Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 272 826
  • 28 700

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Saattaa kertoa, saattaa olla kertomatta. Voin sulle senverta avata, että olen lukihäiriöinen yliopisto opiskelija. Eli kyllä, lukeminen, kirjoittaminen ja kielioppi ovat minulle todella hankalia. Ehkäpä sen ohjaamana olen ajautunut vahvasti soveltavalle alalle, alalle jossa oikeaa vastausta ei edes kirjoista löydy, vaan pitää osata itse ajatella.

Juuri tämä on sitä erikoistumista mitä tarkoitin. Minun esimerkiksi olisi ollut täysin hyödytön alkaa lukemaan alaa, jossa olisi pitänyt lukea paljon, tai muistaa paljon erilaisia asioita ja muistilistoja.

Ihan näin sivumennen, haukutko muuten muitakin erityisominaisuuksin omistajia, kuin lukihäiriöisiä? Vammaiset sun muut menee vissiin siinä samalla, kun ei tarvitse suvaita kun omanlaisiaan ja muita itse valittuja tahoja.

En käsittääkseni ole haukkunut ketään, ainoastaan kyseenalaistanut. Lukihäiriö on ikävä vaiva ja ymmärrän hyvin että se aiheuttaa tarpeetonta haittaa elämässä yleensä saati sitten kirjallisissa opinnoissa. Mutta haluaisin kuulla lisää siitä miten eri rotujen älykkyys ja kyvyt oppia asioita poikkeavat toisistaan.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Natseillakin oli aika tiukka pukeutumiskulttuuri. Joillain muilla taas ei. Liittyy asiaan kuinka?
Vastaus mieluiten linkillä lähteisiin. Ja mikä tahansa lähde ei sitten kelpaa. Pidätän itselläni vapauden dumata minkä tahansa lähteen miksi tahansa, tarpeen mukaan. :)

pe 27.11.2015 | A-studio | TV | Areena | yle.fi

Tuolta löytyy materiaali jota referoin aiemmin tähän ketjuun.
 
Ei niitä tarvitse opetella jos on ns.öögaa. Hyvä sävelkorvakin on avuksi.

Sori nyt kamalasti, mutta sinä et koko tätä litaniaa millään "öögalla" tai "sävelkorvalla" ota haltuun, vaikka kaikkivoipaisuuden harhoissasi niin kuvittelisit:
Kirjoittajan ABC: Yhteen ja erikseen kirjoittamisen pääsäännöt

Enkä usko hetkeäkään, että osaisit jokaisen noista säännöistä, koska et mitä ilmeisimmin ole suomen kielen ammattilainen.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mikä sana on ns.öögaa? Sinulla saattaa olla öögaa, mutta istut sen päällä.

Kylläpäs täällä nyt menee joillakin tunteisiin, toki aihe on herkkä joten ymmärtäähän sen. Etkö sinä ole ruotsintunneilla ollut paikalla?
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Suomenkielen kielioppi on niin vaikeaa, ettei virheetöntä suomea kirjoita tai puhu juuri kukaan. En tiedä mitä sitä pitäisi päätellä, tai pitäisikö päätellä mitään, mutta yksi asia on melko varma; kehitysmaalainen koneinsinööri joka on tullut maahan yli 10-vuotiaana, ei koskaan opi suomea niin hyvin, etteikö perustavanlaatuisille väärinymmärryksille olisi mahdollisuutta pelkän kielimuurin takia. Vetelet siinä sitten lääkärinä, insinöörinä ja sitä rataa...

Jokainen ymmärtää seuraukset, kun vähän vaivautuu. Äidinkielenään suomea puhuvien kanssa tätä riskiä ei ole, vaikka olisi lukihäiriö. Aina voi varmistaa suullisesti jos on epäselvää ja ongelma tiedossa. Jos taas ei osaa suomea, sama virhe toistuu, oli kyse puheesta tai kirjallisesta ilmaisusta. Varmaan tämänkin esiintuominen on rasismia jonkun mielestä.

Helsinkiläisenä olen tutustunut puutteellisen kielitaidon omaaviin lääkäreihin sekä omakohtaisesti, että avopuolison kautta. Itse asiassa myös yksityisen hammaslääkäriaseman kautta ja voin sanoa, että hirvittää edes ajatella mitä jossain vanhustenuollossa tapahtuu tai on tapahtumatta jo tänä päivänä, ihan vain kielimuurin takia.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Kylläpäs täällä nyt menee joillakin tunteisiin, toki aihe on herkkä joten ymmärtäähän sen. Etkö sinä ole ruotsintunneilla ollut paikalla?

Kuinka niin? Kerro nyt mikä sana on ns.ööga. Kirjoitithan tuonkin yhteen, kuten tuon "ruotsintunninkin".
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Sori nyt kamalasti, mutta sinä et koko tätä litaniaa millään "öögalla" tai "sävelkorvalla" ota haltuun, vaikka kaikkivoipaisuuden harhoissasi niin kuvittelisit:
Kirjoittajan ABC: Yhteen ja erikseen kirjoittamisen pääsäännöt

Enkä usko hetkeäkään, että osaisit jokaisen noista säännöistä, koska et mitä ilmeisimmin ole suomen kielen ammattilainen.

Mikä nyt hiertää niin kovasti. Minä osaan kirjoittaa täydellistä suomenkieltä ihan luonnostaan, ei se vaikeaa ole. Kun on Suomeen syntynyt niin pitäisi olla itsestäänselvää että osaa omaa äidinkieltään sekä puhua että kirjoittaa. Toki saattaahan se äidinkieli olla ruotsikin.
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Ja israelilaisetko ovat sympatian arvoisia?

Kommentoihan ensin myös muuta osaa viestistäni niin vastaan sen jälkeen. En voi vaan ymmärtää että menemme keikalle jonnekin ja saamme sen vuoksi tappouhkauksia. Sehän tässä onkin koko homman pointti: viattomat ihmiset kärsivät muslimeiden teoista ja puolustelijat vetävät politiikan mukaan keskusteluun. Me emme politiikoineet, soitimme iloista musiikkia.

Ja ei, israelillekaan ole sympatioita. Senkun rähisevät keskenään. Kyseesä on musiikki. Ei se ole poliittista mutta nämä muslimit ei hyväksy sitäkään. He haluavat aiheuttaa pelkoa. Onko tämä mielestäsi hyväksyttyä?

Kerro minulle, ansaitsenko tuntea pelkoa ja saada tappouhkauksia jos menen keikalle muslimien mielestä väärään paikkaan????
 
Viimeksi muokattu:

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Enemmän näiden rotuteorioiden kehittelijät kertovat itsestään kuin todellisuudesta. Heh, mutta eihän tähän ketjuun pitäisi eksyä. Kertoo vain paljon Suomen henkisestä ilmapiiristä, jos tällaiset kortit otetaan käyttöön. Historian tuntemattomuutta, aivan yksinkertaisesti. Toki eri kulttuurit/ennen kaikkea koulutusjärjestelmät tarjoavat keskimäärin erilaisia valmiuksia eri tiedon lajien omaksumiseen, mutta ei ole millään tavalla relevanttia erotella niitä käsitteen "rotu" pohjalta. Luulisi jokaisen tämän tajuavan.
 
Mikä nyt hiertää niin kovasti. Minä osaan kirjoittaa täydellistä suomenkieltä ihan luonnostaan, ei se vaikeaa ole.

Se, että "ani harva" kirjoitetaan erikseen" mutta "typötyhjä" yhteen, ei perustu mihinkään sävelkorvaan. Sinä et kirjoita täydellistä suomen kieltä vaan kuvittelet kirjoittavasi sellaista, koska et ole perehtynyt suomen kieleen riittävästi.
 
Viimeksi muokattu:

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mutta haluaisin kuulla lisää siitä miten eri rotujen älykkyys ja kyvyt oppia asioita poikkeavat toisistaan.

Minäkin haluaisin, ja niin varmasti haluaisi moni muukin. Ongelmahan on juuri siinä ettei asiaa ole juuri tutkittu. Ne harvat jotka ovat tutkineet ollaan leimattu rasisteiksi tai natseiksi sen kummemmin tarkastelematta itse tutkimuksen sisältöä. Kun katsotaan idealismin taakse, niin voitaisiin huomata että tiedolla eri geeniperimän henkisten ominaisuuksien painottumisista voitaisiin oikeasti auttaa ihmisiä.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Puuttuu taito ja äly. Kaikkien tutkimusten mukaan nuo vaan vertautuvat älykkyydessään lähes kehitysvammaisiin. Kaiken paskovat minkä saavat. Mutta se on rasismia kertoa faktoja.

Voisiko tällaisilta nimimerkeiltä laittaa ne kirjoitusoikeudet harkintaan? Ei riitä älykkyys rakentavaan keskusteluun näemmä.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Enemmän näiden rotuteorioiden kehittelijät kertovat itsestään kuin todellisuudesta. Heh, mutta eihän tähän ketjuun pitäisi eksyä. Kertoo vain paljon Suomen henkisestä ilmapiiristä, jos tällaiset kortit otetaan käyttöön. Historian tuntemattomuutta, aivan yksinkertaisesti. Toki eri kulttuurit/ennen kaikkea koulutusjärjestelmät tarjoavat keskimäärin erilaisia valmiuksia eri tiedon lajien omaksumiseen, mutta ei ole millään tavalla relevanttia erotella niitä käsitteen "rotu" pohjalta. Luulisi jokaisen tämän tajuavan.

Tässä on vedetty tuollaiset 388 sivua oman laskurini mukaan, ja sinä tulet kertomaan mistä puhutaan, ollaan puhumatta tai pitäisi puhua. Tai mistä pitäisi olla puhumatta. Asia ei minulle sinänsä kuulu, mutta mistä vetäisit käsitteen "rotu" tähän? Voi tietysti olla, että se sana on mainittu tässä ketjussa joskus. Itse en muista joutuneeni keskustelemaan ihan näin alkeellisella tasolla.

edit: Heh.
edit2: jotain rajaa lässytykseen, ok?
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Voisiko tällaisilta nimimerkeiltä laittaa ne kirjoitusoikeudet harkintaan? Ei riitä älykkyys rakentavaan keskusteluun näemmä.

Totuus ei katos ignooramisella.

National IQ Scores - Country Rankin

Ruotsissa 50% siellä 10v asuneista maahanmuuttajista on työttömiä. Juttelin myös tuossa yksi päivä omien sanojensa mukaan afganilaisen insinöörin kanssa, joka ei tiennyt mikä on kirjasto.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Enemmän näiden rotuteorioiden kehittelijät kertovat itsestään kuin todellisuudesta. Heh, mutta eihän tähän ketjuun pitäisi eksyä. Kertoo vain paljon Suomen henkisestä ilmapiiristä, jos tällaiset kortit otetaan käyttöön. Historian tuntemattomuutta, aivan yksinkertaisesti. Toki eri kulttuurit/ennen kaikkea koulutusjärjestelmät tarjoavat keskimäärin erilaisia valmiuksia eri tiedon lajien omaksumiseen, mutta ei ole millään tavalla relevanttia erotella niitä käsitteen "rotu" pohjalta. Luulisi jokaisen tämän tajuavan.

Niinhän sitä luulisi mutta tätä ketjua lukemalla tulee toiseen johtopäätökseen, valitettavasti. Minä luulen että vetäydyn nyt takavasemmalle ja jätän kentän niille joilla on enemmän intoa. Mutta ennen sitä esitän väitteen joka perustuu ns. Mutu-tuntumaan. Maahanmuuttajiin kriittisesti suhtautuvat ovat heikkolahjaisempia kuin suomalaiset keskimäärin. Väitteeni ei siis perustu mihinkään empiiriseen tutkimukseen vaan puhtaasti omiin kokemuksiini.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tässä on vedetty tuollaiset 388 sivua oman laskurini mukaan, ja sinä tulet kertomaan mistä puhutaan, ollaan puhumatta tai pitäisi puhua. Tai mistä pitäisi olla puhumatta. Asia ei minulle sinänsä kuulu, mutta mistä vetäisit käsitteen "rotu" tähän? Voi tietysti olla, että se sana on mainittu tässä ketjussa joskus. Itse en muista joutuneeni keskustelemaan ihan näin alkeellisella tasolla.

En ole tähän ketjuun aikaisemmin juurikaan viitsinyt edes katsoa, kun tiedän netin keskustelupalstoilla tästä aiheesta vallitsevan keskustelukulttuurin. Tuossahan aivan ilmiselvästi viitataan monessa viestissä, kuinka älykkyys geneettisesti eroaisi eri ihmisryhmien välillä. Mitä tuollakin sitten tarkkaan ottaen tarkoitetaan ja miten se liittyy edes keskusteluun pakolaispolitiikasta, on toinen asia. Mutta kyllä tuollaisten käsitysten soisi jääneen sinne 1930-luvulle.
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Mikä nyt hiertää niin kovasti. Minä osaan kirjoittaa täydellistä suomenkieltä ihan luonnostaan, ei se vaikeaa ole.

Suomenkieli ei ole yhdyssana, joten todistit juuri puhuvasi paskaa.

Pääsit myös allekirjoitukseeni :D
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
En käsittääkseni ole haukkunut ketään, ainoastaan kyseenalaistanut. Lukihäiriö on ikävä vaiva ja ymmärrän hyvin että se aiheuttaa tarpeetonta haittaa elämässä yleensä saati sitten kirjallisissa opinnoissa. Mutta haluaisin kuulla lisää siitä miten eri rotujen älykkyys ja kyvyt oppia asioita poikkeavat toisistaan.

Tässä tulee kyllä nyt erotella kaksi asiaa, se biologinen ulottuvuus joka sekin kyllä lienee aika kiistämätön ihan samalla lailla kuin jotain länsiafrikkalainen lihastyyppikin, haaste on toki vain käsitellä kiusallista asiaa täysin objektiivisesti ja sitä kautta ehkä hakea sitä oikeaa vaikuttavuuden tasoa. Eli eroja varmastikin on, mutta miten merkittäviä ne ovat, on se ehkä vähemmän selvitetty asia. Tämä asia ei kuitenkaan ole niin akuutti juuri nyt, koska kokonaistaloudellisesti ongelmallisempaa on suuri populaatio ihmisiä joiden markkina-arvo modernissa jälkiteollisessa yhteiskunnassa juuri nyt on epävarmempi, kun jo kantaperäisen väestön heikoimmat lenkit itsessään alkavat vaipumaan syvään mahdollisuuskuoppaan.

Mutta sitten on se relevantimpi ulottuvuus eli tilanne ihmisyksilössä "nyt". Lapsuuden ajan ravinnon laadulla on ilmeisesti merkittäväkin vaikutus kaikkeen kasvuun, siis myös kognitiiviseen puoleen, koulutusjärjestelmän laadulla on vaikutus siihen miten lasten oppimiskykyä kehitetään ja loppukädessä sitten tietenkin henkilön omaksutun tiedon tasoon. Eli vaikka olettaisimme että kaikki ihmiset ovat genotyypistä huolimatta identtisiä (tässä tämä paradoksi onkin, kun on toisaalta fakta että fenotyypeissä on eroa, miksi sitten jostain syystä jotkut tietynlaiset eroavaisuudet ovat vain mahdottomia olla olemassa) niin se ei muuta sitä tilannetta että kehitysmaasta tuleva kehnosti lapsuudessa ravittu ihminen joka on käynyt tai ollut kokonaan käymättä laadukasta akkreditoitua koulutusta sen 20v elämässään ei nyt vain ole mitenkään samalla linjalla sen vastaavassa verrokkiryhmässä olevan aasialaisen tai eurooppalaisen kanssa. Jos näin ei olisi, ei valtioiden välillä pitäisi ylipäänsä olla eroja PISA-tuloksissa. Oppimiskyky on varsin henkilökohtaista, mutta kyllä koulutusjärjestelmän tuottamat oppimismallit ja tekniikat vaikuttavat varmastikin ihmisen kykyyn jatkaa oppimista myös vanhemmalla iällä.
Ja syystä tai toisesta myös korkeakoulujen tieteellisen tason välillä on eroja (joka heijastuu tietenkin epäsuorasti opetuksen tasoon ts. ovatko opettajat tekemässä tiedettä sen etulinjassa vai vain opettavat muiden kehittämää ja ratkaisevaa onkin miten ajantasaista tietoa). Nopeasti kehittyvillä tieteenaloilla on käytännössä lähes sama kuin olla ilman koulutusta kuin että koulutus on "sukupolven" vanhaa. Tässä kohtaa toki sentään Lähi-Itä ovat todennäköisesti ihan hoodeilla, mutta mennessä syvempään Afrikkaan voi korkeakoulutuksella (ellei se ole muutamasta spesifisestä yliopistosta hankittua) jo aikalailla pyyhkiä lattiaa eurooppalaiseenkin normiin nähden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös