Ongelma taitaa olla syvemmällä jo. Totuus on epäolennaista. Kaduntallaaja-rebuissa tuntuu olevan räjähdysmäisesti kasvanut porukka, joka ei enää luota yhteiskuntansa valtarakenteisiin ja prosesseihin ollenkaan. Mielipiteet on lyöty lukkoon ja kaiken vastapuolelta voi presidentin tapaan sivuuttaa huutamalla fake news, deep state, witch hunt ja salaliitto. Demokraatteja ei nähdä enää ensisijaisesti amerikkalaisina, vaan ideologisina vastustajina, jotka häikäilemättä tekevät kaikkensa kaapatakseen vallan lailliselta presidentiltä.
Ollaan todella siirrytty totuuden jälkeiseen aikaan. Faktoja enemmän merkitsee puolue- ja presidentin linjan pitäminen. Erittäin otollista maaperää diktatuuri-mentaliteetin leviämiseen.
Tämäntyyppisiä asioita on poliittinen historia täynnä: kertomuksia siitä, miten irrationaalisesti ihmiset suhtautuvat johtajiinsa. Stalin on jatkuvasti lemppari ja suuri johtaja, riippumatta siitä kansanmurhaan liittyvästä informaatiosta, joka on edelleen periaatteessa kaikkien saatavissa. Venäjällä suuren johtajan kaipuu näyttää olevan voimissaan, monessa muussa maassa menneet autoritääriset johtajat saavat ainakin pienen kansanosan ihailun. Hitleriä ei ihailla, mutta ilkeämielinen voisi lisätä, että se johtuu sodan häviämisestä.
Yhdysvalloissa on aika vahvat demokraattiset perinteet ja siksi ketään johtajaa ei ihannoida rajattomasti. Presidenteillä on selvät lakiin kirjoitetut rajat toiminnalleen. Trump pyrkii jatkuvasti haastamaan ja siirtämään näitä rajoja, onneksi kuitenkin edustajainhuone on demokraattien käsissä, joten hänen toimensa saavat aikaan vastareaktioita.
Trump näyttää saavuttaneen vastakaikua antidemokraattisine toimineen, pyrkimyksineen korostaa omaa valtaansa, henkilökohtaista mahtiaan monin toimin, vaikkapa nyt sotilasparaatin järjestämisellä itsenäisyyspäivänä. Jossakin kansanosassa elää vahvan johtajan kaipuu, halu saada johtajalta yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin ongelmiin, jonkinlainen halu kumartaa personaallista valtaa. Ikäänkuin Trumpissa konkretisoituisi perustajaisien viisaus tai jotakin yhtä kreisiä. Monet amerikkalaiset uskovat Luvatun Maan-myyttiin, joten ehkä ihmiset näkevät hänessä jonkinlaisen mooseshahmon.
On arvoitus, miksi ihmiset, jotka saisivat ajatella vapaasti, eivät sitä halua tehdä. He ovat nähtävästi liian heikkoja ajattelemaan itse. Mieluimmin kuunnellaan sellaisia kanavia, joissa omat uskomukset saavat vahvistuksen. Vastakkaista informaatiota ei kuunnella ja eikä edes omia silmiä uskota. Trumpin esiintymiset ovat välillä sitä tasoa, että epäilysten pitäisi väkisinkin herätä.
Trumpin toteemiluonne täytyy mainita. Trump on nyt vain sellainen paalu, johon ihmiset kiinnittävät toiveensa ja tarpeensa, jopa ihan maailmankatsomuksensa. Se, että emme ymmärrä tätä, ei ole kovin omituista: jokaisella maalla on historiassaan hahmoja, jotka eivät välttämättä lainkaan herätä vastakaikua toisen maan asukkaissa. Muistetaan nyt vaikkapa Kekkosta, joka toki oli paljon Trumpia fiksumpi, mutta yhtä kaikki kritiikittömän palvonnan kohde. Miksi? Meidän mielestämme selitys on looginen, mutta ymmärtävätkö esim. ruotsalaiset tämän selityksen.
On myös se näkökohta, että ihmisten on usein vaikea myöntää olevansa väärässä. Nähtävästi presidentin valinta on sellainen päätös, joka mieluimmin lukitaan kiinni, kävi miten kävi. En ole väärässä, maailma on väärässä syyttäessään Trumpia kaikesta.
Ja sitten suuremmassa kuviossa näyttäytyy identiteettipolitiikka, jossa totuus on oman yhteisön tavoitettavissa, mutta objektiivisen totuuden olemassaolo kiistetään. O.J. Simpsonin oikeudenkäynnissä vilautettiin rasismikorttia ja se meni hyvin lävitse mustien yhteisöissä. Nyt Bill Cosby pyrkii samaan. Trumpin korttina on jatkuvasti fake news, jolloin väitetään, että mediat esittävät Trumpin töräykset jotenkin puolueellisesti.
Vain oikeauskoisten yhteisö tietää totuuden ja on jatkuvasti taistelussa vääräuskoisten kanssa ja koska Trump kuuluu oikeauskoisiin, syytökset häntä vastaan ovat tekaistuja. Tieto on toisin sanoen riippuvaista tiedon lähteestä ja tuottajasta. Kaikille yhteistä tietoa on näköjään nykyään enää hyvin niukalti. Tietoon liittyy myös läheisyys, tieto on sitä todempaa, mitä lähempänä tavallista tallaajaa se on. Eli tieto on peräisin tutuilta ihmisiltä, läheisistä verkostoista ja ainakin samoin ajattelevilta.
Propaganda lujittaa tietysti uskollisuutta. Kun asiat esitetään tarpeeksi vinosta näkökulmasta, Trump näyttäytyy jonkinlaisena Capran elokuvien esitaistelijana, totuuden torvena, joka puhaltaa Washingtonin puhtaaksi korruptiosta. Se, että ajatus on absurdi, ei välttämättä estä sen esittämistä. Sodassa vääräuskoisia vastaan kaikki toimet ovat sallittuja.
