Mainos

Yleisurheilukausi 2022

  • 175 578
  • 1 223

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Onko seiväshypyssä muita lajeja helpompi (älkää käsittäkö että helppoa)pitää saavutettua tuloskuntoa yllä?

Saatat olla oikeilla jäljillä. Seipäässähän lihaksilla tuotettua vaaka suuntaista liike energiaa siirretään seipään (jousi) avulla pysty suuntaiseksi liike energiaksi mahdollisimman pienellä hukka energialla. Jäykempään seipääseen saa taivutus aiheessa varastoitua enemmän liike energiaa ilman hukkaa.

Kun tekniikan eli seipään hallinnan sekä riman ylityksen saa riittävän kovalle tasolle, kykenee tulemaan yhä kovemmalla liike energialla montulle ja yhä enemmän saa seipään avulla liike energiaa pystysuuntaan. . Kun tekniikan saa lihasmuistiin niin siellä se säilyy kuin pyörällä ajaminen.

Fysiikantunneilta on sen verran aikaa, että ihan kaikki käsitteen ei varmaan pilkulleen ole, mutta pää piirteittäin noin.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Oma Suomen ennätys kolmesti uusiksi samassa kisassa ja jakamaan EM-kisaennätystä Stefanidin kanssa tuolla viimeisellä ylityksellä. Huusin jo kurkku suorana kun Wilma ylitti 4.85 ja 4.90 jälkeen ei löytynyt enää sanoja. Huikea kisa, huikea nuori urheilija, joka kuten sanoin, tulee voittamaan vielä paljon arvokisamitaleja urallaan. Harvoin tulee fiilisteltyä näin paljon yleisurheilun takia. Kiitos Wilma Murto! Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki!
Näetkö kenties tulevaisuuteen? Pistä yv:llä huominen Eurojackpot-rivi, pls!
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun en ole yleisurheilua erityisen aktiivisesti ehtinyt seurata viime vuosina, mulle tuli yllätyksenä, että Murto on vasta 24-vuotias. Olin siinä käsityksessä, että sen täytyy olla jo lähes 30-vuotias "entinen lupaus", koska ura aikuisten tasolla alkoi jo nuorena. Ehkä asia johtuu siitäkin, että korona-aikana arvokisoja on jäänyt väliin tai siirretty ja muutenkin ajantaju on välillä hämärtynyt, Nythän Wilmalla on toivottavasti pitkä ura vielä edessä. Viimeinen ylitys näytti maallikon silmiin niin ilmavalta, että ennätystä on varaa parantaa vielä paljon. Olisikohan mahdollista, että jonain päivänä Wilmalta nähtäisiin viiden metrin ylitys? Toivottavasti urheilija saisi ainakin jatkossa harjoitella ja kilpailla terveenä.
Murrolla on viisi Suomen ennätystä:

471 Zweibrucken 31.1.2016 (hallissa)
472 Tampere 29.8.2021
475 Munchen 17.8.2022
480 -"-
485 -"-

Eli siitä on tosiaan jo 6,5 vuotta, kun Murto nousi koko kansan tietoisuuteen tuolla nuorten maailmanennätyksellään. Eli vaikutelmasi siitä että on ollut mukana jo ties kuinka pitkään on ihan paikkansapitävä. Ja vaikutelma entisestä lupauksesta on tietysti syntynyt siitä kun väliin sattui noita vaikeita vuosia eikä tulos parantunut. Mutta on tosiaan vielä nuori urheilija, jolla on vielä paljon aikaa taistella maailman huipulla ja parantaa tuloksiaan, kun vaikeat vuodet näyttäisivät nyt olevan takanapäin
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Voimme kaiketi sanoa, että yleisurheilumme tulevaisuus Euroopan tasolla näyttää hyvältä, mutta se on nyt miltei kokonaan naisten käsissä. Toki miesten moukariin odotetaan kohennusta, toivottavasti ei pilata kahta todella lupaavaa heittäjää. Se, kuka Kangasta "valmensi", pitäköön näistä pojista näppinsä erossa.

Joka tapauksessa, meillä on Wilma Murto ja Viivi Lehikoinen, tulossa parhaaseen ikäänsä, vielä varsin nuoria. Ja mikä tärkeintä, he ovat olleet suurlupauksia jo nuorina. Toisin sanoen, antaa ennusteelle arvoa tätäkin kautta. Wilma on jopa suomalaisessa valmennuksessa saavuttanut mestaruutensa. Ja huipulle nousevat vain lahjakkaimmat.

Vielä junioreja ovat huippulupauksemme Silja Kosonen, Ilona Mononen ja Saga Vanninen. Kaikilta heiltä voidaan odottaa Euroopan mestaruutta, Siljalta jopa maailman tasolla mestaruutta.

Toisaalta, olisi miehiäkin parhaassa iässään, mutta heidän tuloskuntonsa on laskenut kuin lehmän häntä. Lipsanen, Pulli, Kangaskin olisivat mitaleilla parhaimmillaan, O.Helanderista puhumattakaan. Raitanen on tässä poikkeus. Lupaavien miesjuniorien määrä on todella pieni, E.Helanderkaan ei ole enää juniori. K.Vehmaa nyt lienee suurin tässä suhteessa. Alasaareenkaan en nyt kaikkia ropoja laittaisi.

Yleisurheilussa mitään ei tapahdu sattumalta, vaan kovan määrätietoisen työn tuloksena. Ei ole lahjakkuuksia (ainakaan meidän järjestelmässämme), jotka vaan yhtäkkiä nousevat jostakin pinnalle. Samuelsson ja Purola ovat tehneet kovasti töitä ja ovat luultavasti nyt parhaimmillaan. Osalla ei paraskaan nosta huipulle.

Miesten keihäässä on lupauksia, mutta tie junioreista huipulle on hyvin kivinen ja voi viedä montakin vuotta. Naisten keihään tilanne on suorastaan absurdi: puolet top 10 on juniorimenestyjiä, mutta heistä ei saada kirveelläkään menestyjiä. Keihään valmennukseen pitää hakea ammattiapua ulkomailta. On muistettava, että esim. Alanen on nuori. Mutta tässä tapauksessa sillä ei ole merkitystä, sillä hukattujen lupausten määrä on suorastaan häkellyttävä. Mikä #X?^* keihäsvalmennusta oikein vaivaa?
 
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, ManU, BM, RM, PuhtiPois
Murto teki todella upean suorituksen (ennätys parani roimasti juuri tässä kisassa) voiton lisäksi. Pitkäjänteinen työ ja usko - lajista riippumatta - voin olla paras. Ja nyt Wilma teki sen. Vaikka hän ei voittaisi enää mitään (mitä en toki halua manata) niin Murto on näyttänyt ja tulee esimerkillään osoittamaan, että yleisurheilussa ja missä vaan urheilussa suomalainen voi voittaa. Ei yksin mutta yhteistyössä. Kiitos Wilma tästä elämyksestä!
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Yleisurheilukauden 2022 suurimmat voittajat ja häviäjät:

- Joonas Rinne. Rinne kekkuloi kameran edessä kuin Usain Bolt. Et-sä-vittu noilla saavutuksilla ja tolla naamalla voi elvistellä kameran edessä. Ja nyt siellä joku palstaritva jo kirjoittaa että "ihan kaikilla on oikeus ilmentää itseään". No, vittu ei ole. Olis tietenkin kiva että näin olisi mutta tosielämässä asiat eivät valitettavasti mene näin.

- Lampela. Lampelan pöxyt seiväshyppypaikalla ovat aivan vääränmalliset. Vyötärö on jollain tapaa aivan viturallaan. Vinkki: joko pienemmät pöxyt tai kokovartalopuku.

- Saga Andersson. Harva huippu-urheilija on rotunainen (c-kupit ja 0,7 vyötärö-lantiosuhde). Itse asiassa tämä kombo on harvinainen myös normitallaajilla; voi olla isotkin hinkit mutta lattaperse tai päinvastoin. Saga Andersson on objektiivisestikin mitattuna rotunainen, jolla on hyvä perse ja asialliset kannut. (Myös Sagalla on usein vääränmalliset pöxyt, mutta Saksassa oli käytössä se parempi lyhyempi malli).

- Senni Salminen. Senni kertoi, että tulee nykyään arvokisoihin pitämään hauskaa. Tämä kertoo isoista ongelmista mentaalipuolella. Kun edellisarvokisat olivat menneet vituralleen jo karsinnoissa, niin valmentaja veti sitten tällaisen kyökkipsykologiatasoisen setin hihastaan.

- Simo Lampinen. Lampinen menisi vielä jotenkin muuten, mutta täytesanojen tolkuton viljely saa raivon partaalle: "Tässä", "Tuolta", "Sinne", "Sieltä", "Tuonne". Tähän kun lisätään Lampisen bravuuri "TULEE" niin kelan lääkkeet totisesti tulevat tarpeeseen. Lampinen on sanankäytön ammattilainen Ylessä. Siis puljussa, jossa pitäisi olla puikoissa maan parhaat voimat. Tämä täytesanojen viljely on aivan alkeismokia ja jos jokin ei toimi, niin siihen pitäisi ylen tuottajien puuttua välittömästi.

- Pikkutupsulliset suomipipot kesäkatsomossa. Luulin jo, että näistä olisi saatana päästy eroon aikaa sitten, mutta taas joku reijo oli sellaisen naftaliinin pohjilta kaivanut. Ajattelevatko käyttäjät, että tuollainen pipo on a) kivannäköinen, b) hauska ironinen läppä tai c) funktionaalinen vaatekappale? Voin valaista, että ei mikään näistä.

- Purolan pipo. Ks. edellisen kohdan a-b-c. Poroerottelussa se voi olla fantsu, mutta ihmisten ilmoille tullessa laitetaan veskaan.

- Arto Bryggare. Yhdistettynä Santtu Silvennoisen haukansilmään, siinä on lyömätön pari.
 
Yksi ongelma valmennuksen suhteen lienee nämä isä-poika -valmennusparit, joita yleisurheilussa(-kin) Suomessa on paljon, mm. Kangas ja Pulli. En nyt välttämättä näe, että isä olisi se paras ratkaisu (huippu-)valmentajaksi, kun poika alkaa tehdä tulosta aikuisten tasolla valitsemassaan lajissa. Alle parikymppiselle urheilijalle tuollainen toimii jo pelkän logistiikankin takia, vaikka esim. tekniikkalajeissa koko koordinaatiopaketti rakennetaan pääosin silloin.
Lisäksi, voin kuvitella, kuinka vaikeata on, puolin jos toisinkin, luopua yhteistyöstä urheilijan kehittymisen hyväksi, kun sellainen paikka tulee joskus väistämättä eteen.


PS. Ai niin - Wilmalle onnea aivan huikeasta näytöksestä niin, että piisaa!!!
Se, missä suomalaisessa urheilussa noin ylipäätäänkin, muutkin lajit mukaan luettuna, jäädään jälkeen globalista kilpailusta on valmentamisen ammattimaisuus. Kilpailun koventuessa ja kansainvälistyessä ensin urheilijoista tuli ammattilaisia, sen jälkeen myös valmentajista. Käsittääkseni yleisurheilun puolella Suomessa tämä ei ole ollut taloudellisesti mahdollista, kenties keihäänheittoa lukuunottamatta. Jääkiekko/jalkapallo/koripallo -akselillahan monilla isommilla seuroilla on nykyään päätoimisia juniorivalmentajiakin, mikä varmasti on taustalla kun Suomen taso näissä lajeissa on pidemmässä juoksussa parantunut.

Murron seiväskullan yhteydessä lehtien uutisoinnissa mainittin valmentajan saavan 25 % Wilman 10 000 e Urheiluliitolta saamasta mitalibonuksesta. En tiedä taustoja, mutta ei tuolla 2 500 eurolla nyt ainakaan ihan hirveän ammattimaista valmennusta voi Urheiluliittokaan odottaa saavansa (toki tajuan, että urheilijan ja valmentajan väliseen sopimukseen voi sisältyä paljon parempi kompensaatio niistä sposorituloista, joihin Murto EM-voittajana nyt oletettavasti pääsee käsiksi).

Nykyhuipuistamme ainakin Lehikoinen ja Korte ovat saaneet nostetta uralleen ulkomaisten ammattivalmentajien taustatuesta. Suomen kokoisessa maassa varmaan kannattaisi tehdä aktiivista valmennusyhteistyötä muiden pienempien maiden kanssa (ehkä jo tehdäänkin?), jotta valmentamisestakin saataisiin ihan oikea ammatti rittävän monelle mitat täyttävälle yleisurheiluvalmentajalle. Innokkaiden amatöörivalmentajien, olivat he sitten omia vanhempia tai kansallisia lajilegendoja, kanssa päästään juuri tälle tasolle millä nyt ollaan. Systeemi on riittävän hyvä seuloakseen esiin juniorilahjakkuuksia hyvällä prosentilla, mutta heidän viemiseensä aikuisten kv-huipulle nykyistä paremmalla prosentilla tarvittaisiin ammattimaisemmat valmennusresurssit.
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Se, missä suomalaisessa urheilussa noin ylipäätäänkin, muutkin lajit mukaan luettuna, jäädään jälkeen globalista kilpailusta on valmentamisen ammattimaisuus. ... ... Innokkaiden amatöörivalmentajien, olivat he sitten omia vanhempia tai kansallisia lajilegendoja, kanssa päästään juuri tälle tasolle millä nyt ollaan. Systeemi on riittävän hyvä seuloakseen esiin juniorilahjakkuuksia hyvällä prosentilla, mutta heidän viemiseensä aikuisten kv-huipulle nykyistä paremmalla prosentilla tarvittaisiin ammattimaisemmat valmennusresurssit.
Juurikin näin!
Suomessa urheilijoilta puuttuu ehkä rohkeutta, self-made -valmentajilta ilmiselvästi osaamista ja näkemystä, molemmilta toki rahaa, jotta lupaavasta nuoresta urheilijasta saataisiin jalostettua kv-tason kilpailija, jolla etenkin pää pitää tiukoissa paikoissa.
Asiaa on vaikea korjata, kun sitä rahaa on niin vaikea taikoa tyhjästä, mutta joillekin se aina välillä onnistuu...
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eli siitä on tosiaan jo 6,5 vuotta, kun Murto nousi koko kansan tietoisuuteen tuolla nuorten maailmanennätyksellään.

Murtohan oli tuollainen Saga Vannisen tasoinen huippulahjakas superlupaus. Wilmalla kesti aika pitkään ymmärtää, mitä huippu-urheilu vaatii. Nykyään ylimääräiset kilot ovat sulateltu pois ja Murto näyttää huippu-urheilijalta. Seiväshypyssö ylimääräinen rasva kehossa ei ole hyväksi.

Tuosta ei silloin aikanaan saanut oikein mainita, mutta kyllähän muutos ulkomuodossa on merkittävä. Nyt mäkkärissä käydään vain voiton kunniaksi, ei joka päivä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Yleisurheilukauden 2022 suurimmat voittajat ja häviäjät:

- Joonas Rinne. Rinne kekkuloi kameran edessä kuin Usain Bolt. Et-sä-vittu noilla saavutuksilla ja tolla naamalla voi elvistellä kameran edessä. Ja nyt siellä joku palstaritva jo kirjoittaa että "ihan kaikilla on oikeus ilmentää itseään". No, vittu ei ole. Olis tietenkin kiva että näin olisi mutta tosielämässä asiat eivät valitettavasti mene näin.
...
Pisti pahasti korvaan, kun Rinne alkueräjuoksunsa jälkeen kehuskella taktiikkaansa, jossa jäi viimeisen kierroksen takasuoralla porukan viimeiseksi. Sieltä ei kasisatasella nouse paremmatkaan juoksijat tappelemaan kärkipaikoista, ei edes Euroopan tasolla, tietysti muutamaa erikoistapausta lukuunottamatta.
Ei kyllä antanut mitenkään älykkään juoksijan kuvaa tämä elvistelijä....
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vielä junioreja ovat huippulupauksemme Silja Kosonen, Ilona Mononen ja Saga Vanninen. Kaikilta heiltä voidaan odottaa Euroopan mestaruutta, Siljalta jopa maailman tasolla mestaruutta.

Vanninen on noista minusta suurin lupaus, lahjakkain suomalainen yu aikoihin. Nyt vaan pitää löytää oikea valmennus, jotta nousee Kluftmaisesti huipulle. Liimataisella on aika sanoa heippa ja siirtyä ulkomaille. Tuo on oma mielipide.

Onko Mononen erityisen lahjakas? Ainakin töitä on valtavasti edessä.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Wilmalla kesti aika pitkään ymmärtää, mitä huippu-urheilu vaatii. Nykyään ylimääräiset kilot ovat sulateltu pois ja Murto näyttää huippu-urheilijalta. Seiväshypyssö ylimääräinen rasva kehossa ei ole hyväksi.

Tuosta ei silloin aikanaan saanut oikein mainita, mutta kyllähän muutos ulkomuodossa on merkittävä. Nyt mäkkärissä käydään vain voiton kunniaksi, ei joka päivä.

Niin, enemmän kuin ymmärryksestä kyse taisi olla siitä, että Wilmalla oli ihan oikea syömishäiriö, jota on työstänyt psykologin kanssa. Jos aikaa on, kannattaa kuunnella Yleisurheilupodcastin jakso reilun vuoden takaa, jossa Wilma rehellisesti ja peittelemättä asiasta puhuu. Hankalia ja ikäviä juttuja ja valitettavan tuttuja juttuja varsinkin nuorille naisille ja heidän omaisilleen.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Onko Mononen erityisen lahjakas? Ainakin töitä on valtavasti edessä.

Varmaan riippuu siitä mihin vedetään raja erityisen lahjakkaan kohdalla. Ihan varmasti on lahjakkuus, mutta ei varmaankaan ole niin lahjakas kuin Saga Vanninen tai samassa lajissa Annemari Sandell oli vuosia sitten, mutta silti omassa ikäluokassa Euroopan paras jo toista vuotta putkeen 3000 metrin matkalla. Monosella on aika vähän vuosia takana tavoitteellista harjoittelua ja toistaiseksi 5000 metriä taitaa olla vielä liian pitkä matka.
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Yleisurheilukauden 2022 suurimmat voittajat ja häviäjät:
Huumoria on hyvä kirjoituksissa olla mukana, mutta ehkä pahimmat setämieheilyt voi jättää omien päiväkirjojen syövereihin.

Se, missä suomalaisessa urheilussa noin ylipäätäänkin, muutkin lajit mukaan luettuna, jäädään jälkeen globalista kilpailusta on valmentamisen ammattimaisuus. Kilpailun koventuessa ja kansainvälistyessä ensin urheilijoista tuli ammattilaisia, sen jälkeen myös valmentajista. Käsittääkseni yleisurheilun puolella Suomessa tämä ei ole ollut taloudellisesti mahdollista, kenties keihäänheittoa lukuunottamatta. Jääkiekko/jalkapallo/koripallo -akselillahan monilla isommilla seuroilla on nykyään päätoimisia juniorivalmentajiakin, mikä varmasti on taustalla kun Suomen taso näissä lajeissa on pidemmässä juoksussa parantunut.
Mitään en asiasta tiedä joten osaako joku valaista, että minkälaista valmennuskoulutusta Suomessa on tarjolla yleisurheilun saralla? Esim nämä isä-poika/tytär tyyppisissä komboissa, onko aktiivinen vanhempi itseoppinut siinä sivussa lajin saloja, joita käydään läpi, vai onko taustalla ihan oikeaa koulutusta lajiin, lihashuoltoon ja itse valmentamiseen, kuten esim jääkiekon puolella? Voidaanko tässä mennä jo metsään?

Varmasti apua ja osaamista olisi haettavissa esim Ruotsista ja Norjasta, jossa on osattu viedä muutamia huippulupauksia aivan maailman terävimmälle huipulle. Toinen mielenkiintoinen reitti voisi olla jenkkien yliopistojärjestelmä, joka mahdollistaisi käytännössä ammattimaisen treenaamisen juuri noihin kriittisiin ikävuosiin 18-22v, koulutuksen ohella. Yliopistoputki ei jostain syystä ole tainnut vain suuressa arvostuksessa olla (tai sitten stipendit keskittyvät hyvin vahvasti jenkkilupauksiin)?
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Varmasti apua ja osaamista olisi haettavissa esim Ruotsista ja Norjasta, jossa on osattu viedä muutamia huippulupauksia aivan maailman terävimmälle huipulle. Toinen mielenkiintoinen reitti voisi olla jenkkien yliopistojärjestelmä, joka mahdollistaisi käytännössä ammattimaisen treenaamisen juuri noihin kriittisiin ikävuosiin 18-22v, koulutuksen ohella. Yliopistoputki ei jostain syystä ole tainnut vain suuressa arvostuksessa olla (tai sitten stipendit keskittyvät hyvin vahvasti jenkkilupauksiin)?

Norja olisi ainakin kestävyyslajeissa ihan hyvä paikka avulle, mutta Norjalaiset urheilijat on tehneet koko nuoren ikänsä todella paljon kovia treenejä. Se on heidän maansa tapa. Laitan kuitenkin tähän maan jolla olisi annettavaa Suomelle yleisurheilussa. Tadaa Puola. Puolassa on todella kovaa osaamista monella YU-alueella. Toki Suomessakin on osaamista, mutta tuntuu, että osaajat eivät yhdistä taitojaan ja yritä auttaa toisiaan. Liian kovaa pidetään omasta ideologiastaan kiinni. Kun toinen valmentaja esim. viilaa kuukautta ennen juoksijaa kevyillä vedoilla, niin kentän toisella puolella toinen juoksija vetää kovia maksimivetoja oksennukseen asti. Tämä esimerkki siis urheilijoista jotka ovat hyvin lähellä toisiaan osaamisessa ja aikataulussa. Valmentajat vielä kinastelevat siitä, että mikä on oikea tapa.

Oikeaa tapaa on vaikea löytää ja siihen tarvitaan todella paljon asiantuntioita fysiikasta psyykkiseen valmentajaan. Näiden valmentajien pitää keskustella keskenään ja luoda jokaiselle urheilijalle se oma polku kehittyä. Mikä sopii yhdelle ei takuulla sovi toiselle ja sama toisinpäin. Jotenkin on sellainen tunne, että todella kovia oksennustreenejä ei vedetä juuri koskaan vaan luotetaan siihen 95% maksimitehoon. Muutamien juoksijoiden kanssa olen tästä jutellut ja huomannut, että kammotreenit on vähentyneet. Kammotreenejä kyllä juoksija hieman pelkää, koska olotila on noiden aikana järkyttävä, mutta muutama tunti treenin jälkeen tuntee,että nyt ollaan tehty oikeita asioita. Juoksemalla oppii juoksemaan ja kovaa juoksemalla oppii juoksemaan kovaa.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä kun on tullut youtubesta vielä herkuteltua Wilman eilisellä kullalla, niin kyllä vetää edelleen herkäksi ja hykerryttää. Aivan uskomattoman lahjakas atleetti ja tulee aivan satavarmasti voittamaan urallaan vielä paljon lisää arvokisamitaleita - tämä oli vasta alkusoittoa.

Muistatte varmaan kun Murto pudotti ensimmäisellä yrityksellään 4.70 ja mitä teki Wilma tämän jälkeen? Siirtyi suoraan seuraavaan korkeuteen ja pudotti sen ekalla. Murto osoitti eilen ennen kaikkea henkistä kovuutta paineiden alla ja tämä Stefanidi jonka Wilma päihitti matkalla kultaan on ihan MM-tasollakin huippuluokan seiväshyppääjä.

Oma Suomen ennätys kolmesti uusiksi samassa kisassa ja jakamaan EM-kisaennätystä Stefanidin kanssa tuolla viimeisellä ylityksellä. Huusin jo kurkku suorana kun Wilma ylitti 4.80 ja 4.85 jälkeen ei löytynyt enää sanoja. Huikea kisa, huikea nuori urheilija, joka kuten sanoin, tulee voittamaan vielä paljon arvokisamitaleja urallaan. Harvoin tulee fiilisteltyä näin paljon yleisurheilun takia. Kiitos Wilma Murto! Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki!
Useaan kertaan on tullut katsottua uusiksi noita viimeisiä hyppyjä, eikä vieläkään onnistu ilman että silmäkulmat kostuvat.

Kaikesta näki, että itseluottamus oli korkealla ja Wilma tiesi olevansa elämänsä kunnossa. Aivan huikea urheilija. Tuollaiseen paikkaan kolme Suomen ennätystä putkeen ja ylivoimainen mestaruus. Sanattomaksi vetää. Vastassa oli kuitenkin kaiken voittanut lajin supertähti.

Oli myös hienoa katsoa tuota yhteishenkeä kilpailijoiden kesken. Vaikka kisataan toisia vastaan tosissaan, niin myös kannustetaan ja iloitaan vastustajien onnistumisista. Mahtavaa urheiluhenkeä.

Nämä ovat niitä tilanteita, kun sitä taas muistaa, että miksi urheilua tulee näin paljon seurattua.
 

Fordél

Jäsen
Suomelle mitalit EM-kisoista ainakin seiväshypystä, kolmiloikasta ja 3000m esteistä. Johan on hienoista ja osin vähän epätyypillisistä lajeista Suomelle. Eikä mitään kolmea pronssia vaan kaksi vakuuttavaa Euroopan mestaruutta ja yksi hopea. Lisäksi kaksi Suomen ennätystä. Nyt siis osattiin voittaa ja myös venyttiin. Huikeaa! Itaninkaan ei tarvi erota.
 
Viimeksi muokattu:

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Nyt täytyy kyllä myöntää että tuntuu todella hyvältä Kristiinan takia. Hän on ollut yksi minun lempiurheilijoista viime vuosina. Ei tietenkään vähiten sen takia että hän on täältä päin kotoisin. Onhan hän paljon saanut kuraa niskaan sen takia että karsinnassa onnistutaan ja finaalissa alisuoritetaan. Eikä kyllä ihan syyttä. Vaikka kyllähän olympia- ja MM-finaali on sinänsä hyvä suoritus suomalaiselle urheilijalle. Tänään kaikki vaan meni nappiin ja tuli otettua Senniltä SE sekä mitali EM-kisoissa.

Kiitos Kristiina. Olet hieno hyppääjä.
 

Fordél

Jäsen
Onhan hän paljon saanut kuraa niskaan sen takia että karsinnassa onnistutaan ja finaalissa alisuoritetaan. Eikä kyllä ihan syyttä. Vaikka kyllähän olympia- ja MM-finaali on sinänsä hyvä suoritus suomalaiselle urheilijalle.
Ehkä sitä kannattaisi miettiä, että kun kuitenkin puhutaan moninkertaisesta olympia-, MM- ja EM-finalistista, puhutaan jo hyvin poikkeuksellista yksilöstä. Urheilijaa kannattaa jo ihan niiden saavutusten takia arvostaa ja kunnioittaa sekä jättää sen paskan lappaamisen urheilijan päälle hyvin vähälle. Ei ne onnistumiset sitä kautta tule vaan, että urheilijaan ja pitkäjänteiseen työhön uskotaan ja häntä kannustetaan sekä tuetaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös