Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 612 052
  • 4 394

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Kuinkahan suosittu väittely oli tavisten keskuudessa? Kun ajoittain näki ihmisiltä kysyttävän vaikka Hush money oikeudenkäynnistä niin eivät olleet seuranneet.
 

rpeez

Jäsen
Blinkenillä ei taida juurikaan pahempia haittapuolia olla. Ei välttämättä ole halukas, mutta saattaa silti olla ainoa, joka tämän kisan voi vielä kääntää, mikäli usko Bideniin on nyt loppu, eikä herra tuosta saa enää kohennettua esiintymistään. Kovien valintojen aika on lähellä.

Blinken olisikin mielettömän hieno valinta imho, löisin varmaan otsan lattiaan kumartelusta taivaanisälle.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Näyttää entistä selvemmältä, että Yhdysvaltoja johdetaan jatkossa vankila- eikä sairaalaosastolta.
 
Oikeasti surullista katsoa, kun täysin seniili ihminen vedetään vaan sen takia tällaiseen mukaan, että demokraattien päättäjät voi käyttää häntä sätkynukkena omassa valtapelissään.

Jos oikeasti nuo ei vaihda ehdokasta, niin Trumpin kannattaisi olla vain hiljaa (narsisti toki ei pysty näin tekemään), koska Biden kyllä puhuu itsensä alzheimer-jutuillaab ulos ja varmasti tulee vielä röpsykin housuun jossain vaiheessa.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
No siis tuskin tuosta kauheasti vallitsee epäselvyyttä, mutta istuvaa presidenttiä on tosiaan käytännössä mahdotonta syrjäyttää. Muistan että laajalti aikoinaan ajateltiin, että Biden olisi yhden kauden presidentti, joka vapaaehtoisesti jäisi pyrkimättä toiselle kaudelle. Taisin itsekin näin otaksua. Näin ei sitten käynyt koko maailman vahingoksi. Mitä sitten tulee tuohon "oikeusjutuilla haastamiseen" niin kysymys on siitä, että onko USA oikeusvaltio vai ei - jos lakeja rikotaan räikeästi niin pitääkö ne jättää syyttämättä? Toki olemme nyt siinä tilanteessa, että about 35-40 prosenttia äänestäjistä on täysin empirian ja logiikan, rationaalisuuden ulkopuolella eli siinä suhteessa on tosiaan avoin kysymys, että onko USA oikeusvaltio vai ei.
Yhdysvallat on tilanteessa, jossa ihmiset uskovat poliittisesti relevanteissa tilanteissa kaiken oikeudenkäytön olevan poliittisesti motivoitunutta. Järjetönhän tämä uskomus on, mutta mielipiteistä ei ole politiikassa valitusoikeutta. Logiikkaa tässäkin silti piilee: kun Korkein oikeus on poliittisin perustein valittu, vaikka tuomarit eivät nyt avoimesti kovin monessa asiassa väriä tunnustakaan, niin tästä voidaan sitten propagoida ajatusta, jonka mukaan muukin oikeudenkäyttö on poliittisesti motivoitunutta.

Erityisen katastrofaalinen oli virkarikossyyte: se paljasti sen, ettei faktoilla ole merkitystä, jos oma etu on kyseessä. Kongressi ei kyennyt toimimaan tilanteessa, joka maallikosta oli ilmiselvä.

Jos Bidenillä mennään päätyyn saakka, varapresidentin persoona nousee keskeiseksi asiaksi niille, jotka äänestävät Trumpia vastaan. Tällöin kannattaisi tutkia sitä, auttaisiko varapresidenttiehdokkaan vaihto tilannetta mitenkään. Jospa ihmiset äänestävät sitä, joka todennäköisesti pitää valtaa ainakin Bidenin mahdollisen loppukauden.

Itse korostan sitä, että amerikkalaiset ovat erittäin tyytymättömiä nykyisiin ehdokkaisiin. Riittävän tunnettu demokraatti saattaisi olla pienempi riski vaaleissa kuin Biden. Käytännössä siis Newsome, Harris tai Blinken tulevat esiin. Harris toisi mustien ääniä, mutta on hyvin epäsuosittu. Muilla ehdokkailla on omat rasitteensa, mutta jo pelkkä innostus siihen, että voidaan valita joku muu kuin ikäkulu presidentiksi, voisi toimia edullisesti demokraateille. Riskiä on joka tapauksessa, nyt tarvitaan myös tuoretta riskianalyysiä.
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Siihen ajatukseen on nyt vain totuteltava, että Trump nousee neljäksi vuodeksi jälleen valtaan aiheuttamaan maailmaan kaaosta, hämminkiä ja epävakautta. Kremlissä myhäillään varmasti. Trumpin valtaannousuun täytyy kotimaamme päättäjienkin varauduttava hyvissä ajoin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Toki täysin seniili Biden ei toki ole, mutta samaa ikäluokkaa oleva isäni olisi öbaut pystynyt vetämään varmasti paremman väittelyn (huom vertauskuva, ei omaa USAn presidentin taustaa), niin kyllä Biden on vaan väärässä paikassa

Tietää, että on mennyt ihan helvetin huonosti kun saa CNNltä noin paljon rapaa. Kamala Harriksellekin CNN heitti todella pahoja vastapalloon, kun Harria yritti puolustaa Bidenin esitystä.
 
Harmi kun Andrew Cuomo meni ryvettymään ahdisteluskandaaleissa. Cuomo pistäisi Trumpin verbaalisesti nippuun vaikka vasemmalla kädellä. Toisaalta onko nuo ahdisteluceissit sitten niin poissulkeva asia kun vertailukohtana on juuri Trump.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ei siellä todellakaan mitään presidenttiehdokasta olla vaihtamassa. Kampanjatoimistoilla tiedetään tarkalleen, ettei tälläkään väittelyllä mitään merkitystä tulokselle ole. Voisi olla jonkun verran, jos vaaleihin olisi vähemmän aikaa, mutta keskivertoäänestäjän poliittinen muisti on niin olematon, että tämä väittely hankeeen hukkuu, unhoittuu jo kolmen viikon päästä.

Väittelyiden ylianalysoimimen on merkittävä osa Yhdysvalloissa jo pitkään vallinnutta vaalien viihteellistämistä. Sittemmin se on tarttunut myös Eurooppaan. Puheet ehdokkaan vaihtamisesta on pelkää median höpinää.

Äänestäjät eivät päätä sen mukaan, että kuka sönköttää väittelyssä mitäkin, vaan sen mukaan, että kumpi vituttaa vähemmän.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tietenkin noilla väittelyillä on merkitystä. Isoa osaa kansalaisista se politiikan substanssi kiinnostaa lopulta aika vähän, tai että olisi halua tai aikaa ruveta siihen sen enempää perehtymään. Silloin se mielikuva mikä television ja muun median kautta välittyy, niin sillä muokataan monien äänestyspäätöksiä.

Molempien leirissä on se iso massa äänestäjiä, jotka äänestää Bidenia tai Trumpia joka tapauksessa, eikä heidän päätään saa mikään kääntymään. Mutta siinä välissä on se porukka, jotka päättää niissä muutamissa vaa'ankieliosavaltioissa sen että kummasta se presidentti tulee. Väitän että tuohon porukkaan vaikutetaan merkittävällä tavalla juuri näiden mediaesiintymisien kautta.
 

Coutinho

Jäsen
Siihen ajatukseen on nyt vain totuteltava, että Trump nousee neljäksi vuodeksi jälleen valtaan aiheuttamaan maailmaan kaaosta, hämminkiä ja epävakautta. Kremlissä myhäillään varmasti. Trumpin valtaannousuun täytyy kotimaamme päättäjienkin varauduttava hyvissä ajoin.
Pakko kysyä, että mitäs kaaosta, hämminkiä ja epävarmuutta Trump loi viime kaudellaan? Tätä kun kysyy niin vastauksena on yleensä aina mussutusta tai sitten ”no se vasemmisto lehdessä ollut skandaali (ajojahti)”

Taisi asiat olla aika monella mittarilla paremmin kuin ennen sitä ja Bidenin ajasta ei tarvitse edes tehdä vertailua jos nyt osaa edes vähän nostaa päätä ylös suomalaisen vasemmistolehdistön kirjoituksista.

Jaksuhaleja kaikille seuraavalle 4 vuodelle jos Trump valitaan! Maailma varmaan joutuu taas ydinsotaan, marsilaiset hyökkäävät ja kaikki vähemmistöt tapetaan kuten viimeksi.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Tietenkin noilla väittelyillä on merkitystä. Isoa osaa kansalaisista se politiikan substanssi kiinnostaa lopulta aika vähän, tai että olisi halua tai aikaa ruveta siihen sen enempää perehtymään. Silloin se mielikuva mikä television ja muun median kautta välittyy, niin sillä muokataan monien äänestyspäätöksiä.

Ei niillä ole juurikaan merkitystä. Tai ainakin tutkijat ovat tätä mieltä. Kaksipuoluejärjestelmä vielä lieventää tätä vaikutusta. Tämäkin väittely on unohdettu jo viikonlopun jälkeen, kun korkein oikeus antaa päätöksennsä Trumpin rikossytteisiin.

Mitä ehdokkaan vaihtamiseen tulee, niin Harris olisi ainut realistinen vaihtoehto, mutta hän on vielä vähemmän suositumpi kuin Biden.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei siellä todellakaan mitään presidenttiehdokasta olla vaihtamassa. Kampanjatoimistoilla tiedetään tarkalleen, ettei tälläkään väittelyllä mitään merkitystä tulokselle ole. Voisi olla jonkun verran, jos vaaleihin olisi vähemmän aikaa, mutta keskivertoäänestäjän poliittinen muisti on niin olematon, että tämä väittely hankeeen hukkuu, unhoittuu jo kolmen viikon päästä.

Väittelyiden ylianalysoimimen on merkittävä osa Yhdysvalloissa jo pitkään vallinnutta vaalien viihteellistämistä. Sittemmin se on tarttunut myös Eurooppaan. Puheet ehdokkaan vaihtamisesta on pelkää median höpinää.

Äänestäjät eivät päätä sen mukaan, että kuka sönköttää väittelyssä mitäkin, vaan sen mukaan, että kumpi vituttaa vähemmän.
Normaalistikin tämä olisi osin harhaanjohtava näkemys, mutta etenkin juuri nyt kun epäilyt Bidenin kohdalla keskittyvät hänen kognitioonsa ja toimintakykyynsä. Tämä väittely vahvisti narratiivia hänestä tehtäväänsä kykenemättömänä millä varmasti on huomattavaa vaikutusta kantaansa miettiviin ja äänestämisestään epävarmoihin äänestäjiin. Valitettavasti.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pakko kysyä, että mitäs kaaosta, hämminkiä ja epävarmuutta Trump loi viime kaudellaan? Tätä kun kysyy niin vastauksena on yleensä aina mussutusta tai sitten ”no se vasemmisto lehdessä ollut skandaali (ajojahti)”

Taisi asiat olla aika monella mittarilla paremmin kuin ennen sitä ja Bidenin ajasta ei tarvitse edes tehdä vertailua jos nyt osaa edes vähän nostaa päätä ylös suomalaisen vasemmistolehdistön kirjoituksista.

Jaksuhaleja kaikille seuraavalle 4 vuodelle jos Trump valitaan! Maailma varmaan joutuu taas ydinsotaan, marsilaiset hyökkäävät ja kaikki vähemmistöt tapetaan kuten viimeksi.
Ei varmasti yhtään mitään ainakaan jos Kremliltä kysytään, kaikkihan oli ihan hunky-dory! Siellä taitaa pojilla tälläkin hetkellä mankka pauhata ja vodka virrata. Eipä ole surun päivä!
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Pakko kysyä, että mitäs kaaosta, hämminkiä ja epävarmuutta Trump loi viime kaudellaan? Tätä kun kysyy niin vastauksena on yleensä aina mussutusta tai sitten ”no se vasemmisto lehdessä ollut skandaali (ajojahti)”

Taisi asiat olla aika monella mittarilla paremmin kuin ennen sitä ja Bidenin ajasta ei tarvitse edes tehdä vertailua jos nyt osaa edes vähän nostaa päätä ylös suomalaisen vasemmistolehdistön kirjoituksista.

Jaksuhaleja kaikille seuraavalle 4 vuodelle jos Trump valitaan! Maailma varmaan joutuu taas ydinsotaan, marsilaiset hyökkäävät ja kaikki vähemmistöt tapetaan kuten viimeksi.

Ainakin Yhdysvaltojen sisäinen yhteiskuntarauha järkkyi hyvinkin merkittävästi. Väkivaltaisia mellakoita joissa mm. trumpetit ajoivat autolla ihmisjoukkoihin, ja loppuhuipentumana Capitol Hillin tapahtumat ja vallankaappausyritys. Valkoinen talo itsessään oli myös kaaoksessa, potkuja jaeltiin kuin Diilissä konsanaan.

Tuo ajanjakso sattui onneksi sellaiseen kohtaan, kun ei ollut maailmanlaajuista pandemiaa taikka Venäjän uhkaa koko Eurooppaa kohtaan. Tai Lähi-Idässä samankaltaista tilannetta mikä nyt vallitsee Israelin ja Palestiinan välillä. Toki Trumpin aikana Yhdysvallat erosi Unescosta, YK:n pakolaissopimuksesta, Pariisin ilmastosopimuksesta ja Iranin kanssa tehdystä ydinasesopimuksesta.

Nyt on tilanne maailmalla räjähdysalttiimpi. Natollahan Trump on pyyhkinyt retorisesti persettä jo aikaisemmin, joten nykyisen tilanteen vallitessa Venäjä ja Kiina tulevat vain kiihdyttämään imperialistisia suunnitelmiaan.

Näihin perustan väitteeni, että Trumpin nousu uudestaan presidentiksi aiheuttaisi nykyiseen tilanteeseen lisää kaaosta, hämminkiä ja epävarmuutta.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Bidenilla ja demokraateilla yhteisönä olisi nyt oiva tilaisuus rakentaa narratiivi, joka korostaisi amerikkalaisia hyveitä. Ilmoittamalla selkeästi, että on kampanjansa tässä vaiheessa kuullut saamaansa palautetta sekä läheisiltä, puolueelta, että suurelta yleisöltä, ja on päättänyt sen perusteella vetäytyä terveydellisistä syistä ja keskittyä perhe-elämäänsä ja luovuttavansa ehdokkuutensa tästä päivästä lähtien. Suoraselkäisyys, rehellisyys, tosiasioiden tunnustaminen, vastuullisuus edessä olevan tehtävän edessä; näitä arvoja (ja keksi itse lisää) hän voisi alleviivata päätöksellään - ja samalla luovuttaa perintönä nämä "päänahat" demokraattien seuraavan ehdokkaan pääomaksi. Uusi nuorempi kandidaatti voisi sitten keskittyä korostamaan nuoruuttaan, viriiliyttään, terveyttään, keskivartalonormaaliuttaan ja muita perinteisiä vaalimainosattribuuttejaan, joilla korostaa eroa Trumpiin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Trumpin ensimmäinen presidenttikausi oli lopulta jonkin sorttinen pettymys kaikille niille, jotka ennustivat arvaamattoman politiikan ummikon suistavan Yhdysvallat ja siinä samalla koko maailman kaaokseen.


Ja se on juuri näin. Miehen politiikka ja anti on kaoottista, mutta kaaokseen hän ei maata tai maailmaa saanut viimeksi eikä saisi nytkään. Maailma on Bidenin alla ollut aivan yhtä kaoottinen, jopa huonommassa jamassa itseasiassa. Joku saa taas kohta kohtauksen, että Trumppia tässä tuetaan, ei vaan tässä on kyse siitä että pitää nähdä että tämä pelottelu on osa propagandaa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Normaalistikin tämä olisi osin harhaanjohtava näkemys, mutta etenkin juuri nyt kun epäilyt Bidenin kohdalla keskittyvät hänen kognitioonsa ja toimintakykyynsä. Tämä väittely vahvisti narratiivia hänestä tehtäväänsä kykenemättömänä millä varmasti on huomattavaa vaikutusta kantaansa miettiviin ja äänestämisestään epävarmoihin äänestäjiin. Valitettavasti.

Jotkut voivat muuttaa kantansa väittelyn perusteella. Ja sitten sama määrä muuttaa kantaansa toiseen suuntaan, kun Trump möläyttää seuraavan kerran jotakin trumpmaista. Tämähän tapahtuu yhtä suurella todennäköisyydellä, kuin se, että tämäkin päivä päättyy iltaan.

Trump valittiin aikanaan presidentiksi siksi, että myös vastaehdokas (Hillary) ärsytti ihmisiä. Biden taas ei juuri ärsytä ihmisiä - siksi hän voitti ja siksi demut eivät ole edes harkinneet eivätkä harkitse hänen vaihtamistaan johonkin toiseen.

Ei Biden välttämättä voita, mutta hän voittaa selvästi todennäköisemmin, kuin kukaan muista kuviteltavissa olevista demuvaihtoehdoista.

Mediassa voidaan höpötellä ehdokkaan vaihtamisella, mutta demujen analyytikot tietävät dynamiikan ja siksi Bideniä ei vaihdeta kehenkään.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ja se on juuri näin. Miehen politiikka ja anti on kaoottista, mutta kaaokseen hän ei maata tai maailmaa saanut viimeksi eikä saisi nytkään. Maailma on Bidenin alla ollut aivan yhtä kaoottinen, jopa huonommassa jamassa itseasiassa. Joku saa taas kohta kohtauksen, että Trumppia tässä tuetaan, ei vaan tässä on kyse siitä että pitää nähdä että tämä pelottelu on osa propagandaa.
Trump on arvaamaton. Se on se ongelma.
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Kertoo ehkä Yhdysvalloista aika paljon, mutta mikäli Biden vaihdettaisiin johonkin toiseen ehdokkaaseen, niin tilalle täytyisi saada jokin kansojen syviä rivejä puhutteleva julkkis-ehdokas kuten Dwayne "The Rock" Johnson. Arskahan taisi olla republikaani? Millään nimettömällä demokraattien puoluejyrällä ei olisi sitäkään vähää mahdollisuuksia päihittää Trumpia mitä Bidenillä.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Trump on arvaamaton. Se on se ongelma.

Toinen ongelma on se, että tällä kertaa Trump pystyisi nimittämään helposti jees-miehiä ja -naisia kabinettiinsa. Viimeksi hänellä ei vielä ollut puolueen sisällä tuota puupäälaumaansa - ainoastaan äänestäjäkunnassa. Siksi kabinetin jäsenet ja jopa Trumpin itsensä nimittämät virkamiehet haastoivat Trumpin idioottipäätöksiä ja pystyivät usein torppaamaan pahimmat tiiliseinää päin ryntäilyt.

Nyt puolueessa on kosolti Trumpin persettä nuolevia poliitikkoja, joten hän pystyy helpommin nimittämään kabinettiin ja virkoihin magalaisia kumileimaisimia.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Mielestäni nyt on kaksi huonoa vaihtoehtoa tarjolla pressaksi. Voitti kumpi tahansa niin huonosti käy. Nyt tarvitaan todella nuorempi kokenut asiapolitiikko Yhdysvalloissa presidentiksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Trump valitaan presidentiksi. Se ei ole todellakaan hyvä asia.
 
Viimeksi muokattu:

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On aika hämmentävä tilanne vedonlyöntikertoimien puolesta. Linkit oddschecker.com -sivustolle.
Trumpin kertoimet ovat eilisestä pudonneet (eilen vedonlyöntitoimistoilta yleisesti tarjottiin kerrointa 1,67 (60 %) ja tänään 1,57 (64 %).
Bidenin kertoimet ovat vastaavasti kasvaneet, tänään jopa 5,0 kerrointa tarjolla (20 %) ja eilen vielä oli 2,70 (37 %) tarjolla.
Gavin Newsom taas on kirinyt kertoimissa eilisestä, jolloin sai jopa 26 kertoimen (3,8 %) tämän päivän 7,5 (13,3 %) kertoimeen.

Vedonlyöjät ovat siis taipuvaisia siihen, että Trumpista leivotaan pressa ja pitävät hyvinkin mahdollisena, että Biden luopuu ehdokkuudesta.

Noilla luvuilla näyttää siltä, että Biden otti pahasti pataan viime yönä. Muuta johtopäätöstä ei voi tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös