Vai otammeko me suomalaiset tämän turhan vakavasti ja Ruotsi suhtautuu kisan sopivalla leikkisyydellä?
Minusta tämä on itse asiassa varsin kevyt - hieman leikkimielinenkin - ja viihdyttävä tapahtuma sekä hauska perinne, jota on mukava jännittää kotisohvalla alkusyksyisenä viikonloppuna. Ihan tällaisenaan. Jännittäminen on ihan erilaista, kuin jonkun futiksen arvokisakarsintaottelun stressinomainen ja "vakavamielinen" jännittäminen. Tämä on vain rentouttavaa ja kevyttä penkkiurheiliuajanvietettä: hyvää sellaista. Semmoista yleisurheilu sekä esimerkiksi maastohiihto ovat muutenkin, mutta tässä maaottelutapahtumassa on vielä muutenkin erilainen ja ainutlaatuinen henki, joka jotenkin hienolla tavalla peilaa toisilleen läheisten ystävien ja liittolaisten - Suomen ja Ruotsin - välistä leikkimielistä "vihan"pitoa.
Ei sillä minusta mitään väliä ole, ettei siellä nykyisellään ole kaikki tähdet mukana.
Asiaankuuluvasti eilen vitutti heti loppuratkaisun jälkeen, mutta kyse ei ollut semmoisesta raastavasta vitutuksesta, mitä Kerho useimmiten aiheuttaa. Vaan semmoista paljon kevyempää, joka ei kuitenkaan meinaakaan pilata iltaa.
Mitä tulee Iltalehden kolumniin, niin en usko, että on sen kummemmin mitään formaattia olemassa, joka taikaiskusta toisi katsomoon nuoria ja nuoria aikuisia. Perinteiset yksilöurheilulajit eivät ylipäätäänkään kuulu näiden ikäpolvien suurten massojen suosikkeihin (ja haasteita on myös useilla palloilulajeilla), joten eivät he katsomoita tule täyttämään tai massoittain vastaanottimien ääreen kokoontumaan millään formaatilla.
Sanotaan, ettei kannata korjata semmoista, mikä ei ole rikki. Tämä tapahtuma kerää kuitenkin vuodesta toiseen mukavasti yleisöä stadionille sekä TV:n ääreen, ja herättää fiiliksiä. Ihan luonnollista, ettei nykyisellä urheilu- ja viihdetarjonnalla puhuta enää täydestä Olympiastadionista. Ei ole mielekästä verrata maaottelua 60-70 -lukuihin, jolloin tapahtuma oli yhtenäiskulttuurissa - maalta kaupunkiin muuttaneen kansan keskuudessa - urheiluvuoden kenties merkittävin highlight.
Aina pitää elää ajassa ja pyrkiä tekemään pieniä muutoksia, mutta mitään tarvetta tapahtuman täydelle räjäytykselle ja uudelleenkokoamiselle ei mielestäni ole.
Ymmärrän toki, että monet lajiniilot voi nähdä asian toisinkin.