Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 612 136
  • 4 394

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Jaa-a, tällainen tulos tällä kertaa. En ole mitenkään intohimoisesti joko demokraattien tai republikaanien puolella, mutta kyllä näistä vaaleista jäi päällimmäisenä mieleen demokraattien eeppinen, suorastaan veret seisauttava tunarointi.

Trumpia on kylläkin demonisoitu median toimesta aika vahvasti, mutta kyllähän tuon omallakin järjellä ymmärtää seniiliksi, infantiiliksi pappa-vauvaksi jolla on narsistisia piirteitä. Kai hänellä jotain business-älyä on olemassa, mutta en siitäkään kovin suuria viitteitä hänen edellisellä kaudellaan nähnyt. Näissä vaaleissa ei äänestetäkään vain presidenttiä, vaan myös hallintoa. Millaisen hallinnon Trump saa tällä kertaa ympärilleen, väsäämään tämän ukon mökellykset jokseenkin ymmärrettävään muotoon, ja mitä intressejä heillä on itsellään kun he ohjailevat tätä kävelevää katastrofia haluamaansa suuntaan? Se jää nähtäväksi.

Demokraatit kykenivät kuitenkin häviämään tuollaiselle kaverille, koska heidän kärkiheppansa oli vieläkin seniilimpi ukko, joka paskantaa housuun lavalla ja unohtaa välillä missä hän on. Hassu vanha pappa, jonka pitäisi olla hoivakodissa jakamassa vieraille Werther's Originaleja. Joe Biden oli niin seniili, ettei hänellä ollut enää mitään luonteenpiirteitä edes jäljellä mitä tarkastella.

Penahan se sitten viime metreillä veti ässän hihastaan, ja vaihtoi Joe Bidenin Kamala Harrisiin. Tekemätön paikka tuolla aikataululla. Taakkana lisäksi se, että on a.) nainen b.) musta Amerikan Yhdysvalloissa vuonna 2024. Ennen kaikkea kuitenkin se, ettei tällä tapauksella ollut kerrassaan mitään sanottavaa kenellekään. Hän oli kuin tyhjää naurava, sloganeita hokeva teflon-pannu, joka pyrki pitämään ainoastaan huolen ettei hänen pannustaan löytyisi mitään ihan kamalia (pun) likatahroja.

Voittaakseen Trumpin, Kamala Harrisin olisi pitänyt olla varustettu naispuolisen Malcolm X:n karismalla ja sanomalla. Näin ei ollut lähelläkään käydä.

Aika hurjaa, että maailman mahtavin demokratia on tässä tilassa.
Niin, jälkilasku maksetaan nyt siitä, että suunnitelma Bidenin kauden jälkeisestä ajasta puuttui. Tai sen kuviteltiin olevan jossakin neljän vuoden päässä. Ei annettu johtavien demokraattien kilpailla karismasta Bidenin myhäillessä taustalla.

Bidenin rinnalla Trump vaikutti dynaamiselta vaihtoehdolta. Nainen ei taas poliitikkona ole vieläkään saanut tarpeeksi uskottavuutta, jotta hänen voitaisiin ajatella johtavan maata. Olipa aika huono hetki pyrkiä rikkomaan lasikattoja tilanteessa, jossa Trumpin kaltainen jo yli 50 vuotta julkisuudessa ollut ehdokas oli vastassa. Trump miellettiin johtajaksi, hänessä oli sitä sikaenergiaa, jota kansa halusi.

Talouspoliittiseksi argumentiksi kävi se, että Trump oli vetänyt Diiliä pitkän aikaa. Kai se siis osaa johtaa maan taloudelliseen kukoistukseen. Jep, päivänselvää.

Tämä on kyllä USA:n poliittisen historian surkeimpia mahalaskuja demokraateille.
 

Urasiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onhan tämä nyt erikoista aikaa. Trump x 2 ja siinä välissä vanha horisko, jolla yritettiin tosissaan vielä jatkokauttakin. Vähän haiskahtaa, että kukaan ei halua astua parrasvaloihin.
 

Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tästä nyt varmaan tulee se narratiivi, mutta vaikka siellä olisi ollut naapurin puoli vuotta kuollut kissa niin se olisi ollut parempi vaihtoehto kuin Trump. Se että häntä siltikin äänestettiin (toki varmastikin äänestäjien vähemmistön toimesta) on hyvin pitkälle ihan vaan niiden äänestäjien vastuulla, jotka hyvin tietäen valitsivat tuon raivon, räävittömyyden ja kaaoksen.
Oli varmasti raivoa, räävittömyyttä ja kaaosta, mutta paljonko oli sodissa osallisena kuten hänen edeltäjänsä? Ei tainnut olla yhdessäkään, ellei joukkojen vetämistä Afganista lasketa. Julkiseen käyttäytymiseen ja muuhun perseilyyn kyllä ihan samaa mieltä. Hullu ukko on.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselläni on vain vahva intuitio, että Trump on seuraava presidentti. Uskon, että papparainen voittaa jopa "yllättävän selvästi" verrattuna näihin viime hetken ennusteisiin.

JYTKY!!!!

Vähän ihmetytti eilen tämän palstan ylioptimistinen usko Harrisin voittoon, miksi? Oma intuitioni sanoi, että Trump vie vaalit "jopa yllättävän selvästi".

Vedonlyönti toi ihan huomattavan stäkin massia mutta rehellisyyden nimissä sanottava, olisin mielelläni tuon betsin hävinnyt. Se oli sellainen ns. vitutusveto itselleni isolla panoksella.
 

Nilkkakiituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
PALLOKERHoo
Trumppi taisi vaihtua Bideniin osittain koronalenssun takia 2020. Sinänsä on hyvä että
on Atlantin valtameri välissä. Ainakin yksi henkilö Kiovasta itään ilahtui valinnasta. Selänteen lisäksi.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Jos suomalaisena ei ole tyytyväinen valintaan, niin voi lohduttautua sillä, ettei asiaan täältä voi vaikuttaa. Toki voi boikotoida Trumpin tukijoita kuten Teslaa, mutta se nyt on lähinnä mielipiteen ilmaisu.

Mielenkiintoista nähdä millaisia muutoksia hallinto tekee vaalijärjestelmään. Siinä ehkä suuri uhkakuva.

Suomessa varmaankin tulee jotakin seurauksia Putinin puolelta. Se lienee mielenkiintoisin asia meille.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Anyways, kuten Sveaborgissa hyvin järkevästi lukee kolmannella kotimaisella niin ”Eftervard stå här på egen botn och lita icke på främmande hielp”. Varmaan ei tule mitään järisyttävää tapahtumaan, mutta meidän tulee joka tapauksessa varustautua itsenäisesti ja olla valmiita itse puolustamaan maata. Jotenkin Ukrainan suhteen on vähän huonommat aavistukset, mutta me kyllä tulemme pärjäämään ja tulemaan toimeen tuon kehuille person valtiomiehen irvikuvan kanssa. Ja myös hallintonsa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ei ole, mutta Zelenskyi on. Pakko tässä on kai luottaa siihen, ettei Trump voi vain jättää Ukrainaa ja Eurooppaa oman onnensa varaan.
Zelenskyillä ja Trumpilla on ilmeisesti ihan hyvät henkilökohtaiset välit. Tuo ei sinänsä ole ihme, sillä molemmat on kuitenkin tulleet politiikkaan mukaan nimenomaan politiikan ulkopuolelta ja viihdemaailmasta.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Kyllä media teki kaikkkensa Suomessakin jotta mielikuva Trumpista olisi mahdollisimmman surkea.

Tässä muutamia otsikoita Trumpista viimeisen vuorokauden ajalta Suomen valtamediasta:



”Trump puhui toimittajien ampumisesta kampanjatilaisuudessaan”

”Jokin Trumpissa muuttui jo vuosia sitten”

” Erityinen huoli Yhdysvaltojen vaaleissa”

”Miksi Trump johtaa?”

”Varaudu tähän taloudessasi, kun Trumpista tulee presidentti”

”Julistaudu voittajaksi”, neuvoo vankilasta vapautunut liittolainen”



Kuitenkin hän sai erittäin selkeän voiton Harrisista ja häntä äänesti aivan helvetin iso määrä ihmisiä.

Tämä Trumpin mustamaalaus meni muutamia vuosia sitten jo niin pitkälle että Hesari esimerkiksi vertasi hänen ulkonäköään sikaan kun ei muuta haukkumista keksitty. Törkeää ja ala-arvoista, ei mitenkään uutta tosin.

Jos Trump on (ja onhan se) kamala vaihtoehto Usan presidentiksi, eipä voi Suomalaisen valtamedian toimittajat kutsua itseäänkään ammattilaisiksi.
 
Viimeksi muokattu:

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Salamurhasta selviäminen (vai oliko se salamurha vai pelkkä huijaus on eri keskustelu) ja Bidenin luopuminen niin myöhään + äänestäjäkunnan haukkuminen veti maton Kamalan alta. Liikaa lasikattoja murrettavaksi kun kyseessä olisi ollut ensimmäinen nainen, demokraatti ja vielä aika hajuton ja mauton. Joku tosiaan sanoi että olisi pitänyt olla Obaman tai JFK:n karisma että olis pärjännyt.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
JYTKY!!!!

Vähän ihmetytti eilen tämän palstan ylioptimistinen usko Harrisin voittoon, miksi? Oma intuitioni sanoi, että Trump vie vaalit "jopa yllättävän selvästi".

Vedonlyönti toi ihan huomattavan stäkin massia mutta rehellisyyden nimissä sanottava, olisin mielelläni tuon betsin hävinnyt. Se oli sellainen ns. vitutusveto itselleni isolla panoksella.

Voittiko Obamakaan näin reilusti aikanaan? Tämä ottelu meni tennislukemin.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Oli varmasti raivoa, räävittömyyttä ja kaaosta, mutta paljonko oli sodissa osallisena kuten hänen edeltäjänsä? Ei tainnut olla yhdessäkään, ellei joukkojen vetämistä Afganista lasketa. Julkiseen käyttäytymiseen ja muuhun perseilyyn kyllä ihan samaa mieltä. Hullu ukko on.
Trumpille laitetaan usein osallisuutta Isisin voitossa, hänen hallintonsa tunnetusti ampui ohjuksia Syyriaan. Toki veti myös tukensa pois esimerkiksi kurdeilta ja jätti heidät Syyrian ja Turkin armoille sekä sopi Talebanin kanssa Yhdysvaltojen vetäytymisestä.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Seuraava jännitysnäytelmä lienee mitä kaikkea Trump armahtaa ja riittääkö valta omien rikostuomioiden armahtamiseen jälkikäteen, vai pidetäänkö niitä viran ulkopuolisina yksityisasioina.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Minä ihan oikeasti uskoin, että kun tulen aamulla tänne ilman tietoa uutisista, niin olette leiponeet täällä Harrisista presidentin. Minä ihan oikeasti uskoin, uskoin tämän ketjun voimaan. Tämä on ilman sarkasmia. Jatkoajan seurannat tämänkin suhteen ovat ainoita, joita pystyn lukemaan. Uutiset ja kommenttiosiot löin heti pannaan. Aikanaan koronassa ja edelleen Venäjän hyökkäyssodassa Jatkoajan seurannat sekä asiantuntijat = supreme.

Sitten huomasin, että joku oli kaivanut tänne hanen betsitwiitin... Sen kaatamiseen eivät sitten pystyneet edes tämän ketjun voima, eikä maailman konsensus. Mitä tästä voi sanoa? A.V. - presidentin tekijä. On se recordi uskomattoman kova.

Olen sanaton ja hieman peloissani.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Demokraatit saivat maistaa karvasta kalkkia. Kaikki heidän sekoilunsa johti tähän pisteeseen. Bidenin nimittäminen presidenttiehdokkaaksi, hänen terveydentilansa salailu, kriisitilanteiden vetäminen pisin vittuja, hintojen posketon nousu Yhdysvalloissa, Harrisin tönkkö ulosanti, Harrisin vastaamottomuus kysymyksiin ”i grew in a middle class household” jne jne… Lista jatkuisi loputtomiin. Ketään muuta ei voi demokraatit syyttää kuin itseään.

Nyt alkaa mielenkiintoiset ajat. Suomen media on levittänyt Trumpista niin paljon paskaa ja uhkakuvia, että se voi kohta näyttää erittäin tyhmältä. Mielenkiinnolla ja innolla odotan mihin suuntaan Trump lähtee Yhdysvaltoja viemään.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tiiipäivä näyttäisi olevan tänään, jos USA:ssa omistaa pörssiosakkeita. Sijoittajat eivät ainakaan siis usko siihen narratiiviin, että Trump tuhoaisi maapallon.
No siellä nyt on pörssiyhtiöille ollut jo vuosikaudet tilipäivä, mikäs siinä kun kerran hyvin menee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös