Yleistä keskustelua Liigasta

  • 2 515 515
  • 11 621

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vuodesta 1982 vuoteen 2003 mestaruus meni aina Turkuun (8 kertaa), Tampereelle (7 kertaa) tai Helsinkiin (7 kertaa). Nyt näiden kaupunkien viidestä joukkueesta vain yksi pääsi edes mukaan pudotuspeleihin. Lentopallon ja koripallon vanavedessä jääkiekkokin on muuttumassa yhä vahvemmin maakuntien lajiksi.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Milloin viimeksi on pelattu puolivälierävaihe ilman kumpaakaan, Jokereita tai IFK:ta?

Ei koskaan aiemmin.

Periaatteessa näin se on. Viimeksi pääkaupungin joukkueet ovat jääneet pois kahdeksan parhaan joukosta kaudella 1966-67 ja silloin siitä syystä, etteivät edes osallistuneet silloiseen SM-sarjaan.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK jäi reilun 7 minuutin päähän siitä "saavutuksesta", että olisi jäänyt säälipleijareissa nollaan maaliin. Katsoin liigan sivun historiatilastoista, että säälipleijareissa kukaan ei ole jäänyt nollille - TPS jäi myös yhteen maaliin keväällä 2007 niin ikään Pelicansia vastaan, kun Kai Nurminen pokkasi Markku Hurme Trophyn.

Mutta osaako joku historiaekspertti kertoa onko ylipäänsä pleijareissa mikään joukkue jäänyt kokonaan ilman maalia?
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mutta osaako joku historiaekspertti kertoa onko ylipäänsä pleijareissa mikään joukkue jäänyt kokonaan ilman maalia?
Mun käsittääkseni ei ole!

Pikaisella tarkastuksella löysin kolme sarjaa, joissa pudonnut joukkue on jäänyt yhteen maaliin - paras viidestä -sarjoissa tämä on tapahtunut kahdesti.

1991-92 - neljännesfinaali (paras kolmesta)

LUK (4.) - ÄSS (5.) 0- 2
19.03.1992 LUK - ÄSS 1- 4 (0-2,1-0,0-2) 4905
20.03.1992 ÄSS - LUK 4- 0 (2-0,2-0,0-0) 7500

1994-95 - neljännesfinaali (paras viidestä)

IFK (3.) - ÄSS (6.) 0- 3
10.03.1995 IFK - ÄSS 1- 2 (0-2,1-0,0-0) 7598
11.03.1995 ÄSS - IFK 3- 0 (2-0,0-0,1-0) 6275
13.03.1995 IFK - ÄSS 0- 1 (0-0,0-1,0-0) 7502

2000-01 - neljännesfinaali (paras viidestä)

TPS (2.) - PEL (7.) 3- 0
22.03.2001 TPS - PEL 3- 0 (1-0,2-0,0-0) 4994
24.03.2001 PEL - TPS 0- 4 (0-3,0-0,0-1) 4808
25.03.2001 TPS - PEL 6- 1 (1-0,4-1,1-0) 4625

HIFK jäi reilun 7 minuutin päähän siitä "saavutuksesta", että olisi jäänyt säälipleijareissa nollaan maaliin. Katsoin liigan sivun historiatilastoista, että säälipleijareissa kukaan ei ole jäänyt nollille - TPS jäi myös yhteen maaliin keväällä 2007 niin ikään Pelicansia vastaan, kun Kai Nurminen pokkasi Markku Hurme Trophyn.
Tuossa kevään 2001 TPS-PEL -sarjassa TPS piti Pelicansin nollilla 154min 50sec eli lähes kahdeksan täyttä erää. Jussi-Antti Reimari onnistui ylivoimalla rikkomaan Fredrik Norrenan nollan kolmannen kamppailun toisessa erässä ajassa 34:50 (3-1). Tämä jäi siten myös Pelicansin pudotuspelikevään ainoaksi täysosumaksi.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat

senilix

Jäsen

Rough Diamond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Julkukat
Mitäköhän media keksii Liigasta ensi kaudella, kun Jokerit on poistunut KHL:ään? Ihan oikeasti menee jo maku, jokaisessa lehdessä Jokereista joka päivä jotakin. Tänään (SM-liiga: Jokerien playoff-kausikortin otteluhinta nousi perheell - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat) Salmisen perhe on ottanut yhteyttä Ilta-Sanomiin ja ihmetelleet miksi kortit maksoivat 800 euroa ja Jokerit pelasi vain kaksi peliä. Ei hyvää päivää. Eikö näillä aviiseillakaan ole mitään merkitystä siitä mitä suoltavat näissä lehdissään? Lehdet tietenkin tienaavat fyrkkansa mainoksista ja klikkauksista ja Jokerit kiinnostaa, oli sitten Alkon ovi potkittu paskaksi vierasreissulla tai Jaken piilarit hävinneet kaukaloon. Taisin vastata juuri omaan kysymykseeni, onko siis tämä maa niin tylsä, että nämä uutiset Jokereista myy eniten? Joka päivähän nämä ovat luetuimpien joukossa. Silti tämä tuntuu käsittämättömältä, tälläistä täyttä roskaa päivästä toiseen.

Pahoittelut avautumisesta, mutta kyllähän tämä on alkanut ärsyttää. Palstaveljet ja siskot, mitä mieltä? Itse lukisin mielummin uutisia vaikka Pelicansin tai Lukon valmistautumisesta kevään kovimpiin peleihin.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...

Ymmärrät kai, että tuet klikkaamalla ja jakamalla linkkiä tuota paheksumaasi ilmiötä?

Ilmeisesti Jokeri-aiheiset jutut, ihan sama niissä kerrotaan, keräävät lukukertoja. Ei IS:n tarvitse tehdä kuin joku haistavittu -juttu Jokereista ja tuhannet vihaiset Jokerifanit menevät lukemaan jutun ja jakavat sitten vielä linkkiä somessa ja Jatkiksen Jokeri-osiossa. IS kiittää sivuston mainostuloista.

Loppujen lopuksi media vain tarjoaa kansalle sitä, mitä se haluaa - jos asialliset jutut Pelicansista tai Lukosta kiinnostaisivat ihmisiä enemmän kuin joku nollauutinen Jokereista, niin iltapäivälehdet keskittyisivät niihin. Valintojen maailma ja kansa on, ikävä kyllä, puhunut.
 
Viimeksi muokattu:

Rough Diamond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Julkukat
Ymmärrät kai, että tuet klikkaamalla ja jakamalla linkkiä tuota paheksumaasi ilmiötä?

Tämä on kyllä hyvä muistaa. Tulee sorruttua pienen hermoromahduksen partaalla tähän silloin tällöin. Jatkoaika on kyllä ylivoimaisesti tämän maan paras kiekkomedia. Toivottavasti Sanoma ja co. pääsevät joskus edes lähelle 65.fi:n tasoa.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
KHL on ensi kaudella kilpailemassa samasta medianäkyvyydestä ja samoista sponsoreista kuin Liiga, tuli mieleen kieltääköhän liiga KHL-option pelaajasopimuksissa. Oikeassa liiketoiminnassahan ei avainhenkilöiden siirtymistä esimerkiksi McDonaldsista Burger Kingille katsottaisi hyvällä. Yleensä sopimuksissa on kielto kilpailijalle siirtymisessä tietyn karenssiajan aikana. Pelaajat, vaikka duunareita ovatkin, ovat kuitenkin avainhenkilöitä tässä bisneksessä ja osa on sitä tasoa että heidän nimillään myydään liigaa tai vähintäänkin joukkuetta katsojille. Tämä siis omaa pohdintaani liiketoiminnan näkökulmasta.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KHL on ensi kaudella kilpailemassa samasta medianäkyvyydestä ja samoista sponsoreista kuin Liiga, tuli mieleen kieltääköhän liiga KHL-option pelaajasopimuksissa.
...

Tuskin, KHL-siirroista on tullut yleisesti liigaseuroille iso tulonlähde ja ne ovat pelastaneet viime vuosien aikana varmasti monet liigaseurat isoilta taloudellisilta tappioilta.

Sitä paitsi laatupelaajia on vaikea saada kiinnitettyä ilman KHL-pykäliä - Jarmo Kekäläinen sanoi muuta vuosi sitten, että joillekin pelaajille on pakko antaa KHL-pykälä, jotta heidän nimmareistaan pystyy kilpailemaan pelaajamarkkinoilla.
 
Hyvät pointit. Liigan kannalta ei vain ole järkevää pitkällä tähtäimellä jos Jokerit voivat ryöstökalastaa esim. Bluesin ja IFK:n parhaat tuosta noin vaan. Se laskee liigan uskottavuutta nopeasti. Eikös Kärpillä ollut Aaltosen suhteen jokin aikaikkuna syksyllä, jolloin Aaltosen olisi ollut mahdollista siirtyä esim. KHL:ään, joten olisiko jokin vastaava malli toimiva liigallekin. Eli esim. lokakuun loppuun mennessä saisivat siirtyä ilman sopimusrikkomusta. Tuosta aaltosen mallista voisi varmaan joku Kärppäfani kertoa tarkemmin mikäli se jotenkin noin oli.

Tuohon laatupelaajiin liittyen vielä pari juttua:
1. Eikös tavoitteellisten liigajoukkueiden kuitenkin kannata hommata pelaajia, jotka ovat valmiita sitoutumaan koko kaudeksi, koska jos sitoutuminen puuttuu niin esityksetkin voivat olla sen mukaisia, eli ehkä vain hetkittäin välähdyksiä, jolloin voidaan kuitenkin sanoa että "taidot ovat tallella, mutta joukkue väärä" jonka takia markkina-arvokaan ei laske.
2.Liigalla pitäisi kuitenkin olla yhtenäinen linja, jolloin tulisi neuvotteluvoimaa lisää. Laatupelaajillekaan ei ole rajattomasti kovapalkkaisia paikkoja tarjolla muissakaan liigoissa, joten en näe sitä pitkällä tähtäimellä ongelmaksi. Lyhyellä tähtäimellä herne varmaan joillakin menisi nekkuun, mutta toisaalta tietävät että meillä on kuitenkin laatuliiga täällä ja täältä on mahdollisuus päästä NHL:ään suoraan. Lisäksi tällä linjalla vältyttäisiin profiloitumasta KHL:n farmiksi, jota ilmeisesti jotkut piirit haluavat.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Liigan kannalta ei vain ole järkevää pitkällä tähtäimellä jos Jokerit voivat ryöstökalastaa esim. Bluesin ja IFK:n parhaat tuosta noin vaan. Se laskee liigan uskottavuutta nopeasti.

Joka kauden jälkeen varmasti Jokerit tulevat tarkkaan katsomaan IFK:n rosterista onnistujat ja lähettelemään heille tarjouksia jos kokevat olevan riittävän hyvä KHL:ään, mutta kesken kauden en usko Jokereiden ryöstävän ainakaan IFK:sta yhtäkään pelaajaa. IFK:lla on talous kunnossa eikä sen ole mitään järkeä myydä pelaajiaan kesken kauden ellei joku pelaaja pistä oikein ranttaliksi, kun seura on pelaajan siirron tiellä.
 
Lähinnä ajattelin tuolla KHL-optiolla näitä tapauksia, joissa pelaajalla on oikeus siirtyä ulkomaiseen sarjaan ilman korvauksia tai minimikorvauksella. Jos joku haluaa myydä pelaajiaan, niin se on sitten toinen asia. En kylläkään pidä siitäkään, paitsi jos joku haluaa ostaa flopanneen pelaajan.
 
kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
KHL on ensi kaudella kilpailemassa samasta medianäkyvyydestä ja samoista sponsoreista kuin Liiga

Mikähän mahtaa olla KHL:n/KHL-Jokerien vetovoima sponsorien ja maksavan yleisön keskuudessa nykyisen poliittisen sekoilun ja uhon jatkuessa ryssälässä? Jokereista tuli Hjalliksen hätäkauppojen myötä putinismin puudeli ja mainoskasvot Suomessa. Ei mikään maailman houkuttelevin brändi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
KHL on ensi kaudella kilpailemassa samasta medianäkyvyydestä ja samoista sponsoreista kuin Liiga, tuli mieleen kieltääköhän liiga KHL-option pelaajasopimuksissa.

Ei kiellä. Eräs agentti kertoi, että sopimuksissa on edelleen oikeus siirtyä ulkomaille. Ja tietenkin NHL:ään, jota ei yksittäisen pelaajan sopimuksessa tarvitse edes mainita. Ulkomailla tarkoitetaan mm. Ruotsia, Sveitsiä tai Venäjää, mutta ei Pasilaa. Jokerit on suomalainen seura. Näin Jokerit on näppärästi rajattu ulos. Agentin mukaan jos agentti tai pelaaja kieltäytyy yllä kuvastusta sopimuksesta, hän joutuu mustalle listalle eikä hänen palveluksiaan käytä muutkaan liigaseurat. En ota kantaa siihen, onko tämä kenen tai kenenkään edun mukaista tai onko tässä kyseessä laiton toimenpide estää pelaajaa harjoittamasta ammattiaan. Liiga ja sen seurat toimivat nyt kuitenkin näin. Tai ainakin pyrkivät tomimaan näin osana Jokerien eristämistä ja kaiken yhteistyön katkaisemista liigaseurojen ja Jokerien välillä.
 
Ok, kiitos selvennyksestä. Tuo on tietenkin liigan edun mukaista. Oikeassa olet tuossa kysymyksessä että onko lain mukaista, mutta toisaalta onhan normaali työelämässäkin työsopimuksiin liittyen kieltoja kilpailijalle siirtymisestä tietyn karenssiajan aikana, joten meneeköhän samaan kategoriaan sitten.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joka kauden jälkeen varmasti Jokerit tulevat tarkkaan katsomaan IFK:n rosterista onnistujat ja lähettelemään heille tarjouksia jos kokevat olevan riittävän hyvä KHL:ään, mutta kesken kauden en usko Jokereiden ryöstävän ainakaan IFK:sta yhtäkään pelaajaa. IFK:lla on talous kunnossa eikä sen ole mitään järkeä myydä pelaajiaan kesken kauden ellei joku pelaaja pistä oikein ranttaliksi, kun seura on pelaajan siirron tiellä.

Juuri näin. HIFK ei tule myymään pelaajia KHL:ään. Ei ole myynyt tähänkään asti eikä KHL-Jokereissa ole sinällään mitään erityisen houkuttelevaa. Esim. verot joutuu yhä maksamaan Suomeen. McLean on ainoa kesken sopimuskauden HIFK:sta pois myyty pelaaja ja sekin tehtiin jo keväällä kuukausia ennen kauden alkua (jolloin HIFK:lla olisi ainakin teoriassa ollut mahdollisuus hankkia kunnollinen korvaaja). Toinen tapaus on toki Hirso, mutta tuota keissiä ei nyt mitenkään saa tyhjennysmyynniksi taiottua.

Todennäköisempi skenaario HIFK:n ja Jokerien väliseen pelaajaliikenteeseen on treidit. Esim. jengit saattavat vaihtaa päittäin alakanttiin suoriutuneita pelaajia, joilla on kuitenkin potentiaalia kärkipelaajiksi. Tätä uskoisin jonkin verran tulevaisuudessa tapahtuvan sillä jengien välinen skisma todennäköisesti heikkenee eri sarjoja pelatessa. Esim jos Jokerit olisi pelannut KHL:ssä jo tällä kaudella, niin joku Kousa-Talaja -vaihto olisi ollut hyvinkin mahdollinen.

Vaikka Jokerit saakin nyt fyrkkaa Rotenbergeiltä ym, niin en usko että siitä samanlaista tuhlailujengiä tulee kuin muista KHL-joukkueista, sillä suomalaisten jengien budjetointi on useimmiten ollut kuitenkin ihan suhteellisen järkevää. Jokerit tuskin tulee rahalla ostamaan montaa pelaajaa Liigajengeistä, mutta aiemmin mainitsemani treidit ovat mahdollisempia. Kurrikin höpisi joskus kauden aikana, että kaipaisi treidejä lisää Suomen sarjoihin.
 
ilu

Jäsen
En ota kantaa siihen, onko tämä kenen tai kenenkään edun mukaista tai onko tässä kyseessä laiton toimenpide estää pelaajaa harjoittamasta ammattiaan. Liiga ja sen seurat toimivat nyt kuitenkin näin. Tai ainakin pyrkivät tomimaan näin osana Jokerien eristämistä ja kaiken yhteistyön katkaisemista liigaseurojen ja Jokerien välillä.

En jaksa uskoa, että kilpailijan (eri sarja, sama markkina) leipiin vapaasti siirtymisen kieltäminen määräaikaisen työsopimuksen aikana rikkoisi perustuslaillista oikeutta hankkia toimeentulonsa valitsemallaan ammatilla. Markkinaoikeudella tietenkin voisi olla sanansa sanottavana, mutta toisaalta ao. toiminta ainoastaan pitää Jokerit samalla viivalla muiden suomalaisten kiekkoseurojen kanssa: ei pelaajalla sen enempää ole oikeutta vapaasti siirtyä toiseen liigaseuraan niin halutessaan kesken sopimuskauden.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Liigaa on taas hakattu, kuin vierasta sikaa vähän siitä, sun tästäkin asiasta. Varmasti osa kritiikistä on ollut myös oikeutettua, itse en pysty käsittämään esim. sitä, miten liigan tulospalvelu ei vieläkään toimi kunnolla.

Mutta silti kehujakin tähän paikkaan:

On tosi hienoa poff-kiekkoa tällä hetkellä, mahtavia pareja ja pelejä katsoa. Tappara-Pelicans-pari on ehkä tylsin näistä, johtuen lähinn rautakorpilaisuudesta hyökkäys- ja puolustuspelissä, mutta kokonaisvaltaisesti loistavia matseja kyllä!

Harmittaa tietty vietävästi, ettei Ässät ole mukana, mutta kyllä hyvä lätkä on korvannut osan tästä harmituksesta.

Toinen juttu on tietty se, että pelillisesti Helsingin seuroja ei kyllä ikävä ole, niiden tarjoama kiekko ei ollut nähtyä luokkaa. Se tietysti kirpaisee, että isot hallit ja siten maksimaaliset myyntitulot jäävät tänä keväänä väliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös