Ilmeisesti kohta siellä rupee Trumpin muksut saamaan samanlaisia syytteitä kuin Weisselberg. Mary Trump ennustaa että on todenäköisempää että Trumpin omat muksut on valmiimpia pelastamaan oman nahkansa kuin Weisselberg.
Riippunee täysin siitä, kuinka vakavia seurauksia ( =isoa kakkua) on tulossa. Kuten klipissä Mary Trumpkin sanoo, perheen suhteet ovat täysin "transactional" eikä mitään oikeaa lojaalisuutta ole mihinkään suuntaan. Isä-Donia vastaan kääntyminen kuitenkin aiheuttaa satavarmasti perinnöttömäksi tekemisen ja sehän Donaldin suurin vipu on vääntää. Vaikeaa kuitenkaan uskoa, että kukaan noista tulee mitään oikeasti vakavia seurauksia —saati vankilaa— näkemään. Vaikka koko setup muistuttaa eniten perhettä lähinnä siinä rikollisessa merkityksessä.