CNN's Jim Scuitto presses GOP congressman on empty election fraud claims - CNN Video
Vähän rasittavaa päällehuutamista, mutta siitäkin huolimatta ehkä katsomisen arvoinen pätkä. Videolla kongressiedustaja Clay Higgins Louisianasta kertoilee sadoista todisteista koskien pressanvaaliäänestyksen vaalivilpistä.
Vaikuttaa siltä, että Higgins on oikeasti aivan tosissaan. Tämä tarkoittaa minulle sitä, että hän on jokseenkin harhainen tai elää jossain rinnakkaistodellisuudessa. ”Todisteet” on tutkittu ja olemattomiksi todettu. Lukuisia kertoja. Mutta silti vain huudetaan, että tämä on suuri huijaus. Miten kukaan oikeasti järjissään oleva äänestäjä voisi jatkossa antaa äänensä tällaiselle ihmiselle? Sen jotenkin ymmärrän, jos korruption vuoksi vielä tätä henkilöä äänestää, mutta eihän missään osavaltiossa nyt kymmeniätuhansia sellaisia ihmisiä ole, jotka tällaisesta tyypistä hyötyvät suoraan, jolloin joukossa on järjetön määrä ihan tavallisiakin ihmisiä. Olisikin mielenkiintoista tietää, ovatko nämä hullut jutut ihan uusi juttu vai onko viitteitä ollut jo aiemmin? Kaiken järjen mukaan valtaosa rebuista joutuisi jatkossa tosissaan taistelemaan jatkokaudesta, mutta järjellähän ei näissä asioissa ole paljonkaan tekemistä. Voisi kuvitella, että jatkossa äänestäjät kuitenkin selvittäisivät aiempaa enemmän, mikä ehdokas on miehiään/naisiaan, eikä vain mene muiden mukana tai äänestä sitä, jota on aina ennekin äänestänyt. Voisiko se olla se ”juttu”, mikä Trumpin ajasta jäisi käteen positiivisena asiana? Voisi varmaan, mutta tuskin rebuilla suuressa mittakaavassa toteutuu, sillä äänestäjäkunta ei varsinaisesti ole tunnettu edistyksellisyydestään ja omien aivojen käytöstä.
Käsittämättömään joukkopsykoosiin Trump on kyllä GOP:n saanut. Mielenkiintoista seurata, mitä tapahtuu seuraavaksi. Oikein todellista tosi-tv:tä. Vähän turhan suurilla panoksilla kylläkin.