Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 199 879
  • 28 630

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mitä muuten tulee tähän tilanteeseen, että taudin pahimmat alueet ovat demokraattisia osavaltioita niin siinä ohitetaan se asia, etteivät osavaltiot ole monoliitteja. Sekä New Yorkissa että Kaliforniassa lähes 40% äänestäjiestä on republikaaneja. Heille alkaa pian pakosta valjeta missä mennään. Oheinen Silverin analyysi myös kertoo siitä, että tällä hetkellä tauti leviaa nopeimmin Trumpia kannattaneissa osavaltioissa:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tästä samaa mieltä. Trump puolestaa toimii käytännössä samoin eli väistelee toimia loppuunasti ja vähättelee riskiä samasta syystä kuin Kiinalaisetkin eli etteivät businekset kärsi. Kiina sentään pystyy vähäisessä määrin puolustautumaan etteivät voineet tietää etukäteen, mutta Trumpilla ei samaa luksusta ole. Hän on nähnyt kiinan ja euroopan kohdalla mikä totuus on.
Faijalla on tapana sanoa, että tyhmyys ei ole synti mutta suuri häpeä. Tästä häpeästä jakaisin reilun siivun DT:tä äänestäneille...

US tilasto on tällä hetkellä 120.000+ vahvistettua tartuntaa ja 2000+ vainajaa.
Silverin analyysi myös kertoo siitä, että tällä hetkellä tauti leviaa nopeimmin Trumpia kannattaneissa osavaltioissa:
Ne on kuunnelleet tarkemmalla korvalla mitä pressa hölöttää.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Demokraatit eivät mielestäni käsitä tarpeeksi hyvin tätä pelikenttää, vaan yrittävät eurooppalaiseen tapaan vedota äänestäjiin faktoilla, asiantuntijuudella ja asiapitoisella agendalla. Viimeistään vaalidebattien aikana Trump syö elävältä nämä bidenit ja sandersit.

Tilanne on vähän sama kuin koulun Pahis yritettäisiin kammeta vallasta eturivin 130-senttisten rillipää-hikipinkojen avulla. Ei tule onnistumaan. Kyllä tuonne tarvittaisiin joku karismaattinen, hyvän ulosannin omaava demari (tyyliin New Yorkin kuvernööri Cuomo) kampeamaan Trump vallasta. Mutta mielestäni on totta, että kansa saa juuri niin hyvän johtajan kuin se ansaitsee.
Trumpin kannatuksen nousu on tässä lähinnä se asia, jota eurooppalaisen/ demokraatinkin on erittäin vaikea käsittää. Johtaja, jolla ei oikeastaan ole selkeää linjaa, saa silti saman palkinnon kuin muutkin kriisiaikojen vahvat johtajat. Ihmiset kerääntyvät vahvan johtajan tueksi.

On olemassa varsinaiset kannattajat, jotka sananmukaisesti uskovat Trumpiin, hänen persoonaansa. Kannattajat eivät enää paljoakaan välitä siitä, mitä Trump tekee. Tässä on oma absurdi logiikkansa, joten tämän voi ymmärtää jopa Suomessakin.

Mutta se, että Suuri Johtaja sanoo vuoroin yhtä, vuoroin toista ja saa siitä huolimatta paljon myös riippumattomien tukea, menee vielä pidemmälle hulluuteen. Jotenkin Trump onnistuu välittämään ihmisille kuvan siitä, että hänen johdollaan tästä kriisistä selviydytään. Hän on kova, hän huolehtii taloudesta, hän ei suostu antautumaan viruksen edessä, tämä on se viesti, jonka Trump saa lävitse hyvin suurelle äänestäjäjoukolle.

Toki amerikkalainen kulttuurikin vaikuttaa tilanteeseen. Kuolemaa ei nähdä aivan samoin kuin Euroopassa eikä kuolemien torjuminen ole kaikille se korkein arvo kuten Euroopassa. Trumpille ei siten ole erikseen määriteltyä tiukkaa rajaa, jolloin kuolemien määrä vaikuttaisi haitallisesti vaalimenestykseen. Alkaa näyttää myös siltä, että edes talouskurimuskaan ei välttämättä vähennä Trumpin äänestäjiä merkittävästi. Se herättää vain taistelunhalun ja uudisraivaajahengen amerikkalaisissa.

Vaalit ratkaistaan marginaaleilla, johon vain massiiviset mainoskampanjat voivat vaikuttaa. Bloomberg on tässä keskeisessä roolissa.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Vaalit ratkaistaan marginaaleilla
Vaalit ratkaistaan electoral collagella. Millä vaikka vaiheessa x olisi ollutkin hyvää tarkoittava ajatus, niin nykyään tarkoittaa, että ne perähikiän juntit (jotka elää pelkästään liittovaltion sosialismilla - lähestulkoon kaikki punaiset osavaltiot Texasia lukuunottamatta tekee persnettoa) päättää asian.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Vaalit ratkaistaan electoral collagella. Millä vaikka vaiheessa x olisi ollutkin hyvää tarkoittava ajatus, niin nykyään tarkoittaa, että ne perähikiän juntit (jotka elää pelkästään liittovaltion sosialismilla - lähestulkoon kaikki punaiset osavaltiot Texasia lukuunottamatta tekee persnettoa) päättää asian.
On myös mahdollista, että vaalit ovat jo ratkaistu, vaikkakaan me emme vielä tiedä tulosta: Harri Hursti oli lapsinero – nyt hän paljastaa amerikkalaisille, kuinka naurettavan helposti heidän presidentinvaalinsa voidaan hakkeroida

Toki on olemassa erittäin hyvä ennuste siitä, kenet Putin haluaisi presidentiksi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Trumpin kannatuksen nousu on tässä lähinnä se asia, jota eurooppalaisen/ demokraatinkin on erittäin vaikea käsittää. Johtaja, jolla ei oikeastaan ole selkeää linjaa, saa silti saman palkinnon kuin muutkin kriisiaikojen vahvat johtajat. Ihmiset kerääntyvät vahvan johtajan tueksi.

On olemassa varsinaiset kannattajat, jotka sananmukaisesti uskovat Trumpiin, hänen persoonaansa. Kannattajat eivät enää paljoakaan välitä siitä, mitä Trump tekee. Tässä on oma absurdi logiikkansa, joten tämän voi ymmärtää jopa Suomessakin.

Mutta se, että Suuri Johtaja sanoo vuoroin yhtä, vuoroin toista ja saa siitä huolimatta paljon myös riippumattomien tukea, menee vielä pidemmälle hulluuteen. Jotenkin Trump onnistuu välittämään ihmisille kuvan siitä, että hänen johdollaan tästä kriisistä selviydytään. Hän on kova, hän huolehtii taloudesta, hän ei suostu antautumaan viruksen edessä, tämä on se viesti, jonka Trump saa lävitse hyvin suurelle äänestäjäjoukolle.

Alkaa näyttää myös siltä, että edes talouskurimuskaan ei välttämättä vähennä Trumpin äänestäjiä merkittävästi. Se herättää vain taistelunhalun ja uudisraivaajahengen amerikkalaisissa.

Sanoisin että ennenaikaisia analyyseja. Sanovat että kun joku kansallinen kriisi alkaa ja presidentti esiintyy pukupäällä televisiossa, niin presidentin kannatus nousee raketin lailla ihan riippumatta siitä puhuiko pressa hyvin vai huonosti. Se on se hyvin istuva puku ja rauhoittava äänensävy jotka luovat turvallisuuden tunnetta. Efekti haihtuu myöhemmin kun tajutaan ettei tässä nyt pressan höpinät autakaan.

Tosin Trump näyttää saaneen kannatukseen vain pienen boostin, joten ehkä se puheiden sisältökin vähän vaikuttaa. Tai sitten kyse on siitä tavallista syvemmästä kahtiajaosta.

Taloustilanteen ja etenkin työllisyystilanteen vaikutus istuvan presidentin suosioon taas on ihan säännönmukainen ilmiö. Oli siinä sitten järkeä tai ei, että talouden suotuisat tuulet lasketaan presidentin ansioksi, ja taantuma taas hänen syykseen. Mutta näin tapahtuu.

Eli odotetaan, kun tuo kriisin alun "rally around the flag" efekti ensin haihtuu, ja työttömyyskin vähän nousahtaa, miltä sitten näyttää suosiolukemat.

Tietysti tuo Trumpin suosion liikkumaväli taitaa olla paljonkin rajoitetumpi kuin vähemmän polarisoituneina aikoina. Tietty tukitaso sieltä löytyy vaikka tapahtuisi mitä. Lisäksi tietty istuva presidentti on yleensä aina vahvoilla haastajaa vastaan.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tosin Trump näyttää saaneen kannatukseen vain pienen boostin, joten ehkä se puheiden sisältökin vähän vaikuttaa.
Minusta boosti on ollut yllättävän pieni. Ihmisillä on kuiteski taipumusta kerääntyä johtajan taakse kriisissä.

Nuo koronatiimin tiedotustilaisuuden on olleet ihan silkkaa trumpettia, joten sisällön puolesta (tarkoitaen vain itse pressaa, muut olleet ok) voisi helposti luulla kannatuksen tippuvan. Jos amerikkalaiset olisi älykkäitä.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Loistavia nää Trumpin tiedotustilaisuudet, Aina tunnelma kiihtyy jossain vaiheessa ja varsinkin kun tietyt mediat pääsee kyselemään :D
 
Logan

Jäsen
Trumpista varmaa mielipiteet laukkaa. Donald ei ehkä paras ole hommmaaan mut kyllähän republikaanien takana pitää olla. Taitaa olla että virus koituu ongelmaksi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Loistavia nää Trumpin tiedotustilaisuudet, Aina tunnelma kiihtyy jossain vaiheessa ja varsinkin kun tietyt mediat pääsee kyselemään :D
Tällä kertaa erityisesti PBS:n ja CNN:n toimittajat onnistuivat pääsemään Trumpin ihon alle lainaamalla sanasta sanaan tämän aiempia kommentteja. CNN:n faktantarkistusjuttu videopätkineen alapuolella:

Trump levitteli tilaisuudessa myös salaliittoteorialta kuulostavaa tarinaa siitä, miten New Yorkissa katoaa hengityssuojaimia. Daniel Dalen twiitti alapuolella:

Väkisinkin tulee mieleen, mitä Trump on aiemmin sanonut nimettömistä lähteistä:

The Hill kirjoitti:
"Do you ever notice they never write the names of people anymore?" Trump said. "Everything is 'a source says.' There is no source. The person doesn’t exist. The person’s not alive. It’s bullshit, OK? It’s bullshit."

Lainauksen lähteenä The Hillin artikkeli:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tällä kertaa erityisesti PBS:n ja CNN:n toimittajat onnistuivat pääsemään Trumpin ihon alle lainaamalla sanasta sanaan tämän aiempia kommentteja. CNN:n faktantarkistusjuttu videopätkineen alapuolella:

Trump levitteli tilaisuudessa myös salaliittoteorialta kuulostavaa tarinaa siitä, miten New Yorkissa katoaa hengityssuojaimia. Daniel Dalen twiitti alapuolella:

Väkisinkin tulee mieleen, mitä Trump on aiemmin sanonut nimettömistä lähteistä:

Lainauksen lähteenä The Hillin artikkeli:

Demokraatit haalineet kaikki maskit, ja niitä käytetään pizzerian salamyhkäisissä pedofilia-rituaaleissa?

Edit: Ok, ihan oikeasti mahdollinen skenaario olisi, että maskien kohdalla on haistettu mahdollisuus tehdä bisnestä ihmisten hädällä ja terveydellä. Tuo olisi/on oikeasti vakavaa, ja jonkin verran sitä tapahtuukin tietysti kaikkialla.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio

Tosiaan tästä aiemmin jo ketjuun linkatusta videosta Trumpilla on mennyt sloggit pahasti rullalle vakoseen ja nyt hän on haastamassa oikeuteen televisioyhtiöitä ynnä muita, vaikka mainoksen timelinet ja quotet ovat oikein. Toki varmasti tavoite on saada edes jokunen ottamaan takapakkia ja vetämään videon pois näkyvistä. Ilmeisesti tuota mainosta näytetään Jenkeissä tällä hetkellä laajalti niin alueellisesti kuin eri viestimissä. Toivottavasti menee kansalle viesti perille ja alkavat vaatia parempaa, sekä mahdollisuuden tullen eli vaaleissa valitsevat paremman johtajan.

Aiemmin ketjussa myös Kiinaa syytelty ja tuosta Wuhanista puhuttu. Totuuttahan ei tiedä kuin puolue-eliitti itse, mutta pidän myös uskottavana sitä, että Wuhanissa paskan osuessa tuulettimeen nimenomaan paikallishallinto yritti salata asiaa ja jätti rapotoimatta ylöspäin. Toki keskushallinnolta silti huonoa johtamista, jos pommi on räjähtämässä käsiin ja siitä ei uskalleta seurausten takia ylöspäin kertoa. Toistaiseksi kuitenkin ainakin näyttää siltä, että keskushallinto otti tämän hyvinkin vakavasti ja sieltä on tullut myös poikkeuksellinen myöntäminen, että tautia julkituonutta lääkäriä kohdeltiin väärin ja hän oli sankari. Paikallishallinnossa ja -poliisissa myös potkuja ja rangaistuksia on jaettu asian johdosta.

Toki voi myös olla, että keskushallinto on käskenyt Wuhanin päättäjiä siivoamaan sotkunsa pikaisesti pois tai tulee satikutia, mutta toistaiseksi ehkä jollain 65%-35% todennäköisyydellä uskon siihen, että tämä Kiinan salailu tapahtui nimenomaan paikallisesti, eikä valtiojohdon toimesta, ja sitä puoltaisi ainakin tapahtumien kulku. Toki, kuten sanoin, Kiinaa voi kyllä siitä huolimatta syyttää johtamisestaan, jos tällaisissa tapauksissa ei uskalleta asiasta ylös kertoa. Siitä huolimatta mielestäni todella aggressiivisesti asiaan tarttunutta Kiinaa on vähän turha määräänsä enempää syyttää, kun tauteja on lähtenyt leviämään monista maista ja lepakoita syödään kautta Kaakkois-Aasian. Toki väkirikas ja villieläinten kohdalla kaikkiruokainen Kiina on yksi todennäköisimpiä uusien pandemioiden lähtöpaikkoja ja siihen on puututtu ja toivottavasti uudet lait myös jäävät voimaan ja niitä valvotaan. Vaikka Kiina onkin sisä- ja ulkopoliittisesti erittäin huolestuttava maa, niin näen, että syyttelyssä on myös ns. Kiina-lisää. Veikkaan, että samanlaisia vaateita korvauksista tai samanlaista sormenosoittelua ei tulisi, jos tauti olisi lähtenyt Indonesian lepakkoluolista.

Kiinasta ja sen syyttelystä puhun nyt tässä siksi, että asiasta keskusteltiin aiemmin ja se on merkittävä osa Trumpin vihollisasetelmaa tällä hetkellä. Itse vain toivon, että tämä ei loppujen lopuksi saa Kiinaa näyttämään vain enemmän symppikseltä, kun Kiina ei ole keskittynyt huutelemaan (jenkkien syyttäminen oli pientä sisäpoliittista viestintää, ei yleinen linja), vaan teki rajut vastatoimet, siinä missä Trumpetti ei tee oikeastaan mitään ja keskittyy vain osoittelemaan sormella muita. Tässä pian Kiina saa vain pr-voiton koko hommasta ja taas ollaan lähempänä pottunenän hellää syliä.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Edit: Ok, ihan oikeasti mahdollinen skenaario olisi, että maskien kohdalla on haistettu mahdollisuus tehdä bisnestä ihmisten hädällä ja terveydellä. Tuo olisi/on oikeasti vakavaa, ja jonkin verran sitä tapahtuukin tietysti kaikkialla.
Ihan normi markkinatalouteen kuuluu, että kysynnän kasvaessa hinta nousee. Nyt Jenkeissä samaa kamaa haalii yksityiset, sairaalat, osavaltiot, valtio ja muut valtiot. Joku varmaan jäi pois listasta. Mut seurauksena 85 sentin suojamaski maksaa nyt 7 dollaria. Tai 20 k$ hengityskone 45 k$. Seurauksena pulaa ja kriittiset kohteet ei saa kamaa ensin. Lukuja napattu New Yorkin pomon puheista.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Totuuttahan ei tiedä kuin puolue-eliitti itse, mutta pidän myös uskottavana sitä, että Wuhanissa paskan osuessa tuulettimeen nimenomaan paikallishallinto yritti salata asiaa ja jätti rapotoimatta ylöspäin. Toki keskushallinnolta silti huonoa johtamista, jos pommi on räjähtämässä käsiin ja siitä ei uskalleta seurausten takia ylöspäin kertoa.
Kiinan systeemi on rakennettu silleen, että paikallishallinnon ei kuulu aiheuttaa harmia ylemmäs. Siitä tulee seurauksia. Siksi siis salailu. Tämän järjestelmän luomisesta on vastuussa keskushallinto ja Xi koko paskan johtajana on täysimääräisesti syyllinen. Systeemi toimi just niin kuin pitikin. Nyt sillä on pahat seuraukset koko maapallolle, Suomi mukaan luettuna.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihan normi markkinatalouteen kuuluu, että kysynnän kasvaessa hinta nousee. Nyt Jenkeissä samaa kamaa haalii yksityiset, sairaalat, osavaltiot, valtio ja muut valtiot. Joku varmaan jäi pois listasta. Mut seurauksena 85 sentin suojamaski maksaa nyt 7 dollaria. Tai 20 k$ hengityskone 45 k$. Seurauksena pulaa ja kriittiset kohteet ei saa kamaa ensin. Lukuja napattu New Yorkin pomon puheista.
Totta kai kuuluu, mutta ihan kaikkea ei minusta nyt ole suotavaa ulosmitata, mitä näistä saisi. Jos ostetaan tukku tyhjäksi, ja myydään kadunkulmassa 50 $ hintaan, ollaan jo kuvottavalla alueella.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Totta kai kuuluu, mutta ihan kaikkea ei minusta nyt ole suotavaa ulosmitata, mitä näistä saisi. Jos ostetaan tukku tyhjäksi, ja myydään kadunkulmassa 50 $ hintaan, ollaan jo kuvottavalla alueella.
Cuomon mukaan noi tarjoilee summia myyjille/tukuille ja eniten maksava saa. Ei oikeastaan siis mitään eroa "kadunkulmiin". Listahinnat nousee jopa monta kertaa päivässä. Samaa markkinataloutta kuin kadunkulmissakin ja kaikki täysin laillista. Jenkeissä itse aiheutettu haava, kun keskushallinto ei ole järjestänyt ostoja ja jakelua tässä kriisissä. Siitä kuvernäöörit on kilpaa valittaneet ja kilpaa myös vaatineet defence actin käyttöönottoa. DT:n hallinto yllätettiin housut kintuissa ja se maksaa henkilökunnan tarpeettomina sairastumisina.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere

Ihmettelen tätä kovasti, hinnan nousua. Jos ajatellaan jotain osavaltiotasoista tapahtumaa, esim. hurrikaani (vaikka voihan sekin montaa osavaltiota koskea) niin heti hurrikaanin jälkeen astuu voimaan ns. price gouging lait (ainakin Floridassa) ja hinnat ei saa nousta (paitsi lentolippujen, jostain syystä). Ilmeisesti tätä ei tehty tällä kertaa.

JOL
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ihmettelen tätä kovasti, hinnan nousua. Jos ajatellaan jotain osavaltiotasoista tapahtumaa, esim. hurrikaani (vaikka voihan sekin montaa osavaltiota koskea) niin heti hurrikaanin jälkeen astuu voimaan ns. price gouging lait (ainakin Floridassa) ja hinnat ei saa nousta (paitsi lentolippujen, jostain syystä). Ilmeisesti tätä ei tehty tällä kertaa.

JOL
Niin, nuo taitavat olla nimenomaan osavaltioiden lakeja. Pari viikkoa sitten oli linkattu juttua kusipäistä jotka valittivat lehdessä miten osavaltio pilasi heidän käsidesibisnekset kun hehän vaan tarjosivat asiakkaille palvelua ostaa ja toimittaa asiakkaan puolesta hankalasti kaupassa sijainneet käsidesit, kasvosuojaimet, kertakäyttöpyyhkeet jne postitse lähimpään toimipisteeseen toimitettuna ja jos nyt huutokaupassa sattui hinta pompsahtamaan vaikka 100-kertaiseksi niin kyllä on iso duuni siinä pakkaamisessa ja lähettämisessäkin. Mutta tämä toki hurrikaanivyöhykkeellä missä inhimillistä kärsimystä on katastrofien kautta usein ja kusipäät pääsisivät myös rahastamaan sillä tiuhaan, tuskin koskee likään kaikki osavaltioita.

Hauska oli siinäkin jutussa jonkun surkeaa kohtaloaan valittaneen roiston itku että ihan väärin vielä näitä lakeja käyttävät, että ainoa oikea käyttötarkoitus on estää bensa-asemaa tuplaamasta polttoaineen hintaa hurrikaanin jälkeen. En sitten tiedä onko luettu pelkästään lakikirjast löytyvää ennakkopäätöstä ja onko pää ollut vai ei ole ollut perseessä kun sitä on luettu (veikkaan molempiin että "on").
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset

PBS tehnyt aika mielenkiintoisen nelituntisen dokkarin Amerikan kahtiajaosta. Ehkä voimakkaimpana ajatuksena tuon dokumentin jälkeen oli se, kuinka tärkeä ilmainen ja laadukas peruskoulu on. Väestöä potentiaalisesti jakavia voimia on paljon ja paras vastalääke hajaannukselle on laaja yleissivistys ja historian ja yhteiskunnan toiminnan ymmärtäminen. Jos kansalaistaidot ovat iskulausetasolla tai heikommat, valtava joukko ihmisiä on täysin alttiina demagogien tuhoisalle toiminnalle.

Muita vaikutelmia:
- Bannon on aivan uskomaton kusipää ja varmasti yksi vaarallisimmista poliittisista vaikuttajista tällä hetkellä.
- ...ja ns. vaihtoehtomedian nousu somen syövereistä tulee vaikuttamaan pitkään ja arvaamattomalla tavalla länsimaisten demokratioiden toimintaedellytyksiin.
- Yhdysvallat ei ehkä ole kehitysmaa, mutta kehittymätön monessa mielessä kyllä.
- Enemmistövaalitavan muodostama kaksipuoluejärjestelmä voi politiikan kriisiytyessä olla todella huono systeemi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Huomenna onkin Trumpilla vuoden paras päivä, voi laukoa mitä vaan ja jälkeenpäin kuitata aprilliksi. Saa nähdä millaisia aprilliuutisia eri mediat keksivät. Tässä maailmantilanteessa kun tuntuu että suurin osa uutisista olisi mennyt aprillipilasta vielä parikymmentä vuotta sitten.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tuon linkkaamani videon kommenttikentässä on yksi loistava letkautus: "Donald Trump has two parts of brain, left and right. The left part there's nothing right and the right part there's nothing left."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös