Joo, Zelenskyin olisi varmaankin kannattanut pitää malttinsa, mutta ymmärtäähän sen, ettei noita idiootteja kuunnellessa välttämättä pysy loppuun asti jäät hatussa.
Kerrassaan myötähäpeällistä katsottavaa. Homma sujui vielä 1vs1- tilanteessa kohtuudella, mutta Vancen täysin turhat piikittelyt ja kiitosten kaipuut laukaisivat lopulta kunnon rähinän, jossa Zelenskyi oli onneksi enimmäkseen kuuntelevana osapuolena.
Hatunnosto Zelenskyille tuosta, että pystyi ottamaan kuitenkin kohtalaisen rauhallisesti, vaikka Trump ja Vance alkoivat keskeyttämään jatkuvasti ja lätisemään ties mitä asian vierestä.
Mielestäni tämä tapaaminen kääntyi Ukrainan kannalta positiiviseksi. Nyt viimeistään pitäisi olla MAGA- öyhöjä lukuunottamatta selvää, että Trumpin puheet vaaliaikaan Ukrainan tuen jatkumisesta olivat vain sananhelinää. Nyt on selitykset selitelty ja koko maailma näki millä puolella tämä kaksikko on.
Trump on täysin Putinin vietävissä edelleenkin, vaikka Venäjä on jopa heikoimmillaan, mitä se on ollut koko sodan aikana. Siksipä olikin vähän toivonkipinää, että Trump saattaisi olla se, joka sanelee ehtoja Putinille, mutta vielä mitä. Putin vie Trumppia kuin kuin litran mittaa. Ei olisi mitään mahdollisuutta, että Trump ja Vance kiusaisivat ihailemaansa diktaattoria tuohon malliin.
Nyt kun Venäjän sotakalusto vaihtuu aina vain aataminaikaisempaan mallistoon ja lännen yhteisellä tuella olisi hyvä mahdollisuus saada Venäjä kunnolla polvilleen niin eiköhän saavu pelastavat enkelit Trumpin ja Vancen muodossa paikalle. Täytyy toivoa (ja niin uskonkin), että Eurooppa ottaa homman haltuun nyt tosissaan.
Yhtenä yksityiskohtana vielä, että oli jotenkin kiusallista kuultavaa, miten Trump vaati Zelenskyilta tulitaukoa ja sodan lopettamista. Eiköhän sota loppuisi aika nopeasti jos Trump saisi kaverinsa vetämään joukot pois Ukrainasta. Lopulta hyvin yksinkertaista, mutta eipäs kun läksytetään hyökätyn maan presidenttiä ja vaaditaan tulitaukoa samalla, kun Putin pommittaa kouluja ja sairaaloita (kuten Zelenskyi hyvin kuittasi).
Ensimmäisen kauden jälkeen olin satavarma, ettei Trump voi mitenkään päätyä uudelleen presidentiksi. Olin puulla päähän lyötynä, kun tuo krooninen valehtelija ja rikollinen keräsi järkyttävän läjän ääniä. Ei kai sitä voi muuta sanoa, ku kansalle mitä kansa haluaa.
Onhan tämä USA:lle ihan uskomaton häpeätahra, joka ei hevillä unohdu. Saa olla melkoinen whataboutismin ammattilainen, jotta näistä pystyy kääntämään puheenaiheen Meksikon rajlle, wokeen tai muuhun yhtä olennaiseen asiaan. Trump on sen verran tuulella käyvä kaveri, että pitää toivoa, että hän alkaakin nyt oman henkilökohtaisen maineensa parantamiseksi tukeakin yhtäkkiä Ukrainaa ja hyppää täysin heidän kelkkaansa. Ei tässä sekoilussa enää mikään yllättäisi.