Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 261 352
  • 28 700

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joskus ihmetyttää ihmisten ajatusmalli sosiaalisessa mediassa. Esim. nyt tässä Forssa jutussa. Lähtökohta monesti on niinkuin pitääkin, että turvapaikanhakijat ovat ihmisiä niinkuin suomalaisetkin. Ajatus tietyissä piireissä on, että suomalaiset idiootti rasistit haastavat riitaa ja sitten saavat vielä nokkaansa. Astaloilla puolustautuvat turvapaikanhakijat puolustavat vain itseään ja perheitään. EI tule mieleen, että siinäkin porukassa ovat varmasti ne omat idioottinsa, kuten Forssan kokoisessa kaupungissakin. Eiväthän he sen kummempia ihmisiä ole kuin mekään vai? Joskus olisi varmaan näissä tietyissä piireissä syytä myöntää, että vituiksi menee molemmin puolin.

Näissä 30 tuhannessa turvapaikanhakijassa on hyvin todennäköisesti mukana myös noin. 5-10% rasisteja.

Ilman muuta olet oikeassa siinä että vituiksi menee osalla porukasta puolin ja toisin ja ennakko-asetelmaa/ ennakkoluuloja hyväksikäyttäviä tahoja on puolin ja toisin. Se ero mikä tilanteessa on että turvapaikanhakijoiden joukossa olevilla rasisteilla (joita varmaankin on lähemmäs puolet porukasta koska etuoikeutetuthan sieltä ovat lähteneet matkaan) harvemmin on selkänojaa ja väkivoimaa muodostaa mitään turpiinvetoporukoita keskuudestaan. Etenkin kun kiinnijäämisen riski ja sanktion kovuus ovat hieman vahvemmin läsnä kuin niin sanotuilla kantasuomalaisilla.

Forssan tapauksessa taustalla tuntuu olevan ensin 2-3 jonkinlaista fyysistä kahakkaa ja sitten tiistainen kokoontuminen jossa lyötiin puolin ja toisin. Mitään erityisen vakavaa ei tietääkseni ole Forssassa tapahtunut turvapaikanhakijoihin liittyen puolin tahi toisin. Kantasuomalaiset toki ovat toisiaan hakanneet, raiskanneet ja tappaneet kuten ennenkin.
 

Judge Dredd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ilman muuta olet oikeassa siinä että vituiksi menee osalla porukasta puolin ja toisin ja ennakko-asetelmaa/ ennakkoluuloja hyväksikäyttäviä tahoja on puolin ja toisin. Se ero mikä tilanteessa on että turvapaikanhakijoiden joukossa olevilla rasisteilla (joita varmaankin on lähemmäs puolet porukasta koska etuoikeutetuthan sieltä ovat lähteneet matkaan) harvemmin on selkänojaa ja väkivoimaa muodostaa mitään turpiinvetoporukoita keskuudestaan. Etenkin kun kiinnijäämisen riski ja sanktion kovuus ovat hieman vahvemmin läsnä kuin niin sanotuilla kantasuomalaisilla.

Forssan tapauksessa taustalla tuntuu olevan ensin 2-3 jonkinlaista fyysistä kahakkaa ja sitten tiistainen kokoontuminen jossa lyötiin puolin ja toisin. Mitään erityisen vakavaa ei tietääkseni ole Forssassa tapahtunut turvapaikanhakijoihin liittyen puolin tahi toisin. Kantasuomalaiset toki ovat toisiaan hakanneet, raiskanneet ja tappaneet kuten ennenkin.
Tämän asian myöntäminen onkin se isoin asia mitä tietyissä piireissä vältellään. Jo tilastojen perusteella sieltä tulee ihan varmasti myös ongelma porukkaa. Järkevästi näitä asioita ajattelevat miettivätkin mitä ongelmia tämä tietty prosentti aiheuttaa. Sitä kannattaa miettiä itse kunkin tahon. Eri asia on sitten nämä hiekkaneekerit vittuun osasto, jotka ajattelvat kaikkien tulijoiden olevan samasta puusta.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämän asian myöntäminen onkin se isoin asia mitä tietyissä piireissä vältellään. Jo tilastojen perusteella sieltä tulee ihan varmasti myös ongelma porukkaa. Järkevästi näitä asioita ajattelevat miettivätkin mitä ongelmia tämä tietty prosentti aiheuttaa. Sitä kannattaa miettiä itse kunkin tahon. Eri asia on sitten nämä hiekkaneekerit vittuun osasto, jotka ajattelvat kaikkien tulijoiden olevan samasta puusta.

Taustalla on sama kuvio kuin mikä koskee muitakin massasta eroavia kuten esimerkiksi homoseksuaaleja. On olemassa ryhmiä joissa he ovat enkeleitä ja ryhmiä joissa he ovat demoneja.

Jos joitain omia työkavereita olisi uskominen niin jokainen forssalainen vaari olisi jo raiskattu ja mummo murhattu. Mutta eihän lähtökohta tässäkään hommassa ole se että mitä on tapahtunut vaan se mitä jonkun mielestä voi tapahtua.

Jossain vaiheessa se sutta huutava poika on oikeassa. Jostain syystä. Mutta jos jokainen saisi jonkinlaisen sanavuoron niin eikös tässä olisi tilaa elääkin?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

änähaim

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sisäministeriö ärähti Migrille vastaanottokeskusten sopimusten puutteellisuudesta. Sisäministeriöltä pyyhkeitä Maahanmuuttovirastolle – vastaanottokeskusten sopimuksissa merkittäviä puutteita | Yle Uutiset | yle.fi

Samaan aikaan UP Suomi hakee Migriltä lakiteitse seitsemän miljoonan euron korvauksia vastaanottokeskusten vuokrakiistassa.

Vuokrakiista ajoi turvapaikanhakijat ulos – Maahanmuuttovirasto sovittelee miljoonien eurojen korvausvaatimuksia | Yle Uutiset | yle.fi
Hyväveli verkostossa "vahingossa" tehty vähän ylihintaisia sopimuksia...
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Hyväveli verkostossa "vahingossa" tehty vähän ylihintaisia sopimuksia...
No mutta monikulttuurisuus on vain rikkautta. Eli vaikka se pikkuisen maksaa, niin tällä tienataan. Muista myös että jokainen näistä rikkauksista pyyhkii sinunkin persettä kun nokkamukia lussutat vanhainkodissa. Unohtamattakaan tietysti parantavaa vaikutusta kantasuomalaisten ummehtuneeseen geeniperimään.

Tuliko jo kaikki klišeet?
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Irakilaisen maahanmuuttajan nimi vaihtui – SPR:n edustaja pitää tapausta yleisenä | Turvapaikanhakijat | HS

"Joidenkin meillä viime vuonna valmistavassa opetuksessa opiskelleiden turvapaikanhakijoiden nimi on muuttunut, kun he ovat saaneet kuntapaikan"

Kovin luotettavia nuo turvapaikanhakijoiden tarinat, kun nimestä lähtien kaikki tiedot kusetetaan. Normaali ihminen näkee tuon huijausyrityksenä, maahanmuuttoviranomainen normaalina toimintatapana, eikä edes mieti olisiko sillä vaikutusta turvapaikansaantiin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tutkija: Syy turvapaikanhakijoiden seksuaalirikoksiin poikkeustilassa ja traumoissa, ei uskonnossa ja kulttuurissa

Noniin ei hätää naiset ja lapset. Heillä on vain traumoja, sen takia 10-henkinen miesjoukko piiritti sinut ja kourivat tai vaihtoehtoisesti raahaavat puskaan.
Poikkeustila ja traumat siis selittävät moninkertaiset raiskauslukemat, naisen pukemisen kaapuun kotimaassa, lapsivaimot jne. jne.


Tuore tutkimus irakilaispakolaisista - tämän takia he tulivat Suomeen

"Sisäministeriö ei katsonut, että Suomen sosiaaliturva, työmarkkinat tai muutkaan yhteiskunnalliset asiat toimisivat houkuttelevina tekijöinä, vaan kasvu selittyy lähtö- ja kauttakulkumaiden olosuhteiden muutoksilla.
Juntusen tekemissä irakilaisten haastatteluissa ilmeni, että Suomen menestyksekäs koululaitos ja ilmainen korkeakouluopetus kiinnostivat etenkin perheellisiä.
Suomessa irakilaisvanhemmat ovat kantaneet runsaasti huolta siitä, että lapset kasvavat sallivan seksuaalisuuden, seksuaalisen ja sukupuolisen tasavertaisuuden ja nuorten varhaisen itsenäistymisen keskellä.

Uskoaan aktiivisesti harjoittavissa muslimiperheissä on korostettu tarvetta suojella jälkikasvua suomalaisen juridisen järjestelmän, koululaitoksen ja yleisesti jaettujen normien tarjoamilta seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviltä vaikutteilta.
Monet irakilaisvanhemmat ovat yrittäneet vaikuttaa uhkiksi kokemiinsa asioihin rajoittamalla lastensa, erityisesti tyttöjen, liikkumista julkisessa kaupunkitilassa.
- Yksi asia minua huolestuttaa. Se kuinka lapsemme oppivat asioita seksistä suomalaisilta. Se ei ole hyvä asia. Jotkut oppivat suomalaisilta asioita, jotka eivät sovi meille. Olin avioituessani 22-vuotias, saimme vaimoni kanssa seitsemän lasta. Minun mielestäni suomalaiset nuoret lähtevät liian aikaisin perheestään. Kun he ovat kahdeksantoista, he muuttavat pois, Suomessa vuodesta 2001 saakka asunut Abu Adnan sanoo.

Juntunen toteaa raportissaan, että vaikka kaikki Suomeen saapuneet irakilaiset eivät selviä ilman oireita sotien ja väkivallan kierteestä, ei yhteiskuntarauha Suomessa vaarantunut maahan saapuneiden nuorten irakilaismiesten vuoksi."


Eihän tässä nyt oikein voi muuta kuin nauraa. Lopussa taas vielä esimerkki kotoutumisesta, kun vanhemmat pitävät lapsensa omalla valitsemallaan(Allahin) tiellä. Tuo tummennettu kohtahan ei millään tavalla voisi olla yksi osasyy korkeisiin raiskauslukemiin? Näille nuorille miehille on opetettu koko elämä vinksahtanut käsitys seksuaalisuudesta ja kaikki on niin kiellettyä ja vaikeasti saatavaa ja sitten, kun tullaan vapaaseen länsimaiseen maahan niin on pojat ihmeissään? Mutta kun ne traumat, ei kulttuuri!
Voisiko joku tarkentaa mikä tämä suomalainen seksikulttuuri on? Tietääkseni ei täälläkään ihmiset alasti kävele ja paneskele kylillä? Riittääkö alusvaatemainos tähän?

 
Viimeksi muokattu:

Carlos

Jäsen
Ihan vaan käytännön kokemuksen tässä haluaisin jakaa, käytiin perheen kanssa Suomessa kesälomalla auton kanssa. Matka meni molempiin suuntiin ilman ongelmia, mutta kontrolleja oli kyllä enemmän kuin yleensä;
- Sveitsi-Saksa rajalla autoihin kuikuiltiin hiukan tavallista enemmän, mutta ei juuri ketään pysäytelty.
- Saksa-Tanska lautalle mennessä oli jotain rajavartioita hiukan kuin "salaa" kyttäämässä että minkälaista jengiä menee läpi
- Tanskaan tullessa kaikki lautalta tulevat autot syynättiin päällisin puolin, hiukan väärän ihotyypin omaavilta kysyttiin paperit. Meidän 100% pohjoismaalaisen näköinen perhe uudella länsimaalaisella autolla meni läpi ihan vaan moikkaamalla.
- Juutinrauman sillan kautta Ruotsiin tullessa piti kaivaa ihan passit esille, ensimmäistä kertaa kyseisellä reitillä ikinä. Kontrolleri-täti tosin vain vilkaisi meidän nipullista suomalaisia passeja laiskasti, avasi pari, ja sitten toivotti "trevligt resa".
- Ruotsinlaivalta Turkuun tullessa ei ollut ketään katsomassa missään.

Paluumatkalla mentiin kaikilta raja-asemilta läpi ilman että ketään olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Jossain vaiheessa ainakin oli kyselyjä että miten tarkkaan rajoilla kytätään, niin tässä pieni ensikäden raportti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
YLE:n mukaan Norjassa julkaistu raportti pitää väärinä arvioita siitä, että Venäjä olisi vuonna 2015 muuttanut turvapaikanhakijoiden rajakontrollia vapaammaksi ja päästänyt länteen pyrkivät kohti Norjaa ja Suomea ilman näiden maiden viisumia. YLE on myös haastatellut Aleksanteri-Instituutin johtajaa Markki Kivistä, joka on raportin kanssa samoilla linjoilla:

Spekuloinnit Venäjän ylätason poliittisista päätöksistä eivät näytä tutkimuksen valossa lainkaan uskottavilta. Meillä on taipumusta ajatella usein Venäjästä niin, että siellä on yksi mies, josta kaikki riippuu ja että kaikki päätöksenteko ja toiminta tapahtuu vaan yhdeltä tasolta, mutta niinhän se ei ole. Ja sitten jos ajatellaan Venäjän poliittista intressiä, niin tässä kyseenalaistuu se ajatus, että Venäjän puolelta tässä olisi kysymys jostain suuresta poliittisesta projektista, jonka tarkoituksena olisi horjuttaa Norjan tai vastaavasti Suomen tasapainoa, Kivinen sanoo.

En ota seuraavassa mitään kantaa Norjan tilanteeseen - koska en sitä tunne riittävän hyvin - mutta Suomen yhdistäminen tällaiseen raporttiin on kyllä melkoista vääristelyä. Alla muutama oleellinen fakta, jotka jo yksin kumoavat raportin väitteen Suomen osalta.


1. Suomen ja Venäjän pohjoisille raja-asemille ei ole mitään järkeä lähteä, jos kyseessä on spontaani vaellus. Huomattavasti helpompi olisi ollut hakea turvapaikkaa paljon etelämpää eli kaakkoisten raja-asemien kautta.

2. Venäjän puolelta Suomen rajalle ja sen pohjoisille rajanylityspaikoille ei pääse ilman erikoisjärjestelyjä. Ne järjesti useamman raportin mukaan mm. yksi Venäjän tiedustelupalveluista, FSB. Kun asiassa haettiin ratkaisua, sisäministeri Orpo neuvotteli FSB:n kanssa.

3. Monet turvapaikanhakijat olivat asuneet ja työskennelleet vuosia Venäjällä ja osasivat venäjää. He eivät siten olleet turvapaikanhakijoita vaan henkilöitä, joista Venäjä joko syystä tai toisesta halusi eroon tai henkilöitä, jotka halusivat itse ulos Venäjältä. Myös heidän kuljetukset organisoi mm. FSB.

4. Venäjä muutti Suomen osalta rajakontrolliaan ensin siten, että sen tietyt virastot FSB:n lisäksi organisoivat pakolaisia rajalle ja sen jälkeen kun asiassa oli saatu Suomen kanssa tyydyttävä neuvottelutulos, FSB pisti myös rajan kiinni.

Yllä olevan perusteella ei jää epäselvää siitä, että syntynyt tilanne oli ainakin pitkälti Venäjän organisoima. Syitä toki voi pohtia, mutta todennäköisin syy lienee jonkinlaisen viestin välittäminen ei niinkään Suomeen, vaan laajemmin siitä, mitä Venäjä voi halutessaan tehdä.


Lähteitä:

Orpo neuvotteli pakolaiskiistasta Venäjällä FSB:n johdon kanssa | Turvapaikanhakijat | HS
Venäläinen rajavartija STT:lle: FSB organisoi turvapaikanhakijoita rajalle - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
Tutkija: Venäjän järjestelyt turvapaikanhakijoiden kanssa ihan loogisia | Suomenmaa
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Irakilaisen maahanmuuttajan nimi vaihtui – SPR:n edustaja pitää tapausta yleisenä | Turvapaikanhakijat


"Joidenkin meillä viime vuonna valmistavassa opetuksessa opiskelleiden turvapaikanhakijoiden nimi on muuttunut, kun he ovat saaneet kuntapaikan"

Kovin luotettavia nuo turvapaikanhakijoiden tarinat, kun nimestä lähtien kaikki tiedot kusetetaan. Normaali ihminen näkee tuon huijausyrityksenä, maahanmuuttoviranomainen normaalina toimintatapana, eikä edes mieti olisiko sillä vaikutusta turvapaikansaantiin.

Juuri näin. Ihmetyttää, miten vähän ihmisiä kiinnostaa se tosiasia, että väärien henkilötietojen antaminen viranomaisille on aika helvetinmoinen rikos.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No nyt Tanskakaan ei enää ole sivistysvaltio ja alkaa tekemään itsestään kansainvälisesti hyljeksittyä valtiota. He rajoittavat rankasti maahanmuuttoa ja mahdollistavat mm sen ettei rajalta enää pääse sisään. Toimenpiteet ovat osa maan talouden kestävyysvajeen korjaamista. Fiksua. Näitä fiksuja valtioita ilmaantuu. Suomi ei tee mitään vaan luottaa muiden maiden toimiin.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
No nyt Tanskakaan ei enää ole sivistysvaltio ja alkaa tekemään itsestään kansainvälisesti hyljeksittyä valtiota. He rajoittavat rankasti maahanmuuttoa ja mahdollistavat mm sen ettei rajalta enää pääse sisään. Toimenpiteet ovat osa maan talouden kestävyysvajeen korjaamista. Fiksua. Näitä fiksuja valtioita ilmaantuu. Suomi ei tee mitään vaan luottaa muiden maiden toimiin.

Tanskalaiset eivät osaa kotouttaa joten eivät näe sitä potentiaalia mikä afgaaneissa, somaleissa ja irakilaisissa piilee. Kaikki sijoitetut eurot kun palaa viidessä vuodessa melkein tuplana takaisin.. jääpähän muille enemmän kultamunia!
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse en usko tuohon monesti kuultuun heittoon vaan pikemminkin näyttää siltä, että Suomi haluaa mahdollisimman paljon maahanmuuttajia sisään. Motiiveja tähän on useita. Unelmointi ja halpatyövoiman saaminen lienevät yleisimmät.

Jos nyt oikein ymmärsin, niin aamu-tv:ssä spekuloitiin äsken sillä, että niille turviksille jotka eivät suostu vapaaehtoisesti palautukseen saatuaan kielteisen päätöksen turvapaikan suhteen, annettaisiin jossain vaiheessa oleskelulupa Suomeen. Toivottavasti ymmärsin sivukorvalla kuulemani väärin.

Olin kuulevinani täysin samoin.

Melkoista puuhastelua luvassa, jos tuo pitää paikkansa.

Lisäys, uutisissa puhutaan mahdollisesti myönnettävästä väliaikaisesta oleskeluluvasta palaamattomille. Käytännössä sama kun rajalla ojennettaisiin kaikille irakilaiselle oleskelulupa.
 
Viimeksi muokattu:

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Uutisissa juuri kerrottiin, että jos irakilaiset eivät vapaaehtoisesti suostu poistumaan maasta, niin sitten he saavat oleskeluluvan. Hyvin jämäkästi toimittu viranomaisilta.
Lisäksi meille kerrottiin, että joukkoahdistelut johtuvat kurjista oloista lähtömaassa. Tämä tukee käsitystäni, että irakilaisilla ei ole vapaata tahtoa, harkintakykyä, itsehillintää tai minkäänlaista ajattelukykyä ylipäänsä. Irakilaiset ovat eräänlaisia reaktiivisia simpansseja, joilta ei voi edellyttää täysivaltaisen ihmisen käytöstä. Hyvä tietää tämäkin.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Itse en usko tuohon monesti kuultuun heittoon vaan pikemminkin näyttää siltä, että Suomi haluaa mahdollisimman paljon maahanmuuttajia sisään. Motiiveja tähän on useita. Unelmointi ja halpatyövoiman saaminen lienevät yleisimmät.

Jos nyt oikein ymmärsin, niin aamu-tv:ssä spekuloitiin äsken sillä, että niille turviksille jotka eivät suostu vapaaehtoisesti palautukseen saatuaan kielteisen päätöksen turvapaikan suhteen, annettaisiin jossain vaiheessa oleskelulupa Suomeen. Toivottavasti ymmärsin sivukorvalla kuulemani väärin.

Niin no ei niistä halpatyövoimaa oikein saa, kun työllistyminen tulee varmasti olemaan matalaa vuosi(kymmen) kausia. Mutta todennäköisesti siinä käy juuri noin, vaikka sitään ei kukaan uskalla isosti markkinoidakaan. Maassa tulee olemaan tuhansittain henkilöitä, jotka saavat kielteisen päätöksen ja eivät lähde, eikä heitä voi karkoitaa. Lopulta he saavat jonkinlaisen paperin minkä tiimoilta saavat olla virallsesti maassa. Eli edelleen tuo "25% saavat turvapaikan" on aivan silmänkääntötemppu.

@Saxon-747 Se on juuri näin, ne ja Norja ja Slovakia ja Puola ja Unkari... he eivät vain osaa ja ymmärrä, että tämä on investointi. Kuten Maria Guzenina Jussi Halla-aholle sanoi "eikö meillä muka ole tähän varaa?" - ja pokkanaamalla kertoi vastaanottokulujen olevan vain joitakin tuhansia euroja per henkilö.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Lisäys, uutisissa puhutaan mahdollisesti myönnettävästä väliaikaisesta oleskeluluvasta palaamattomille. Käytännössä sama kun rajalla ojennettaisiin kaikille irakilaiselle oleskelulupa.

Jos lopputuloksena on 100% oleskelulupa ja ilmainen ylläpito niin tuo lupien jakaminen rajalla tulee varmaankin halvemmaksi kun tehdä turhaa työtä oleskelun määrittämiseksi valitus kierorroksineen ja vokki rahastuksineen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Uutisissa juuri kerrottiin, että jos irakilaiset eivät vapaaehtoisesti suostu poistumaan maasta, niin sitten he saavat oleskeluluvan. Hyvin jämäkästi toimittu viranpmaisilta.

Valitettavasti ei yllätä. Kädet nostettiin pystyyn jo siinä vaiheessa, kun Suomi päästi lännestä ja idästä taikasanalla sisään taikaseinää halaamaan. Sen jälkeen ei keinoa voi poistoon löytyä, jos eivät vapaaehtoisesti lähde. Talven aikana tästäkin asiasta oli monta hassuttelua somessa (sis Jatkoaika) ja muussa mediassa. Suomen talvi, poliisi jne.

Pidän paikoin Halla-ahoa vastenmielisenä populistina, mutta taisi käydä niin, että vuoden 2015 sadosta Suomeen jää lopulta aika tarkkaan se, mitän Halla-aho ennusteli.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Se on juuri näin, ne ja Norja ja Slovakia ja Puola ja Unkari... he eivät vain osaa ja ymmärrä, että tämä on investointi. Kuten Maria Guzenina Jussi Halla-aholle sanoi "eikö meillä muka ole tähän varaa?" - ja pokkanaamalla kertoi vastaanottokulujen olevan vain joitakin tuhansia euroja per henkilö.

Meillä on erittäin hyvä tilanne siinä, että vieressä on Ruotsin kaltainen verrokki, jossa Gurun mukaan sisällissota alkaa jo 10-15 vuoden sisällä ja joka on jo "menetetty". Notta voimme helposti seurata näitten arvioiden empiiristä oikeaanosuvuutta siitä, että pitääkö Unkarin, Moldovan ja Valko-Venäjän tie olla myös meidän tiemme...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse en uutisia ole katsonut enkä nyt ehdi netistä enää kaivaa, mutta jos mm. @Blöö on referoinut oikein, teoriassa Suomi on saanut hetkessä jopa 18 500 uutta oleskeluvan/pakolaisuuden saanutta:

Tilanne 27.8. 2016

- kielteisiä 4 216
- käsittelemättä 14 263

Kun kaikkia aiemmin jo myönteisen päätöksen saaneita ei ole saatu kuntiin, mihinkähän nämä (todellinen luku ehkä 8-15k) sitten laitetaan? Maksaja toki tiedetään.

Tosin Migrihän lupasi, että kaikki on käsitelty elokuun loppuun mennessä. Näin se tapahtui!

Nyt duuniin tienaamaan verorahoja.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Noniin, nyt voi @kahden suunnan sentteri @Co. kertomaan että miten meni, eihän noiden turvapaikkaa tarvitsemattomien pitänyt jäädä Suomeen käyttämään verorahoja, vaan palata kotimaahansa kun tukihanat lyödään kiinni. Nyt tässä on käymässä juurin niin kuin me öyhöt ollaan koko ajan sanottu, lopputulemana lähtemisestä kieltäytymisestä tulee olemaan de facto loppuelämän ilmainen ylläpito Suomessa. Tämä systeemi varmasti tulee ennestäänkin kannustamaan Irakilaisia kieltäytymään lähtemisestä, vitun hyvin vedetty päättäjät!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös