Mainos

Yleisömäärät Liigassa kaudella 2021–2022

  • 185 422
  • 1 090

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Luulisi että tuo aiempien kausien taaperrus nimenomaan lisäisi sitä hurmosta kun "kerrankin pärjätään".
Katsojakuntaa jättänyt hallilla käyntiä vähemmälle kun ei olla pärjätty, joka taasen ei palaudu "normaalille" tasolle samantien vaikka tullaan tuomaan pyttyä torille kauden päätteeksi.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoiskaarre
Ei sovi myöskään unohtaa televisioinnin vaikutusta katsojamääriin yleisellä tasolla. Cmoren paketti maksaa 35e/kk ja sillä näet kotisohvalta kaikki pelit. Kun menet hallille, tuo 35 e ei riitä joka paikkakunnalla edes istumapaikkalippuun ja varsinkin jos lähdet perheen kanssa peliin niin reissu maksaa äkkiä satasia erätaukovirvokkeineen. Lisäksi varsinkin arkipelien osalta varmasti monilla on aikataulullisia haasteita tai ei vaan jakseta töiden jälkeen lähteä hallille, vaan televisio vie helposti voiton.

Korona-aikana varsinkin kun ihmiset ovat tottuneet katsomaan pelit televisiosta, niin ottaa varmasti aikansa ennen kuin taas havahdutaan siihen että urheilu on parasta paikan päällä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Näkisin että tuota "ei oo kulttuurii" -perustetta painotetaan aika roimasti yli Jukureiden yleisömääriä selittämään. Nyt tiedän jo 8 koronaista (itseni mukaan luettuna) ketkä olleet lauantaina HIFK matsissa, enkä ole yrittänyt noita mitenkään selvitellä, vaan kuullut muista keskusteluista. Eli kyllä siellä ihan hyvin on taudit levinneet kun miettii että tuskin olen sattunut kuulemaan kaikista tapauksista kun en tosiaan ole sen enempää asiaa selvitellyt, kunhan parilta pelissä näkemältäni kysynyt että onko ollut oireita.

Ja Mikkelissä oli käsittääkseni rajoitukset päällä todella pitkään, täysi yleisömäärä sai olla suunnilleen niissä lokakuun tappioputken peleissä ja nyt viimeisten jonkun viikon aikana. Ja se periferioiden keskimääräistä korkeampi ikä hallillakävijöistä ts. suhteessa enemmän riskiryhmäläisiä.

Varmasti sitten jonkun verran myös sitä että kun syksyllä saanut nähdä pelejä ja nekin meni penkin alle, niin siinä on sitten odoteltu että viitsiikö lähteä katsomaan jos tulee taas vaan vitutus. Nyt kun ei tule vitutus, niin tulee korona.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Enpä nyt ota kantaa hirveästi näihin selittelyihin. Jokaisella potentiaalisella katsojallahan on aina omat syynsä miksi tulee paikalle tai jättää tulematta. Itse olen pyrkinyt raivaamaan kalenterista pois päällekkäisiä tapahtumia kaikkien potentiaalisten Jukurien kotipelien edeltä, ja ensi maanantaille on lippukin jo taskussa. Sen verran on vettä virrannut Seitsennimisessä paikkakunnan ylpeyden (?) edellisen pudotuspelisarjan jälkeen, että saa kyllä toisenlaisenkin "kulttuurin" kasvatin liikkeelle. Kiitokset Jukurit Shopin ystävälliselle henkilökunnalle! Jonottaakaan ei tarvinnut. Kuten ei kaupungilla oikein missään muuallakaan tarvitse.

Koitin kaivella kotiotteluiden yleisömääriä edellisten playoffien ajoilta. Saikin kaivaa ihan yksitellen mestis.fi otteluseurantasivuilta, kun taulukot näyttivät tyhjää:

2014-2015: vs. KeuPa HT 1211, 1384; vs. Hokki 1566, 2039; vs. KooKoo 2716, 3236, 4300
2015-2016: vs. K-Vantaa 1441, 1459, 1236, 2180; vs. KeuPa HT 1730, 1910, 1637; vs. Hokki 2032, 2674

Vanhempaa dataa ei löytynyt.

Jos nyt mitään johtopäätöksiä voi vetää jäljellä olevaa kevättä silmällä pitäen, niin hitaasti näissä sekä sarjojen sisällä että muutenkin matkan jatkuessa lämmetään (kuten nytkin?) ja KooKoo on aina mukava kohdata (toivottavasti nytkin!). Lisäksi ei myöskään ole yleisöä finaalit enää niin paljon napanneet, kun nousu ylemmälle sarjatasolle seuraavalle kaudelle on jo varmistunut. Niin kuin nytkin ;-)
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Ihan hyvää määrää. Minkäs verran teille mahtuu sisään jos mökki on täynnä?
6200 taitaa olla nykyään mökkitäynnä. Mutta yli viidentuhannen mentäessä alkaa jo olla täydentuntuinen. Tosin nyt loppupeleihin ei ole ilmaislippuja enää...
 

tadetsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
6200 taitaa olla nykyään mökkitäynnä. Mutta yli viidentuhannen mentäessä alkaa jo olla täydentuntuinen. Tosin nyt loppupeleihin ei ole ilmaislippuja enää...
5950 on nykyään maksimikapasiteetti, kun kesällä 2019 tehtiin B-katsomon taakse uudet wc tilat ja samalla purettiin B-puolen seisomakatsomo.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
5950 on nykyään maksimikapasiteetti, kun kesällä 2019 tehtiin B-katsomon taakse uudet wc tilat ja samalla purettiin B-puolen seisomakatsomo.
Juu toi tieto tais olla ennen sitä remonttia...
 

Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Miten voi olla vain vähän yli 2000 katsojaa Hämeenlinnassa?
 

Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Ei ketään siellä kiinnosta. Ilves saanee hallin lähes täyteen ennen kevään sulamista... HIFK myös ja Mikkeli täystupa... Kahvara-Lukko hyvät lukemat, mutta 9-10k.... Välierät sitten eriasia....
Mikkelissä myös ollut huolestuttavan pienet katsojamäärät.
 

GNR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tappara - Lukko 5067
Jukurit - KooKoo 3037
Kärpät - Ilves 4135

Mikkelissä korona ja Tapsun kannattajia ei kiinnosta edes alennusliput. Oulussa sentään 1000 enemmän kuin runkosarjan keskiarvo.
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Tapsun kannattajia ei kiinnosta edes alennusliput
Alennusliput kävivät ja ovat käyneet torstaiksi kaupan hyvin! Muutoin säästellään jo rahoja finaaleja varten.

(Vitsi saattaa kuulostaa ylimieliseltä, mutta siinä on totta toinen puoli.)
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tappara - Lukko 5067
Jukurit - KooKoo 3037
Kärpät - Ilves 4135

Mikkelissä korona ja Tapsun kannattajia ei kiinnosta edes alennusliput. Oulussa sentään 1000 enemmän kuin runkosarjan keskiarvo.

Upein tilastoanalyysi koskaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: GNR

Tykinkuula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis onhan noi luvut nyt aivan järkyttäviä ja yllättävän vähän tuntuu ketään kiinnostavan täälläkään.

Pelätäänkö vieläkin oikeasti koronaa vai onko liigan brändiarvo nykyisin näin huono?
 
Siis onhan noi luvut nyt aivan järkyttäviä ja yllättävän vähän tuntuu ketään kiinnostavan täälläkään.

Pelätäänkö vieläkin oikeasti koronaa vai onko liigan brändiarvo nykyisin näin huono?
Jälkimmäinen. Ainakin näin on maakunnissa, jossa ikäjakauma huomattavasti vanhempaa ja tällöin myös koronaa pelkääviä ihmisiä riittää. Mikkelissä ja Kouvolassa esimerkiksi koronatilanne on koko epidemian pahin tällä hetkellä, joten esim. Mikkelin lukemakin on ihan hyvä siihen nähtynä.

Kouvolassa on yleisömäärät tippuneet noin 35% koronan takia ja tilanteen pahentuessa täällä entisestään on ihan turha odotella mitään suuria yleisömääriä, vaikka näin nuorena ja vetreänä tuntuu jopa huvittavalta, että vieläkö tätä koronan paskaa pitää näin paljon pelätä, kun ei se mihinkään ole poistumassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös