valita lähtevätkö omakustanteisesti vai jäävätkö kotiin?
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Yleisesti näen, että Murto on meidän Pitkämäkemme jatkossa eli jolla on realistinen odotusarvo mitalista silloin myös, kun kaikki maailman parhaat ovat paikalla. Varmaa se ei koskaan ole, mutta jos kunto on nähtyä tai jopa kovempi, niin kyllä todennäköinen. Laji on nuori sinänsä ja kehittyvä, mutta kovat uhkaajat tiedossa, uusia ei ihan heti ole nousemassa mukaan.

Helanderin lasken jonkinlaiseksi uudeksi OP Karjalaiseksi eli pistesijaurheilijaksi. Finaaliin kyllä mennään kohtuullisella rutiinilla silloinkin, kun koko maailman kerma on paikalla, mutta ihan siihen viimeiseen vääntöön loppuu aseet, kun pitäisi kamppailla senttipelillä niiden varsinaisten mitaleiden järjestys. Mitalikin voi kyllä ilmestyä, mutta se vaatinee Helanderin pienen venymisen ja sitten kovien nimien jäämistä karsintaan. Idän maiden kiinnotus lajia kohtaan voi vielä vaihtaa valta-asemaa yllättävän nopeasti. Vai kuinka moni tiesi Intian Manusta mitään viime kesänä ja monelle tunnetumpi Jena oli kaupunki Saksassa.

Kosonen on tapaus sinänsä. Näen hänet kyllä mitalin ja pistesijan molemmin puolin ja jotenkin jo näistä mainituista urheilijoista ehkä sittenkin vielä yhä kehittyvin urheilija. Euroopan tasolla murtomaiseen menoon täydet mahdollisuudet, kun metri tai puolitoista tulee vielä lisää perustasoon (jotka ovat tiukassa kylläkin nyt). Maailman tasolla pronssi/hopea on mielestäni todennäköinen. Mikäli nähty kanadalainen jatkaa tuollaista sarjaa, voi kullan metsästys Kososella venyä MM-tasolla inhottavan pitkään, niin massiivinen oli kanukin sarja ja täten ylivoima.

Lehikoinen, Junnila, Raitanen, Partanen, Hurske, Vanninen, Mäkelä, Määttänen ja varauksin Richardsson muodostuvat sitten hyvin sekalaisen ryhmän, jossa urakaaret osoittavat vähän eri suuntiin sekä sitä kautta tulevaisuudennäkymät, mutta yhteistä heille on se, että mitalimahdollisuus MM-tasolla on epärealistinen, mutta Euroopan tasolla osalla heistä se on täysin realismia, osalle venymisellä totta ja osalle sielläkin vähän niin ja näin. Vannisen lasken tänne yhä, koska odotin että SE olisi saanut kyytiä jo tänä vuonna. Saa olla toistakin mieltä. Uskon, että mahdollisuus on nousta sarjaan "Kosonen".

Lopuille urheilijoille oikea taso on EM-taso ja jos kokonaisuutta muodostaa niin suomalaisen yleisurheilun oikea sellainen kilpailullinen taso on EM-taso, mitä se on yllättävän monella Euroopan maalla. Kilpailu maailman tasolla on niin tylyä, että pelkästään mitalin janoiselle penkkiurheilijalle mennyt viikko saattoi olla kylmäävä kokemus, mutta jo ensi kesänä Rooman kisat huomattavasti toiveikkaammat, vaikka siellä mitään ei ilmaiseksi jaeta. Suurin virhe on katsoa nyt tuloslistat ja laskea kuinka mones se tuo ja tämä Mähönen tai Möttönen oli eurooppalaisista ja jakaa jo mitalit sen perusteella. Ei. Tässä unohdetaan kilpaurheilun henkinen paine täysin ja Helanderille on turha jakaa hopeaa ja pronssia nyt Roomasta, koska asetelma kisoihin lähdettäessä on toinen, kun nyt siitä mitalista meuhkataan vielä "todennäköisempänä" kun idän miehet ovat alta pois lähdettäessä kisaan. Kisa on uusi, asetelma on uusi.

Kaikki spekulaatio sen nojalla, että valtaisia loukkaantumisia ei toivottavasti tule kenellekään ja myös sen nojalla, että Venäjä/Valko-Venäjä pysyy lähitulevaisuudessakin kisoista toivottavasti pois. Fakta nimittäin on, että jos Venäjä/Valko-Venäjä päästetään kisoihin, nousee tiettyjen lajien taso varmasti.

Yleisesti yleisurheilussamme on arvokisatasolle tullut mukavaa leveyttä, joka virkistää kisojen seuraamista 10-15 vuoden takaiseen menoon, mutta optinen harha tulee rankingista ja pelkästään MM-paikkojen perusteella ei voi mennä sanomaan, että jokin yksittäinen laji olisi kehittynyt tai ei olisi kehittynyt, koska nyt arvokisoihin ei mennä vain raa`an tuloksen perusteella. Se tuskin kuitenkaan suurinta osaa lajia seuraavista perusteuvoista haittaa yhtään.

Isoin asia mielestäni on se, että muutamiin auringonlaskun lajeihin tulisi kiireesti satsata niitä euroja ja osaamisia ennen kuin meillä on yleisurheilun sisällä muutamia harrastetason lajeja, jollei ole jo nyt. Nyt ero yleisurheilun sisällä on valtava ääripäissä kansallisesti mitä tulee muutamien lajien näkyvyyteen, ammattimaisuuteen, tietotaitoon ja tulevaisuuden näkymään.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
MM-kisojen mitalitaulukko:

SijaMaaI-II-IIIYht
1Yhdysvallat12-8-929
2Kanada4-2-06
3Espanja4-1-05
4Jamaika3-5-412
5Kenia3-3-410
6Etiopia2-4-39
7Iso-Britannia2-3-510
8Alankomaat2-1-25
9Norja2-1-14
10Ruotsi2-1-03
11Uganda2-0-02
12Australia1-2-36

Yksi supervalta, neljä suurvaltaa, Kanadalla oli tällä kertaa pöljä kisarupeama. Jamaika, Kenia ja Etiopia jylläävät keskimatkoilla ja pitkillä matkoilla, Iso-Britannia on yleismenestyjä. USA on vielä pari pykälää parempi jokaisessa lajiryhmässä. Sitten tuleekin se ryhmä, muutaman mitalin maat, jossa Suomikin voisi näkyä joskus.

Ruotsi ja Norja ovat sitten periaatteessa Suomenkin saavutettavissa, jos kaikki menisi nappiin. Siis Murto, Kosonen, Helander ja Vanninen toisivat kaikki mitalin. Näillä mailla on maailmantähtiä, jotka menestyvät ja sitten osasto ynnä muut eli pistesijarohmut.

Hämmästyttävää on se, että Euroopan parhaatkaan eivät välttämättä pärjää näissä kisoissa, esimerkkinä Ranska ja Saksa. Tasoa on, vaan kärki puuttuu. Jos lähdetään vain parilla kärjellä, niin tulos voi olla nolla. Sattuma ratkaisee aika paljon. Vaihtelu eri kisojen välillä voi olla suuri.

Ei kai Suomelta voi enempää vaatiakaan. Resurssit eivät varmaan ole kovin kummoiset verrattuna vaikkapa Norjaan. Tai Ruotsiin, suuremmista maista puhumattakaan. Maailmantähden synnyttäminen on vaikea prosessi, aivan ilmeisesti lahjoilla on suuri osuus asiaan. Lahjoista suurin on pää, noin kuvainnollisesti.

Jos miettii Kososta ja Tervoa vaikkapa, niin ero tulee rutiineissa, ei siinä piikissä. Toisella kestää pää, tekee jotakin oikein aina ja toisella pää hajoaa kovan paikan edessä. Menestymisen salaisuus on yleensä erittäin korkea rutiinitaso. Joskus tapahtuu ihmeitäkin, kuten vaikkapa naisten moukarin karsinnassa yksi paransi ennätystään monta metriä, mutta jos maa luottaa tällaiseen randomiin, voi heittää mitaleille hyvästit, miltei aina.

Meilläkin asiaatuntematon lehdistö valaa mitalitinaa joka vuosi, mutta silti meillä on ollut vain muutama mitalisuosikki ja hyvinhän nämä ovatkin tuottaneet, paitsi että niitä ollut viimeisen 20 vuoden aikana todella vähän. Olympialaisiin meillä on edelleen Murto ja sitten tulevat muut. Jollei Kosonen ota parin metrin harppausta kisoihin mennessä, niin EM-mitali jäänee hänelle kauden ainoaksi. Ja sekin on kova juttu.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Saksassa tyrmistytty maan heikosta menestyksestä Budapestin MM-kisoissa.

Draxlerin mukaan Saksan yleisurheilumenestys on seurannut yhteiskunnan muuttumisen trendejä. Kolumnissaan hän nosti esille oman nuoruutensa, jolloin ihmiset liikkuivat enemmän.

– Kävelimme ennen kouluun, olipa reppu kuinka painava tahansa. Silloin ei ollut sähköpotkulautoja, menimme pyörällä.

– Emme istuneet tunteja tietokoneella. Olimme ulkona ja pelasimme. Vain pimeän tullessa äitimme haki meidät sisälle, Draxler tykitti.
Kuulostaa varsin tutulta.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sitä piti kysymäni jo kisojen aikaan kiekonheittoa katsoessa, että onko joku huippuheittäjä heittänyt vasurilla? Missaanko jonkun ilmeisen, vai onko nuorna kuolleen Stefan Fernholmin 68.30m vasuri-ME? Edit: Jenkki Reggie Jagers 68.61m.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Yleisesti näen, että Murto on meidän Pitkämäkemme jatkossa eli jolla on realistinen odotusarvo mitalista silloin myös, kun kaikki maailman parhaat ovat paikalla. Varmaa se ei koskaan ole, mutta jos kunto on nähtyä tai jopa kovempi, niin kyllä todennäköinen. Laji on nuori sinänsä ja kehittyvä, mutta kovat uhkaajat tiedossa, uusia ei ihan heti ole nousemassa mukaan.

Helanderin lasken jonkinlaiseksi uudeksi OP Karjalaiseksi eli pistesijaurheilijaksi. Finaaliin kyllä mennään kohtuullisella rutiinilla silloinkin, kun koko maailman kerma on paikalla, mutta ihan siihen viimeiseen vääntöön loppuu aseet, kun pitäisi kamppailla senttipelillä niiden varsinaisten mitaleiden järjestys. Mitalikin voi kyllä ilmestyä, mutta se vaatinee Helanderin pienen venymisen ja sitten kovien nimien jäämistä karsintaan. Idän maiden kiinnotus lajia kohtaan voi vielä vaihtaa valta-asemaa yllättävän nopeasti. Vai kuinka moni tiesi Intian Manusta mitään viime kesänä ja monelle tunnetumpi Jena oli kaupunki Saksassa.

Kosonen on tapaus sinänsä. Näen hänet kyllä mitalin ja pistesijan molemmin puolin ja jotenkin jo näistä mainituista urheilijoista ehkä sittenkin vielä yhä kehittyvin urheilija. Euroopan tasolla murtomaiseen menoon täydet mahdollisuudet, kun metri tai puolitoista tulee vielä lisää perustasoon (jotka ovat tiukassa kylläkin nyt). Maailman tasolla pronssi/hopea on mielestäni todennäköinen. Mikäli nähty kanadalainen jatkaa tuollaista sarjaa, voi kullan metsästys Kososella venyä MM-tasolla inhottavan pitkään, niin massiivinen oli kanukin sarja ja täten ylivoima.

Lehikoinen, Junnila, Raitanen, Partanen, Hurske, Vanninen, Mäkelä, Määttänen ja varauksin Richardsson muodostuvat sitten hyvin sekalaisen ryhmän, jossa urakaaret osoittavat vähän eri suuntiin sekä sitä kautta tulevaisuudennäkymät, mutta yhteistä heille on se, että mitalimahdollisuus MM-tasolla on epärealistinen, mutta Euroopan tasolla osalla heistä se on täysin realismia, osalle venymisellä totta ja osalle sielläkin vähän niin ja näin. Vannisen lasken tänne yhä, koska odotin että SE olisi saanut kyytiä jo tänä vuonna. Saa olla toistakin mieltä. Uskon, että mahdollisuus on nousta sarjaan "Kosonen".

Lopuille urheilijoille oikea taso on EM-taso ja jos kokonaisuutta muodostaa niin suomalaisen yleisurheilun oikea sellainen kilpailullinen taso on EM-taso, mitä se on yllättävän monella Euroopan maalla. Kilpailu maailman tasolla on niin tylyä, että pelkästään mitalin janoiselle penkkiurheilijalle mennyt viikko saattoi olla kylmäävä kokemus, mutta jo ensi kesänä Rooman kisat huomattavasti toiveikkaammat, vaikka siellä mitään ei ilmaiseksi jaeta. Suurin virhe on katsoa nyt tuloslistat ja laskea kuinka mones se tuo ja tämä Mähönen tai Möttönen oli eurooppalaisista ja jakaa jo mitalit sen perusteella. Ei. Tässä unohdetaan kilpaurheilun henkinen paine täysin ja Helanderille on turha jakaa hopeaa ja pronssia nyt Roomasta, koska asetelma kisoihin lähdettäessä on toinen, kun nyt siitä mitalista meuhkataan vielä "todennäköisempänä" kun idän miehet ovat alta pois lähdettäessä kisaan. Kisa on uusi, asetelma on uusi.

Kaikki spekulaatio sen nojalla, että valtaisia loukkaantumisia ei toivottavasti tule kenellekään ja myös sen nojalla, että Venäjä/Valko-Venäjä pysyy lähitulevaisuudessakin kisoista toivottavasti pois. Fakta nimittäin on, että jos Venäjä/Valko-Venäjä päästetään kisoihin, nousee tiettyjen lajien taso varmasti.

Yleisesti yleisurheilussamme on arvokisatasolle tullut mukavaa leveyttä, joka virkistää kisojen seuraamista 10-15 vuoden takaiseen menoon, mutta optinen harha tulee rankingista ja pelkästään MM-paikkojen perusteella ei voi mennä sanomaan, että jokin yksittäinen laji olisi kehittynyt tai ei olisi kehittynyt, koska nyt arvokisoihin ei mennä vain raa`an tuloksen perusteella. Se tuskin kuitenkaan suurinta osaa lajia seuraavista perusteuvoista haittaa yhtään.

Isoin asia mielestäni on se, että muutamiin auringonlaskun lajeihin tulisi kiireesti satsata niitä euroja ja osaamisia ennen kuin meillä on yleisurheilun sisällä muutamia harrastetason lajeja, jollei ole jo nyt. Nyt ero yleisurheilun sisällä on valtava ääripäissä kansallisesti mitä tulee muutamien lajien näkyvyyteen, ammattimaisuuteen, tietotaitoon ja tulevaisuuden näkymään.
Hyvää tekstiä ja pukee omiakin ajatuksia oikein mukavasti.

Tällä hetkellä Murto on ainoa jolta realistisesti pystyi mitalia odottamaan, oman tason suorittamisellaan. Esimerkiksi Helanderilla mitaliheitto rahkeissa on olemassa (tälläkin kaudella sellaisen kiskonut), mutta eilen suoriutui nimenomaan kauden keskiarvon mukaisesti ja sillä ei riittänyt edes top 5:een. Niinkuin aiemmin kirjoitin, perustason ollessa tuolla tasolla, pöljänä päivänä voi kiskoa vaikka voittoon, mutta todennäköisyys on pieni, että se huippuheitto osuisi finaalin kuuteen heittoon.

Mediassa aika usein puhutaan turhankin pitkään jostain urheilijasta lupauksena, mutta tällä hetkellä Kososesta ja Vannisesta oikeasti voidaan puhua vielä lupauksina, ja silti molemmat jo MM-tasolla pistesijatason urheilijoita (Vanninen 9., mutta silti). Heiltä on muutaman vuoden päästä lupa odottaa mitaleja ihan jokaisista karkeloista mihin osallistuvat, jos ei jotain tehdä todella väärin. Toki pitää muistaa sekin, että esim Murrolla juuri nämä tulevat ikävuodet oli haastavia, eli tärkeitä päätöksiä kehittymisen kannalta on nyt edessä.

Lehikoinen ja Junnila vielä sen ikäisiä, että steppejä tulostasossa on otettavissa eteenpäin, mutta suuria loikkia kehityksessä ei enää taida olla otettavissa. EM-tasolle kuitenkin hyviä urheilijoita jo nyt, parhaimmillaan voivat kehittyä jopa mitalisteiksi. Ehkä Alisa Vainion voi lisätä tähän samaan kerhoon, vaikka lajivalinnasta johtuen urheilee hieman enemmän pimennossa.

Muut mainitut nimet elävät joko uran aallonharjalla tai kohti auringonlaskua, eli suurempaa tasonnousua on vaikea enää odottaa. Yleisesti voisi todeta, että juoksuradoilla menestyminen on todella haastavaa, koska maailman taso on niin korkealla. Toki Norja raapi neljä mitalia radoilta, eli ei se sinänsä mahdotonta ole, mutta matka on pitkä.

Mitään tiettyä lajiosaamista ei Suomesta enää löydy, jolla saataisiin kilpailuetua muihin maihin (esim kuubalaiset kolmiloikassa, hollantilaiset ratakierroksella tai intialaiset keihäänheitossa). Keihään menestysmahdollisuuksien kannalta aika pahalta näyttää, jos 1,4 miljardin maa on päättänyt keskittyä juuri tuohon lajiin. Onko ratkaisu sitten hakea valmennusosaamista ulkomailta vai ollaanko tulevaisuudessa täysin poikkeusyksilöiden varassa?
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nämä kisathan olivat viimeiset, joissa pääsi aikavertailulla jatkoon juoksumatkoilla. Tästähän oli luovuttu jo 800 - 5 000 metrin juoksuissa, mutta pikajuoksuissa tämä oli vielä käytössä. Näin ei ole enää ensi vuoden Pariisin olympialaisissa. Siellä käyttöön otetaan uusintaerä. Otetaan esimerkiksi Lotta Harala, joka ei päässyt 100 metrin aidoissa jatkoon Unkarin MM-kisoissa.

Harala ei päässyt alkuerissä jatkoon. Tänä vuonna hänen juoksunsa päättyi siihen. Ensi vuonna hän kuitenkin ottelisi uusintaerissä, jotka juostaan niiden urheilijoiden kesken, jotka eivät päässeet alkueristä jatkoon. Eli välieriin pääsee jatkoon vain sijoittumalla tarpeeksi korkealle, ajoilla ei ole enää väliä. Tämän avulla jokainen juoksija saa ainakin sen kaksi yritystä kisoissa. Tämän avulla halutaan myös olla armollisempia kilpailijoille. Mikäli suuri ennakkosuosikki huolimattomuuttaan mokaa 100 metrin aidoissa alkuerissä, niin hänen olympiaunelmansa ei ole heti murskana, vaan hän saa uuden mahdollisuuden.

Uusintaeriä ei kuitenkaan ole käytössä 100 metrin juoksuissa. Uusintaeriä ei myös ole käytettävissä viesteissä tai 800 metrin juoksuista ylöspäin.

Pariisin kisoissa 35 kilometrin kävely jää historiaan. Ainoa käveltävä matka sekä miehille että naisille on 20 kilometriä.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Pelasin kisat jo läpi suomalaisten osalta ja näin se menee.

Kisat on ohi ja on aiheellista tarkistaa Majoneesin asiantuntemus. Annoin arvosanat veikkauksista seuraavasti:
  • Sijoituksesta / oikeasta vaiheesta 1 piste
  • Tulos oikein 1 piste
  • Tulos melkein oikein 0,5 pistettä
  • Tulos kaukana, mutta ei viturallaan 0 p
  • Sijoitus ei sillä hehtaarillakaan -1 piste
  • Tulos ei sillä hehtaarillakaan -1 piste.

Lopputuloksena voin todeta, että voitin tämän leikkimielisen arvauskisan ylivoimaisesti. (Kaikki suomalaiset ja heidän suorituksensa eivät olleet veikkauksessa mukana johtuen rankingin kautta viime hetkellä tulleista paikoista.)

Naiset:

Eveliina Määttänen (800m)

"Määttänen juoksee omien kykyjensä ylärajoilla ja selviytyy välieriin. Välierissä syntyy oma ennätys 1.59,60, joka ei kuitenkaan aivan riitä finaaliin. Hienoa Eve!"
  • Eve meni välieriin, jossa syntyi oma ennätys 1.59,60. Välieräpaikasta Majoneesille 1 piste ja tuloksesta 0,5 pistettä (Even aika 1.59,81).

Nathalie Blomqvist (1500m)

"Blomqvist jää alkueriin, aika 4.12,61. Juoksu on hieman tukkoista. Hyvää kokemusta jatkoon!"
  • Blomqvist jäi alkueriin, mutta aika oli ennakoimaani parempi 4.09,93. Vaihepisteitä 1.

Camilla Richardsson (5000m)

"Richardsson jatkaa vahvaa kauttaan, mutta jää alkueriin. Aika on uusi oma ennätys 15.14,58. Camilla tekee kauden lopussa päätöksen, että ensi vuonna keskitytään kympille tavoitteena 31 minuutin alitus. Tämän jälkeen on edessä siirtyminen maratonille."
  • Camilla jäi alkueriin, jossa aika 15.13,84. Veikkaus oli erinomainen, josta pisteitä 1 + 0,5.

Reetta Hurske (100m aitajuoksu)

"Reetan juoksu on alkuerissä raikasta (12,85), mutta tie nousee pystyyn välierissä (12,97). Reetta saa epäonnistumisen tunteesta buustin ja tähtää mitaleille ensi vuoden EM-kisoissa."
  • Juoksu ei ollut raikasta, mutta välieriin pääsi. Aika siellä 13.05. Vaiheesta 1 piste. Melkein tekisi antaa tuloksesta miinuksia, mutta en jaksa.

Lotta Harala (100m aitajuoksu)

"Harala tekee niin ikään kovan suorituksen tehden kaksi tasapainoista juoksua. Alkueristä mennään jatkoon ajoilla (12,87) ja välierissäkin juoksu kulkee mallikkaasti (12,89)."
  • No ei siellä päinkään, alkueriin jäätiin reilusti. Sekä sijoituksesta (-1) että vaiheesta (-1) Majoneesille rankkua.

Viivi Lehikoinen (400m aitajuoksu)

"Viivi tekee kovan tempun ja taistelee tiensä finaaliin saakka. Alkueristä jatkoon riittää 54,83 ja välierissä pamahtaa uusi SE 53,82. Finaalissa takki on jo hieman tyhjä, mutta aika 54,12 riittää hienoon seitsemänteen sijaan. Viivi mainitsee haastattelussa kesän tärkeimmäksi kohokohdaksi Jatkoajan kesätyttö -kisan voiton."
  • Ihan ok kisat Viiviltä, mutta ei sentään näin hyvät. Välieriin jäätiin, jossa tulos 54,48. Sekä vaiheesta että tuloksesta miinusta veikkaukseen.

Ella Junnila (Korkeushyppy)

"Ella jää karsintaan tuloksella 188. Tämä harmittaa meitä kaikkia."
  • Ella hyppäsi karsinnassa juurikin 188, joka riitti finaaliin. Finaalissa 190. Vaiheesta miinus, karsinnan oikeasta tuloksesta tarjoamme lämmintä kättä tai heiluvaa punttia.

Heta Tuuri (Korkeushyppy)

"Tuurillakaan ei riitä jatkoon, tulos 185."
  • No ei riittänyt jatkoon ja tulos 180. Vaiheesta 1 piste, tuloksesta annetaan -0,5.

Wilma Murto (Seiväshyppy)

"Wilma, oi Wilma! Karsinnasta kevyesti jatkoon ja upeiden vaiheiden jälkeen Wilma on maailmanmestari uudella SE-tuloksella 491. Hurraa! Spekulaatiot vuoden urheilijasta ja sykähdyttävimmästä hetkestä päättyvät tähän."
  • Ei tullut SE:tä eikä kultaa, mutta pronssia tuloksella 480. Wilman suoritus oli niin mukava, että ei anneta Majoneesillekaan paljoa miinusta, puolikas tuloksesta vain.

Elina Lampela (Seiväshyppy)

"Elina jää karsintaan tuloksella 445."
  • Sinne jäi tuloksella 450. Annetaan vaiheesta 1 piste.

Saga Andersson (Seiväshyppy)

"Saga jää karsintaan niin ikään tuloksella 445. Liveseurannassa todetaan finaalipaikan jääneen rinnanmitan päähän."
  • Karsintaan jäätiin ilman tulosta. Vaiheesta 1 piste, tuloksesta -1. Ei muuten tainnut jäädä rinnanmitan päähän tällä kertaa.

Kristiina Mäkelä (Kolmiloikka)

"Mäkelä hyppää kauden parhaan hyppynsä karsinnassa, joka kantaa siihen kuoppaan, johon noin 256 kertaa aiemminkin: 14.20."
  • Karsintaan jäi, tulos 13.88. Vaiheesta 1 p, tuloksesta -1.

Senni Salminen (Kolmiloikka)

"Sennillä ei askelmerkki oikein osu karsinnassa, mutta viimeisellä rävähtää selvästi kauden paras 14,31. Finaalipaikka jää sentin päälle ja sijoitus karsinnassa 13."
  • Karsintaan jäi, tulos 13.50. Vaiheesta 1 p, tuloksesta -1.

Eveliina Rouvali (Kuulantyöntö)

"Karsintaan jäädään auttamattomasti, mutta hieman lämmittää 17 metrin ylitys. Tulos 17,12."
  • Luonnollisesti jäätiin karsintaan, tulos 16,61. Annetaan vaiheesta 1 ja tuloksesta säälistä vain -0,5.

Silja Kosonen (Moukarinheitto)

"Silja menee heittäen finaaliin, jossa syntyy uusi Suomen ennätys 75,23. Sijoitus on kovatasoisessa kisassa viides. Loistavaa Silja!"
  • Nyt osui sijoitus oikein, tulos ei. 73,89 on kuitenkin kohtuullisen lähellä, joten ei jaksa rankoa miinuksilla. Sijoituksesta 1 p.

Suvi Koskinen (Moukarinheitto)

"Suvilla ei aivan riitä finaaliin, mutta tekee kuitenkin hyvän sarjan karsinnassa, jossa paras heitto kantaa 70,82. Lillakin Tiinakin tykkää mitasta."
  • Suvi jäi karsintaan tuloksella 70,81. Sanoisin, että veikkaus osui aika lähellä. Ei näitä sääntökirjan mukaan vihelletä, joten annamme Majoneesille vaiheesta ja tuloksesta molemmista 1 pisteen.

Krista Tervo (Moukarinheitto)

"Krista puristaa liikaa ja häkki kolisee. Karsintaan jäädään tuloksella 66,11."
  • Tulos karsinnassa tasan 68. Vaiheesta 1 piste, tuloksesta -0,5.

Anni-Linnea Alanen (Keihäänheitto)

"AL ei saa heittoa kohdilleen karsinnassa ja tulokseksi jää vaatimaton 55,12."
  • Lopussa keihäs lensi sentään 58,30, mutta vaihe oikein. Vaiheesta 1 piste, tuloksesta -0,5.

Alisa Vainio (Maraton)

"Maratonilla nähdään Suomen ennätys, kun Alisa ottaa ison harppauksen eteenpäin. Maaliin tullaan ajassa 2.26.55 ja sijaluku erinomainen 11. Huima suoritus!"
  • Kuumassa säässä aika 2.32.14, sijoitus 22:s. -2 Majoneesille.

Nina Chydenius (Maraton)

"Chydeniuksella tulee vatsavaivoja, jotka pakottavat keskeyttämään 28 km kohdalla."
  • No eipäs tullut ja ei pakottaneet. Majoneesille -2 taas.

Saga Vanninen (7-ottelu)

"Taas Suomen ennätys! Vannisella onnistuu kaikki ja uusi SE kirjataan ottelun jälkeen numeroin 6571 pistettä. Plakkariin tuikitärkeä pistesija, joka saa Rajan herkistymään."
  • Alisuoriutumista Sagalta veikkaukseen nähden. Haarukka-arviona annettu pistesijakin meni huti, joten -2 tästäkin.

Miehet:

Joonas Rinne (1500m)

"Rinne tekee alkuerissä parhaansa, mutta kiri ei taktiikkajuoksussa kuitenkaan riitä. Aika 3.40,71."
  • Rinne oli hyvä, mutta taktiikkajuoksussa aika 3.47,16 ei riittänyt jatkoon. Vaiheesta 1 p, tuloksesta -1 p.

Elmo Lakka (110m aitajuoksu)

"Lakka on omassa alkuerässään tasapaksulla esityksellä viides, mutta aika 13,68 ei riitä välieräpaikkaan."
  • Lakka jäi alkueriin ajalla 13,69. Osui aika hyvin. Pisteitä 1+0,5.

Topi Raitanen (3000m estejuoksu)

"Jatkoaika odottaa ihmettä, mutta Topilla ei ole hyvä päivä. Vaatimaton alkueräjuoksu tuottaa ajan 8.29,77, joka ei riitä jatkoon."
  • Alkueriin jäätiin tuloksella 8.30,69. Tämäkin osui varsin mukavasti. Pisteitä 1+0,5.

Juho Alasaari (Seiväshyppy)

"Suurten kisojen mies Alasaari ylittää katsinnassa 560, mutta tämä ei riitä jatkopaikkaan ennennäkemättömän kovassa karsinnassa."
  • Karsinnassa tulos 535 ja lauluun. Vaihe 1 p, tulos -1 p.

Urho Kujanpää (Seiväshyppy)

"Urho jää karsinnassa ilman tulosta pudotettuaan kolmesti avauskorkeudesta 540."
  • Vaihe ja ilman tulosta oikein, aloituskorkeus tosin 535, mutta minkäs Majoneesi sille voi. Pisteitä 1+1.

Aaron Kangas (Moukarinheitto)

"Karsintaan jää Kangaskin. Suoritus pehmeä, tulos 72,13."
  • Karsinnassa tulos 72,96. Pisteet 1+0,5.

Oliver Helander (Keihäänheitto)

"Helander ylittää karsintarajan reilusti ensimmäisellään (85,67). Finaalissa on kuitenkin suuria vaikeuksia ja kisa jää kolmeen heittoon. Tulos 81,35."
  • Finaaliin pääsi, jossa heitti kaikki heitot. Tulos reilu 83. Annetaan säälistä Majoneesille 1 p finaalipaikan arvaamisesta vaikka muuten veikkaus pelkkää paskaa olikin.

Lassi Etelätalo (Keihäänheitto)

"Lassi selvittää tiensä finaaliin, jossa jää kaikkien yllätykseksi kahdeksan parhaan ulkopuolelle tuloksella 80,17."
  • No ei sinne päinkään. Miinusta vaiheesta ja tuloksesta yhteensä -2.

Toni Kuusela (Keihäänheitto)

"Suomesta on sittenkin onnistuttu rahtaamaan riittävästi teippiä ja tukirakenteita, joiden avulla Toni on saatu kursittua kasaan karsintaa varten. Heitto on kuitenkin aivan sekaisin ja karsintaan jäädään heikolla tuloksella 76,02."
  • Karsinnassa 79 ja rapiat. Vaiheesta 1 p, tuloksesta -0,5.

Veli-Matti "Aku" Partanen (20km ja 35km kilpakävely)

"Aku tekee tasaisen hyvät suoritukset ja hätyyttelee kymmenen kärkeä molemmilla matkoilla. 20 km on tällä kertaa parempi matka, jossa tulos 1.19.35 tuo sijan 12. 35 km:lla ollaan takaa-ajavassa ryhmässä pitkään, kunnes viimeisen vitosen aikana tulee pieni notkahdus. Aika 2.32.50 oikeuttaa kuitenkin sijaan 15."
  • 20 km Akulla sijoitus 6:s tuloksella 1.18.22. Annan puolikkaan miinuksen molemmista.
  • 35 km:llä sijoitus 18:s tuloksella 2.32.28. Tämä osui pitkällä matkalla sen verran lähelle, että 0,5 p plussaa molemmissa kategorioissa.

Aleksi Ojala (35km kilpakävely)

"Ojala viettää aikaansa varikolla ja kisa päättyy lopulta hylkäämiseen."
  • Aleksi tappeli ylikuumentuneena maaliin asti ja aiheutti Majoneesille -2 pistettä.

---

Summaten ilman tarkastuslaskentaa Majoneesi voitti kilpailun yhteispistein 3,5 pistettä. Paljon onnea!
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Mediassa aika usein puhutaan turhankin pitkään jostain urheilijasta lupauksena, mutta tällä hetkellä Kososesta ja Vannisesta oikeasti voidaan puhua vielä lupauksina, ja silti molemmat jo MM-tasolla pistesijatason urheilijoita (Vanninen 9., mutta silti). Heiltä on muutaman vuoden päästä lupa odottaa mitaleja ihan jokaisista karkeloista mihin osallistuvat, jos ei jotain tehdä todella väärin.
Vaikka Kosonen ja Vanninen ovat vielä nuoria, tuloskehitys ihan viime vuosina ei kummallakaan ole ollut mitenkään huomattava. Kososella ehkä noin metrin vuodessa ja jos mietitään tulostasoa jolla mitalin moukarista saa - ehkäpä noin 77-78 metriä - niin on se vielä aika kaukana. Toki on mahdollista että jatkossa taso paranee nopeammin kuin viime vuosina mutta ei se mitenkään itsestään selvää ole vaikka asioita ei tehtäisi todella väärin.

Vannisella vastaavasti matkaa huipulle on suhteessa vielä enemmän. Toivetaso voisi olla jotakin 6800-6900 pistettä. Osaamatta tehdä sen kummempaa lajikohtaista analyysiä, Vannisen kohdalla aina huomautetaan korkeushypystä ja tarpeesta saada sitä paremmaksi. No eihän se yksin tietystikään riitä mutta kovasti helpottaisi jos Vanninen juoksisi aidat 13,0 sekä 200m alle 24 sekunnin. Ne tulokset ovat vielä kaukana ja vaikka valmentajanvaihdon yhteydessä puhuttiin että Vannisella kehitetään nopeutta, mitenkään huomattavasti asiat eivät ole kehittyneet ja se taso joka Sagalla viime kesänä oli, olisi kaiketi ollut saavutettavissa myös Matti Liimataisen kanssa.

Jos ajatellaan MM-joukkueestamme urheilijoita jotka ovat tehneet kehitysloikkaa tämän kauden aikana, ensin tulee mieleen Aaro Davidila ja Anni-Linnea Alanen. Jos he kehittyisivät vaikka niin että rutiinitaso olisi tämän kauden ennätysten kohdalla, kaksikko taistelisi mitaleista EM-kisoissa. Ei kai tämäkään ihan poissuljettu mahdollisuus ole. Eveliina Määttänen on mielenkiintoinen ja epäilemättä kehityskelpoinen urheilija mutta hänen lajissaan jopa EM-taso on aika kova.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaikka Kosonen ja Vanninen ovat vielä nuoria, tuloskehitys ihan viime vuosina ei kummallakaan ole ollut mitenkään huomattava. Kososella ehkä noin metrin vuodessa ja jos mietitään tulostasoa jolla mitalin moukarista saa - ehkäpä noin 77-78 metriä - niin on se vielä aika kaukana. Toki on mahdollista että jatkossa taso paranee nopeammin kuin viime vuosina mutta ei se mitenkään itsestään selvää ole vaikka asioita ei tehtäisi todella väärin.
Vannisesta en lähde sanomaan mitään, koska en ole perehtynyt seitsenottelun tekniikkaan erityisen hyvin.

Kososen tuloskehitys on kylläkin parantunut selvästi tälle kaudelle. Viime kaudella hänen paras tulos on ollut keskimäärin 69,50 metriä. Eli voidaan sanoa hänen olleen viime kaudella vajaan 70 metrin heittäjä, kun huomioidaan vain kisan paras tulos häneltä. Tällä kaudella hänen paras tulos on ollut keskimäärin 72,26 metriä, kun huomioidaan vain kisan paras tulos häneltä. Eli kyllä hänen tuloskehitys on mielestäni huomattavasti noussut tällä kaudella. Itse asiassa Kosonen on heittänyt vain tasan yhden kerran tällä kaudella kisassa alle 70 metriä, silloin tulos oli 69,98. Eli jos olisi tuon saanut kaksi senttiä pidemmälle, niin ei olisi tällä kaudella yhtäkään sarjaa jossa ei olisi alle 70 metriä. Naisten moukarin maailmanmestari Camryn Rogers heitteli samanikäisenä keskimäärin 67-68 metrin heittoja.

Tämä siis vieläpä lajissa nimeltään moukarinheitto, jossa prime-ikä on siellä noin 27-31 vaihteilla keskimäärin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös