Mun mielestä tässä pitää nyt erottaa kaksi asiaa: terrorismi ja trumpismi.
Suurin osa trumpisteista on hyväuskoisia idiootteja, jotka eivät kuitenkaan kovin suuriin lakien rikkomisiin sorru. Sitten on nämä terroristit, eli ääriryhmittymät, joille Trump on vain hyvä tekosyy riehua ja yrittää kahmia valtaa itselleen. Näitä tyyppejä voi olla joitakin tuhansia ympäri maata, muttei suinkaan miljoonia. Siellä on joitakin kymmeniä tai satoja röyhkeitä rikollisia ja loput taitaa olla sokeita lampaita, jotka seuraa johtajaansa. Pidän hyvin todennäköisenä, ettei näistä äärihahmoista kaikki ole oikeasti edes rekisteröity äänestäjä ja politiikka on heille täysin sivuseikka.
Niitä sen sijaan on miljoonia, jotka äänestävät ihan ketä tahansa republikaania, jopa Trumpia, vaikka eivät ihan kaikkia hänen juttujaan hyväksyisikään. Sitten on miljoonat Trump-uskovaiset, joille DT on Jeesuksen reinkarnaatio ja lopuksi on vielä ne, jotka äänestävät puhtaasti täysin itsekkäistä syistä. Näistä tulee se 70+ milj. Trumpin ääntä. Suurin osa näistäkin äänestäjistä ymmärtää kyllä oikeasti, miten demokratia toimii, vaikka sen myöntäminen julkisesti olisikin vaikeaa.
Trump on seuraus, ei syy. Trump vain sattui paikalle juuri oikeaan aikaan ja osasi puhutella näitä ihmisryhmiä, jotka ovat pitkään odottaneet, että joku huomaisi heidätkin. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kun Trump lopettaa olemasta heille itselleen hyödyllinen, nämä terroristit etsivät seuraavan "edustajan". Trump ei varmasti itsekään ole ihan täysin ymmärtänyt, miten vaarallisista ihmisistä puhutaan ja mitä siitä seuraa, että hinnalla millä hyvänsä ruokitaan omaa egoa. Toisaalta, muut ihmiset eivät ole koskaan kiinnostaneet Trumpia. Ei koskaan. Se nähdään nytkin.