Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • 612 052
  • 4 394

LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Vastauksena ketjun nimeen: eivät jaksa ja se näkyy kiusallisen tai huolestuttavan selvästi.

Kyllä joutuu seuraamaan vähintään epävarmuudella seuraavaa virkakautta, oli valinta sitten kumpi tahansa. Ja sanon, että epävarmuus on miedosti ilmaistu. Toki reaalivaikutukset Suomelle ovat todennäköisesti aika vähäiset, koska jenkeissä päätöksentekokoneisto estää esim. Trumpin suurimmat liikkeet. Eli ei nyt jenkkejä esim. napata pois Natosta tuosta vaan tai vastaavaa, vaikka Trump tälläistä uhoaisi.

Jos nyt Biden tulisi valituksi, mikä näyttää viime yön jälkeen huomattavasti epävarmemmalta, niin ikä tehnee hänestä vain symbolisen hahmon. Hieman olen epäileväinen, että kunto riittäisi koko neljän vuoden kautta. Vuoteen 2029 on aika pitkä matka.

Trumpia tuskin monikaan rationaalinen ihminen, ydinkannattajien ulkopuolella, toivoo tulevan valituksi, mutta riski siihen on ilmeinen. Kyllä ikä näkyy hänessäkin kielteisesti ja ajatukset eivät ole muuttuneet parempaan tai järkevämpään suuntaan. Omaan ajatusmaailmaan tuntuu täysin absurdilta, että rikostuomioita saanut ja pääkaupungissa mellakkaan yllyttänyt sekä valituksi tullessaan kostolla uhkaillut ehdokas voisi tulla valituksi Yhdysvaltojen presidentiksi, mutta on se täysin mahdollista.

God help us all!
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oi voi.

Raporttien perusteella tapahtui pahin mahdollinen koska kyllähän Biden toivo kelkan kääntämiseen lepäsi paljolti siinä että olisi näissä väittelyissä onnistunut esiintymään skarppina. Valitettavasti näin ei käynyt, ei sillä että teoreettinen mahdollisuus tähänkään olisi ihan valtava ollut.

Iänkaikkiseen viisasteluun siitä mitä demokraattien olisi pitänyt jo pari vuotta sitten tehdä sanon silti saman kuin ennenkin: missä se oli se puolueen sisältä nouseva hahmo joka olisi haastanut Bidenin? Missä? Eivät puolueet "tee" tällaisia ratkaisuja ellei joku ihan itse halua hypätä kilpailuun.

Se mitä Bidebin itsensä kannattaisi nyt tehdä onkin eri asia. Hyviä ratkaisuja ei taida olla olemassakaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Helpommin sanottu kuin tehty, puoluekokous on jo elokuussa. Chicagossahan on ennenkin draamaa nähty näiltä tiimoin...
Jep. Huonolta näyttää. Onneksi Suomessa ollaan valmistauduttu tähän. Stubbin vastaukset Trumppiin liittyen meidän vaaliväittelyissä olivat myös hyviä ja asiallisia. Eli Trump on transaktionisti. Kun hänelle ehdotetaan hyviä diilejä, ne menevät läpi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jep. Huonolta näyttää. Onneksi Suomessa ollaan valmistauduttu tähän. Stubbin vastaukset Trumppiin liittyen meidän vaaliväittelyissä olivat myös hyviä ja asiallisia. Eli Trump on transaktionisti. Kun hänelle ehdotetaan hyviä diilejä, ne menevät läpi.
No Suomihan on ostanut sieltä aseita miljarditolkulla ja on selkeästi ystävällismielinen maa, joka panostaa omaan puolustukseensa, voisi kuvitella, että Trumpille voi joku voi saada läpi, että ovat "good hombres" oikeasti vaikkakin eurooppalaisia. Toki hänen suuresti ihailemansa johtaja Kremlistä voi sitten antaa toisenlaista viestiä.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Jos Biden päätetään vaihtaa, ei varmaan paljoa muita ole tarjolla kuin Antony Blinken. Kenties Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom voisi olla varteenotettava kandidaatti, mutta taitaa ottaa Kiina-politiikkansa takia hittiä turhan pahasti. Bidenia ei Harrikseen kannata vaihtaa, koska homma ei siitä kannatuksen kannalta ainakaan parane.

Blinkenillä ei taida juurikaan pahempia haittapuolia olla. Ei välttämättä ole halukas, mutta saattaa silti olla ainoa, joka tämän kisan voi vielä kääntää, mikäli usko Bideniin on nyt loppu, eikä herra tuosta saa enää kohennettua esiintymistään. Kovien valintojen aika on lähellä.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
"Olisi pitänyt." En nyt oikein tajua, mitä hyötyä tuosta sentimentistä oli, kun Biden kerran päätti haluta jatkaa - istuvan presidentin syrjäyttäminen esivaaleissa on käytännössä mahdoton tehtävä. Tilanne on myös se, että vanhana ja hauraanakin hän on miljardi kertaa parempi ehdokas ja presidentti kuin Trump. Toki naapurin kissakin olisi. Bideniä ympäröi rationaalinen esikunta ja hallinto, jota hän rationaalisesti suostuu kuuntelemaan, Trump on itsessään täysin inkompetentti ja inkoherentti ja hän tulee valitsemaan entistäkin hullumpia ja kyvyttömämpiä henkilöitä hallintoonsa ja vahvistamaan USA:n isolationismia ja heikentämään läntistä yhteisrintamaa.

Toki siellä on edelleen äärimmäisen vahvoja institutionaalisia esteitä täydelle banaanivaltio-kehitykselle, eikä Trumpin valinta tulisi olemaan mikään absoluuttinen maailmanloppu, mutta USA ei enää ole se länsimaisen vapauden ja vakauden linnake mitä se pitkään on ollut vaan se horjuu ja horjuu pahasti. Edetään kohti vaarallisempaa ja säännöttömämpää, epävakaista ja aggressiivista maailmaa. Euroopan kannattaa varustautua ja varustautua nopeasti. Ja todellakin meidän täällä Suomessa.
Yhä edelleen, kysymyksessä on vaalit ja niiden voittaminen. Vain se on tärkeää. Näiden tavoitteiden edessä olisi demokraattien johdon pitänyt kyetä perustelemaan Bidenille, miksi hän ei voi jatkaa presidenttinä. Sama on vieläkin mahdollista, mutta jos presidentti jääräpäisesti ei suostu kuuntelemaan ketään, tilanne on silloin lähes toivoton.

Bidenin syytähän tämä nykyinen tilanne on. Voipi olla, ettei mitään enää ole tehtävissä. Ehdokkaan vaihtaminen kiireessä on sekin riski, koska ei tiedetä, miten äänestäjät tähän suhtautuisivat. Mutta jos Bidenin vapaat julkiset esiintymiset menevät muistikatkoksien parissa, ihmeitä täytyy tapahtua, jos vielä saa kansalta luottamuksen.

Idealistinen näkökanta on se, että maailma halutaan nähdä sellaisena kuin sen pitäisi olla. Biden on parempi presidentti kuin Trump, joten hänen pitää voittaa. Realisti taas olisi lähtenyt tähän kisaan vain ja ainoastaan voittamaan. Voiton vuoksi olisi pitänyt haastaa Biden ja lähteä aktiivisesti markkinoimaan toista ehdokasta.

Vaalitaisteluun Trump saa tästä väittelystä murhaavan aseen. Ainakin jossakin asiassa hän on puhunut totta. Demokraattien toiminta taas tulee esiintymään taajaan politiikan oppitunneilla esimerkkinä asioista, joissa toimitaan virheellisesti tavoitteen kannalta.

Alkaen siitä, että Trumpia pyritään haastamaan oikeudenkäynneillä, joiden tulokset eivät vaikuta amerikkalaisiin positiivisesti, kuten hyssyttelyt. Jopa koko vaaliväittelykonsepti toimii Trumpin hyväksi. Kun kumpikin puhuu vuorollaan, Trumpin käytös ei herätä ärtymystä kansassa kuten viime väittelyissä. Biden saa puhua vapaasti ja tulokset ovat mitä ovat.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No Suomihan on ostanut sieltä aseita miljarditolkulla ja on selkeästi ystävällismielinen maa, joka panostaa omaan puolustukseensa, voisi kuvitella, että Trumpille voi joku voi saada läpi, että ovat "good hombres" oikeasti vaikkakin eurooppalaisia. Toki hänen suuresti ihailemansa johtaja Kremlistä voi sitten antaa toisenlaista viestiä.
Eiköhän Dounald dollareita ymmärrä. Toivottavasti myös ymmärtää niiden olevan arvokkaampia kuin ruplat.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
No Suomihan on ostanut sieltä aseita miljarditolkulla ja on selkeästi ystävällismielinen maa, joka panostaa omaan puolustukseensa, voisi kuvitella, että Trumpille voi joku voi saada läpi, että ovat "good hombres" oikeasti vaikkakin eurooppalaisia. Toki hänen suuresti ihailemansa johtaja Kremlistä voi sitten antaa toisenlaista viestiä.
Näistä on paha sanoa. Kyllähän Trumpin sanoista silti pystyi suoraan ja epäsuoraan päättelemään, ettei hän ole vieläkään tyytyväinen NATO-liittolaisten touhuihin. Siinä ei paljoa päivitetyt luvut paina, joissa suurin osa maista yltää nyt tavoitteiseen ja jopa jatkavat panostamista puolustukseensa. Se ei vain Dumpille mene jakeluun, että kertaalleen alasajetun armeijan nostaminen ottaa aikansa. Pitäisi silti nähdä, että muutosta parempaan on nyt tapahtumassa ja todennäköisesti seuraavaan presidentin kauden loppuessa 2029 ollaan huomattavasti paremmin varautuneita, kuin esim. juuri nyt.

Mutta eihän tällä ole Trumpille väliä, kun kanta on päätetty. FREE LOADERIT EI TEE MITÄÄÄÄÄ, KUPPAAAA VAA USAAAA!!!!!!!!!"
 

LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils




Siinä Joen dynamiittinen klousaus, lyijyputket mainittu

Ja tässä Trumpin vastaava






Siinä Joen dynamiittinen klousaus, lyijyputket mainittu

Ja tässä Trumpin vastaava




Ei kummankaan jutuissa ole rehellisesti sanottuna päätä, eikä häntää.

Koska ei tämä vapaan maailman johtajan valinta ole niin vakavaa, niin totean kaksi keskeistä havaintoa tai oletusta Bidenin esiintymisestä. Jos joku muistaa edesmenneen Leslie Nielsenin ja hänen legendaariset roolihahmot, niin nyt ollaan aika lähellä sitä, paljon samoja elementtejä. Kyllä tuosta saadaan paljon matskua SNL-showhon ja vastaaviin tulevaisuudessa. Toiseksi, kuten em. elokuvissa, myös tosielämässä on vaikea kuvitella, ettei Bidenin kampanjapäällikkö ja tiimi hukuta kasvojaan käsiin ja pyörittele päätään lavan takana loppupuheen aikana.

Ja ikä tekee meille kaikille nuo samat asiat aikanaan, mutta Biden on tuossa tilanteessa ja asemassa vapaaehtoisesti. Ymmärrän dilemman hänen kannalta, vastuuntuntoista on estää Trumpia nousemasta Valkoiseen Taloon, mutta yhtä lailla vastuunkantoa on astua sivuun oikeana aikana.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Yhä edelleen, kysymyksessä on vaalit ja niiden voittaminen. Vain se on tärkeää. Näiden tavoitteiden edessä olisi demokraattien johdon pitänyt kyetä perustelemaan Bidenille, miksi hän ei voi jatkaa presidenttinä. Sama on vieläkin mahdollista, mutta jos presidentti jääräpäisesti ei suostu kuuntelemaan ketään, tilanne on silloin lähes toivoton.

Bidenin syytähän tämä nykyinen tilanne on.
No siis tuskin tuosta kauheasti vallitsee epäselvyyttä, mutta istuvaa presidenttiä on tosiaan käytännössä mahdotonta syrjäyttää. Muistan että laajalti aikoinaan ajateltiin, että Biden olisi yhden kauden presidentti, joka vapaaehtoisesti jäisi pyrkimättä toiselle kaudelle. Taisin itsekin näin otaksua. Näin ei sitten käynyt koko maailman vahingoksi. Mitä sitten tulee tuohon "oikeusjutuilla haastamiseen" niin kysymys on siitä, että onko USA oikeusvaltio vai ei - jos lakeja rikotaan räikeästi niin pitääkö ne jättää syyttämättä? Toki olemme nyt siinä tilanteessa, että about 35-40 prosenttia äänestäjistä on täysin empirian ja logiikan, rationaalisuuden ulkopuolella eli siinä suhteessa on tosiaan avoin kysymys, että onko USA oikeusvaltio vai ei.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin kun katselee jälkikäteen tuota debattia, niin onhan tuo pirun surullista menoa.
Biden kävelee jo alkuun väsyneen näköisenä lavalle ja koko olemus on sellainen, että joko nukahtaa tai tuijottelee suu auki tyhjyyteen.
Samaan aikaan Trump on tuttu Trump. Valehtelee tietysti menemään minkä kerkeää, mutta puhuu sentään selvästi ja sata kertaa skarpimmin kuin Biden.
Näistä kahdesta Trump on yksinkertaisesti vakuuttavamman oloinen, vaikka sisältö paskaa olisikin.

Uskomatonta miten Demokraatit ampuu itseään jalkaan tällä Bidenilla etenemisellä. Saavat kyllä syyttää täysin itseään, jos ja kun häviävät vaalit.
Aivan helvetin surullista, että tässä on maailman suurimman mahdin tarjonta presidenttiehdokkaiksi ja vielä surullisempaa se, että jos muutosta ei tule, niin saadaan Trump uudestaan valtaan.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Näistä on paha sanoa. Kyllähän Trumpin sanoista silti pystyi suoraan ja epäsuoraan päättelemään, ettei hän ole vieläkään tyytyväinen NATO-liittolaisten touhuihin.
No siis Natoa tuskin tulee koskaan rakastamaan mutta kysymys olikin suorasta diilistä Suomen kanssa, meidät voi hyväksyä, siinä missä Ranskaa ja Saksaa ei.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei kummankaan jutuissa ole rehellisesti sanottuna päätä, eikä häntää.

Koska ei tämä vapaan maailman johtajan valinta ole niin vakavaa, niin totean kaksi keskeistä havaintoa tai oletusta Bidenin esiintymisestä. Jos joku muistaa edesmenneen Leslie Nielsenin ja hänen legendaariset roolihahmot, niin nyt ollaan aika lähellä sitä, paljon samoja elementtejä. Kyllä tuosta saadaan paljon matskua SNL-showhon ja vastaaviin tulevaisuudessa. Toiseksi, kuten em. elokuvissa, myös tosielämässä on vaikea kuvitella, ettei Bidenin kampanjapäällikkö ja tiimi hukuta kasvojaan käsiin ja pyörittele päätään lavan takana loppupuheen aikana.

Jutut on mitä on, mutta tapa puhua ja energia ovat eri planeetalta. CNNllä Ex Obama startegi sanoi, että kuulosti kuin ehdokkailla olisi ollut 30 vuoden ikäero.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jos Biden päätetään vaihtaa
Tämä koko keskustelu on aika utopistista, kun puhutaan että vaihdetaan tuosta vaan tai että demokraattien "olisi pitänyt tajuta". Presidentti on siellä mahtava instituutio ja Biden on ollut äänestäjiensä piirissä kohtuullisen suosittu sekä omaa asemansa perusteella mahtavan kampanja- ja rahankeruukoneiston. Ei missään vaiheessa ole ollut mikään ilmoitusjuttu ehdokkaan vaihtaminen, täysin päinvastoin. Amerikkalaiset suurpuolueet ovat kansallisella tasollaan ihan erilaisia kuin eurooppalaiset - pitkälti ne ovat kampanjakoneistoja, jotka polkaisevat täyteen käyntiin vasta presidentinvaaleissa oman ehdokkaansa tiukassa johdossa.

Jos Biden ei halua väistyä, hänen pakottamisensa olisi valtava epävarma taistelu, todennäköisesti täysin mahdoton - hänen pitäisi itse ymmärtää tilanne ja vetää johtopäätökset. Terveydentila ja sen huonontuminen olisi täysin ymmärrettävä syy. Mutta huippupoliitikkojen giganttiset egot ja heitä ympäröivät imartelupiirit...
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jutut on mitä on, mutta tapa puhua ja energia ovat eri planeetalta.
Niin, energinen Hitler ja uupunut Hindenburg ja mitä näitä on historiassa ollut. On tosi vahingollista että se mittaamattomasti vaarallisempi poliitikko on energinen ja uskottava ja se reaalisesti valtavasti parempi vaihtoehto väsynyt ja epäuskottava. Koska ihmiset ovat siis keskimäärin huomattavan typeriä ja huomattavan atavistisia, apinamaisia.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuossa ruudussa kun molempia näytetään ja Trump aloittaa omat ränttinsä, niin tuo on juuri niin kiusallisen näköistä, kuin sopi odottaakin.

Trump on edelleen se sama vanha Trump. Biden taas näyttää juuri siltä, miltä yli 80-vuotiaat vanhukset yleensä tuppaavat näyttämään. Siis sellaiset vanhainkodissa asuvat.

Biden näyttää siltä, että oikea suunta tuosta olisi lähteä palvelija Mary-Annin kanssa saatettuna kävelylle puutarhaan ja sen jälkeen päivänokosille. Tragikoomista että tuossa on demokraattien presidenttiehdokas maailman mahtavimman valtion päämieheksi.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Niin energinen Hitler ja uupunut Hindenburg ja mitä näitä on historiassa ollut. On tosi vahingollista että se mittaamattomasti vaarallisempi poliitikko on energinen ja uskottava ja se reaalisesti valtavasti parempi vaihtoehto väsynyt ja epäuskottava. Koska ihmiset ovat siis keskimäärin huomattavan typeriä ja huomattavan atavistisia, apinamaisia.

Näinhän se on, mutta tästä tulee erityisen myrkyllistä kun peli on 50-50 ja viidennes epävarmoja ketä äänestävät. Hallitulla siirrolla uudelle kasvolle tämän olisi pitänyt olla ns varma nakki dem puolelle, nyt rakentavat siitä kaikkea muuta
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Niin energinen Hitler ja uupunut Hindenburg ja mitä näitä on historiassa ollut. On tosi vahingollista että se mittaamattomasti vaarallisempi poliitikko on energinen ja uskottava ja se reaalisesti valtavasti parempi vaihtoehto väsynyt ja epäuskottava. Koska ihmiset ovat siis keskimäärin huomattavan typeriä ja huomattavan atavistisia, apinamaisia.
Tämä. Itse valitsisin noista Bidenin sata kertaa sadasta, ja ihan sama jaksaako kautta loppuun, tuo olisi joka tapauksessa parempi vaihtoehto.

Mutta eipä tässä taida mikään enää auttaa, en oikein usko Bidenin noilla otteilla saavan kannatusta kääntymään ylöspäin, ja trumpin valinta alkaa näyttää hyvin todennäköiseltä. Oikeastaan ainoa toivo olisi tämä vastustusäänestys, mutta jotenkin siitäkin nyt puhti pois, kun Trump ei ole ollut presidenttinä sekoilemassa. Lyhyt on muisti ihmisillä.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Tämä koko keskustelu on aika utopistista, kun puhutaan että vaihdetaan tuosta vaan tai että demokraattien "olisi pitänyt tajuta". Presidentti on siellä mahtava instituutio ja Biden on ollut äänestäjiensä piirissä kohtuullisen suosittu sekä omaa mahtavan kampanja- ja rahankeruukoneiston asemansa perusteella. Ei missään vaiheessa ole ollut mikään ilmoitusjuttu ehdokkaan vaihtaminen, täysin päinvastoin. Amerikkalaiset suurpuolueet ovat kansallisella tasollaan ihan erilaisia kuin eurooppalaiset - pitkälti ne ovat kampanjakoneistoja, jotka polkaisevat täyteen käyntiin presidentinvaaleissa oman ehdokkaansa tiukassa johdossa.

Jos Biden ei halua väistyä, hänen pakottamisensa olisi valtava epävarma taistelu, todennäköisesti täysin mahdoton - hänen pitäisi itse ymmärtää tilanne ja vetää johtopäätökset. Terveydentila ja sen huonontuminen olisi täysin ymmärrettävä syy. Mutta huippupoliitikkojen giganttiset egot ja heitä ympäröivät imartelupiirit...
Siksi tässä ollaankin nyt vedenjakajalla. Twitterin puolella oli keskustelua, että Demujen johto harkitsi vakavasti, miten tästä mennään eteenpäin. Todellakin, jos istuva pressa ei halua väistyä, on sitä paha pakottaakaan, mutta jos Demut puolueena päättävät, että parempi olisi, niin varmasti tulevat sitten yrittämään Bidenin suostuttelua syrjään astumisesta. Se nyt olisi melkein pahin katastrofi kaikista, että Demut selvästi osoittaisivat, että Biden vaihtoon, mutta Biden vetoaakin, että voitti esivaalit ja sillä sipuli ja haistattaa puolueelle pitkät.

Ehkä Bidenillä oli sitä huhuttua flunssaa, ehkä käynnistymisvaikeuksia. Tai ehkä hän ei vain enää kykene tähän hommaan. On kyllä aika veemäinen paikka Demujen puoluetoimistolla, Biden parhaimmillaan olisi edelleenkin kyvykäs Trumpin lyömiseen, mutta ne hetket ovat yhä harvemmassa ja toisaalta isoja riskejä sisältyy myös ehdokkaan pikaiseen vaihtamiseen, osoittaa, että homma ei tosiaankaan ole hanskassa. Ja jos vaihtoon päädyttäisiin ja ylipäänsä Biden suostuisi, olisi aikas pirunmoinen kiire, puoluekokous elokuun puolivälin jälkeen. Varmaan pitäisi vähän niille kannattajille/äänestäjille varata aikaa uuteen kandidaattiin totuttautumiseen, sen sijaan, että päivää paria ennen ilmoitetaan, että "Joe-setä jätti leikin kesken, exit-pollin sijaan entry-poll kokoukseen saapuville, kuka tilalle?"

Kimurantiksi menee, mutta toivotaan parasta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jos tai valitettavasti kun Trump valitaan uudelleen presidentiksi, niin on "jännä" nähdä, että kuinka nopeasti demokratiaa aletaan maassa romuttamaan, ja miten se tapahtuu.

En yllättyisi yhtään, jos 2028 ovat jo siinä pisteessä, että nykyisenkaltaista tapaa valita presidenttiä ei ole enää olemassa.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Gavin Newsomilla ihan hyvää damage controlia MSNBC:llä. Toki tavoittaako muita kuin oman basen.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Jos tai valitettavasti kun Trump valitaan uudelleen presidentiksi, niin on "jännä" nähdä, että kuinka nopeasti demokratiaa aletaan maassa romuttamaan, ja miten se tapahtuu.

En yllättyisi yhtään, jos 2028 ovat jo siinä pisteessä, että nykyisenkaltaista tapaa valita presidenttiä ei ole enää olemassa.
Yhdysvallat on liittovaltio niin onkohan osavalloilla tässä oma sanansa sanottavana? En tosin tunne heidän lakejaan tarpeeksi hyvin, mutta luulis että pressamuutokset pitäis ajaa paikallisten parlamenttien läpi. Sit pitäis olla kans enemmistö senaatissa ja edustajahuoneessa? Tietäiskö joku näistä?
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Ehkäpä yksi syy tämän ensimmäisen debaatin aikaiselle ajankohdalle oli juuri tämä - demokraatit halusivat hieman ylimääräistä aikaa tehdä liikkeitä mikäli pahin käy toteen. Olen edelleen sitä mieltä, että ehdokkaan vaihdon suhteen ollaan auttamatta myöhässä, enää ei kukaan "tuntematon" ehdi keräämään ympärilleen Obama-efektiä. Mutta onko silti pakko yrittää? Paha kysymys.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös