Luin itse saman, ja ajattelin, että "Tuohan on nerokas suunnitelma! Eri asia sitten, että onko Trump tietoinen siitä..."
On vieläkin olemassa se pieni, nollaa suurempi todennäköisyys, että jokin menee vikaa Trumpin ja Putinin väleissä. Tähän mahdollisuuteen Johnson turvaa. Koska kyseessä on entinen pääministeri, joka on lisäksi toimittajataustainen, näkemys kannattaa myös ottaa huomioon. Tosin on todettava, että kenelläkään ei ole tietoa siitä, miten Trump tulee reagoimaan Venäjän toimintaan, mikäli se ei suostu edes tulitaukoon.
Tähän mennessä Johnsonin teoria on edelleen mahdollinen, koska Trump haluaa neuvotella rauhasta ja tähän päästäkseen hänen täytyisi houkutella Putin neuvotteluihin. Putin ei itse vaikuta olevan erityisen kiinnostunut neuvotteluista, mutta tämä saattaa olla hyvin harkittua taktiikkaa. Tosin on myös sanottava, että emme tiedä, kuinka hullu Putinkin lopulta on. Eli kahden seinähullun neuvottelut saattavat mennä pieleen ja tällä on erittäin arvaamattomia seurauksia.
Putin imartelee Trumpia saadakseen haluamansa lopputuloksen. On todellakin näyttänyt siltä, että Trump toimii täysin Putinin pelikirjan mukaan. Heti Trumpin valinnan jälkeen länsimailla virisi toivo oikeudenmukaisesta rauhasta, perustuen tuohon hullun miehen taktiikkaan. Tämä toivo on lähes mennyt, näköjään Johnson edelleen ylläpitää sitä. Tämä on sikäli helppoa, että kun tässä yhtälössä on liikaa tuntemattomia tekijöitä, lopputulos voi olla ihan mitä hyvänsä.
Johnsonin analyysin ongelmana on luottamus järjen voimaan. Mutta näillä kahdella hepulla se järki on kovin erilaista, mihin olemme tottuneet. Ymmärtääkö Trump liittolaisten luottamuksen merkityksen? Voidaanko tämä asia kääntää rahassa mitattavaksi asiaksi? Tähän asti luottamus liittolaisiin ei ole näyttänyt olevan Trumpin ulkopolitiikan kulmakivi, Israel on tästä poikkeus. Putininkaan järki ei ole punnittavissa. Jos Putin katsoo, että koko Ukraina pitää lopulta saada, tämä voisi olla paradoksaalisesti Ukrainan pelastus.
Ongelmana Johnsonin analyysissa on Ukrainan puolustuskyvyn heikennysten vaikutus Venäjän rauhantahtoon. Kun Venäjä voi hyödyntää tätä asiaa, Putinin rauhantahto vähenee entisestään. Hänen intonsa käydä sotaa ei ainakaan vähene. Päinvastainen toiminta USA:lla tukisi Johnsonin argumenttia. Jos Venäjää painostettaisiin sotilaallisesti, silloin rauhanneuvottelutkin saataisiin nopeasti käyntiin. Trump ei näytä uskovan tätä asiaa. Hänelle tuntuu riittävän se, että Ukraina mineraalisopimuksen myötä voisi toimia taloudellisessa yhteistyössä USA:n kanssa itsenäisenä valtiona. Mutta miten suurena?
Jos Trump toimii täysin rationaalisesti, silloin hänen tavoitteensa ovat jossakin muualla kuin Ukrainan rauhassa. Ongelmana on se, että on vaikea nähdä, miten liittolaisten huvennut luottamus Yhdysvaltoihin palvelisi kauppasodassa Kiinaa vastaan, semminkin kun Kiina tuntuu puolestaan suuntautuvan Eurooppaa kohti.
Ja lopuksi, mitkä ovat Johnsonin omat ambitiot julkaistessaan sangen kiltin analyysin Trumpin toimista? Olisiko hänelläkin vielä ajatuksia päästä vallankahvaan? Sitä ei välttämättä palvelisi hyvin kriittinen analyysi Trumpista.