Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 238 403
  • 28 696

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Koko Husu lälhinä vitsi.

Uuden Suomen blogissaan Husu kertoo, ettei tämän moottoritiekilahduksen pohjalla ollut suinkaan yksittäistapaus, vaan vain yksi episodi kulttuurikonsultti-taksikuskin elon tiellä. Mustan miehen mittaa koetellaan jatkuvasti, mutta hän ilmeisen sitkeänä jaksaa ajaa silti taksia, teiden ritarina valoa yöhön tuoden:

Husu vaikuttaa olevan valehteleva typerys. Aiemmin @teppana nimitti Husun valavuorimaiseksi perskärpäseksi, ja osui kaiketi oikeaan. Ainakin sen suhteen, että kaikki maailman epäkohdat ansaitsevat paremmat puolestapuhujat. Asiat myös kääntyvät usein esittäjäänsä vastaan. Oli se sitten tahatonta tai tarkoituksellista. Niinpä voi melkein sanoa, että Husun kampanja rasisimin lisäämiseksi ja vähän naureskellen hyväksymiseksi etenee.

Fakta kuitenkin on, että somalit ja monet muut ulkomaalaiset kohtaavat Suomessa rasismia. Ja fakta on myös se, että pakolaiset maksavat paljon yhteiskunnalle. Mutta voiko olla myös niin, että asioista puhuminen avoimesti lisäisi ymmärrystä? Ja tämä kysymys samassa tekstissä, jossa kutsun Husua valehtelevaksi typerykseksi...
 

Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos olet esimerkiksi pieni ja hento nainen, olisi kenties ollut parempi tehdä raporttia poliisille. Toki somessa tai Jatkoajassa saa myös apua, ja varmaan hyvä että tulit asiasi kanssa ulos. Amnestyn osalta suosittelen, että otat yhteyttä ja kysyt ihan suoraan. Puhdas arvaukseni on, että kuulevat mielellään tarinasi ja se todennäköisesti täyttää kriteerit.

Osaltani katson varmaan eri tavalla kuin Amnesty. Minusta seksuaalinen ahdistelu on normaalia vakavampaa, jos ahdistelijalla on fyysinen tai muu ylivoima. Kuten vaikka työnantaja, esimies tms.
En ihan ymmärrä viestisi pointtia. Onko tarkoitus vähätellä seksuaalista ahdistelua jos uhri on mies, fyysisesti vahva tai esimiesasemassa?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Fakta kuitenkin on, että somalit ja monet muut ulkomaalaiset kohtaavat Suomessa rasismia.

Tämä on totta ja erittäin valitettavaa mutta eivät asiat sillä korjaannu, että aletaan keksimään valeuutisia. No vielähän ei ole todistettu, että tämä uusin case Husu oli sellainen, vaikka aika paljon viittaakin siihen suuntaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä on totta ja erittäin valitettavaa mutta eivät asiat sillä korjaannu, että aletaan keksimään valeuutisia. No vielähän ei ole todistettu, että tämä uusin case Husu oli sellainen, vaikka aika paljon viittaakin siihen suuntaan.

Eihän ne korjaannu. Kenties päinvastoin. Itselleni on muodostumassa kuva, jonka mukaan Husu promoaa lähinnä itseään. Jos olisi kertonut mahdollisessa tarinassaan "jättäneensä joskus aiemmin asiakkaan moottoritien varressa olevalle bussipysäkille" sen sijaan, että kertoi "eilen jättäneensä asiakkaan moottoritielle", muiden reagointia ei olisi tapahtunut samalla tavalla. Niinpä juttu väritettiin tai pääosin keksittiin, jos taksikeskuksen ilmoitusta on uskominen.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Uuninpankkopojan mukaan on ok keksiä satuja, koska kuitenkin suurin syyllinen on tässäkin tapauksessa persut ja koska joku on joskus kuitenkin kokenut rasismia. Aika väsynyt yritys taas uuninpankolta

Olihan tuossa kolumnissa lopussa hyvä pointti, mutta ei ehkä niin miten oli tarkoitus:

Niin, en tiedä onko tapahtunut vai ei. Se selviää aikanaan, mutta jo nyt on selvinnyt, että isoa osaa kansasta voi vedättää ihan miten paljon tahansa.”

Niinpä.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Käsittämätöntä, että osa toivottelee Tsemppiä ja sanoo Husun tehneen oikein vaikka tieto mahdollisesta valehtelusta on tullut tietoon. Eikö nämä ihmiset tajua, että tällaisella valehtelulla ei ole mitään tekemistä rasismin vastaisella työllä. Ei ole ihme, että persujen kannatus nousee.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Uuninpankkopojan mukaan on ok keksiä satuja, koska kuitenkin suurin syyllinen on tässäkin tapauksessa persut ja koska joku on joskus kuitenkin kokenut rasismia. Aika väsynyt yritys taas uuninpankolta


Niin, jos ajattelee mitä käsittämätöntä saastaa some on tulvillaan niin todellakin on varmaa, että tämä vyöry tulvii yli myös reaali-yhteiskuntaan - oksettava rasismi on ihan jokapäiväinen ilmiö jos vähänkin seuraa suomalaista nettikeskustelua, tietysti se kaduillekin pakostakin heijastuu. Pidikkeitä on yhä vähemmän ja vähemmän. Vaan toki siltikin toivoisi ihmisten pysyvän empiriassa, on sitten tarkoitus miten hyvä tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Tuon komedian käsikirjoitusta voisi jatkaa vaikka niin, että Taksi Helsinkiä syytettäisiin seuraavaksi rasismista, kun tohtii epäillä toisen tarinaa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tuon komedian käsikirjoitusta voisi jatkaa vaikka niin, että Taksi Helsinkiä syytettäisiin seuraavaksi rasismista, kun tohtii epäillä toisen tarinaa.

Tai törkeästä Global Data Privacy asetusten rikkomisesta, kun ovat kertoneet Hususta tietoja julkisuuteen. Tai molemmista.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oksettavaa on Husun touhu. Minä en tämän taksijutun lisäksi usko myöskään hetkeäkään, että tämä hirttoköysitarina pitäisi paikkaansa.

Näitä molempia tarinoita kuitenkin rasismia joka paikassa näkevät jakoivat aivan kiimassa. Täysin Husun omassa päässään keksimiä satuja levittivät tuhannet ihmiset. He uskovat aivan kaiken, mitä Husun kaltaiset tyypit sanovat. Husua ei pitäisi nyt päästää ollenkaan helpolla tässä asiassa, vaan hänen kaikki väitteensä olisi syytä tutkia suurennuslasin kanssa.

Minä uskon täysin, että maahanmuuttajataustaiset taksikuskit kokevat silloin tällöin rasismia Suomessa työtä tehdessään. Kuitenkin tämä Husun toiminta ja ihmisten sinisilmäinen usko hänen satuihinsa saa ainakin minussa aikaan voimakkaan vastareaktion.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Eiköhän kohta Husu ilmoita että jää parin kuukauden saikulle.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten tää menee? Voiko Taksi Helsinki nähdä tapauksen, jossa Husu laittaa mittarin päälle, ajaa Tuusulanväylälle, pysähtyy, ja varmaan laittaa mittarin pois päältä, kun rasisti jääkin pientareelle?

Joku tälläinen hutimatka pitäisi löytyä viime viikolta. Tai edes viime vuodelta.
 

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten tää menee? Voiko Taksi Helsinki nähdä tapauksen, jossa Husu laittaa mittarin päälle, ajaa Tuusulanväylälle, pysähtyy, ja varmaan laittaa mittarin pois päältä, kun rasisti jääkin pientareelle?

Joku tälläinen hutimatka pitäisi löytyä viime viikolta. Tai edes viime vuodelta.

Kyllä niistä mittareista aika tarkkaa dataa saa. Ja eikös Taksi Helsingin puolesta ole sanottu, että auton laitteissa on paikannus ja heidän mukaansa auto ei ole ollut siellä päinkään.

Edit. Jos herra tosiaan on mittarilla ajellut tämän kyydin, niin häneltä pitäisi löytyä hukka-ajokuitti, millä osoittaa, että kyyti jäänyt kesken ja rahat saamatta.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös tämä sama henkilö joku vuosi sitten levittänyt tietoa, että vantaalla kantasuomalainen hyökkäsi rasistisesti maahanmuuttaja teinien kimppuun puukottaen yhden teholle. No ei maannut kukaan teho osastolla, eikä kukaan viranomainen ollut kuullutkaan tapauksesta kun lehdet selvitteli.

ilmeisesti meillä on suomessa asiat varsin hyvin kun pitää alkaa päästä keksimään näitä tarinoita. Sitä vaan en ymmärrä miksi turhaan hakee tämmöistä vastakkainasettelua. Tykkäykset, huomio ja tylsyys?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten tää menee? Voiko Taksi Helsinki nähdä tapauksen, jossa Husu laittaa mittarin päälle, ajaa Tuusulanväylälle, pysähtyy, ja varmaan laittaa mittarin pois päältä, kun rasisti jääkin pientareelle?

Joku tälläinen hutimatka pitäisi löytyä viime viikolta. Tai edes viime vuodelta.
Iltasanomat kirjoitti:
Kantonen kertoo, että takseihin asennetuissa tableteissa on ajonvälitysjärjestelmä, joka toimii myös paikantimena.

– Autot ovat meidän palvelukeskuksessamme online-seurannassa ja lisäksi auton kaikki historiatiedot ovat saatavissa. Näihin kuuluvat esimerkiksi auton nopeudet, pysähtymispaikat ja reitit.

Esimerkiksi reklamaatiotilanteissa taksin kulkema reitti ja nopeus on Kantosen mukaan näin ollen helppo tarkastaa. Kuljettajalla ei ole hänen mukaansa mahdollisuutta saada seurantaa kytketyksi pois päältä.

– Kyllä kuljettajat tietävät, että autoissa seurantalaite on, Kantonen toteaa.
 
Viimeksi muokattu:

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Täytyy sanoa että Husu kusee kyllä ihan itse oman agendansa.
Ei sillä, etteikö olisi ollut rasismin kohteena, mutta paskanpuhuminen ei auta asiaa. Toistaiseks uskon työnantajaa, eli ainakaan la-su yönä ei väitettyä heittellejättöä ole tapahtunut.
 

Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
ilmeisesti meillä on suomessa asiat varsin hyvin kun pitää alkaa päästä keksimään näitä tarinoita. Sitä vaan en ymmärrä miksi turhaan hakee tämmöistä vastakkainasettelua. Tykkäykset, huomio ja tylsyys?

Veikkaan että tykkäykset ja huomio on taustalla. Poliittinen ura ei ole lähtenyt lentoon joten jotain pitää keksiä jotta pysyy näkyvissä. Huonompi homma vaan että Suomessa aika hyvin selvitetään tällaiset (oletettavat) paskanpuhumiset.

Jos koko case osoittautuu valheeksi niin mielenkiintoista nähdä miten Husun media- ja poliittinen ura jatkuu. Veikkaan että suurempaa vaikutusta ei ole, harmillisesti ulkomaalaistaustaiset saavat kikkailla melkoisesti näiden valheidensa kanssa ennen kuin mitään suurempaa tuomitsemista tulee. Osa ihmisistä on niin syvällä "suvaitsevaisuudessa" etteivät suostu uskomaan mitään pahaa näistä husuista, lelusalakuljettajista tai al-taeeista. Se on todella sääli, sillä rasismia vastaan voi taistella vain tosiasioiden kautta, hyssyttelyt ja valehtelut vain satavat vastapuolen laariin.

Jaa, satuin äsken huomaamaan wikipediasta että Husun mielestä Suomessa ei ole lainkaan tehty tyttölasten ympärileikkauksia tai viety lapsia Somaliaan silvottavaksi. Että sellainen sankari.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Minulle on jäänyt hyvin hataraksi mielikuva Hususta noin yleispoliitikkona.
Usein käytän kiekko- ym. muissakin matseissa tätä pelipaidan vaihtonäkökulmaa eli onko tuomio sittenkin ehkä oikea vaikka Susijengi koki toisin.
Husun tapauksessa pelipaidan vaihto ei tuota mitään lisäarvoa. Hän on tullut Suomeen ja kokenut rasismia jatkuvasti.

Mikä minusta tuntuu kummalliselta, asuin Helsingissä ja Espoossa 1980-2000 luvulla eikä minua kiinnostanut ihmisen ihonväri tai uskonto kummemmin. En väitä, etteikö joitakin suomalaisia jossain päin olisi riipinyt, mutta minun piirissäni ei.

Yksi putkiyrittäjäkaveri palkkasi somaliputkimiehen töihin (sai edullisesti yhteiskunnan tuella) mutta joutui luopumaan, koska jokin urakka jäi saamatta. Ja lisäksi tämän kaverin putkityökokemus oli Somaliasta ja suomalaiset menetelmät sekä standardit olivat yksityisyrittäjälle liian kuormittavia opetettavaksi. Ei kannattanut pitää toista miestä alaisena, sotia yrittäjän paperisotaa, verotusta opiskella ja lisäksi tarkastaa kaverin työnjälkeä.
Somalimies oli ok tyyppi, ahkera mutta kaverini jatkoi uraansa kuitenkin yksityisyrittäjänä, takasi työnsä jäljen vailla unettomia öitä.

Vaan pelipaidan vaihtoon siis Husun suuntaan: mitä hän on tuonut suomalaiseen keskusteluun muuta kuin rasismin näkemisen joka paikassa ja islamin väheksynnän? Kuinka hyvin konsultti Hussein on onnistunut kotouttamaan somalitovereitaan?
Kuinka rakennetaan yhteiskuntaa?
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Näitä molempia tarinoita kuitenkin rasismia joka paikassa näkevät jakoivat aivan kiimassa. Täysin Husun omassa päässään keksimiä satuja levittivät tuhannet ihmiset. He uskovat aivan kaiken, mitä Husun kaltaiset tyypit sanovat. Husua ei pitäisi nyt päästää ollenkaan helpolla tässä asiassa, vaan hänen kaikki väitteensä olisi syytä tutkia suurennuslasin kanssa.
Jossain Rasmus-ryhmässä tuo on kyllä otettu täytenä totena vastaan. Taksi Helsingin lausuntojen jälkeen kantaa ollaan muutettu tosiaan siihen, että "Husu varmasti kokee rasismia työssään" eli enää sillä tarinan totuudella ei olekkaan merkitystä, koska rasismia koetaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös