mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei vaan ole tullut paljoa "oho olin väärässä" viestejä näiltä ulisijoilta aiemminkaan, kun onkin ne jutut toimineet ja USA voittanut. Silloin ollaan hiljaa ja odotetaan seuraavaa asiaa mistä tulla haukkumaan Trump paskaksi.
Ihan kiinnostuksesta, mitkä ovat näitä juttuja jotka ovat toimineet?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Trumpin päättämät tullit ovat todennäköisesti lyhytaikaisia. Niiden taloudellinen vaikutus on tällöin vähäinen. Mutta se mistä itse olen huolissani, on Trumpin ja EU:n suhteet. Ja myös NATO:n sisäinen harmonia. Kanadan pääministeri Justin Trudeau kommentoi tulleja eilen todeten mm. sen, että kanadalaista terästä on USA:n armeijan kalustossa ja ajatus siitä, että tämä teräs on nyt uhka, on loukkaavaa. Hän nosti esille myös amerikkalaisten ja kanadalaisten sotilaiden yhteiset toimet Afganistanin vuorilla.

Kirjoitin aiemmin, että USA:n ja EU:n joutuminen ristiriitatilanteeseen Iranin osalta voi johtaa siihen, että Eurooppa hakee tukea Venäjältä (ja Kiinalta). Tämä konkretisoituu nyt tullien vuoksi. En pidä sattumana, että Putinin luo kiirehtivät sekä Macron että Merkel. Asia olisi OK, jos sen taustalla vaikuttaisi Venäjän demokratisoituminen. Mutta ei vaikuta, vaan Trumpin toimet.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ManU
Jotenkin vaikuttaa siltä, että Donald tekee näitä päätöksiä periaatteella Donald first. Autoteollisuus vastustaa (USA) jyrkästi veroja. Vero siirtyy suoraan raaka-aineen hintaan. Autojen hinnat nousevat jenkeissä roimasti. Bush yritti tätä samaa, mutta huomasi nopeasti että tuli kustua omaan pesään ja perui verot.
 
Robert De Niro: "Fuck Trump"

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen Jokerit, canes
Jotenkin vaikuttaa siltä, että Donald tekee näitä päätöksiä periaatteella Donald first.
Mitä jää käteen, jos oletetaan, että nämä muuvit on myös järkeviä tuolla periaatteella? Siis alusta asti.

Sisäisesti läski kasvattaa ristiriitoja ja pyrkii saamaan punaniskat tuntemaan itsensä uhatuksi. Yhteiskuntaa pyritään pirstaloittamaan etnisten ryhmien mukaan. Demokratian peruspilarit on hyökkäyksen kohteena ja pyrkimyksenä saada oikeuslaitos, tutkintaviranomaiset ja media huhkimaan Ronald the natsin pillin mukaan. Lainsäädäntö on osa sen hommaa alunperin. Ulkoisesti läski yrittää ympäröidä USA:ta vihollisilla ja pyrkii samalla karkoittamaan USA:n perinteiset ja vahvat liittolaiset, jotta se olisi maailma vastaan america.

Millaisissa valtioissa kaikki valta keskittyy yksiin käsiin ja ulkomaailma on täynnä vihollisia?

On USA:lla vielä matkaa diktatuuriin ja pitkästi, mutta puolimatkassa mennään, koska rebujen puolue alkaa olla ns ruodussa, kiitos veronalennusten. Niille kelpaa yksipuoluejärjestelmä....(oliko himpun mustamaalausta?)
 

Tuamas

Jäsen
Tähän kuvaan tiivistyy nyt voimaan saatettujen tariffien potentiaalinen maksimihyöty.

Niin tuossa se tärkein kohta on se viimeisin eli CNBC.

...

@Tuamas Tiedän tasan tarkkaan mihin ne tullit kohdistuu, uskoisin tietäväni myös miten ne vaikuttaa pienessä mittakaavassa jne. Lisäksi olen lukenut näiden asiantuntijoiden yms. arvioinnit läpi. Mitäs jos Trump vaikka haluaa lisää investointeja kotimaahan? Jos tullit luo ja kuten ne luo lisää kysyntää kotimarkkinoiden metalleille, niin se taas poikii investointeja. Ei nämä ole mitään risti nollaa, missä tehty rasti on ja pysyy. Kyse on kokonaisuuksista missä on helvetisti liikkuvia osia. Esim. noi väittämäsi lihavat raaka-aineen tuottajat, ei todellakaan ole mitään hyvin menestyviä, päin vastoin. Siksihän nyt onkin jotain rautavyöhykkeitä yms. keksitty. Tokikin jatkojalostus kärsii, mutta jos siitäkin suurin osa on kotimaista kulutusta niin ei se Trumppia kiinnosta. Ääniä tulee aivan varmasti jatkossakin.

Kannattaa nyt muistaa että nämä iföönit yms. ne mitään vitun veroja maksa muutenkaan. Ne on kiertäneet niitä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ei elektroniikkaa valmisteta enää USA:ssa kuin ihan marginaalisissa määrin, vaikka ne siellä suunnitellaankin. Sama pätee todella moneen muuhunkin asiaan. Nyt me jäämme siis kaikki odottelemaan että miten tämä kaikki näkyy USA:ssa ja maailmalla. Ei vaan ole tullut paljoa "oho olin väärässä" viestejä näiltä ulisijoilta aiemminkaan, kun onkin ne jutut toimineet ja USA voittanut. Silloin ollaan hiljaa ja odotetaan seuraavaa asiaa mistä tulla haukkumaan Trump paskaksi.
Olennaista tuossa linkkauksessa oli, että arvion oli tehnyt Moodys’in analyytikko.
Käsittääkseni vaikutuksista on aikalailla konsensus kansantaloustieteilijöiden sekä analyytikoiden keskuudessa.

Teräksen ja alumiinin tuotannon tukemisella tuetaan muutamaa auringonlaskun alaa lähes kaikkien muiden alojen kustannuksella.

Liike joka nostaa kuluttajahintoja ja laskee oman maan tuotannon kilpailukykyä sekä kotimarkkinalla että viennissä ei nähdäkseni voi ainakaan taloudellisesti olla perusteltu.

Trump on ollut kovinkin kiinnostunut työttömyyslukemista sekä osakekursseista ja tämä liike heikentää molempia.

Niin, siis totesin että tuontitullien kohdistaminen autoihin, elektroniikkaan tai muihin pidemmän jalostusasteen tuotteisiin olisi ollut huomattavasti perustellumpaa jenkkien kansantalouden näkökulmasta.
 

Liitteet

Åja.
Yhteiskuntaa pyritään pirstaloittamaan etnisten ryhmien mukaan.
Joo ja tämä identiteettipolitiikan suosiohan on nimenomaan Donald Trumpin ansiota, kuten kuvista näkyy:

YOU'RE A WHITE MALE - YouTube

Jos demokraattisella puolueella olisi jotain muitakin teemoja kuin rasismista, seksismistä, homofobiasta, transfobiasta, misogyniasta ja sovinismista pauhaaminen, ehkä tuo Trumpin möläyttely ei uppoaisi ihan niin hedelmälliseen maaperään.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos Huhtasaaren kohdalla on pitänyt ihmetellä JKL:n kasvatustieteiden laitosta niin nyt kyllä yhtä paljon ihmetyttää Tampereen yliopiston kauppatieteiden laitos.

Jo pelkästään se logiikka, että jos vastapuoli pitää jotain päätöstä huonona tarkoittaisi että se on hyvä toiselle puolelle on suoraan Tarja Halosen pelikirjasta (toisen rikkaus on aina pois toiselta). Toivottavasti Tampereella pian havahduttaisiin siihen mullistavaan tutkimushavaintoon, että talous ei ole nollasummapeliä. Tämän voi nokkelampi huomata vaikkapa maailmantalouden kehityksestä vuosina 1700-2000. Monet sopimukset kuten vapaakauppasopimukset ovat molempien etu ja monien sopimuksien irtisanominen molempien kannalta huono asia. Se että tulleja, koulukiusaamista tai kommunismiä on esiintynyt maailmanhistoriassa ei todista niiden järkevyydestä yhteiskunnille mitään.

Yleisesti voisi todeta, että pienemmät osapuolet ovat aina protektionismissa heikoimmilla. Pohjois-Korea voidaan laittaa saartoon ilman että muu maailmantalous siitä kärsii, mutta se ei itsenäisenä talousalueena pysty toimimaan kovin tehokkaasti. Yhdysvallat ovat toki kohtuullisen suuri sisämarkkina jo sellaisenaan ja ei se tullien alla kaadu, mutta ulkopuolelle jäävät Euroopat, Kanadat, Meksikot ja muut ovat kuitenkin yhdessä isompia, joten vähemmän ne siinä kärsivät jos Yhdysvallat eristäytyvät. Tämä oletus toki perustuu oletukseen, että tulleihin vastataan sopivasti kohdistetuilla vastatulleilla jolloin niiden yhteenlaskettu suora vaikutus on plus-miinus nolla. Ne jotka noista neuvottelevat ja päättävät osaavat nuo kyllä laskea.

Lepomäki joskus vuosia sitten kirjoitteli että protektionismi on niin haitallista, että tulleihin ei kannttaisi edes vastata vastatulleilla ja asia voi hyvinkin olla totta, mutta vastatulleilla tullaan Trumpille silti vastaamaan.
 
Viimeksi muokattu:
”En ole koskaan väittänyt, että kaikki konservatiivit olisivat typeryksiä. Sen sijaan kaikki typerykset ovat konservatiiveja.” - John Stuart Mill

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen Jokerit, canes
Jos demokraattisella puolueella olisi jotain muitakin teemoja kuin
Läskin sanomalle oli tilausta ja ameriikan demareilla suuren yleisön silmissä kehno ehdokas. Vähemmän kyse oli teemoista.
mutta vastatulleilla tullaan Trumpille silti vastaamaan.
Miten läski vastaa vastatoimiin on se mielenkiintoinen kysymys. Jos pelaa luonteensa mukaan, niin massiivista odotellessa.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexa Komarovin kädet
Perhe Trump istuu Camp Davidissa hiomassa strategiaa kuinka vastata fixeri-Cohenin hallussa oleviin- ja piakkoin SDNY oikeudelle luovutettaviin nauhoituksiin Donnyn ja Cohenin keskusteluista.

Ainoa ”pikku juttu” hommassa on se, että Melania Trump ei ole messissä eikä hänestä ole kuultu käytännössä mitään yli kolmeen viikkoon... Veikkauksia?
 
Let's go fast, Ricky Bobby-style
Perhe Trump istuu Camp Davidissa hiomassa strategiaa kuinka vastata fixeri-Cohenin hallussa oleviin- ja piakkoin SDNY oikeudelle luovutettaviin nauhoituksiin Donnyn ja Cohenin keskusteluista.

Ainoa ”pikku juttu” hommassa on se, että Melania Trump ei ole messissä eikä hänestä ole kuultu käytännössä mitään yli kolmeen viikkoon... Veikkauksia?
Melania oli leikkauksessa muutama viikko sitten ja muutenkin se elelee ilmeisesti aika erillään miehestään (en ihmettele), niin ei kai tuossa varsinaisesti kauheasti outoa.

Trumpin leirihän päätti myös lähettää Muellerille kirjelmän, jossa kertoivat, miksei Trumpia voi haastaa oikeuteen. En ihan ymmärrä asian tarkoitusta, mutta en kyllä monen muunkaan. Tuntuu, että Trumpin porukka ei edes yritä sanoa, että Trump olisi syytön. Yrittävät enemmän vedota siihen, ettei häntä voi syyttää tai että näytettäisiin asia niin sekaisena, että erottaminen näyttäisi kansan silmissä sekavalta. Noh. Katsellaan ja kuunneellaan. Toivotaan siihen asti, ettei liikaa sotke välejä muun maailman kanssa. Tuleekohan Kim paikalle Singaporeen tai perutaanko tapaaminen vielä?
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Helsingin Jokerit
Ainoa ”pikku juttu” hommassa on se, että Melania Trump ei ole messissä eikä hänestä ole kuultu käytännössä mitään yli kolmeen viikkoon... Veikkauksia?
Fake news. Todellisuudessa Melanooma Trumpetööristä on uutisoitu kokoajan, olet vain väärässä.

En kyllä oman elinikäni aikana (30v) muista näin sekavaa USA:n presidenttiä. On kyllä todellinen land of opportunities, kun tällainen vanha kapitalisti, bisnes kaveri on koko maan johdossa. Vai kirjoitinko nyt Juha Sipilän ketjuun?
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexa Komarovin kädet
Trumpin leirihän päätti myös lähettää Muellerille kirjelmän, jossa kertoivat, miksei Trumpia voi haastaa oikeuteen. En ihan ymmärrä asian tarkoitusta, mutta en kyllä monen muunkaan. Tuntuu, että Trumpin porukka ei edes yritä sanoa, että Trump olisi syytön. Yrittävät enemmän vedota siihen, ettei häntä voi syyttää tai että näytettäisiin asia niin sekaisena, että erottaminen näyttäisi kansan silmissä sekavalta. Noh. Katsellaan ja kuunneellaan.
Aika moni missasi tuosta kirjelmästä sen ehkä tärkeimmän pointin => Trumpin leiri uhkaili Muellerin tiimiä kaikenlaisella (esim. että presidentillä on oikeus lopettaa mikä tahansa liittovaltion tutkinta tuosta vaan, vink vink, kirjelmä kaikkien luettavissa) TAMMIKUUSSA!! Tuon jälkeen on haastettu oikeuteen ja tuomittu & saatu ”syyllinen”-tunnustuksia useammalta, rynnäköity Trumpin fixerin hima, hotla ja toimisto yms. eikä Trump ole tehnyt mitään mistä kirjelmässä uhosi...

Ja tuosta Melaniasta => oli kuulemma jossain munuaisoperaatiossa ja ihan luonnollista olisi jos olisivat ilmoittaneet, että on ”tullut vähän komplikaatioita ja Melania toipuu nyt rauhassa” jne. Ovat kuitenkin kieltäytyneet kommentoimasta, valehdelleet Melanian olevan Valkoisessa Talossa (”huiskuttelee teille tuolta ikkunasta parhaillaan”), postanneet @FLOTUS - Twitter-tilille selvästi Donnyn kynästä tulleen tweetin ja muuta paskaa! Liekö Melanialla pettnyt mielenterveys, onko tullut lopullisesti nk. kuponki täyteen ja avioero on tilauksessa tms. ja sitä nyt peitellään? Paha sanoa, mutta mielenkiinnolla seuraillaan...
 
Let's go fast, Ricky Bobby-style

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Tuntuu, että Trumpin porukka ei edes yritä sanoa, että Trump olisi syytön.
Sanon tähän vain sellaisen pikku välihuomautuksen, että se ei ole syytetyn tehtävä todistaa syyttömyyttään, vaan syyttäjän tehtävä todistaa syytetty syylliseksi. Mutta jatkakaa, onhan tämä melko huumoriketjuksi taas mennyt.
 
Sanon tähän vain sellaisen pikku välihuomautuksen, että se ei ole syytetyn tehtävä todistaa syyttömyyttään, vaan syyttäjän tehtävä todistaa syytetty syylliseksi. Mutta jatkakaa, onhan tämä melko huumoriketjuksi taas mennyt.
Tuohan on ihan eri asia, mihin viittaan. Tiedät sen itsekin. Viittaan siihen, että he myös tietävät Trumpin olevan syyllinen moneenkin asiaan, mutta vähättelevät niiden suuruutta ja uskottelevat tutkijoiden olevan korruptoituneita tai liian vähävaltaisia, jotta ei päädyttäisi oikeuteen tai erottamista ei tapahtuisi.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexa Komarovin kädet
Mutta jatkakaa, onhan tämä melko huumoriketjuksi taas mennyt.
No henk. koht. olen kyllä sitä mieltä, että jos supervallan päämiehestä joutuu keskustelemaan tähän sävyyn & tällaisia asioita niin siinä ei sitten ole whittujakaan huumoria, enemmänkin tragediaa...
 
Let's go fast, Ricky Bobby-style

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen Jokerit, canes
En kyllä oman elinikäni aikana (30v) muista näin sekavaa USA:n presidenttiä. On kyllä todellinen land of opportunities, kun tällainen vanha kapitalisti, bisnes kaveri on koko maan johdossa.
Ei se ole sekava, mutta osa suunnitelmaa on näyttää sekavaa ulkokuorta. Se plääni on tietty tehdä USA:n pressanvirasta perinnöllinen ja läskin sukuun...
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Niin ei tuo sinänsä sekavaa ole, tarkoitus on käyttää presidentin valtaa vain ja ainoastaa oman edun tavoitteluun itselle ja lähipiirille, mitään muuta tavoitetta tuskin on. Korruptio on nyt jo ihan täysin avointa, sitä ei kai edes yritetä peitellä ja republikaanit kuorossa huutavat hoosiannaa.
 
Niin ei tuo sinänsä sekavaa ole, tarkoitus on käyttää presidentin valtaa vain ja ainoastaa oman edun tavoitteluun itselle ja lähipiirille, mitään muuta tavoitetta tuskin on. Korruptio on nyt jo ihan täysin avointa, sitä ei kai edes yritetä peitellä ja republikaanit kuorossa huutavat hoosiannaa.
Toki pitää huomata myös muutos republikaaneissa. Ne vanhat republikaanit vähenevät ja Trumpin tavoin melko avoimesti rasistiset ja tietyn kansanosan ylivaltaa ajavat lisääntyvät.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Juu juu, onhan vanhan liiton republikaanisia arvoja muutenkin heitetty romukoppaa, esim. vapaakauppa puhumattakaan Venäjän suhteista.
Venäläiset ovat jo pitempään kosiskelleet näitä eri konservatiivisia järjestöjä ja nykyään ideologiakin on lähes yhtenevä kun ei ole kommunismia siinä välissä häiritsemässä niin voidaan olla kamuja. Tässä täytyy muista myös sekin, että NAFTA oli aikanaan myös republikaanien/konservatiivien parissa iso jakolinja kun Ross Perot aikoinaan mahdollisti Bill Clintonin voiton kahdesti presidentinvaaleissa kun vei suuren osan Bushin&Dolen äänistä anti-NAFTA kampanjallaan.

Sinänsähän tässä on taustalla aika pitkälti se, että republikaanit ovat pystyneet Fox Newsin ja konservatiivisten puheradioiden avulla ehdollistamaan suuren osan kansasta siinä määrin, että se toimii pitkälti kulttina. Aiemmin sitä pystyttiin joten kuten pitämään hallinnassa, ja suurin osan rasimista ns. hyväksyttävällä tasolla, mutta showmies-Trump pystyi käyttämään tuon hyväkseen ja otti yleisön sen verran tehokkaasti haltuunsa, että siellä ovat vanhan liiton republikaanit hätää kärsimässä. Erityisesti ne maltilliset republikaanit ovat eläköitymässä ennen syksyn välivaaleja ja esivaalien myötä tilalle tulee näitä jotka olisivat aikaisemmin olleet sitä toista ääripäätä.
 
- Kaiken maailman apinat kopioivat kansainvälistä hulluutta. Joukkueurheilu pitäisi kieltää, kommentoi tilannetta pelästynyt ohikulkija, joka ei tiennyt, mistä urheilutapahtumasta oli edes kyse.

SergeiK

Jäsen
"Trump armahtaa tukijoitaan, koska hänellä on valta vapauttaa kenet haluaa – se on avokämmen vasten oikeusvaltion kasvoja"

Trump armahtaa tukijoitaan, koska hänellä on valta vapauttaa kenet haluaa – se on avokämmen vasten oikeusvaltion kasvoja - Ulkomaat | HS.fi
Tässä vähemmän karvaisen Saarikosken kolumnissa kerrotaan että Trump armahtaa tukijoitaan. Siinä onnistuttiin mainitsemaan nimeltä yksi armahdettu intialaissyntyinen dokumentaristi Dinesh D`Souza.

Siitä puuttui ne neljä muuta jotka olivat saaneet armahduksen.

1. Joe Arpaio, vaaleanpunaisista alushousuista tuttu ex-sheriffi armahdettiin siksi että se mielytti republikaanien law & order/tough on crime porukkaa,
2. New Yorkilainen juutalaisyhteisön legenda Sholom Rubashkin jonka tuomion commutointi oli bi-partisan hanke koska Rubaskin sai poikkeuksellisen kova tuomion mitä vastaavista rikoksista yleensä saadaan. Ei saanut armahdusta vaan commutoitiin sitä että pääsi 19 vuotta etuajassa kotiin.
3. Kristian Saucier, laivaston petty officer joka otti kuvia ydinsukellusveneestä
4. Scooter Libby, Dick Cheneyn neuvontantaja joka tuomittiin prosessirikoksesta Valerie Plame casessa vaikka ei todistettu että hän olisi vuotanut CIA-agentin nimen lehdistölle. George W Bush oli aiemmin jo commutoinut Libbyn tuomion ja Trump antoi full pardonin.
5. Jack Johnsson. vuonna 1946 kuollut musta nyrkkeilijä joka sai tuomion koska ajoi autolla valkoisen naisen kanssa osavaltiosta toiseen "moraalittomassa tarkoituksessa.

Minulle tuli yllätyksenä että Jack Johnsson oli näin postuumisti Trumpin kannattaja.

Lisäksi tuossa on mainittu kahta nimeä jota on pyöritelty ilmassa eli Martha Stewart sekä Rod Blagojevich. Heidät listataan Trumpin tukijoina koska ovat olleet Apprenticessa. Ilmeisesti kaikki Apprenticen kilpailijat kaikilta 14 kaudelta on nyt Trumpin tukijoita. Hyvä muistaa tämä jatkossa.

Saarikoski olisi voinut myydä Stewartin paremmin kertomalla että hänellä oli Appreticen spinoff ohjelma jonka excutive producer Trump oli.

Sen sijaan Blagojevich on entinen demokraatien kuvernööri. Jotenkin tuo fakta on unohtui mainita Saarikosken kolumnista.

Varmaan ihan vahingossa.
 
Be consistent with your outrage
(Jon Stewart)

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Ville Nieminen (2004): "We play hospital hockey - we have lots of patients..."

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Lisäksi tuossa on mainittu kahta nimeä jota on pyöritelty ilmassa eli Martha Stewart sekä Rod Blagojevich. Heidät listataan Trumpin tukijoina koska ovat olleet Apprenticessa.
Näiden kahden kohdalla yhteys James Comeyyn on vahvempi tekijä kuin esiintyminen Apprenticessä.
 
Ville Nieminen (2004): "We play hospital hockey - we have lots of patients..."
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy