Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 261 474
  • 28 700

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Minusta @Sanainen arkku alkuperäinen kysymys oli ihan asiallinen ja hänen "huolensa" oli aivan validi.

On mahdotonta edes yrittää mitään keskustelua tai ajatustenvaihtoa, kun "toisin" ajattelijalla puuttuu käsitys ja logiikka po. asiasta.

Pannaan nyt kerran vielä. Jos etninen tai mamu tausta oli vuokraajalle kysymys yli sen, että millainen vuokralainen hän on, miksi turhaan on vaivannut entistä vuokranantajaa? Päätöshän oli siinä siitä asiasta, jolloin turhaa on tännekään siitä kirjoitella. Normaalilla vuokranantajalla priori yksi on vuokralaisen luotettavuus, jolla ei ole mitään etnistä tangenteerausta olemassa. Päinvastoin, jos näki kerran vaivan selvittääkseen edelliseltä vuokranantajalta asiaa, miksi kirjoitella tänne, eikä luottaa siihen tahoon, joka parhaiten asiaa voi valaista? Huolimatta näiden tribalistien pölypäisistä ajatusrakennelmista asunnon omistajalle pointti selvityksensä perusteella on päättää uskooko omaisuutensa olevan asiallisesti hoidossa, ei olla mikään totuuskomissio tai stalkkeri. Siksi otin tuohon kyseiseen keissiin kantaa, kun siinä ei ollut järjen tasolla järkeä lainkaan.

Ymmärtää voi aina, mutta pakko ei ole hyväksyä. Osaltani tässä.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus

Ai miksi? Siksi, että keskustelupalstoilla keskustellaan. Soittelin parille muullekin henkilölle, joiden kommenttien perusteella tiedän kaverin puhuneen epätotta meille.
Sitten soitin vielä riskejä tuntevalle ihan oikealle asiantuntijalle, jonka ammattinimike alkaa sanalla "vanhempi".

Täällä palstalla lähinnä mällistelin asiaa, kun teema kuitenkaan ei kovin usein tule ruohonjuuritasolla vastaan niin, että siihen tarvitsisi ottaa kantaa.

En profiloi etnisesti, vaan elämäntilanteellisesti. Aiemmin blokkasin mimmin, joka oli eroamassa, koska minulle syntyi tunne ettei hänen miehensä ollut tietoinen eroaikeista. Tällaista se valitettavasti tähän vuodenaikaan on, ettei kovin paljon ole hyvässä tilanteessa liikkuvia asunnonetsijiä liikkeellä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Aiemmin blokkasin mimmin, joka oli eroamassa, koska minulle syntyi tunne ettei hänen miehensä ollut tietoinen eroaikeista.

Mikäli tällä olisi jotakin tekemistä topikin suhteen, saattaisin esittää ihmettelyn päätöksen perusteista. Lain mukaan kun ihmisillä on oikeus erota, jos kokee sen perustelluksi itselleen, ilman, että sen tarvitsisi kenenkään ulkopuolisen mukaan olla stigma otsassa ja todellisuudessa se eron käsittely on tuon pariskunnan asia, ei vuokranantajan. Mutta kukin tyylillään.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Mikäli tällä olisi jotakin tekemistä topikin suhteen, saattaisin esittää ihmettelyn päätöksen perusteista. Lain mukaan kun ihmisillä on oikeus erota, jos kokee sen perustelluksi itselleen, ilman, että sen tarvitsisi kenenkään ulkopuolisen mukaan olla stigma otsassa ja todellisuudessa se eron käsittely on tuon pariskunnan asia, ei vuokranantajan. Mutta kukin tyylillään.

Et näe sellaista toimintaa elämänhallinnan ongelmana? Ok. Olemme erilaisia ja pysymme sellaisina. Esimerkin toin tuohon rinnalle, koska rasistikortti pilkottaa yhden jos toisenkin keskustelijan rintataskussa.

Minulla on arvoni, ja niihin kuuluu mahdollisuuden antaminen ihmisille. Siksi en blokkaa heti kun vähän käryää, vaan pyrin todentamaan epäilyitteni aiheellisuuden tai aiheettomuuden. Liittyköön se tähän topiciin vaikka sitten ihmisten tarinoiden selvittelyn kautta.

Olet muuten älyttömän taitava lukemaan toisten viestejä niin, että jätät olennaisimman huomiotta. Jos eron valmistelu kumppanin selän takana ei kerro taipumuksesta vilppiin, niin mikä kertoo?
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Pannaan nyt sulle tähän tämä, vaikka putinin kätyrille yle onkin se fake news, tsekkaa rehtorin haastattelu, mieti, mitä hän sanoo, mutta älä kuvittele, että sun pallit riittäisi tuota rehtoria haastamaan.
Rinkebyskolan - Grundskola - stockholm.se

En jaksa selata koko sivustoa läpi, jos tuolta löytyisi vielä rinkebytäkin paskempi koulu. Tuskin ainakaa eliittiluokkaan pääsee, kun vain 40% oppilaista pääsee edes luokaltaan.
 
No, kuvataan asia nyt näin, että suorittavaan työhön, joka vaatii osaamista ja ammattitaitoa, kun kerrat kysyit ja ihan laillisesti ja asianmukaisesti, kun kerran joku muu kysyi.
Ilmeisesti julkisen puolen hommaan tuli. Oliko arabian tulkin hommia vai multikulti-koordinaattoriksi?
Molemmista on kova kysyntä ainakin jos vihreiltä kysytään. Harmi vaan että tarjonta ylittää kysynnän ja työllistymisprosentti on heikko.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ilmeisesti julkisen puolen hommaan tuli. Oliko arabian tulkin hommia vai multikulti-koordinaattoriksi?
Molemmista on kova kysyntä ainakin jos vihreiltä kysytään. Harmi vaan että tarjonta ylittää kysynnän ja työllistymisprosentti on heikko.

Ei kyllä ole ylitarjontaa arabian tulkeista.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Miten helvetissä tämä yksi fabu saa tällä mellastaa ja haukkua, nimitellä ja lokeroida ihmisiä aivan mielipuolisella tavalla ilman, että tulee penalttia?
Se nyt on täälläkin niin, että toiset ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset. Jonkun muun nimimerkin toimesta moiset henkilökohtaisuudet ja ulostukset saattaisivat aiheuttaa pitkä loman tai jopa palstalta ulostuksen.
 
Ei kyllä ole ylitarjontaa arabian tulkeista.
My bad. Mol.fi on laittanut kaikki murteet erikseen. Arabia on suurin, mutta samaan nippuun tuolta löytyy Kurmanzi, sorani, tigrinja ja somali. Varmaan suomella ennen näkemättömät bisnesmahdollisuudet noihin maihin ja mestoihin.
Afganistanin ympäristöönkin löytyy aika monta tulkin paikkaa eri kielille.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olet muuten älyttömän taitava lukemaan toisten viestejä niin, että jätät olennaisimman huomiotta. Jos eron valmistelu kumppanin selän takana ei kerro taipumuksesta vilppiin, niin mikä kertoo?

Jos mää nyt tähän omakohtaisen historian lisään asiaa avaamaan. Silloin kauan sitten mulla tuli suhde tiensä päähän ja ero. En kysellyt silloiselta tulevalta eksältä lupaa oman kämpän hakuun, vaan se oli minun asiani ja minun elämäni siinä tilanteessa. Kiitos luojan, että kun tuolloin omistusasuminen oli vielä kaukainen haave, moisia vuokranantajia ei eteen osunut. En ollut mallivuokralainen, vaan eronnut nuori mies kaikkine lieveilmiöineen. Sain kuitenkin tukikohdan, jossa rakentaa elämäni palaset uuteen uskoon. Koska koin, että olin pahassa paikassa henkisesti romuna paljon apua saanut, omaan kämppään muuttaessani viimein, kutsuin kaverit apuun ja rempattiin kämppä tip top kuntoon, vähän niinkuin kiitokseksi. Yritti vielä tarjota tuosta mulle korvausta, mutta en tietenkään sitä hyväksynyt, hänen ansiostaan minä sain enemmän kuin rahaa omasta mielestäni.

Tämän kerron sillä oletuksella, että päätöksesi olisi ollut sama hakijan sukupuolesta riippumatta. Oikeasti, ne vilpit on tapahtuneet paljon ennen kuin sitä kämppää on pakko kysellä ja etsiä, eikä ne koske sinua vuokranantajana millään lailla. Yhteiskunta ja elämä perustuu luottamukseen, ilman sitä mikään ei toimi. Tietysti terve järki pitää kaikessa olla mukana. Se, että sinulla on mahdollisuus tehdä tiliä omaisuudellasi on tietysti ok, mutta siinä se vertautuu yrittämiseen, että siihen kuuluu aina ne yrittäjän riskit, aina. Mutta toisaalta, jos ei koita, ei koskaan voita. Kukaan missään roolissa ei pysty täydelliseen riskien hallintaan, koska elämä on. Suhteessa vuokralaiseen mikään muu ei vuokranantajalle kuulu, kuin maksukyky ja kuinka hyvin osaa ja kykenee pitämään toisen omaisuudesta huolta asemassaan. Sen ylitse mennään sitten alueille, joihin ei löydy mitään perustetta tai oikeutta laista tai yleisistä käytännöistä. Toivon silti onnea, että löydät vuokralaisen, joka on mielestäsi hyvä, oli ne perusteet sitten maailmankatsomuksellisia tai mitä tahansa. Epäilen kuitenkin, että vilpillisyys on veteen kustu viiva vuokralaista valitessa, koska keskiverto ihminen ei ole yhtään sen vilpillisempi kuin sinä itsekään lopulta ja kai sinä nyt sentään itsellesi vuokraisit.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Australia kertoo lopettavansa Naurussa olevan siirtolaisvankilansa vielä tänä vuonna. Saapa taas pidätellä hengitystä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ausseilla on ollut noin yleisesti ottaen melko karu linja näissä asioissa.

Niin on ja onkohan taas jonkunlainen painostus tehnyt tehtävänsä ja noin ei voi oikein jatkua.

Kaikkia ei voi oikein linnaankaan laittaa, jos ei ole joku murhamies tai sarjahukuttaja.
--

Samaan aikaan toisaalla nyt on jo 15000 sotilasta odottelemassa karavaania.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos mää nyt tähän omakohtaisen historian lisään asiaa avaamaan. Silloin kauan sitten mulla tuli suhde tiensä päähän ja ero. En kysellyt silloiselta tulevalta eksältä lupaa oman kämpän hakuun, vaan se oli minun asiani ja minun elämäni siinä tilanteessa. Kiitos luojan, että kun tuolloin omistusasuminen oli vielä kaukainen haave, moisia vuokranantajia ei eteen osunut. En ollut mallivuokralainen, vaan eronnut nuori mies kaikkine lieveilmiöineen. Sain kuitenkin tukikohdan, jossa rakentaa elämäni palaset uuteen uskoon. Koska koin, että olin pahassa paikassa henkisesti romuna paljon apua saanut, omaan kämppään muuttaessani viimein, kutsuin kaverit apuun ja rempattiin kämppä tip top kuntoon, vähän niinkuin kiitokseksi. Yritti vielä tarjota tuosta mulle korvausta, mutta en tietenkään sitä hyväksynyt, hänen ansiostaan minä sain enemmän kuin rahaa omasta mielestäni.

Tämän kerron sillä oletuksella, että päätöksesi olisi ollut sama hakijan sukupuolesta riippumatta. Oikeasti, ne vilpit on tapahtuneet paljon ennen kuin sitä kämppää on pakko kysellä ja etsiä, eikä ne koske sinua vuokranantajana millään lailla. Yhteiskunta ja elämä perustuu luottamukseen, ilman sitä mikään ei toimi. Tietysti terve järki pitää kaikessa olla mukana. Se, että sinulla on mahdollisuus tehdä tiliä omaisuudellasi on tietysti ok, mutta siinä se vertautuu yrittämiseen, että siihen kuuluu aina ne yrittäjän riskit, aina. Mutta toisaalta, jos ei koita, ei koskaan voita. Kukaan missään roolissa ei pysty täydelliseen riskien hallintaan, koska elämä on. Suhteessa vuokralaiseen mikään muu ei vuokranantajalle kuulu, kuin maksukyky ja kuinka hyvin osaa ja kykenee pitämään toisen omaisuudesta huolta asemassaan. Sen ylitse mennään sitten alueille, joihin ei löydy mitään perustetta tai oikeutta laista tai yleisistä käytännöistä. Toivon silti onnea, että löydät vuokralaisen, joka on mielestäsi hyvä, oli ne perusteet sitten maailmankatsomuksellisia tai mitä tahansa. Epäilen kuitenkin, että vilpillisyys on veteen kustu viiva vuokralaista valitessa, koska keskiverto ihminen ei ole yhtään sen vilpillisempi kuin sinä itsekään lopulta ja kai sinä nyt sentään itsellesi vuokraisit.

Nyt oli kyllä melkoista tarinaa. Olen itse vuokrananataja ja minua tosiaan kiinnostaa muukin kuin maksukyky, sukupuoli, etnysyys tms.. Minua kiinnostaa ne kaikki, niistä tulee yhteensä sellainen paketti mistä valitsen sitten sen parhaimman. En esimerkisi halua ottaa juuri eronnutta; joka palaa kahden kuukauden jälkeen kultansa luo; vaikka hän maksaisi tuplavuokraa. Enkä ota ketään jonka vuokran maksaa KELA, olkoon maahanmuuttaja tai kantasuomalainen. Enkä ota pitkäaikaistyötöntä, mannea enkä paperitonta, koska heistä koituu suuremmalla todennäköisyydellä ongelmia, joko vuokranmaksun suhteen tai sitten jotenkin muuten.

Minun kämpässä asuu tällä hetkellä, jo viidettä vuotta, reilu parikymppinen nainen melko halvalla. Vuokrasopimusta tehdessämme hän indikoi selvästi olevansa valmis asumaan kämpässä "niin kauan kuin vuokraatte" ja muutenkin hän oli "normaali". Eli kotoa opiskelemaan muuttava nuori tyttö, jonka vanhemmat näyttivät olevan työssäkäyvää väkeä vailla mitään tietoja jotka olisivat antaneet epäilyksiä tytön saaneen vääränlaisia malleja kotoa.

Tässä kun oikein piti asiaa ajatella niin olen erittäin tyytyväinen omaan vuokralaiseeni. Pitäisiköhän häntä muistaa jotenkin, vaikka kukilla...
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tässä kun oikein piti asiaa ajatella niin olen erittäin tyytyväinen omaan vuokralaiseeni. Pitäisiköhän häntä muistaa jotenkin, vaikka kukilla...

Toivottavasti tämä oli jotain huonoa huumoria. Kukaan vuokralainen ei halua kuulla esimiehestään turhaan.

Vuokranantajat ovat kyllä vähän kuin taksikuskeja ja jotenkin niin ylpeitä siitä hommastaan. Ei tietenkään kaikki ja olen oikein tyytyväinen nykyiseen vuokraisäntääni. Toisinkin on käynyt. Onkohan kusipäisille vuokraisännille jotain ketjua.

Ne ongelmat nyt ei vain aina johdu siitä vuokralaisesta, vaikka saamapuolella olevat varmaan niin kuvitteleekin.
 
Eivät tietenkään johdu, aina. Edellisen vuokralaisen kanssa koetut vastoinkäymiset johtuivat siitä, että hänellä oli kusipäinen kaveri.
Mutta johtui kenestä tai mistä ikinä, minun ja todennäköisesti @Remy Martin inkin hartiat ovat liian kapeat muiden sohlauksia kantamaan. Yhteiskunnalle, Kojamolle jne kuuluvat ne taakat.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onhan tätä yritetty sanoa, mutta tarvitaan ilmeisesti Hillary Clinton avaamaan paksukalloisimpien humanitaarisen maahanmuuton kannattajien silmät. Linkki HS:

Mielestäni Euroopan pitäisi ottaa maahanmuutto hallintaan, koska juuri se sytyttää liekit. Ihailen sitä hyvin avokätistä ja myötätuntoista lähestymistapaa, jonka johtajat kuten Angela Merkel valitsivat. Mutta mielestäni voidaan rehellisesti sanoa, että Eurooppa on jo tehnyt osansa. Sen pitää lähettää hyvin selkeä viesti: me emme enää pysty jatkamaan turvan ja elatuksen tarjoamista. Jos emme hoida maahanmuuttokysymystä, se ärsyttää kansaa jatkossakin

Hillary Clinton neuvoo Euroopan maita: Hillitkää maahanmuuttoa, niin pysäytätte oikeistopopulismin nousun

Hillary Clinton kuuluu jatkossa meidän talliin. Vielä kun saisi EU:n johtajat tai Suomen hallituksen mukaan. Ymmärtämään edes ihan perusasian, että ketään ei oteta turvapaikanhakijana enää mm. Irakista, koska palautusta ei voida pakolla tehdä, jos oikeutta turvapaikkaan ei tutkimusten jälkeen ole.

Kaikki perseilyt turvapaikkojen kanssa syövät demokratialta tilaa ja lisäävät osaltaan oikeistopopulismin nousua.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hillary Clinton kuuluu jatkossa meidän talliin. Vielä kun saisi EU:n johtajat tai Suomen hallituksen mukaan. Ymmärtämään edes ihan perusasian, että ketään ei oteta turvapaikanhakijana enää mm. Irakista, koska palautusta ei voida pakolla tehdä, jos oikeutta turvapaikkaan ei tutkimusten jälkeen ole.
Jos nyt lähdetään vaikka siitä, että Suomi ei "ota" ketään, vaan ihmiset seilaavat ihan omin voiminensa tänne Eurooppaan. Sen jälkeen Suomi ainoastaan noudattaa voimassaolevaa kansainvälistä lainsäädäntöä.

EU:n tasolla toimitaan juuri siten kuin Clinton tuossa ehdottaa: maahanmuuttoa pyritään hillitsemään mm. sopimuksilla rajavaltioiden kanssa, rahalla (Turkki), poliittisella yhteistyöllä (Libya, Niger yms.) ja rajavalvonnalla (Frontex).

Tulijamääristä päätellen systeemi on ollut melko tuloksellinen, sillä vuotta 2015 lukuun ottamatta määrät ovat erittäin vähäisiä. Se että Euroopalla ei muka olisi "varaa", on tyhjää puhetta, mikäli asiaa tarkastellaan globaalilla tasolla. Onko esim. Libanonilla "varaa" miljoonaan pakolaiseen? Eurooppa näyttäytyy tässä vertailussa aika heikkona vastuunkantajana - etenkin, kun eurooppalaiset johtajat Blairin johdolla ovat ensin sotareissuineen synnyttäneet mittavia ongelmia mm. sinne Irakiin, josta ihmiset lähtevät pakolaisiksi.

Muuttovirrat ovat vuoden 2015 jälkeen tyrehtyneet. Suomen ongelma on pikemminkin se, että tänne ei suuntaudu maahanmuuttoa paikkaamaan laskevaa huoltosuhdetta.

On toki helppo huudella tuollaisia itsestäänselvyyksiä, kuten että maahanmuutto lisää populistien kannatusta. Näin varmasti on, mutta mistä lähtien rasistit tai oikeistopopulistit ovat saaneet määritellä poliittisen agendan? Näkisin ennemminkin, että EU kaipaa poliittista johtajuutta, jolla noustaa näiden kovimpien huutelijoiden yläpuolelle.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tarkoitatko Turkkiin suuntautuvalla rahalla sinne rakennettua muuria, mutta et halunnut tarkentaa?
 
Tarkoitan sitä, että EU on maksanut miljarditolkulla rahaa Turkille, jotta se ei päästäisi tp-hakijoita Schengen-alueelle. En ottanut kantaa siihen, onko ratkaisu reilu tai EU-periaatteiden mukainen.

Näin kuitenkin de facto toimitaan, joten on aika ohutta retoriikkaa ohjeistaa EU:ta "laittamaan rajoja kiinni". Jopa Trump on joutunut toteamaan, että maahanmuuttopolitiikka ei ole kovin yksinkertaista. Eipä ole muuria kuulunut ja lasten erottelukin loppui, kun ihmisille valkeni, mitä se käytännössä tarkoittaa. Aivan samalla tavalla Clinton olisi joutunut selittelemään vuoroin liian tiukkoja ja vuoroin liian lepsuja otteita.
 
J

Muuttovirrat ovat vuoden 2015 jälkeen tyrehtyneet. Suomen ongelma on pikemminkin se, että tänne ei suuntaudu maahanmuuttoa paikkaamaan laskevaa huoltosuhdetta.

Millä tavalla vuoden 2015 muuttovirtojen mukana tulleet kielitaidottomat ja kouluttamattomat ihmiset ovat parantaneet huoltosuhdetta?
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Jos nyt lähdetään vaikka siitä, että Suomi ei "ota" ketään, vaan ihmiset seilaavat ihan omin voiminensa tänne Eurooppaan. Sen jälkeen Suomi ainoastaan noudattaa voimassaolevaa kansainvälistä lainsäädäntöä.

EU:n tasolla toimitaan juuri siten kuin Clinton tuossa ehdottaa: maahanmuuttoa pyritään hillitsemään mm. sopimuksilla rajavaltioiden kanssa, rahalla (Turkki), poliittisella yhteistyöllä (Libya, Niger yms.) ja rajavalvonnalla (Frontex).

Tulijamääristä päätellen systeemi on ollut melko tuloksellinen, sillä vuotta 2015 lukuun ottamatta määrät ovat erittäin vähäisiä. Se että Euroopalla ei muka olisi "varaa", on tyhjää puhetta, mikäli asiaa tarkastellaan globaalilla tasolla. Onko esim. Libanonilla "varaa" miljoonaan pakolaiseen? Eurooppa näyttäytyy tässä vertailussa aika heikkona vastuunkantajana - etenkin, kun eurooppalaiset johtajat Blairin johdolla ovat ensin sotareissuineen synnyttäneet mittavia ongelmia mm. sinne Irakiin, josta ihmiset lähtevät pakolaisiksi.

Muuttovirrat ovat vuoden 2015 jälkeen tyrehtyneet. Suomen ongelma on pikemminkin se, että tänne ei suuntaudu maahanmuuttoa paikkaamaan laskevaa huoltosuhdetta.

On toki helppo huudella tuollaisia itsestäänselvyyksiä, kuten että maahanmuutto lisää populistien kannatusta. Näin varmasti on, mutta mistä lähtien rasistit tai oikeistopopulistit ovat saaneet määritellä poliittisen agendan? Näkisin ennemminkin, että EU kaipaa poliittista johtajuutta, jolla noustaa näiden kovimpien huutelijoiden yläpuolelle.

Määrittelisitkö tarkemmin tuon peräänkuuluttamasi epämääräisen poliittisen johtajuuden ja miten se ratkaisee oikeistopopulismin nousun?

Miksi Euroopan tulee tarkastella pakolaiskysymystä globaalilla tasolla? Melko heikohko heitto tuo Libanon - karttaa katsomalla tuo tilanne avautuu varmaan sinullekin - samalla avautuu varmasti myös Turkin, Italian ja Kreikan tilanne vuoden 2015 kriisin aikana.

Avaisitko vielä miksi muuttovirrat ovat vuoden 2015 jälkeen laskeneet? Tässä on kuitenkin melkoisen monta tekijää taustalla.

Oletko nyt ihan vakavissasi parantamassa huoltosuhdetta ottamalla maahan lisää ihmisiä jotka eivät muutenkaan työllisty - tai työllistyvät todella heikosti? Vai oliko tuo nyt vaan tuollainen yleinen heitto huoltosuhteesta?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös