Mitä nyt pari puhetta Harrisilta katsonut, niin kyllähän tuo valtava pettymys itselleni on. Vielä Trumpia vastaan käydyssä väittelyssä näytti hyvältä, kun syyttäjä Harris oli ns. omalla pelipaikallaan. Mutta Harrisin pitämät puheet ja tilaisuudet perustuvat käytännössä kolmeen asiaan: Hollywood- ja artistitähtien tukeen, Trumpin haukkumiseen, ja aborttioikeuden puolustamiseen. Noiden tilaisuuksien perusteella itselleni on täysin pimennossa, mikä on Harrisin agenda, paitsi tietysti että aborttioikeutta puolustaisi. Se ei yksin taida riittää vaalien voittoon.
Turha Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden kampanjoista koskaan mitään vahvaa asiaa on etsiä. Ainahan ne ovat perustuneet negatiiviseen kampanjointiin eli vastaehdokkaan haukkumiseen ja muutamaan helposti instrumentalisoitavaan asiakysymykseen, kuten aborttiin tai aseenkantoon.
Näin oli jo ajat sitten ennen Trumpia. Trump vain vei tämän nextille levelille sisältäen negatiiviseen kampanjointiin myös valheet, hebkilökohtaisuudet ja vaaralliset salaliittoteoriat.
Viimeksi muokattu: