Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 192 206
  • 28 574

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kyllä demokratian tuhoaminen neljässä vuodessa on teoriassa mahdollista. Jo näihin 2024 vaaleihin maga valmistautui siten, että useissa osavaltioissa olisi voitu pistää vaalitulosta uusiksi, jos siihen olisi tarvetta ollut.



Tarkkaa arviota on vaikea sanoa, mutta ehkä noin 10-15 prosenttia amerikkalaisista voi lukea kyseisiin äärikonservatiiveihin tai radikaalioikeistoon. Selvä vähemmistö siis, mutta heilläpä on presidentti ja kongressi ja hankkivat nimityksillä koko ajan lisää valtaa. FBI jne.



Radikaalioikeisto on varautunut vastarintaan. Aseelliseen ja kaikkeen muuhunkin. Heillä on ns. puolissotilaallisten joukkojen lisäksi myös tiedustelu ja armeija pian hanskassaan. Jos tälle ei tehdä mitään, valtansa sen kun lujittuu. Ja on vaikea sanoa, mitä demokraatit voivat tehdä. Aseelliseen kapinaan nouseminen vaaleilla valittua presidenttiä vastaan ei ole heidän listallaan. Mikä tietenkin on ymmärrettävää.
No vaikuttaisi sitten melko synkältä nelivuotiselta, joka vasta alkoi. Veikkaanpa, että kun sitten vaalit on seuraavan kerran, niin silloin tuo aseellinen kapinakin voi nousta vaihtoehdoksi, mikäli nähdään vaalien olevan epärehelliset. Se siitä sitten. Kait sitä täytyy keskittyä Turun Tovereiden kyykyttämiseen, sillä eskapismia tarvitaan näinä aikoina. Pää pensaaseen ja sitä rataa.
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Tajuaako Trumppi, että Putin vie häntä kuin kuoriämpäriä?
Putinia on helppo vihata, mutta on kohtalokasta häntä aliarvioida. Hän on oikeasti älykäs ja rutinoitunut poliitikko, jonka rinnalla Trump on vähä-älyinen narsisti, joka nauttii imartelusta.
Toivotaan, että joku saa Trumpin järkiinsä. Eli neuvottelemaan muiden kanssa.
Tämä on kyllä suoraan Tolkienin maailmasta, heh! Sauron(Putin) on alistanut vapaan maailman suurimman johtajan Saruman(Trump) valtaansa. Olemme menossa kohti pimeitä aikoja, jossa valta ja diktatuuri on voimissaan. Mistä löytyy tämän maailman Gandalf?
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tämä on kyllä suoraan Tolkienin maailmasta, heh! Sauron(Putin) on alistanut vapaan maailman suurimman johtajan Saruman(Trump) valtaansa. Olemme menossa kohti pimeitä aikoja, jossa valta ja diktatuuri on voimissaan. Mistä löytyy tämän maailman Gandalf?
Kait soon otettava Joulupukki Gandalfiksi, kun löytyy valmiiksi parta ja sauva. Voi myös onnistua harhauttamaan noita Sarumanin joukkoja, kun luulevat olevan osa brändiä (cocispukki). Pakkasukko on jo sen verran erilainen kaveri, että Mordoriin ei ole pukillakaan asiaa. Sinne sitten pitää löytyä joku Hobitti, mutta kuka? Klonkku (Ano) sieltä löytyykin jo ja tuntee tien Mordoriin.
 

Ränse

Jäsen
Juu kyllähän se sairaaksi menee jos 30-luvulla Kiina on se pienin paha näistä hirviöregiimeistä. Pitäisikö EU:n höllentää jo varalta Kiina-kantaansa?
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
On ihan nollauutinen, että Halonen vastusti Nato-jäsenyyttä.

Sen sijaan jos häntä ei olisi valittu, olisi valittu Esko Aho, joka vastusti Nato-jäsenyyttä (MTV3).

Tai sitten seuraavalla kerralla Sauli Niinistö, joka vastusti Nato-jäsenyyttä (YLE).
Pointti tässä oli kuinka Tarja neuvoi Baltiaa ja muita. Ilman Nato jäsenyyttä he olisivat täysin kusessa nyt kuten Ukraina. Suomen Nato vastustus johtui varmaan tarpeesta olla neutraali maa kuten Sveitsi, Venäjän kyljessä se vaan on paljon vaikeampaa.

Ukraina case ainakin näyttää sen miltä liittoutumattomuus näyttää, aseapua tulee mutta itse pitää taistella. Avusta vaaditaan maksu ja se voidaan keskeyttää välittömästi. Ja pitää myös olla pukupelle.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Onko lännessä ollut tällaista vallankaappausta sitten 90 vuoden takaisen Italian ja Saksan diktatuurin?
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
On tää nyt pakko tänne laittaa.
 

Liitteet

  • IMG_0396.jpeg
    IMG_0396.jpeg
    70,7 KB · kertaa luettu: 213

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Lähti tilaukseen.
 

Liitteet

  • trump vessaharja.jpg
    trump vessaharja.jpg
    91,8 KB · kertaa luettu: 195

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pointti tässä oli kuinka Tarja neuvoi Baltiaa ja muita. Ilman Nato jäsenyyttä he olisivat täysin kusessa nyt kuten Ukraina.

Tämä juuri on se raskain Halosen virhe presidenttinä. Jos Baltian maat olisivat Halosta seuranneet, ties vaikka Venäjä olisi vyörynyt sisään.

***

Kuten on odotettavissa, Korkein oikeus ei tule olemaan Trumpin kumileimasin. Korkein oikeus on todennut 5–4-äänestyspäätöksessään, että Donald Trumpin hallinnolla ei ole oikeutta jäädyttää ulkomaanavun maksuja. The New York Timesin mukaan kyseessä on yksi ensimmäisistä korkeimman oikeuden vastauksista tapausvyöryyn, jonka Trumpin ensimmäiset viikot ovat synnyttäneet.

Ja näitä tulee lisää. Mikä on Trumpin & Co tarkoituskin. Katsotaan mitä saadaan läpi ja jos ei saada, katsotaan kiertomahdollisuuksia.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Tämä juuri on se raskain Halosen virhe presidenttinä. Jos Baltian maat olisivat Halosta seuranneet, ties vaikka Venäjä olisi vyörynyt sisään.

Raskain virhe oli laittaa kaikki vaikutusvaltansa peliin Ottawan sopimukseen liittymisen painostamiseen. Vielä perustein jotka voidaan katsoa disinformaatioksi, etenkin Suomen kontekstissa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Raskain virhe oli laittaa kaikki vaikutusvaltansa peliin Ottawan sopimukseen liittymisen painostamiseen. Vielä perustein jotka Suomen kontekstissa voidaan katsoa disinformaatioksi.

Kyllä tämä voidaan myös näin ilmaista. Halonen oli monella tavalla riski suomalaiselle demokratialle toteuttaessaan v-suunnan suomettumista Baltiaa myöten. Jostain syystä Halosen historiaa kirjoitetaan nyt uusiksi jossa hänen rooliaan vähätellään. Mielenkiintoisia yrityksiä, ei siinä mitään. Halonenhan itse on hyvin ylpeä toimistaan ja seilaili vielä tovi sitten hyvinkin synkillä vesillä päivityksissään.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
82-vuotias papparainen kammettiin viime vuonna väkisin vanhainkotiin lepäämään.

78-vuotias narsisti ja ties minkä muun persoonallisuushäiriön omaava diktaattori-larppaaja pistänyt muutamassa viikossa koko länsimaailman sellaiseen myllerrykseen, että ei ole sukupolviin nähty.

Ja 83-vuotias, joskin edelleen erittäin terävässä vedossa oleva ukkeli on demokraattien leirissä tällä hetkellä se, joka häntä voimakkaimmin kykenee kritisoimaan.

Ei siinä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämä juuri on se raskain Halosen virhe presidenttinä. Jos Baltian maat olisivat Halosta seuranneet, ties vaikka Venäjä olisi vyörynyt sisään.

***

Kuten on odotettavissa, Korkein oikeus ei tule olemaan Trumpin kumileimasin. Korkein oikeus on todennut 5–4-äänestyspäätöksessään, että Donald Trumpin hallinnolla ei ole oikeutta jäädyttää ulkomaanavun maksuja. The New York Timesin mukaan kyseessä on yksi ensimmäisistä korkeimman oikeuden vastauksista tapausvyöryyn, jonka Trumpin ensimmäiset viikot ovat synnyttäneet.

Ja näitä tulee lisää. Mikä on Trumpin & Co tarkoituskin. Katsotaan mitä saadaan läpi ja jos ei saada, katsotaan kiertomahdollisuuksia.
Huojentava uutinen. Himpun verran silti huolestuttaa,että noinkin tiukille meni. Ei tosin harmainta hajua, kuinka kinkkinen keissi oikeasti oli oikeudelliselta kantilta. Yritetään varmasti julkisella myllytyksellä kääntää vaaka tuleviin äänestyksiin.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Se viimeöinen puheeksi sanottu mongerrus meni siis jotenkin näin:

"Woke on kuollut, eikö ole mahtavaa?"
*rebut taputtaa ja mylvii
"Tein Amerikasta parhaan taas."
*rebut taputtaa ja mylvii
"Tullit, mahtavat tullit."
*rebut taputtaa ja mylvii
"Voitin He-Manin."
*rebut taputtaa ja mylvii
"Juoksin alasti marsiin."
*rebut taputtaa ja mylvii
"Löysin Atlantiksen ja perustin sinne vedenalaisen Trump-towerin."
*rebut taputtaa ja mylvii
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Huojentava uutinen. Himpun verran silti huolestuttaa,että noinkin tiukille meni. Ei tosin harmainta hajua, kuinka kinkkinen keissi oikeasti oli oikeudelliselta kantilta. Yritetään varmasti julkisella myllytyksellä kääntää vaaka tuleviin äänestyksiin.
5-4 - olisi pitänyt olla 9-0, mutta silti helpottava päätös.
 

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Markkinat eivät tykkää Trumpin toimintatavoista. Pörssikurssit reagoi kuten arvelin. Sitä saa mitä tilaa. Trump on surkein presitentti pitkään aikaan.
Kannattaa muistaa ettei Trump ole koskaan pitänyt pörssejä juuri minään eli kai sulkee Amerikan pörssit kuten Venäjällä. Tämä ei ole myyntiehdotus Amerikkalaisista osakkeista tai jotain paskaa mitä sanotaan.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Merkkejä ilmeisesti ilmassa, että Donaldia jo kaduttaa kauppasota Kanadan kanssa, Washingtonissa vihjattu jo tariffien hölläämisestä osittain, mutta Trudeau sanonut, että heidän tariffit ei poistu ennen kun kaikki Trumpin määräämät tariffit on kumottu.


Ensiksi tulleja ja sitten kun tajutaan että muutkin osaa vastailla tulleilla, niin menee vähän pupu pöksyyn. Joku voisi sanoa ettei Trump aina mieti politiikkaansa paria viikkoa pidemmälle. Aika lyhytnäköistä sättimistä ja huopaamista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös