Yleisurheilu Tokio 2020 Herran vuonna 2021

  • 26 769
  • 250

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kirjoitin heinäkuun puolivälissä yleisurheilukausi-ketjuun näin

Etenkin Helanderin kohdalla (jos vammoja on), niin kannattaisi ajatella vähän pitkäkatseisemmin, sillä juuri mainitsemasi seikat eli kunto kateissa ja pieniä vammoja siellä täällä, saavat ylipuristamisen aikaan tekniikassa, mikä voi vain tuoda lisää alttiutta vammoille ja se harvemmin uran suuntaa nostaa oikeaan suuntaan.

Helanderin kohdalla olisi hyvä toimia näin, sillä uraa voi olla jäljellä ties kuinka kauan. Hänen CV:nsä tuskin kestää enää hillittömästi loukkaantumisia tai muita notkahteluja. Kovat tulokset tehdään terveenä.

Olin sitä mieltä, että vielä nuoren heittäjän Helanderin kannattaisi ajatella isoa kuvaa ja uhrata vaikka yhdet olympialaiset ja keskittyä pitkäjänteiseen kuntouttamiseen ja ladata paikat fyysisesti ja henkisesti kuntoon ja hyökätä kenties jo ensi kesänä terveempänä kohti keihään arvokisoja. Tämä sai aikaan palstalla mölinää, että vitut koska olympialaiset ja heittämään vaikka väkisin ja uusia mahdollisuuksia ei välttämättä tule. Noh, olen yhä sitä mieltä, että tällä menolla niitä ei varmasti tule. Kaukana suorituskykynsä huipusta laahaavaa heittäjää roudataan aikaeron väsyttämänä toiselle puolen maailmaa kroppa täynnä kolotuksia ja vammoja ja mitä saimme? Yhden lisää.

Nyt peli kannattaisi mun mielestä viheltää poikki, tehdä harjoituksellinen ja harjoitusohjelmallinem kriittinen tarkastelu ja hankkia parasta mahdollista kuntoutuksellista ja valmennuksellista osaamista, jotta tuo kurssi käännetään ettei kävisi ”ellaräsäsiä. Edelleen Helanderilla on taito heittää pitkälle, mutta ei pitkään tällä menolla.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ehkä sitä Ruuskasta ei tuonne muutenkaan kannata lennättää heittelemään jotain 75 metrisiä karsintaan kolme kappaletta ja sitten taas takaisin Suomeen.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Ruuskanen olisi vireessä, taatusti lähtisi kisoihin näinkin lyhyellä varoajalla. Eihän aikaerollakaan ole mitään merkitystä jos saapuu edellisenä päivänä maahan. Kyllä ne tämän kauden heitot vaan näyttivät Ronssin nykytason, mutta eihän tämä nyt kovin mallikkaasti mene että yksi toipilas lähetetään kisoihin ja nimetty varamies ei viitsi lähteä heittämään. No onneksi eivät vieneet keneltäkään muulta kisapaikkaa, silti pidän tätä täytenä farssina.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos Ruuskanen olisi vireessä, taatusti lähtisi kisoihin näinkin lyhyellä varoajalla. Eihän aikaerollakaan ole mitään merkitystä jos saapuu edellisenä päivänä maahan. Kyllä ne tämän kauden heitot vaan näyttivät Ronssin nykytason, mutta eihän tämä nyt kovin mallikkaasti emene että yksi toipilas lähetetään kisoihin ja nimetty varamies ei viitsi lähteä heittämään. No onneksi eivät vieneet keneltäkään muulta kisapaikkaa, silti pidän tätä täytenä farssina.

Juuri näin. Ruuskanen itse sanoi, ettei kisoihin kannata lähteä, kun taso on alle 80 m. Jos Ruuskanen tietäisi olevansa 85 m kunnossa, olisi mies lähtenyt kiljuen matkaan. Varamieheksi ei voinut muita nimetä, koska Ruuskanen oli ainoa valintakelpoinen. Ymmärrän Antin ratkaisun, turha kisaturistiksi on lähteä ja sen jälkeen kuulla kansan haukut karsiiutumisen päälle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Jos Ruuskanen olisi vireessä, taatusti lähtisi kisoihin näinkin lyhyellä varoajalla. Eihän aikaerollakaan ole mitään merkitystä jos saapuu edellisenä päivänä maahan. Kyllä ne tämän kauden heitot vaan näyttivät Ronssin nykytason, mutta eihän tämä nyt kovin mallikkaasti mene että yksi toipilas lähetetään kisoihin ja nimetty varamies ei viitsi lähteä heittämään. No onneksi eivät vieneet keneltäkään muulta kisapaikkaa, silti pidän tätä täytenä farssina.
Ja vielä hankalampaa olisi, jos ensin lentäisi Tokioon ja saisi kuulla, että Helander tervehtyikin viime hetkellä kisaan. Ruuskasella saattaisi mennä tunteisiin (joita jo muutenkin nähty) tämä tämmöinen kohtelu.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toivottavasti sentään Kuuselan polvituki on riittävän kireällä. Toni lataa kaiken karsinnan avausheittoon ja toivotaan jalan kestävän.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Ennen vanhaan keihäsmiehet olivat mahdollisimman hiljaa vammoistaan.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt peli kannattaisi mun mielestä viheltää poikki, tehdä harjoituksellinen ja harjoitusohjelmallinem kriittinen tarkastelu ja hankkia parasta mahdollista kuntoutuksellista ja valmennuksellista osaamista, jotta tuo kurssi käännetään ettei kävisi ”ellaräsäsiä. Edelleen Helanderilla on taito heittää pitkälle, mutta ei pitkään tällä menolla.

Samaa mieltä. Helander on ollut rikki koko kauden, eikä ole pystynyt treeneissä heittämään koko vuonna kunnolla tulehtuneen akilesjänteen takia. Lisäksi olkapää on edelleen kipeä ison leikkauksen jäljiltä. Nyt Oliver loukkasi tuohon päälle vielä nivusen. Kyllähän tuo on näkynyt myös lahjakkuuden heitoissa, mies ei uskalla täysillä heittää edes kisoissa.

Keihäänheitton on toki raju laji ja kaikkien kroppa ei sitä kestä. Lapsuudesta asti pitää olla takana paljon toistoja, jotta kroppa ja jänteet vahvistuvat. Silti vaivoja tulee kaikille ja kivun kanssakin pitää pystyä heittämään täysillä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Helander on vammakierteessä. Olisi ehkä viisasta nyt tosiaan viheltää tuo peli poikki, ja antaa kaikkien vammojen parantua kunnolla, jonka jälkeen uuteen nousuun. Ei tuo nyt oikein hyvältä kuulosta, että noin nuorella urheilijalla on jo tuollainen vammahistoria.
 
Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Itse en halunnut lähteä etukäteen tuomitsemaan Helanderin olympiaprojektia, koska emme me ulkopuoliset sitä päivittäistä tilannetta kuitenkaan tiedä. Mutta kun tätä kokonaisuutta katsoo, niin vaikuttaisi ettei siellä ole ollut taustajoukotkaan ajan tasalla. Kun urheilija vaikuttaa pikkuisen tuollaiselta vanhan liiton jäärältä, joka ei välttämättä pysähdy omaa kehoaan kuuntelemaan, niin läheltä pitäisi silloin löytyä joku joka kartalla on.

Toki urheilijan vastuu ja päätös viime kädessä, mutta usein tuolla kokemuksella se työkalupakki ei kovin laaja vielä välttämättä ole.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja vielä hankalampaa olisi, jos ensin lentäisi Tokioon ja saisi kuulla, että Helander tervehtyikin viime hetkellä kisaan. Ruuskasella saattaisi mennä tunteisiin (joita jo muutenkin nähty) tämä tämmöinen kohtelu.

– Informoimme Oliveria, että kerromme Antille ja jos Antti tulee paikalle, Antti heittää. Seuraamme nyt Oliverin tilanteen loppuun asti, kun selvisi, että Antti ei tule, Piironen sanoi Yle Urheilulle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo
Itse en halunnut lähteä etukäteen tuomitsemaan Helanderin olympiaprojektia, koska emme me ulkopuoliset sitä päivittäistä tilannetta kuitenkaan tiedä. Mutta kun tätä kokonaisuutta katsoo, niin vaikuttaisi ettei siellä ole ollut taustajoukotkaan ajan tasalla. Kun urheilija vaikuttaa pikkuisen tuollaiselta vanhan liiton jäärältä, joka ei välttämättä pysähdy omaa kehoaan kuuntelemaan, niin läheltä pitäisi silloin löytyä joku joka kartalla on.

Toki urheilijan vastuu ja päätös viime kädessä, mutta usein tuolla kokemuksella se työkalupakki ei kovin laaja vielä välttämättä ole.
Veikkaan, että tämän kauden väkisin kilpailulla on vielä vaikutusta tulevaisuuteenkin. Ei ne vammat ainakaan parempaan suuntaan mene, kun rikkinäisenä lähtee kovaa heittämään. Vammoja alkaa tulla jo perusharjoituksissa. Huh huh.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Kinnunen ruoskii Helanderia. Maailmanmestarin on varaa sanoa.

"Perkele! Menet kentälle näyttämään, onko sinulla oikeasti luonnetta tehdä tätä hommaa, jyrähti keskisuomalainen ja kertoi itse kilpailleensa mm. 4,5 sentin mittainen lihasrepeämä reidessään."

Edit. Korjattu titteli, Kimmo voitti MM-kultaa Tokio 1991
 
Viimeksi muokattu:

Salama44

Jäsen
Topi Raitasella vähän ongelmia. Tuli vain perusjuoksu hieman raskailla jaloilla. Silti 8. sija ja pistesija on tähän asti suomalaisten paras yleisurheilutulos ja tässä lajissa vielä parhaana eurooppalaisena. Kehitys menee eteenpäin ja ensi vuonna Keskisalon temppu uusitaan EM-kisoissa kun saadaan ehjä harjoituskausi ja hätyytellään 1500 metrin ja 3000 metrin SE:tä.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

Kinnunen ruoskii Helanderia. Olympiavoittajan on varaa sanoa.

"Perkele! Menet kentälle näyttämään, onko sinulla oikeasti luonnetta tehdä tätä hommaa, jyrähti keskisuomalainen ja kertoi itse kilpailleensa mm. 4,5 sentin mittainen lihasrepeämä reidessään."
Eikös Kimmo Kinnunen ollut joskus jossain pestissä keihäänheittäjien valmennusryhmässä? Tuollaisia neuvojako se on jakanut siellä urheilijoille? Ai niin, sen valmennusfilosofia kiteytyi siihen, että kanssakilpailijoiden kanssa ei saanut jutella kisoissa.

*maailmanmestari
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Noin nuorena urheilijana Helanderin kannattaa ilman muuta mennä karsintaan repimään itsensä lopullisesti paskaksi, vaikka mitaleille ei olisi edes terveenä saumaa. Ihmeellisiä kommentteja kyllä Kinnuselta.
 
MegaForce

Jäsen
Eikös Kimmo Kinnunen ollut joskus jossain pestissä keihäänheittäjien valmennusryhmässä? Tuollaisia neuvojako se on jakanut siellä urheilijoille? Ai niin, sen valmennusfilosofia kiteytyi siihen, että kanssakilpailijoiden kanssa ei saanut jutella kisoissa.

*maailmanmestari
Kinnunenhan on Latvian leirissä? Mitä häntä tämö nyt kiinnostaisi. Silti täysin idioottimaisia kommentteja. Kuulostaa että jossain Äänekosken kuppilassa kännissä heittäisi tuollaista.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oliver Helanderin tapaus kuumentaa keihässankareita – Tapio Korjus heitti olympiavoittajaksi samanlaisen vamman kanssa: ”Sillä pystyy kilpailemaan” Oliver Helanderin tapaus kuumentaa keihässankareita – Tapio Korjus heitti olympiavoittajaksi samanlaisen vamman kanssa: ”Sillä pystyy kilpailemaan”

Myös Tapsa laittaa painetta Helanderille.

Päätös Helanderin kisasta tehdään vasta alkuverryttelyssä. Vahva teippaus, kivun sieto ja uskallus heittää paikat romuna, siinä tärkeimmät tekijät.

Kuusela heittää Piiroisen mukaan polvituen kanssa, mutta kaikki on kunnossa. Etelätalolla on ollut kädessä vaivaa, mutta on heittokunnossa.

Nyt vaan mallia Rädystä Atlanta 1996, puudutus jalkaan ja riskillä kaikki peliin.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas

Luin juuri samaa juttua.
Helander on siinä kunnossa että nappiheitolla saattaa päästää finaaliin niin en tiedä onko mitään järkeä riskeerata.
Voin vaan kuvitella että jos loukkaantuu karsinnassa on samat herrat ulvomassa että miksi kilpaili kun ei mitaleille ollut kuitenkaan mahdollista päästä.
En tiedä mikä ihmeen tarve noilla muutamalla vanhalla keihäsmiehellä on kitistä joka asiasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös