Mainos

Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

  • 3 628 042
  • 23 548

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Ilmeisesti kohta siellä rupee Trumpin muksut saamaan samanlaisia syytteitä kuin Weisselberg. Mary Trump ennustaa että on todenäköisempää että Trumpin omat muksut on valmiimpia pelastamaan oman nahkansa kuin Weisselberg.

Riippunee täysin siitä, kuinka vakavia seurauksia ( =isoa kakkua) on tulossa. Kuten klipissä Mary Trumpkin sanoo, perheen suhteet ovat täysin "transactional" eikä mitään oikeaa lojaalisuutta ole mihinkään suuntaan. Isä-Donia vastaan kääntyminen kuitenkin aiheuttaa satavarmasti perinnöttömäksi tekemisen ja sehän Donaldin suurin vipu on vääntää. Vaikeaa kuitenkaan uskoa, että kukaan noista tulee mitään oikeasti vakavia seurauksia —saati vankilaa— näkemään. Vaikka koko setup muistuttaa eniten perhettä lähinnä siinä rikollisessa merkityksessä.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei pitäisi tulla yllätyksenä. Tosin jonkin verran täälläkin siitä vääntöä oli, onko vallankaappausyritys meneillään vai ei.

Julkisuuteen tulleet tiedot on tietysti vain jäävuoren huippu. Siellä on vaalien jälkeen Trumpin puhelin käynyt kuumana, kun on juonittu miten kuuden osavaltion vaalitulos voitaisiin hylätä tai kääntää Trumpin voitoksi.

Ja vaikka kaappaus epäonnistui, niin ei vaara demokratialle ole väistynyt. Republikaanipuolue on tiukasti Trumpin taskussa, ja puolueen on vallannut asenne jossa demokraattiset vaalit nähdään pelkkänä kiusana, joka pitää saada hoidettua pois tieltä, jotta Trump (tai hänen jälkeensä mahdollisesti joku muu vallanahne kovan linjan republikaani) voisi pysyä vallassa elämänsä loppuun asti. Ja keskittää yhä isomman osan vallasta itselleen.
 
Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks

Syyskuun 11. iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Presidentit Bush, Obama ja Biden vierailevat kukin eri muistoalueilla. Donnie ja Junior viettää illan nyrkkeilymatsin kommentaattoreina. Donnie myös uhosi tyrmätä Bidenin sekunneissa jos heidän välillään olisi matsi.
 
Maastomasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitenkäs muuten ne oikeusprosessit Trumpia vastaan etenee? Useammalla eri tasolla piti olla tutkintaa, mutta ei ole kauheasti viime aikoina kuulunut mitään.

Kyllähän tuo republikaanipuolueen muutos on on surullista katsottavaa. Kuitenkin miettii, että joku John McCain oli ehdokkaana Obamaa vastaan. Siinä oli kuitenkin kunnian mies ja ei mikään vastakkainasettelua korostava tyyppi. Sama toki pätee melkeinpä keneen vaan kun Trumpiin vertaa.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikäli Trump olisi hyökännyt ydinasein Kiinaa vastaan niin mikä olisi ollut se ''laillinen'' peruste?

- Covidin levittäminen USAan (koronalepakoiden tutkimista USA on Kiinassa rahoittanut)
- Tyytymättömyys Mike Pencen tukeen vaali asioissa
- Tyytymättömyys Melanian pärstäkertoimeen
 
Mitenkäs muuten ne oikeusprosessit Trumpia vastaan etenee? Useammalla eri tasolla piti olla tutkintaa, mutta ei ole kauheasti viime aikoina kuulunut mitään.

Kai siellä edetään. Jokainen niistä omaan tahtiinsa. Kun muutenkaan ei etene kauhean nopeasti usein oikeusjutut, niin vielä vähemmän, kun joka asiasta valitetaan ja on kuitenkin melko isot asiat monissa näistä kyseessä. Aina välillä jotain tietoa tihkuu uusista kuulemisista tai todisteista.
 
Morgoth

Jäsen
Mikäli Trump olisi hyökännyt ydinasein Kiinaa vastaan niin mikä olisi ollut se ''laillinen'' peruste?

Ennaltaehkäisevä isku ennen kuin Kiina iskee? Todisteet voisivat olla samaa tasoa kuin millä Irakiin mentiin 2003 Bushin kaudella.

Yleisesti ottaen onhan tuo ydinaseiden käyttö aika mielenkiintoista tai miten paljon niiden käytössä valtaa voi olla yhdellä ihmisellä USAssakin. Ko. tapauksessa tietysti pakko antaa tunnustus Mark Milleylle tai sehän vielä puuttuisi että asevoimien johdossa olisi jotain Trumpin kaltaisia totaalisia ääliöitä.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Toisaalta huojentavaa ja sinällään mielenkiintoista että puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja valmistautuu itse ja valmistelee armeijaa olemaan tottelematta Yhdysvaltain Presidentin käskyjä.
 
Mitään oikeaa mandaattiahan tähän ei ole hänellä. Hän ei kuulu komentoketjuun. Taitaa kuitenkin mennä pienemmän pahan toimena niin, ettei siitä mitään ongelmaa taida tulla. Olikos 70-luvulla Nixonin kanssa jotain vastaavaa. Silloin ehkä puolustusministeri?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
USA:n armeija vannoo uskollisuutta perustuslaille, ei pressalle. Olisiko ddt pystynyt antamaan laillisen käskyn aloittaa ydinsota?
 
Morgoth

Jäsen
USA:n armeija vannoo uskollisuutta perustuslaille, ei pressalle. Olisiko ddt pystynyt antamaan laillisen käskyn aloittaa ydinsota?

Toisaalta George Washingtonilla ja hänen kavereillaan ei ollut aavistustakaan ydinaseista, joten ne raapustukset eivät ole ehkä kauhean hyvä pohja ydinaseilla operointiin, joten tiedä mitä se uskollisuuden vannominenkin lopulta tarkoittaa tässä yhteydessä. Yleensäkin jenkit voisit suhtautua hieman maallisemmin näihin founding fathersien kirjoituksiin tai ainakin niitä voisi yrittää päivittää nykypäivään. Nythän tuo on vähän sellaista samanlaista sekoilua osittain kun kristittyjen usko kirjoituksiinsa ja odottaa Jeesusta 2000 vuotta. Toisaalta kas kummaa, pahimmat sekoilivat juuri tuolla ovat jotain uskiksia.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Syyskuun 11. iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Presidentit Bush, Obama ja Biden vierailevat kukin eri muistoalueilla. Donnie ja Junior viettää illan nyrkkeilymatsin kommentaattoreina. Donnie myös uhosi tyrmätä Bidenin sekunneissa jos heidän välillään olisi matsi.

Minusta Obama voisi vastata tuohon huutoon ja käydä mättämässä Trumpin kanveisiin sekunneissa. Toisaalta en nyt täysin sulje pois mahdollisuutta, että jopa Biden tuon matsin veisi Trumpia vastaan.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
joten tiedä mitä se uskollisuuden vannominenkin lopulta tarkoittaa tässä yhteydessä.
Pointti on, että pressan käsky ei vapauta vastuusta, jos lakikirjasta löytyy pykälät. USA:n pressa ei ole diktaattorin valtaoikeuksilla varustettu ja kenraalien pitää tätäkin puolta ottaa huomioon.

Toki samaa mieltä jenkkien perustuslaki-intoilusta. Se kun on valuvikainen.
 
Morgoth

Jäsen
Pointti on, että pressan käsky ei vapauta vastuusta, jos lakikirjasta löytyy pykälät. USA:n pressa ei ole diktaattorin valtaoikeuksilla varustettu ja kenraalien pitää tätäkin puolta ottaa huomioon.

Valitettavasti todellisuus ei ole läheskään tuollainen vaan USAn lainsäädäntö on surkea tämän osalta. USAn presidentillä on täysi valta tehdä mitä tahansa ydinaseilla (jopa määrätä ensi-isku) eikä siihen millään taholla ole mitään sanomista tai mahdollisuutta estää muuten kuin yksinkertaisesti olla tottelematta presidenttiä. Yleisesti ottaen kestämätön hallintomalli, että alaiset alkavat mielivaltaisesti harkitsemaan mitä käskyä nuodatetaan ja mitä ei. Malli pressan kaikkivaltiudesta ydinaseiden suhteen on varmaan toimiva mikäli USA joutuu ydinhyökkäyksen kohteeksi, mutta ensi-iskun ei pitäisi olla vain yhden ihmisen harkinnan varassa vaan pitäisihän siihen saada mukaan varapresidenti/kongressin puheenjohtaja/korkein oikeus tai jonkinlainen muu kombo. Ei USA myöskään ole mikään banaanivaltio, jossa kenraalit määrävät mitä milloinkin tapahtuu vaan pitäisihän sen päätöksen olla aina poliittisen johdon.

(Tämä pohdinta siis yleisesti eikä niinkään Trumpin tapauksessa, jossa toki toimittiin moraalisesti oikein kenraalin taholta, vaikka kenties teknisesti väärin. Lisäksi joo, USA on lähinnä banaanivaltio)

The President and Nuclear Weapons: Authorities, Limits, and Process (NTI paper)
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mitään oikeaa mandaattiahan tähän ei ole hänellä. Hän ei kuulu komentoketjuun. Taitaa kuitenkin mennä pienemmän pahan toimena niin, ettei siitä mitään ongelmaa taida tulla. Olikos 70-luvulla Nixonin kanssa jotain vastaavaa. Silloin ehkä puolustusministeri?
Kissinger kuulemma soitteli kenraaleille ja sanoi että jos Nixon käskee käyttämään ydinaseita tai hyökkäämään jonnekin viskipäissään niin ei tulisi totella.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Vielä tämän vuoden puoella se alkaa, nimittäin The Longest Campaign In History - Lets Take America Back Again.

Että turvavyöt kiinni, kyllä kontenttia kohta tulee
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Vielä tämän vuoden puoella se alkaa, nimittäin The Longest Campaign In History - Lets Take America Back Again.

Että turvavyöt kiinni, kyllä kontenttia kohta tulee

Pienellä kauhulla kyllä odotan, miten paljon maata saadaan vielä kaoottisempaan tilaan. En usko enää Trumpin mahdollisuuksiin voittaa, koska uusia äänestäjiä ei oikein tule mistään. Jokerikorttina on tietysti se, kuka on Demokraattien ehdokas, mutta näkisin että edelleen äänestetään enemmänkin Oranssia vastaan kuin minkään kirkasotsan puolesta. Tokihan Don julistaa vaalit kusetukseksi vuosia ennen tapahtumaa, kuten tapaan kuuluu.

Joku fiksumpi voisi tehdä karkeita back of the envelope -laskelmia, kuinka paljon koronakuolemat voivat vaikuttaa äänestävän kansan määrään. Kuolemat kun painottuvat ilmiselvistä syistä Rebujen puolelle (ja punaisiin osavaltioihin) ja niitä ehtii vielä kolme vuotta kasaantua lisää. Monessa countyssä ja jopa osavaltiossa marginaalit olivat kuitenkin äänimäärässä aika pieniä. Vastapuolella ovat tietysti äänestysrajoitukset punaisissa osavaltioissa, joiden vaikutuksen määrää on varmaan mahdotonta arvioida.

Trump ei luovuta viime vuoden vaalejakaan.

Jos DJT olisi The Black Knight Monty Python's The Holy Grailissa, se ei myöntäisi edes flesh woundia lopuksi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joku fiksumpi voisi tehdä karkeita back of the envelope -laskelmia, kuinka paljon koronakuolemat voivat vaikuttaa äänestävän kansan määrään. Kuolemat kun painottuvat ilmiselvistä syistä Rebujen puolelle (ja punaisiin osavaltioihin) ja niitä ehtii vielä kolme vuotta kasaantua lisää. Monessa countyssä ja jopa osavaltiossa marginaalit olivat kuitenkin äänimäärässä aika pieniä. Vastapuolella ovat tietysti äänestysrajoitukset punaisissa osavaltioissa, joiden vaikutuksen määrää on varmaan mahdotonta arvioida.

Saattaa olla päinvastoin, eli demokraattien äänestäjäkunta harventunut enemmän, koska kuolleisuus on korkeampi mustien kuin valkoisten keskuudessa. Punaiset osavaltiot on tosin kärsinyt enemmän kuin siniset, mutta tuohan ei vaikuta äänestystulokseen. Vain niillä sinipunaisilla vaa"ankieliosavaltioilla on merkitystä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Pienellä kauhulla kyllä odotan, miten paljon maata saadaan vielä kaoottisempaan tilaan. En usko enää Trumpin mahdollisuuksiin voittaa, koska uusia äänestäjiä ei oikein tule mistään. Jokerikorttina on tietysti se, kuka on Demokraattien ehdokas, mutta näkisin että edelleen äänestetään enemmänkin Oranssia vastaan kuin minkään kirkasotsan puolesta. Tokihan Don julistaa vaalit kusetukseksi vuosia ennen tapahtumaa, kuten tapaan kuuluu.
Olen aika varma, että Trump ei lähde enää ehdolle. Kuten olemme kaikki nähneet, Donald on huono häviäjä. Hän on itsekin myöntänyt/kehunut olevansa bad loser. Siinä vaiheessa kun vaaleissa menestyminen alkaa myös Trumpin omasta mielestä näyttää epätodennäköiseltä, on looginen ratkaisu jättäytyä syrjään, koska "on saanut varman tiedon että demarit tulevat joka tapauksessa varastamaan nämäkin vaalit". Sen jälkeen Donald voi jatkaa samaa ulinaa niin pitkään kuin kuuntelijoita löytyy, eli koko lopun ikänsä.

Saa ottaa talteen.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Trump on sanonut olevansa huono häviäjä muttei koskaan myönnä hävinneensä. Edelliset vaalit ryöstettiin miehen mukaan huijaamalla ja samat ryöstäjät ovat syyllisiä jos ensi vaaleissa tulee tappio. Minä uskon että Trump lähtee yrittämään ja taas saadaan sirkus.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Saattaa olla päinvastoin, eli demokraattien äänestäjäkunta harventunut enemmän, koska kuolleisuus on korkeampi mustien kuin valkoisten keskuudessa. Punaiset osavaltiot on tosin kärsinyt enemmän kuin siniset, mutta tuohan ei vaikuta äänestystulokseen. Vain niillä sinipunaisilla vaa"ankieliosavaltioilla on merkitystä.

Olihan tästä tehty tutkimustakin, kun vähän kaiveli. Tutkimus on toukokuulta, eli ennen kuin delta-variantti ryöppysi maassa kaikkien muiden varianttien ohi - ja tilalle. Nyt ei jaksa lukea läpi, mutta ensisilmäyksellä näyttäisi tosiaan ettei death rateissa ole merkittävää eroa puoluekantojen välillä. Mielenkiintoista nähdä kyllä mihin suuntaan tämä kehittyy, kun rokotuskattavuus kasvaa ja ne ehdottomat änkyrät ovat painokkaasti punaista äänestäviä.

Sikäli paradoksaalista, että Trump itse on pariinkin kertaan kertonut ottaneensa rokotteet ja suositellut niitä kaikille kannattajilleen, mutta kun se hardcore äänestäjäkanta on Qanon-tyyppistä porukkaa, edes Messias ei monella päätä käännä. Älyttömin käänne tuli viime viikolla kun Breitbart syytti mm. Faucia, Kimmeliä ja Howard Sterniä tarkoituksellisesta vastustajan manipuloinnista jonka tavoitteena on, etteivät he ottaisi rokotteita ja kuolisivat pois. Koska sanovat, että "vitun idiootit, ottakaa se rokote."

Ollaanko nyt jo post-post-truth maailmassa? 10 vuotta sitten tuo olisi ollut The Onionille liian naurettava juttu julkaistavaksi.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Minä taas olen 99% varma, että Trump asettuu ehdolle. Samalla hengenvedolla toivon, ettei DNC:n strategiahuoneessa olla tuudittauduttu varmaan voittoon tässä skenaariossa.

Kerrataan nyt vielä - paljon riippuu DNC:n vastaehdokkaasta. Jos Biden jaksaa vielä yhden kampanjan pysyä pystyssä, voitto lienee aika varma. Mutta jos ehdokkaaksi valikoituu esim. varapresidentti Harris, kääntyy vaaka nähdäkseni niukasti Trumpin puolelle. Kuka sitten olisi Bidenin jälkeen oikea hevonen DNC:n näkökannalta? Tosi vaikea sanoa tässä vaiheessa.

Ensi vuoden välivaaleissa nähtäneen jo jonkunasteinen GOP:n vastapallo, jonka jälkeen Bidenin hallinto onkin aika pahasti rampautettu, kun senaatti (ja kenties jopa kongressi) on kääntynyt takaisin punaiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös