Punaisen torin laidalla laitetaan tupla smetanat bliniin ja ihmetellään, että kuinka se näin putkeen meni. Venäjä saa tästä jopa pienen sulan hattuunsa kun syyria, heidän tuellaan, tekee jonkun pysyvämmän ratkaisun kurdien kanssa ja luultavasti myös moskovan tuella lopettaa turkin sotatoimet. Venäjän lyhyt veljeilykausi natomaan kanssa on ohi ja turkki ajaa itsensä nurkkaan, koska kukaan ei tue heitä. Venäjän vaikutus alueella kasvaa merkittävästi, millä on vaikutusta koko alueen tasapainoon.
Jenkkilässä äänestetään presidenttiä, eikä punaniskalla ole pienintäkään käsitystä, kuinka pihalla heidän potus on.
Lainaan vielä itseäni korostamaan ulkopoliittista osaamistani, mikä nyt on ainakin parempi kuin superälykkäällä suurvaltajohtajalla.
Kun tuon lukee, niin en ehkä olekaan ihan varma enää, että onko turkki mukana juonessa, mutta toki se on mahdollista. Syyria ja venäjä ainakin ovat sopineet kuviot etukäteen, mutta onko turkki mukana. Siinä skenaariossa voi olla kurdeilla aika ahdasta.