Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 368 700
  • 29 624

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
On se jännä, jos jotkut EU-suurmaatkin saattaa miettiä omaa talouttaan, ennen pohjatonta Ukrainan tukemista. Eikä niiden puolustusteollisuuksien ylösajo niin helppoa ole tai uskon näin. Syytä Ukrainan tilanteelle saa hakea siis muualtakin kuin pelkästä EU:sta.
Syy on itärajan keisarin valloitushimo
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä, syy on Euroopan päättäjien. 11 vuotta sitten Venäjä valtasi Krimin. Edelleen 11 vuoden jälkeen diskuteerataan ja pidetään palaveria ja mietitään mitäs tässä tehtäisiin. Voivotellaan Trumppia. Voi olla, että koko Eurooppa annektoidaan Venäjään, ja Euroopassa mietitään samalla että mitä tässä nyt tapahtuu oikein. Ehkä sekin on sitten palaverin paikka.

Joo, suuri ja mahtava on 11 vuodessa ryöstämällä, raiskaamalla ja tuhoamalla omia ja Ukrainan joukkoja saanut haltuunsa pienen palan Ukrainasta niin varmasti kohta annektoidaan koko Eurooppa. Olisi pitänyt alkaa välittömästi Putinin nuoleskelu ala Trump, miksei tätä tajuttu heti?

Kremlin propaganda näkyy tosiaan purevan.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
On se jännä, jos jotkut EU-suurmaatkin saattaa miettiä omaa talouttaan, ennen pohjatonta Ukrainan tukemista. Eikä niiden puolustusteollisuuksien ylösajo niin helppoa ole tai en usko näin. Syytä Ukrainan tilanteelle saa hakea siis muualtakin kuin pelkästä EU:sta.

Näin voi toki ajatella, mutta sitten täytyy hyväksyä, että sota joskus päättyykin.

Joo, suuri ja mahtava on 11 vuodessa ryöstämällä, raiskaamalla ja tuhoamalla omia ja Ukrainan joukkoja saanut haltuunsa pienen palan Ukrainasta niin varmasti kohta annektoidaan koko Eurooppa. Olisi pitänyt alkaa välittömästi Putinin nuoleskelu ala Trump, miksei tätä tajuttu heti?

Kremlin propaganda näkyy tosiaan purevan.

Olen itse halunnut, että Ukrainaa tuetaan niin että se voi lyödä Venäjän taistelukentällä. Jos tämä on Kremliläistä ajattelua, niin olkoon.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen itse halunnut, että Ukrainaa tuetaan niin että se voi lyödä Venäjän taistelukentällä. Jos tämä on Kremliläistä ajattelua, niin olkoon.

Niin, miksi tämä on muuttunut kun Trump on vallassa? Kait hänelläkin on vaihtoehtona tehdä jotain muuta kuin veljeillä Putinin kanssa?

Vai miksi se, mikä olisi koettu suurena heikkoutena Eurooppalaisilta johtajilta onkin neroutta kun sen tekee Trump?
 
Telegraph on väitetysti saanut käsiinsä USA:n Ukrainalle tarjoaman mineraalisopimuksen. Käytännössä Ukrainasta tulisi USA:n taloudellinen vasalli. Mineraalien lisäksi Yhdysvallat saisi hallintaansa Ukrainan kaasut, öljyt ja satamat. Ukraina olisi maksamassa korvauksia USA:lle enemmän kuin Saksa Versailles’n sopimuksessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen tai Saksa ja Japani liittoutuneille toisen maailmansodan jälkeen.

Donald Trump’s demand for a $500bn (£400bn) “payback” from Ukraine goes far beyond US control over the country’s critical minerals. It covers everything from ports and infrastructure to oil and gas, and the larger resource base of the country.

The terms of the contract that landed at Volodymyr Zelensky’s office a week ago amount to the US economic colonisation of Ukraine, in legal perpetuity. It implies a burden of reparations that cannot possibly be achieved. The document has caused consternation and panic in Kyiv.

The Telegraph has obtained a draft of the pre-decisional contract, marked “Privileged & Confidential’ and dated Feb 7 2025. It states that the US and Ukraine should form a joint investment fund to ensure that “hostile parties to the conflict do not benefit from the reconstruction of Ukraine”.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ei Venäjän? Tai Venäjän uuden bestiksen, maailman johtavan sotilasvallan, joka piti pitkään etunaan sitä, ettei Eurooppa ollut missään aktiivisessa sotilaspoliittisessa roolissa? Kannatat varmaan idoliesi lailla AfD:tä Saksan vaaleissa?

Sanoiko Trump jo ensimmäisellä kaudellaan että:

1. Miksi ostatte Venäjältä aina vain enemmän maakaasua ja luotte riippuvuuden?
2. Nostakaa puolustusmenonne vähintään sovitulle tasolle!

Sanoi. Nytkö jo väitetään että jenkit ovat tyytyväisiä kun on hoidettu asioita vihkoon että päästään itse neuvottelemaan rauhasta sotaan joka alkoi Bidenin kaudella?
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Totta helvetissä syy on Putinin, mutta Eurooppaa voi ihan oikein syyttää saamattomuudesta, hyväuskoisuudesta ja tyhmyydestä, ettei se ole pitänyt puolustustaan riittävällä tasolla. Jenkit tekevät mitä tekevät ja valitettavasti tällä hetkellä heihin ei voi luottaa, jotta tekisivät likaisen työn, silti Euroopan pitäisi kyetä pitämään lankoja käsissään omalla mantereellaan. Taloudelliset resurssit siihen on ollut koko ajan olemassa, mutta halu käyttää niitä on puuttunut ja nyt ollaan sitten paskat housuissa. Puhetta on kyllä riittänyt, liirumlaarum, teot ovat loistaneet poissaolollaan.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Ei Venäjän? Tai Venäjän uuden bestiksen, maailman johtavan sotilasvallan, joka piti pitkään etunaan sitä, ettei Eurooppa ollut missään aktiivisessa sotilaspoliittisessa roolissa? Kannatat varmaan idoliesi lailla AfD:tä Saksan vaaleissa?

Niin, tietysti, mutta Venäjän vastuu hyökkäyksestään on niin ilmiselvä, että minusta siitä ei tarvitse keskustella. Mutta Eurooppa olisi voinut toimia siten, että Venäjä ei olisi hyökännyt. Vaan ei toiminut, eikä toimi edelleenkään. Sen vuoksi syy on myös Euroopan. Esim. Krimin valtaus 2014 palkittiin uusilla kaasuputkihankkeilla.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sanoiko Trump jo ensimmäisellä kaudellaan että:
Sanoi mitä sylki suuhun toi - nyt on päässyt ihan tekemään juttuja, ja ensimmäisten joukossa näköjään myydään Ukraina ja sitten vielä kiristetään jälkikäteen sitä osaa mikä jää jäljelle. Mutta se Eurooppa.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Jaahas... Onhan tämäkin näkökulma tosiaan. USA, USA, USA!!!

No, ehkä tässä nolointa on kuitenkin se, että Suomen ja Venäjän pörssit molemmat piristyivät samaan aikaan Ukraina-uutisista. Ehkä enemmänkin huolestuttaa, että sijoittajat maailmalla laskevat Suomen maariskin ja yhteydet Venäjään näinkin konkreettisiksi Nato-jäsenyydestämme huolimatta...
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Totta helvetissä syy on Putinin, mutta Eurooppaa voi ihan oikein syyttää saamattomuudesta, hyväuskoisuudesta ja tyhmyydestä, ettei se ole pitänyt puolustustaan riittävällä tasolla. Jenkit tekevät mitä tekevät ja valitettavasti tällä hetkellä heihin ei voi luottaa, silti Euroopan pitäisi kyetä pitämään lankoja käsissään omalla mantereellaan. Taloudelliset resurssit siihen on ollut koko ajan olemassa, mutta halu käyttää niitä on puuttunut ja nyt ollaan sitten paskat housuissa. Puhetta on kyllä riittänyt, liirumlaarum, teot ovat loistaneet poissaolollaan.

Tietysti voi ja pitääkin syyttää, aikaa on ollut. Ei se silti sitä tarkoita että Trumpin toimintaa tulisi pitää hyväksyttävänä, kuten @Petri1981 tuntuu tekevän.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Tämä mainittiin viimeisimmässä Last Week Tonight ohjelmassa esimerkkinä siitä miten kansalaisten ymmärrys asioista voi olla vähän vajaata. Otan nyt täältä sen olennaisen kohdan lainattuna:

About 6 in 10 U.S. adults said the U.S. government was spending “too much” overall on foreign aid, according to a March 2023 AP-NORC poll. Asked about specific costs, roughly 7 in 10 U.S. adults said the U.S. government was putting too much money toward assistance to other countries. About 9 in 10 Republicans and 55% of Democrats agreed that the country was overspending on foreign aid. At the time, about 6 in 10 U.S. adults said the government was spending “too little” on domestic issues that included education, health care, infrastructure, Social Security and Medicare.


Polling has shown that U.S. adults tend to overestimate the share of the federal budget that is spent on foreign aid. Surveys from KFF have found that on average, Americans say spending on foreign aid makes up 31% of the federal budget rather than closer to 1% or less.
Eli amerikkalaisista enemmistö on sitä mieltä että Yhdysvallat käyttää liikaa rahaa muiden maiden auttamiseen. Tämä saattaa johtua siitä että he kuvittelevat että budjetista menee 31% muiden maiden auttamiseen kun se on oikeasti noin 1% luokkaa koko liittovaltion budjetista. En tiedä miten tuo vaikuttaisi ihmisten näkemykseen asiasta jos kuvitellut luvut olisivat lähempänä sitä mitä se oikeasti on, mutta tässä pitäisi saada tietoa jaettua ihmisille. Ikävä kyllä WaPo ei laittanut linkkejä noihin kyselyihin eikä lyhyt googlailu tuottanut tuloksia joista olisin saanut nuo tiedot nähtäväkseni, mutta oletan että siellä on lähteet kunnossa.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Tietysti voi ja pitääkin syyttää, aikaa on ollut. Ei se silti sitä tarkoita että Trumpin toimintaa tulisi pitää hyväksyttävänä, kuten @Petri1981 tuntuu tekevän.

1,5 miljoonaa suomalaista kuitenkin hyväksyy OMXH:n tuotot, joita menossa oleva Trumpin hallinnon Ukraina-prosessi näille suomalaisille antaa. Ja väitän, että käytännössä lähes kaikki nämä ihmiset ovat suorastaan hyvin tyytyväisenä katsellut viime viikkoina vihertävää osakesalkkuaan, vaikka samalla valtaosa tietysti haukkuu Trumpin prosessin. Minun mielestä tämä on melko mielenkiintoista.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No, ehkä tässä nolointa on kuitenkin se, että Suomen ja Venäjän pörssit molemmat piristyivät samaan aikaan Ukraina-uutisista. Ehkä enemmänkin huolestuttaa, että sijoittajat maailmalla laskevat Suomen maariskin ja yhteydet Venäjään näinkin konkreettisiksi Nato-jäsenyydestämme huolimatta...
Markkinoiden reaktiot nyt ovat usein ylimitoitettuja ja suhteettomia, vasta pidempi aikaväli kertoo enemmän. Toki jos pakotteet poistuvat niin onko meillä malttia pysyä hyvin varovaisina idän suuntaan? Vaan ajat ovat niin epänormaalit ja muutoksessa, että vaikea tässä on ennakoida yhtään mitään. Jos esim USA tosiaan vetäytyisi Baltiasta niin signaali Itämeren alueelle olisi hyytävä - etenkin kun sen tuki Natolle alkaa muutenkin tuntua yhä kyseenalaisemmalta.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Odotuksissani on että jossain vaiheessa Trump vielä kiristää Euroopan maita asekauppojen perumisella esimerkiksi Venäjä pakotteiden lopettamiseksi.
 

rpeez

Jäsen
1,5 miljoonaa suomalaista kuitenkin hyväksyy OMXH:n tuotot, joita menossa oleva Trumpin hallinnon Ukraina-prosessi näille suomalaisille antaa. Ja väitän, että käytännössä lähes kaikki nämä ihmiset ovat suorastaan hyvin tyytyväisenä katsellut viime viikkoina vihertävää osakesalkkuaan, vaikka samalla valtaosa tietysti haukkuu Trumpin prosessin. Minun mielestä tämä on melko mielenkiintoista.
Lopeta, ei tuottoja ole tullut ellei osakkeita realisoi. Kurssit voi valahtaa yhtä nopeasti alas ja vielä alemmas kun neuvottelut kusee tai muutaman kuukauden päästä p siirtää tankkeja Balttian rajalle. Riski elää aina.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Toki osa OMXH:n tuotosta tullut Trumpista aiheutetuneista asioista. Osa toki ihan yleisestä maailmantilanteen kehittymisestä kuten ohjauskorkojen kohtuullisesta laskusta. Toki muitakin asioita taustalla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
1,5 miljoonaa suomalaista kuitenkin hyväksyy OMXH:n tuotot, joita menossa oleva Trumpin hallinnon Ukraina-prosessi näille suomalaisille antaa. Ja väitän, että käytännössä lähes kaikki nämä ihmiset ovat suorastaan hyvin tyytyväisenä katsellut viime viikkoina vihertävää osakesalkkuaan, vaikka samalla valtaosa tietysti haukkuu Trumpin prosessin. Minun mielestä tämä on melko mielenkiintoista.

On mielenkiintoinen näkemys, kieltämättä. Varsinkin kun puhutaan realisoitumattomista tuotoista joihin lisäksi vaikuttaa moni muukin tekijä kuin sota.

Mutta ilmeisesti olisi siis sittenkin ollut parempi, että Sanna ja Sale olis 2022 yksissä toimin ilmoittaneet, että Suomi aikoo säilyttää hyvät suhteet Venäjän kanssa, koska on tärkeää että salkku vihertää ja idänkauppa vetää. Ei olis ruplakaan sillai ikävästi kyykännyt. Nyt on sekin kivasti nousu-uralla, kiitos Trumpin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös