Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 199 190
  • 28 627

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän tässä viime viikkoina metsäpalon vaara on ollut käsinkosketeltava, mutta onneksi meillä on lehtipuhaltimet.

Ihan mielenkiintoista tätä yhdysvaltalaista farssia on seurata, mutta kieltämättä hiukan puistattaa, kun miettii Trumpin valtuuksia kansainvälisessä politiikassa.
 
En ole koskaan nähnyt tai kuullut suomalaisten haravoivan talousmetsiään. Olisi suorastaan mielenkiintoista väittää, että miten tämä Trumpin väite pitäisi tulkita oikein niin ettei se ole valehtelua.
Hullultahan tuo kuullostaa. Suomessa pääte- tai harvennushaakkuun yhteydessä monesti risut ym. korjuujäte otetaan talteen ja myydään bio-polttoaineeksi.
Jenkkilässä ei ole metsäautoteitä ja tästä syystä korjuumenetelmä on erilainen eikä mahdollista korjuujätteen keräämistä.
Kalifornia tosin ei ole niitä jenkkilän talousmetsien ydinalueita.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
En ole koskaan nähnyt tai kuullut suomalaisten haravoivan talousmetsiään. Olisi suorastaan mielenkiintoista väittää, että miten tämä Trumpin väite pitäisi tulkita oikein niin ettei se ole valehtelua.
Donny on keksinyt koko jutun omasta päästään ja kertoo sitä totuutena, ja jotkut idiootit uskoo...
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Trump, joka on muun muassa uhonnut juoksevansa kouluampujaa kohden, sanoo jotta jos jatkossa lehdistö on hänelle ilkeä (eli ilmeisesti kysyy Venäjä-tutkimuksesta, mainitsee edellisten vaalien tuloksen tai kysyy hänen verotiedoistaan tms) hän juoksee tilaisuudesta pois.

Liideri.
Ja näin se toimii, kun uhka todetaan. Ihmeen kyyryyn menee tuon kokoiseksi. Ettei vain pelkäisi? Ja kyseessä siis väärä hälytys. Linkki YouTube.
False gun alarm disrupts Trump rally in Nevada
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ja näin se toimii, kun uhka todetaan. Ihmeen kyyryyn menee tuon kokoiseksi. Ettei vain pelkäisi? Ja kyseessä siis väärä hälytys. Linkki YouTube.
False gun alarm disrupts Trump rally in Nevada
Minulla on ollut aina vähän vaikeuksia ymmärtää asehullujen logiikkaa (ei sillä, että kuvittelisin olevani ainoa).
Miksei Trumpin vaalitilaisuudessa saisi olla asetta? Perustuslain toinen lisäys jne. Tuohon on varsin kaksinaismoralistista, että aseita pitää saada olla kenellä tahansa kunhan ei ole siellä missä poltiikot itse ovat niiden kantaman piirissä.
 
Viimeksi muokattu:

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
En ole koskaan nähnyt tai kuullut suomalaisten haravoivan talousmetsiään. Olisi suorastaan mielenkiintoista kuulla, että miten tämä Trumpin väite pitäisi tulkita oikein niin ettei se ole valehtelua.
Tämä on selvästi #RakeNews! #RakeAmericaGreatAgain!
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Eihän tuon haravoimisen järkevyyttä tarvitsisi edes pohtia, mutta näin metsänomistajana ja kesän kuivuudessa yhden metsäpalon kärsineenä tekee vain mieli.

Oletan, että Trump tarkoittaa haravoimisella lehtien, oksien ja muun irtaimen keruuta metsästä. Lehdet tippuu syksyllä, ja silloin sataa eikä ole koskaan metsäpalovaaraa muutenkaan Suomessa. Lehdet maatuu kyllä täysin ennen seuraavaa kesää ja metsäpalovaaraa sekä ovat aika tärkeä lannoite metsänpohjalle joten haravointi vuosien saatossa heikentäisi ratkaisevasti Suomen metsätaloutta, ekosysteemiä ja luonnonsuojelijoiden omatuntoa.

Kesällä ja erityisesti silloin kun on metsäpalovaara, palo lähtee yleensä rutikuivasta heinikosta johon ei mikään haravointi auta, sillä se on kiinni maassa.

Ja miksipä Suomessa mänty- ja kuusimetsiä haravoitaisiin, kun neulaset ei tipu.
 
Verbi "rake" tarkoittaa hakkuujätteen keräämistä ja maanpinnan käsittelemistä. Ei pelkästään haravoimista.

Hyvän setin saitte taas aikaan Iltasanomien toimittajan tekemästä käännösvirheestä.
Tuostahan nimenomaan kirjoitin ja miksi se ei ole käytännössä mahdollista jenkkilässä. Kalifornian metsien hakkuu vuonna 2012 oli reilu 3 miljoonaa kuutiometriä. (Lähde USDA). Pinta-alataan ja puuston kasvulta pienemmässä suomessa vastaava luku oli yli 60M kuutiometriä.
Kalifornia ei siis ole mikään talousmetsän mekka.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️ Gus Polinski - Polka king of the midwest ♠️
En minäkään tunnusta olevani Trumpin suoranainen fani, mutta tajusin heti mitä hän "haravoimisella" tarkoitti. Helsingin Sanomien mielensäpahoittaja -toimittajat ovat jo ehtineet lähimetsään imurin kanssa kuvaamaan lööppiä. Se on hyvä se.
 
Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Verbi "rake" tarkoittaa hakkuujätteen keräämistä ja maanpinnan käsittelemistä. Ei pelkästään haravoimista.

Paitsi että "rake" on verbinä nimenomaan hakkuujätteen, lehtien ym. irtaimen keräämistä haravalla tai senkaltaisella työvälineellä. Suomessahan tuo ymmärtääkseni tehdään useimmiten metsäkoneella, jolloin kyseessä ei ole määritelmän mukainen "raking". Trumpin olisi vaan kannattanut puhua yleisellä tasolla metsänhoidosta ja metsäpohjan kunnossapidosta; toki viestin sisältö tulee tuollakin termillä hyvin selväksi, mutta mies teki (taas kerran) ajattelemattomalla möläytyksellä itsensä varsin naurunalaiseksi paitsi täällä Suomessa niin myös jenkkilässä.
 
Varmaan englanninkielisissä maissa ei naureskeltaisi Suomen tapaan, jos olisi selvää, että sillä tarkoitetaan tosiaan jotain muuta.

Ja ilmeisesti näissä tapauksissa metsänhoidolla olisi ollut tehtävissä melkoisen vähän, mutta aina toisinaan on kiva löytää syyllisiä. Varsinkin jos sillä saa huomiota pois itselle epämukavista asioista. Ja onhan keinojen mainitseminen aina mukava asia oman kannattajakunnan kannalta.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilmastonmuutoksen johdosta kuivaa ja kuumaa, ja siten metsäpaloja. Ai niin mutta sillehän ei voikaan tehdä mitään kun bisnekset kärsii. Joten haravoikaa.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Paitsi että "rake" on verbinä nimenomaan hakkuujätteen, lehtien ym. irtaimen keräämistä haravalla tai senkaltaisella työvälineellä. Suomessahan tuo ymmärtääkseni tehdään useimmiten metsäkoneella, jolloin kyseessä ei ole määritelmän mukainen "raking". Trumpin olisi vaan kannattanut puhua yleisellä tasolla metsänhoidosta ja metsäpohjan kunnossapidosta; toki viestin sisältö tulee tuollakin termillä hyvin selväksi, mutta mies teki (taas kerran) ajattelemattomalla möläytyksellä itsensä varsin naurunalaiseksi paitsi täällä Suomessa niin myös jenkkilässä.

Itsellä tuli heti noiden kommenttien jälkeen aika selväksi, mitä Trump näillä kommenteilla tarkoitti ja että tarkoituksena oli vierittää syytä nimenomaan Kalifornian osavaltion ja huonon metsänhoidon syyksi eikä missään tapauksessa ilmastollisille syille. Pientä spekulointia, mutta oletan että siellä oli joku neuvonantaja yrittänyt selittää hienommilla termeillä, mutta tapansa mukaan Trump ei joko ymmärtänyt tai ei pystynyt keskittymään kuuntelemiseen, joten kyseinen neuvonantaja oli tarjonnut yksinkertaisemman selityksen, jossa viittasi haravointiin, ja tätä sitten Trump kertoi eteenpäin ja teki itsestään naurunalaisen.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
En minäkään tunnusta olevani Trumpin suoranainen fani, mutta tajusin heti mitä hän "haravoimisella" tarkoitti. Helsingin Sanomien mielensäpahoittaja -toimittajat ovat jo ehtineet lähimetsään imurin kanssa kuvaamaan lööppiä. Se on hyvä se.

Trumpin käyttämä haravointi-termi ei ollut virhe, sanoo erikoistutkija - Näin hän selittää puunkorjuun sanastoa

Ihmettelen vain, että kuinka alhaisella älykkyydellä kansamme on varustettu, kun yleisesti luultiin että Trump tarkoitti haravalla haravoimista. Hävettää.
 
Tosin Trump omien sanojensa mukaan sai idean katsellessaan tvstä palomiehiä haravoimassa haravoilla:

Trump also told Fox News' Chris Wallace during an interview last week that aired on "Fox News Sunday" that he saw firemen raking brush near the wildfires, and that doing so earlier could have prevented the fires.

"I was watching the firemen the other day, and they were raking areas, they were raking areas where the fire was right over there," Trump said. "And they're raking ... little bushes, that you could see are totally dry, weeds. And they're raking them -- they're on fire."

"However, it’s worth pointing out that when the president spoke of watching firemen rake beneath a little nut tree, he moved his hands back and forth as if he were miming a garden rake."

Trump on itsekin ollut sekaisin siis, turha määränsä enempää puolustella kyseistä herraa...
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Unohtivat ilmeisesti haravoida viime kesänä Satakunnassa ja Ruotsissa etenkin kun oli metsäpaloja ihan uutisoitavaksi asti? Vai voiko olla että kuivuus ja kuumuus edistää metsäpaloriskiä ja ihmisen toiminnan ilmaston vituilleen laittamisessa puolestaan lisäävät kuivuuden ja kuumuuden todennäköisyyttä (ihmiskunnan näkövinkkelistä katsottuna) ennenkokemattomille tasoille?
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
En ole koskaan nähnyt tai kuullut suomalaisten haravoivan talousmetsiään. Olisi suorastaan mielenkiintoista kuulla, että miten tämä Trumpin väite pitäisi tulkita oikein niin ettei se ole valehtelua.

Palokuorman poisto, kokeiles tuolla termillä.

Mitä, mitä! Harava-kuvia jakaneet ilkkuivat Trumpille aivan turhaan - "Raking" on ihan oikeaa metsänhoitoa Yhdysvalloissa, sanoo Luken metsäprofessori

"Juuri näin, engl. termi (verbi, laite) ”rake” liittyy mm. hakkuutähteen korjuuseen (esim. #energiapuu’ksi) ja maanpinnan käsittelyyn, joita voidaan käyttää paloherkän materiaalin poistossa. #metsäoperaatiot"

Tuula Packalen on Twitter
 
Olkoon miten olkoon, katsoen kansainvälisillä uutiskanavilla suomalaisia mikkihiirikalsareissa imurit kädessä metsässä, saan vaikutelman ettei meillä ole jälleen syytä ylimielisyyteen.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ilmastonmuutoksen johdosta kuivaa ja kuumaa, ja siten metsäpaloja. Ai niin mutta sillehän ei voikaan tehdä mitään kun bisnekset kärsii. Joten haravoikaa.

President Donald Trump Says Climate Change Small Part To Wildfires | Morning Joe | MSNBC

Sieltä se tulee, suoraan käärmeöljykauppiaan suusta. Onhan se komeaa kun pikkuinen Suomi pääsee MSNBC:n aamulähetykseen, torille.

President Donald Trump Blasts Retired Navy SEAL Who Led Bin Laden Raid | Hallie Jackson | MSNBC

Tässä Don the Conilla menee hieman puurot ja vellit sekaisin. CIA vastasi kohteen paikantamisesta, Navy SEAL eliminoinnista.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Palokuorman poisto, kokeiles tuolla termillä.

Mitä, mitä! Harava-kuvia jakaneet ilkkuivat Trumpille aivan turhaan - "Raking" on ihan oikeaa metsänhoitoa Yhdysvalloissa, sanoo Luken metsäprofessori

"Juuri näin, engl. termi (verbi, laite) ”rake” liittyy mm. hakkuutähteen korjuuseen (esim. #energiapuu’ksi) ja maanpinnan käsittelyyn, joita voidaan käyttää paloherkän materiaalin poistossa. #metsäoperaatiot"
Eipä suomessa tuollaistakaan harjoiteta laajemmassa mittakaavassa, joten ihan sama lopputulos. Trump puhui paskaa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit

Tekno-Kekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedote
Ihmettelen vain, että kuinka alhaisella älykkyydellä kansamme on varustettu, kun yleisesti luultiin että Trump tarkoitti haravalla haravoimista. Hävettää.

Ei haittaa. Mitä amerikkalaisia kavereitani olen kuunnellut, niin he ovat hävenneet jo yli kaksi vuotta. Eilen tosin pohjois-carolinalainen kaveri kyseli että tulisinko heille haravoimaan, kun hän ei jaksa.
 
Viimeksi muokattu:
Eipä suomessa tuollaistakaan harjoiteta laajemmassa mittakaavassa, joten ihan sama lopputulos. Trump puhui paskaa.
Kyllä muuten harjoitetaan. Harvennuksen ja päätehakkuun yhteydessä on AINA vaihtoehtona energiajätteen keruu ja myynti. Ainoa kerta kun en ole tuota mahdollisuutta käyttänyt johtui siitä että maapohja oli lannoitettu alle viisi vuotta hakkuusta. Hakkuujäte jäi maahan koska sisälsi vielä runsaasti lannoitetta,
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös