Suomen hallitus on hiljaa ja ilmeisesti toivoo kädet ristissä, että elintasopakolaisten tulva loppuisi. Mitään kongreettista ei ole tapahtunut siihen suuntaan, että saisimme tämän tähän mennessä Suomea vakavimmin koskettaneen turvallisuusuhan sitten 2. maailmansodan laukaistuksi. Vielä löytyy yksittäisiä, ilmeisesti tästä hyötyviä tahoja tai sitten vain niin tyhmiä ihmisiä, jotka näkevät tämän hyvän asiana, mutta varmaan noin 95% kansasti jo tajuaa, että tämä pitäisi lopettaa keinolla milla hyvänsä.
Lahden tapahtumat ovat vasta alkuepisodi sille, mitä kaikkea tämä tuo tullessaan ja onkin surullista katsoa vierestä sitä, että järkeväkin kritiikki pyritään hiljentämään kuoliaaksi. Kuten olen aina sanonut, että ihmiset, jotka eivät koskaan ole tulleet toimeen sotimatta kotimaassaan, eivät myöskään pysty siihen muualla. Valitettavasti se kulttuuri ei muutu sillä, että ylittää jonkun toisen maan rajan, vaan ihmiset tuovat aina oman kulttuurinsa ja käytöstapansa mukanaan. Itsekään en pystyisi muuttamaan omaa ajatusmaailmaani, mikäli minut pakotettaisiin asumaan vaikka Irakissa, en pystyisi aloittamaan sotaa ja väkivaltaa kaikkia vastaantulevia kohtaan tai alistamaan naisia jne jne.
Se mitä säälin, ovat omat lapset. Olen itse pyrkinyt rakentamaan heille myös tulevaisuutta, mutta nyt Suomen hallitus kyvyttömyydellään tuhoaa sen tulevaisuuden hetkessä. Viimeisen kuukauden aikana onkin monesti päässä pyörinyt se, onko Suomi sittenkään se paikka, jossa haluaa asua koko elämänsä ja onko se oikea maa lapsille. Onko sitä oikeaa edes olemassa, kukaanhan ei sitä tiedä, mutta hyvinvointivaltio nimeltään Suomi on kuitenkin tuhoutumassa pala palalta. Tällä vauhdilla ei mene montaa vuosikymmentä, kun länsimaiset ihmiset ovat vähemmistönä Euroopassa ja on helppo arvata, kuinka meitä silloin tullaan kohtelemaan. Uskallan väittää, että me olemme niitä, jotka tarvitsevat silloin turvapaikkaa jostain, mutta mistä? Jos aikuinen mies osaisi itkeä, niin nyt se olisi lähellä.
