Äärihörhöjen ääniä ne menettää jonkin verran, mutta ovatko vielä halukkaita maksamaan vaadittua hintaa? ddt-henkilökultti on aika köykäistä kamaa poliittiseksi ohjelmaksi.
Tässä on mielestäni koko asian ydin. Trump veti vallanhimossaan ja kiukussaan niin överiksi, että kyllä tässä nyt monella silmät avautui lopullisesti. Voi tietenkin olla turha odottaa mitään julkisia katumuksia Trumpia äänestäjiltä, koska tällaiset asiat ovat kuitenkin aika henkilökohtaisia asioita ja monille tämä voi ihan aidosti olla ihan kriisin paikka. Ei edes välttämättä sen vuoksi, mitä Trump on ja edustaa, vaan siksi, ettei itse nähnyt sitä ajoissa. Ei, vaikka se ihan ääneen on miljoonia kertoja todettu ja puolet kansasta Trumpista varoitti jo hyvissä ajoin. Moni äänestäjä saattaa ihan oikeasti kokea menettäneensä kasvonsa ja se voi joskus olla muille ihmisille todella vaarallista. Me voimme täällä nauraa näille idioottiäänestäjille ja naurammekin, koska aihetta kyllä on, mutta tätä "inhimillistä" puolta ei ehkä kannata unohtaa.
Äärihörhöt tekivät Trumpille ja rebuille trumpit: käyttivät kumpaakin hyväkseen omaa asiaansa ajaakseen. Seuraava ääliö on varmasti jo niillä hakusessa ja on vain ajan kysymys, kun Trump lakkaa tuottamasta heille mitään lisäarvoa. Vain valta kiinnostaa ja jatkossa Trumpin valta on hyvin rajallista. Ketä sellainen kiinnostaa? Ei ketään sellaista, joka haluaa näkyvyttä ja valtaa sekä kylvää pelkoa. Politiikka tälle ääriainekselle ei aidosti ole mitenkään tärkeää, sillä hehän ovat myöntäneet olevansa valtaapitäviä vastaan.
Rebut haukkasivat ahneuksissaan ja puhtaasti typeryyttään niin ison kasan paskaa, että siellä ihan oikeasti moni pelkää henkensä edestä ja aiheesta. Ei olisi kannattanut. Mutta, väärillä valinnoilla on yleensä aina hintansa. Nyt se voi olla todella suuri. Kikkelis kokkelis...