Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 612 136
  • 4 394
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt alkaa mielenkiintoiset ajat. Suomen media on levittänyt Trumpista niin paljon paskaa ja uhkakuvia, että se voi kohta näyttää erittäin tyhmältä. Mielenkiinnolla ja innolla odotan mihin suuntaan Trump lähtee Yhdysvaltoja viemään.
Toki eihän se Suomen mediakaan mistään hatusta noita juttujaan ja uhkakuviaan keksi, vaan siellä on lähteenä esimerkiksi tällaisia henkilöitä kuin Yhdysvaltojen armeijan entinen komentaja Mark A. Milley ja Donald Trumpin entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton, joita on suomalaismediassa lainattu (henkilöitä, jotka ovat olleet Trumpin kanssa erittäin läheisissä tekemisissä työnsä puolesta):

Se, että suomalaismedia uutisoi asioista, myös niistä ikävistä, lienee kuitenkin sen tehtävä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Oletko sitä mieltä, että Trumpista ja Harriksesta ollaan raportoitu puoleettomasti?
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Trump joka tapauksessa voitti vaalit.

Ja silloin on kaksi päävaihtoehtoa: asiat menevät päin helvettiä tai sitten on vain jatkuvaa, päämäärätöntä kaaosta.

Otetaan se positiivinen puoli, jatkuva kaaos. Trumphan on nyt saavuttanut kaiken, mitä voi saavuttaa. Ikä tulee väistämättä vastaan, joten neljäkin vuotta voi olla hänelle liikaa.

Kun Trumpin ei tarvitse miellyttää enää ketään, hän voi myös pettää äänestäjänsä huolella. En tarkoita, että hän ryhtyisi huolehtimaan yhteisestä hyvästä, tekemään hyviä asioita koko kansan parhaaksi. Vaan että hän politiikassaan ajelehtii puolelta toiselle vailla mitään erityistä järkeä tai suunnitelmaa. Hän tekee toisin sanoen, mitä lystää.

Tällöin kysymykseksi nousee, onko Trumpilla mitään päämääriä, tarkoituksia, suunnitelmia. Ovatko kaikki hänet tekonsa tehty vain vaaleja silmälläpitäen, siis myös 2020 vaaleja?

Psykologisesti Trump on arvoton, moraaliton tyhjä taulu. Kuka siihen tauluun pääsee jotakin raapustamaan? Kuluvatko Trumpin päivät tyhjää puhuessa ja golfia pelatessa? Onko hänenkin politiikkansa täysin reaktiivista, mitkä asiat häntä motivoisivat toimintaan?

Varmaan performanssit, lehdistön haukkumisineen ovat jatkuvasti esillä. Rajoittuuko kaaos vain valkoiseen taloon? Alkavatko myös maahanmuuttajien karkotukset? Mitä erilaiset mielistelijät aikaansaavat tässä tilanteessa? Onko jotakin, jota hän itse ehdottomasti haluaa saada aikaan?

On huomattava, että Trump voi tietyssä kuplassa julistaa saavuttaneensa kaikki tavoitteensa. Ja koska osa kansasta uskoo tähän hölynpölyyn, silloin osa kansasta tulee väistämättä onnelliseksi.

Trump lopetti maahanmuuton, loi täystyöllisyyden, palkat nousivat hurjasti, toi rauhan maailmaan. Tarvitseeko Trumpin todellakaan enää tehdä mitään, hänhän voi vain julistaa asiat tapahtuneiksi?

Neuvostoliitossa kansa oli väistämättä onnellista, koska sosialismissa kukaan ei kerta kaikkiaan voinut olla onneton. Mielisairaaloihin lähetettiin ne, jotka eivät vielä tienneet olevansa onnellisia. Varmaan myös Maga-kuplassa elämä on seuraavat neljä vuotta silkkaa ruusuilla tanssimista.
 
DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei oikeastaan.

Tasapuolisuusharhan viemänä Trumpin paskapuheille ja salaliittoteorioille on nimittäin annettu liikaa huomiota ikäänkuin uskottavina mielipiteinä.
Olisiko sinulla jokin esimerkki kuvailemastasi tilanteesta?

Trumpin faktaväittämät on mielestäni haastettu ja epätodet väittämät on nostettu esille Suomen mediassa. Samaa ei voi sanoa toisin päin. Toki epätosien väittämien suhde on Trumpilla tuhat kertaa isompi.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tiiipäivä näyttäisi olevan tänään, jos USA:ssa omistaa pörssiosakkeita. Sijoittajat eivät ainakaan siis usko siihen narratiiviin, että Trump tuhoaisi maapallon.
Siellä on ollut nyt viimeisen parin viikon aikana suht. voimakasta volatiliteettia minkä raameihin viimeisen vuorokauden kehityskin menee. On tyypillistä, että kurssit nousevat yksinkertaisesti sen vuoksi, että vaalit ja epävarmuus tulevasta presidentistä päättyvät. Vielä ei taideta olla kuitenkaan edes viikon takaisella tasolla, ainakaan S&P500:sta puhuttaessa. Eli en siis mistään varsinaisesta tilipäivästä puhuisi, varsinkin kun jenkkipörssi on ollut todella nousujohteinen koko vuoden.

Katsotaan mikä on sijoittajien reaktio sitten kun puheet tulleista ja kauppasodasta jälleen käynnistyvät.

E: kuva liitteessä
 
Liitteet

  • IMG_2836.jpeg
    IMG_2836.jpeg
    150,5 KB · kertaa luettu: 111
Viimeksi muokattu:

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Tiiipäivä näyttäisi olevan tänään, jos USA:ssa omistaa pörssiosakkeita. Sijoittajat eivät ainakaan siis usko siihen narratiiviin, että Trump tuhoaisi maapallon.
Ei nuo toimi pitkällä tähtäimellä vaan nimenomaan sen varaan et kaivetaan resurssit esiin mielummin heti kuin säästetään myöhemmälle. Tällä planeetalla on kuitenkin faktisesti rajattu määrä luonnonvaroja.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt alkaa mielenkiintoiset ajat. Suomen media on levittänyt Trumpista niin paljon paskaa ja uhkakuvia, että se voi kohta näyttää erittäin tyhmältä. Mielenkiinnolla ja innolla odotan mihin suuntaan Trump lähtee Yhdysvaltoja viemään.

Talouden ja jopa turvallisuuspolitiikan alueilla Trumpin valinnalla voi olla myös jotain positiivisia seurauksia kaiken negan lisäksi.

Surullinen fakta on kuitenkin se, että luonnon ja ilmaston kannalta tästä ei edes teorian tasolla voi seurata mitään positiivista. Tuo on kuitenkin koko ihmiskunnan kannalta se tämän vuosisadan tärkein kysymys, joten hyvin synkältä näyttää. Ei paljon lohduttele jos esim. osakesijoitukset tuottavat paremmin jos vastapainona on ilmaston liittyvien uhkakuvien entistä varmempi toteutuminen.
 
Viimeksi muokattu:

Swindon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Maailma selvisi yhdestä Trump kaudesta niin kyllä tässä selvitään uudestaan, rauhoittumaan hyvät ihmiset. Keskitytään tuleviin kuntavaaleihin, ne on ne tärkeät vaalit meille ja niihin me voimme myös vaikuttaa.
 
Haudankaivaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL:n suomalaiset, Porin Ässät, Lion #79
Ikävä homma. Ukrainan kannalta todella huono juttu, Putin on tyytyväinen kun Venäjän agentti on jälleen Valkoisessa Talossa. En tiedä selviääkö Trump edes tulevasta kaudesta, henkiset ja fyysiset kyvyt ovat kyllä heikentyneet paljon hänellä 5-10 vuoden takaisesta, sitten Vancesta tulisi presidentti, joka voi olla vielä vaarallisempi, kun on oikeasti suhteellisen älykäs ja siisti esiintyjä verrattuna Trumpiin. Elon Muskin läheisyys Trumpin kanssa on huolestuttavaa, ei ulkomaalaisilla miljardööreillä pitäisi olla paikkaa kampanjassa, tai miljardööreillä ylipäätään. Ja on muuten ERITTÄIN huolestuttavaa että Robert Kennedy Jr.n kaltainen salaliittohörhö saa nyt johtajan paikan jostain terveysvirastosta.

Trump onnistui silti tekemään jotain erittäin historiallista, täytyy mennä 1800-luvulle että vastaavaa on käynyt, tuolloin siis Grover Cleveland oli 22. ja 24. presidentti. Olisi Harris varmaan voinut tehdä asioita eri tavalla kampanjansa aikana, mutta samaan aikaan Trump päästeli sammakkoja suustaan ja levitti salaliittoteorioita. Trump olisi voinut tehdä kampanjansa aikana melkein mitä tahansa, ja lähelle voittoa olisi silti päässyt. Fox-newsin propaganda on mennyt hyvin perille ja asiaa auttaa se, että tavallinen kansalainen ei tajua taloudesta mitään ja se yhdistettynä tietämättömyyteen, niin tulos on tämä. Amerikkalaisten enemmistö sai sellaisen johtaja kuin ansaitsevat.

Se, että Trumpin edellisestä kaudesta selvittiin, ei kyllä todista mitään tai lohduta. Trumpin mukana on nyt vain hänelle uskollisia ihmisiä ja nyt presidenttikauteen ollaan varauduttu. No, ei kai siinä, eteenpäin on mentävä. Huolestuttavat vuodet silti edessä.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Ohhoh. Sehän oli yllättävän selvä peli. Harris jäi ihan telineisiin, ja Trumpille tuli nyt se hänen edellisissä vaaleissa kaipaamansa landslide. Tätä murskavoittoa on ainakaan äkkiseltään vaikea selittää muutoin kuin, että naiset pettivät naisen ja valitsivat mielummin "alfauroksen" johtajakseen. Aborttikysymys ei ollutkaan ratkaiseva, vaikka siitä sellaista yritettiin maalata. Itse olen jopa amerikkalaisella mittarilla mitattuna ideologisesti keskellä, mutta kyllähän tämä näyttää siltä, että jonkinlainen konservatiivisempi siirtymä USA:ssa on meneillään. Tietysti äärivasemmisto ja woke-uhriutujat voivat katsoa peiliinkin kaiken provosoimisensa jälkeen.
 
Taitaa näin olla, että Amerikka ei myöskään ollut valmis tummaihoiseen naispresidenttiin, vaikka sitä eivät monet välttämättä myönnä. Ehkä 2028 sitten, toivoisin että Harris saisi uuden mahdollisuuden, mutta enpä tiedä. Hyvä presidentti Harrisista olisi kyllä varmasti tullut.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Uhkakuvia varmaan pohditaan ihan tarpeeksi, joten muutama posi:

+Korkeimmasta oikeudesta ei oletettavasti ole kukaan kuolemassa, ainakaan siis vanhuuteen, ainakaan kukaan demokraattipresidentin nimittämä.
+Värisuora varmistaa että ainakin päätöksiä pitäisi pystyä tekemään ilman typeriä lehmänkauppoja
+Tämä on varmasti kiistanalaista ja liittyy osittain edelliseen kohtaan, mutta jotain tullee Ukrainan osalta tapahtumaan, toivottavasti sellainen ratkaisu jonka kanssa voidaan elää (no pun intended).
+Onhan tässä varmasti tapahtumia ja viihdettä ja kontsaa tarjolla.
+Trump ei ole ehdolla seuraavissa vaaleissa. Siis Donald J. ainakaan. Rebut joutuu keksimään jotain uutta ja demokraatit tietysti vielä kipeämmin.
+Vance on populisti ja opportunisti, mutta onko kuitenkaan trumpisti (jos siis jotain sattuisi Trumpille).
+Sleepy Joe olikin aika kova jätkä kun voitti näinkin suositun istuneen presidentin.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Taitaa näin olla, että Amerikka ei myöskään ollut valmis tummaihoiseen naispresidenttiin, vaikka sitä eivät monet välttämättä myönnä. Ehkä 2028 sitten, toivoisin että Harris saisi uuden mahdollisuuden, mutta enpä tiedä. Hyvä presidentti Harrisista olisi kyllä varmasti tullut.

Kaikinpuolin edustava johtaja olisi ollut niin USA:ssa kuin geopolitiikassakin, mutta ehkä kuitenkin vähän kuivahko karismaltaan - niin eikä ole aiemmin esiintynyt supersankarina televisiossa, mikä tuntuu olevan amerikkalaisille myös tärkeää. Että onhan amerikkalaisissa äänestäjissä myös toivomisen varaa. Taloudelliset perusteetkin äänestää Harrisia vastaan ovat kyseenalaisia. Ensin Trump tarjosi presidenttinä ollessaan äänestäjille helikopterirahaa, joka johti Bidenin kaudella inflaatioon. Äänestäjien mielestä Bidenin syy, vaikka Trumpin toimet inflaation aiheuttivat. *sigh*
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Taitaa näin olla, että Amerikka ei myöskään ollut valmis tummaihoiseen naispresidenttiin, vaikka sitä eivät monet välttämättä myönnä. Ehkä 2028 sitten, toivoisin että Harris saisi uuden mahdollisuuden, mutta enpä tiedä. Hyvä presidentti Harrisista olisi kyllä varmasti tullut.

Epäilenpä, että Harris on nyt nähty ja hyvä niin. Ei ole pärjännyt yhdessäkään kansallisessa vaalissa, mihin on osallistunut. Jos demokraatit haluavat seuraavissa vaaleissa rebublikaaneja haastaa, tarvitaan ihan uutta pelikirjaa ja uusia kasvoja. Tällä mielipiteellä ei ole mitään tekemistä sukupuolen tai ihonvärin kanssa, vaikka näillä parametreillä joku merkitys näissäkin vaaleissa taisi olla.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Epäilenpä, että Harris on nyt nähty ja hyvä niin. Ei ole pärjännyt yhdessäkään kansallisessa vaalissa, mihin on osallistunut. Jos demokraatit haluavat seuraavissa vaaleissa rebublikaaneja haastaa, tarvitaan ihan uutta pelikirjaa ja uusia kasvoja. Tällä mielipiteellä ei ole mitään tekemistä sukupuolen tai ihonvärin kanssa, vaikka näillä parametreillä joku merkitys näissäkin vaaleissa taisi olla.
Samaa mieltä.

Demokraateilla on nyt muutama vuosi aikaa panna koko kuvionsa perinpohjaisesti uusiksi ja kaivaa esiin voittava ehdokas.

Eri asia sitten, tuleeko uusia vaaleja vai laittaako republikaanivärisuora vaalilait mieleisekseen.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Psykologisesti Trump on arvoton, moraaliton tyhjä taulu. Kuka siihen tauluun pääsee jotakin raapustamaan?
Heritage Foundation ja heidän 2025-projektinsa. Koska Trumpillehan asia on yksi lysti. Sen sijaan hänen taustajoukossaan on ihmisiä, joilla on suunnitelma.

Uhkakuvia varmaan pohditaan ihan tarpeeksi, joten muutama posi:

+Korkeimmasta oikeudesta ei oletettavasti ole kukaan kuolemassa, ainakaan siis vanhuuteen, ainakaan kukaan demokraattipresidentin nimittämä.
Sen sijaan Samuel Alito (74, rep.) ja Clarence Thomas (76, rep.) saattavat väistyä eläkkeelle, jolloin Trump pääsee nimittämään kaksi nuorempaa republikaania heidän tilalleen. Muista republikaaneista Roberts on 69, mutta seuraavaksi vanhin Kavanaugh vasta 59. Vaikka menettäisivät Robertsin paikan, republikaanit voivat siis pitää enemmistönsä helposti vielä parikymmentä vuotta.
 
En tiedä, onhan tämä voitto luultavasti täysi katastrofi ilmaston lisäksi ukrainalaisille ja Gazan siviileille. Donald on luvannut Ukrainaan välittömästi rauhan, mikä luultavimmin tarkoittaa ase-, talous- ja tiedustelutuen lopettamista Ukrainalle jos eivät suostu mihin tahansa rauhanehtoihin. Netanjahun kohdalla Trump on ihmetellyt lähinnä sitä, että miksi Gaza ei ole jo tyhjä, kun kerta nyt on paikka laukoa.

Samalla mietin kuitenkin, että Amerikka on syvästi jakautunut ja tällä kertaa Trump ja koko Project 2025 on pelannut niin avoimin kortein tuota MAGA-fasismiaan, että ehkä tässä on nyt syytä koeponnistaa, miten USA:lle käy seuraavan neljän vuoden aikana. Vuonna 2016 Donald esikuntieen tuli vähän yllätetyksi voittonsa kanssa ja tiimin kasaamisessa kesti hyvän aikaa. Sen jälkeen sisäinen eripura ja kenkimiset tulivat talon tavaksi. Nyt siellä on kuitenkin pelisuunnitelma tehty hyvissä ajoin ja sitä aletaan myös toteuttaa ensimmäisestä päivästä alkaen. Väittäisin, että paljon, paljon vaarallisemmilla vesillä seilaa amerikkalainen demokratia kuin vuonna 2016. Jossain kohtaa tämä piste kuitenkin olisi ollut edessä ja menkööt sitten pää edellä syvään päähän koko sakki. Yleensä ennemmin tai myöhemmin autoritääriset diktatuurit ja niiden yhteiskuntaa sisältä syövä toiminta kohtaa myös loppunsa. Meneekö siinä neljä, kymmenen vai neljäkymmentä vuotta, niin sen aika vain näyttää.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ohhoh. Sehän oli yllättävän selvä peli. Harris jäi ihan telineisiin, ja Trumpille tuli nyt se hänen edellisissä vaaleissa kaipaamansa landslide. Tätä murskavoittoa on ainakaan äkkiseltään vaikea selittää muutoin kuin, että naiset pettivät naisen ja valitsivat mielummin "alfauroksen" johtajakseen. Aborttikysymys ei ollutkaan ratkaiseva, vaikka siitä sellaista yritettiin maalata. Itse olen jopa amerikkalaisella mittarilla mitattuna ideologisesti keskellä, mutta kyllähän tämä näyttää siltä, että jonkinlainen konservatiivisempi siirtymä USA:ssa on meneillään. Tietysti äärivasemmisto ja woke-uhriutujat voivat katsoa peiliinkin kaiken provosoimisensa jälkeen.

Trump on politiikan valovoimaisin, viihdyttävin ja arvaamattomin supertähti, joka pesee karismassa helposti Harrisin. Tämä vetoaa jenkkeihin, eikä se sinänsä yllätys ole, kun katsoo tuota kansaa. Siellä ei harmaa massa pärjää, vaan supermies, joka pitää kansan puolia kaikkia muita vastaan.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Olisiko sinulla jokin esimerkki kuvailemastasi tilanteesta?

Trumpin faktaväittämät on mielestäni haastettu ja epätodet väittämät on nostettu esille Suomen mediassa. Samaa ei voi sanoa toisin päin. Toki epätosien väittämien suhde on Trumpilla tuhat kertaa isompi.

Yksi esimerkki on tuo vaalivilppiasia. Trump on levittänyt valheellista tietoa vilpin laajuudesta, jonka myötä mediassa on kaivettu esiin Yhdysvaltain vaalijärjestelmän ongelmakohtia ilman riittävää informaatiota siitä, että Yhdysvaltain vaaleissa vaalivilppiä on tutkittu ylivoimaisesti eniten koko maailmassa ilman merkkejä siitä, että se olisi missään määrin tai missään vaiheessa maan historiaa ollut merkittävä ongelma. Päinvastoin, Yhdysvalloissa demokraattisilla vaaleilla on nykymuodossaan maailman pisimmät perinteet ja vilppiä ehkäistään hyvin tehokkaasti (ei toki täydellisesti).

Mutta tilanne on paljon monimutkaisempi, kuin yksittäiset caset. Pelkkiä yksittäisiä esimerkkejä käyttämällä ongelma trivialisoituu liikaa.

Trumpin itse harrastamat, hyvin vakavat pyrkimykset demokratian horjuttamiseksi päästetään koko ajan lisääntyvästi läpi melko arkipäiväisin huomioin ja ajallisesti nopeasti ilman niiden syvällisempää käsittelyä. On ikään kuin alistuttu sille, että se nyt jatkuvasti valehtelee ja pyrkii vaikuttamaan demokraattisiin instituutioihin kuitenkin ja kenties kyllästytty pitämään näitä esillä: Trump on onnistunut kyllästämään sekä turruttamaan mediaympäristön paskapuheella ja siitä on tullut mutkan kautta osa tietyllä tavalla hyväksyttävää poliittista retoriikkaa. Capitol Hillin valtaamisessakin vallalle hyvin laajasti ja nopeasti pääsi narratiivi siitä, että Trumpin henkilökohtainen vastuu tapauksessa olisi ollut melko marginaalinen eikä sitä juurikaan käsitelty enää vaalikampanjan yhteydessä Yhdysvalloissa tai muuallakaan.

Harris puolestaan toimi, kuten demokraattisissa vaaleissa perinteisesti toimitaan. Hän on muodostanut tutkitun tiedon pohjalta asioista mielipiteitään. Normaalisti demokratiassa toimitaan juuri näin: on olemassa taustalla faktat, empiria, tutkimus. Näiden pohjalta ehdokkaat esittävät omat mielipiteensä ratkaisuehdotuksinaan ja väittelevät niistä. Vastakkain ovat empiriaan pohjaava mielipide X ja empiriaan pohjaava mielipide Y. Äänestäjät sitten päättävät siitä, mikä heistä vaikuttaa järkevimmältä ratkaisulta empiirisesti tiedettyyn ongelmaan. Ratkaisuehdotuksia voi vapaasti kritisoida premissin ollessa se, että kilpailevat ratkaisuehdotukset perustuvat empiriaan. Asetelma kuitenkin on vahvasti juuri Trumpin myötävaikuttamana muuttunut siten, että vastakkain on valhe ja empiriaan pohjaava mielipide X. Keskustelu siis ohjautuu siihen, että osa kritisoi valheeseen pohjaavaa mielipidettä ja loput empiriaan pohjaavaa mielipidettä. Tämä menee nykyään liian usein medialta niin sanotusti tutkan alta. Myös Suomessa, vaikka noin periaatteessa suomalainen media edelleenkin ymmärtää ongelman.

Demokratiassa valehtelemista ja valheellisiin premisseihin perustuvia "mielipiteitä" pidetään syystäkin äärimmäisen tuomittavana, ja normaalissa demokraattisessa prosessissa tämmöisen pitää johtaa poliitikon luottamuksen menettämiseen ja eroon tehtävästään. Vaikka valhe olisi varsin arkipäiväinen ja triviaali - usein jopa melko merkityksetön. Trump on normalisoinut tästä vakavasti poikkeavan toiminnan ja kritiikki sitä kohtaan vaimenee vähitellen myös suomalaisessa mediassa ja tämmöinen demokratian periaatteiden vastainen toiminta normalisoituu vähitellen. On siis koko ajan enemmän ja enemmän ok, että ihmiset valitsevat valheen ja empiriaan pohjaavan mielipiteen X välillä. Pitkälti Trumpin myötä ei enää pelata faktoihin pohjaavilla poliittisilla ratkaisuohjelmilla vaan mielikuvilla siitä, että kuulostaako valhe vai empiriaan pohjaava mielipide mukavammalta. Samalla itse prosessi ei ole muuttunut eikä prosessin käsittely julkisuudessa, vaan ehdolla olevia henkilöitä ja heidän ohjelmiensa käsitellään siten, kuten on ennenkin tehty.

Suomen media ei ongelmia käsittelemällä tietenkään voi vaikuttaa Yhdysvaltain kansalaisten äänestyspäätöksiin. Mutta ongelma on vakava siksi, että globalisoituneessa maailmassa mitä tahansa yhteiskunnallista toimintaa ohjaavat käytännöt leviävät erittäin nopeasti.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tummaihoinen ja nainen taas mainittu. Ennen näitä helppoheikki-heittoja on hyvä analysoida, että miksi sitten hän kyykkäsi nimeomaan naisäänestäjissä vs Biden, HClinton ja Obama

Paljon monitahoisempi asia. Isoimmat yksittäiset Ajurit oli tyytymättömyys talouteen ja rajaan
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sen sijaan Samuel Alito (74, rep.) ja Clarence Thomas (76, rep.) saattavat väistyä eläkkeelle, jolloin Trump pääsee nimittämään kaksi nuorempaa republikaania heidän tilalleen. Muista republikaaneista Roberts on 69, mutta seuraavaksi vanhin Kavanaugh vasta 59. Vaikka menettäisivät Robertsin paikan, republikaanit voivat siis pitää enemmistönsä helposti vielä parikymmentä vuotta.
EIkös he aika nuoria olisi väistyjiksi, kun tuolta on lähdetty joko jalat edellä tai yli kahdeksankymppisenä?
Alito varsinkin ihan poika vielä, voisi vetää vaikka kaksi kautta Yhdysvaltain presidenttinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös