Ihmisillä on ihan oikeasti tilanteita, jolloin ylimääräistä rahaa ei ole laittaa jääkiekon katsomiseen.
Yksilötapauksia löytyy varmasti ja ääriesimerkkejä on helppo keksiä!
Tässä on koko ajan ollut kyse asiasta yleisellä tasolla: kuinka paljon "yleinen taloudellinen tilanne" vaikuttaa SM-liigan jääkiekko-otteluiden kävijämääriin. Koko ajan puhutaan siis normaalissa palkkatyössä käyvistä ihmisistä. Mun mielestäni on erittäin epätodennäköistä, että suomalainen henkilö tekee Suomessa töitä pystyäkseen vain niukin naukin elättämään itsensä. Pari iltaa sitten tuli televisiosta Arman Alizadin Viimeinen ristiretki, jossa käsiteltävänä aiheena oli Bangladeshin laivapurkaamot. Nämä ihmiset elävät oikeasti köyhyydessä - päivän ansiot menevät vain ja ainoastaan elämiseen eikä ylimääräistä rahaa jää. Suomessa tällaista tilannetta ei pääse koskaan syntymään "yleisen taloudellisen tilanteen" johdosta. Siitä pitää huolen jo vähintään kaksi asiaa: minimipalkka sekä yleinen sosiaaliturva.
Ihmisillä voi oikeasti olla tilanteita, jolloin ylimääräistä rahaa ei ole laittaa jääkiekon katsomiseen. Tästä lauseesta olen täysin samaa mieltä. Mielenkiintoisempaa on miettiä, että miksi tällainen tilanne on päässyt syntymään. Missään vaiheessa mikään pelkkä "yleinen taloudellinen tilanne" ei aiheuta tällaista tilannetta. Kyllä siellä on taustalla jotain muita hölmöilyjä.
Edelleen: kyse on koko ajan ollut siitä, että vaikuttaako "yleinen taloudellinen tilanne" jotain jääkiekon SM-liigan otteluiden kävijämääriin. Normaali työssäkäyvä kansalainen ei ole Suomessa koskaan niin pers'aukinen, että hänellä ei oikeasti olisi laittaa rahaa jääkiekon katsomiseen. Yksittäisiä tapauksia löytyy varmasti, mutta tällöinkään kyse ei ole liian pienestä palkasta (vrt. Bangladesh). Kyse on yksinkertaisesti vain siitä, että yksilön menot ovat liian suuret tuloihin nähden.
Toki tämä voi joillain johtua myös priorisoinnista, esimerkiksi omaa liikuntaharrastusta saatetaan pitää tärkeämpänä, ja vaikka joidenkin hyväosaisten on erittäin vaikea sitä uskoa, kaikilla ei oikeasti ole varaa sen oman liikuntaharrastuksen lisäksi vielä peleissä käymiseen.
Tämä on melko pelottava asenne ja priorisointi! Kaikki liikenevä ja ylimääräinen raha lyödään kiinni johonkin yhteen harrastukseen?
Vuonna 2014 mä herättelin henkiin jälleen wanhan harrastukseni. Mä tiesin jo etukäteen, että vuosien tauon jälkeen aloittaminen tulee todella kalliiksi. Mä en koskaan tehnyt laskelmia kuinka paljon mä upotin rahaa melko lyhyessä ajassa (9-12 kuukautta) harrastukseni uudelleenaloittamiseen. Mulla pyöri päässäni vain yksi lause: "
kaikki harrastukset maksavat". Mä tuskin koskaan haluankaan laskea täsmällistä rahasummaa - osittain myös siitä syystä, että tein samalla myös harrastukseeni liittyviä sijoituksia. Muutamat näistä sijoituksista on jo nyt vajaassa vuodessa kokeneet yli 100% arvonnousun.
Vuoden 2014 aikana mä käytin harrastukseeni todella paljon rahaa - pers'karvatuntuma on, että mä käytin koko vuoden nettoansioistani jopa yli 25% yksistään harrastukseeni. Tästä huolimatta mä pidin koko ajan järjen mukana toiminnassani - asumis- ja ruokakustannukset pysyivät riittävän pieninä, joten kyllä mulla oli jatkuvasti nk. ylimääräistä rahaa taskussani myös muuhun itseni viihdyttämiseen kuten lätkämatseihin tai kapakkakierroksiin. Jos tällaista ylimääräistä rahaa ei olisi tuloistani jäänyt, niin siinä tapauksessa olisin ehdottomasti pienentänyt ensimmäisenä harrastukseeni kuluvaa rahasummaa.
Tässäkään kyse ei ole mistään absoluuttisista rahasummista tai nettotuloista. Kun välttämättömät menot suhteutetaan oikein käytettävissä oleviin tuloihin, niin jokaiselle työssäkäyvälle ihmiselle jää rahaa myös viihde- ja harrastustarkoituksiin. Vasta tässä vaiheessa aletaan puhua priorisoinneista. Pelottavaksi asia tulee vasta siinä vaiheessa, kun välttämättömien menojen jälkeen jokainen irtoava lantti lyödään kiinni vain johonkin yhteen (harrastus-) tarkoitukseen.
Olisi myös hyvä muistaa, että se on aika pieni osa niistä hallilla kävijöistä, joille jääkiekko on oikeasti suuri ja tärkeä osa elämää. Se saattaa täällä Jatkoajassa joskus unohtua. Jos henkilökohtainen taloustilanne on heikentynyt, nämä ihmiset luopuvat nopeasti jääkiekon katsomisesta, ja sillä ei ole mitään vaikutusta asiaan vaikka Liiga olisi kuinka kiinnostava ja urheilullinen.
Tarkoittaako heikentynyt henkilökohtainen taloustilanne jääkiekon katsomisesta luopumista kokonaan?
Mulla on sellainen käsitys, että todella harva luopuu jääkiekon katsomisesta kokonaan. Ennemmin kyse on tottumusten muuttumisesta. Jos paremmalla henkilökohtaisella taloustilanteella käytiin hallilla, niin heikentyneellä henkilökohtaisella taloustilanteella jäädään mieluummin kotiin ja haetaan kiinnostavasta lätkämatsista vaikka niitä ilmaisia streameja. Tuskin se varsinainen kiinnostus ihmisen sisällä mihinkään katoaa heikentyneen henkilökohtaisen taloustilanteen myötä?
Mielestäni on erittäin vaikeata allekirjoittaa väitettä, että heikentynyt henkilökohtainen taloustilanne tappaisi kiinnostuksen jääkiekon seuraamiseen - sikäli mikäli sitä kiinnostusta on kuitenkin ollut paremman henkilökohtaisen taloustilanteen vallitessa.
1990-luvun alussa kilpaileva viihdetarjonta oli kaksi tv-kanavaa, leffateatteri ja konsertit. Nykypäivänä jopa sosiaaliset tarpeet saa tyydytettyä melko hyvin kotoa käsin.
- Muu viihdetarjonta kilpailu
Yleisen heikentyneen taloudellisen tilanteen vaikutus katsojamääriin tuli mielestäni jo kohtuullisen hyvin selvitettyä. Nyt mielenkiintoni herää tähän väitteeseen lisääntyneestä "kilpailevasta viihdetarjonnasta".
Uskallan jopa väittää, että lisääntynyt "kilpaileva viihdetarjonta" on peräti lisännyt ihmisten mahdollisuuksia mennä hallille katsomaan matsia. Jos silloin 90-luvulla televisiosta tuli joku hyvä elokuva samaan aikaan, kun hallilla oli tiedossa hyvä matsi, niin mahdollisuuksia ei ollut paljon: joko A) jäädään kotisohvalle ja katsotaan elokuva eikä mennä hallille tai B) ei katsota elokuvaa, vaan mennään hallille tai C) mennään hallille, mutta nauhoitetaan elokuva VHS-kasetille ja katsotaan myöhemmin. Tänä päivänä tällaisia valintoja ei enää tarvitse tehdä. Lähes elokuva kuin elokuva on katsottavissa lähes koska tahansa ja missä paikassa tahansa.
Mun järkeeni ei vain mahdu, että millä tavalla tämä lisääntynyt "kilpaileva viihdetarjonta" rajoittaa ihmisiä menemästä hallille.
Syyhän on todella yksinkertainen: tänä päivänä ihmiset jäävät mieluummin röhnöttämään kotisohvalle kaljapullo kädessä ja katsovat matsin televisiosta kuin lähtevät hallille toisten ihmisten pariin. Sama ilmiöhän on nähtävissä muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä - jäädään ennemmin kotisohvalle hakkaamaan tattia ja "tykätään" jostain sosiaalisen median kautta jaetusta valokuvasta ennemmin kuin mennään kyseisen henkilön kanssa vaikka kahville tai kaljalle ja oikeasti vaihdetaan kuulumisia. Ehkä tämä kilpaileva "lisääntynyt viihdetarjonta" rajoittaa sitten ihmisten halua ja kiinnostusta jopa täysin normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen toisten ihmisten - kavereiden - kanssa?
