Georgia olisi sillanpääasema, jos "uudelleenlaskenta" kääntäisi tuloksen se tarkoittaisi että muidenkin osavaltioiden tulokset voisivat olla vääriä. Jos ei Trump niin kyllä joku porukassa ymmärtää että pelkkä asioiden toistelu ilman konkretiaa ei lopulta pidä mukanaan koko äänestäjäkuntaa loputtomiin, mutta osavaltio missä vaalitulos olisikin kääntynyt tarkistuslaskennoissa olisi vahva näyttö siitä että vaaleissa olisi jotain mätää.
Marginaali oli pienin Georgiassa eli sikäli ehkä se oli ns. Low hanging fruit ja niin vahva rebu-base että Trumpin tiimi laski sen varaan että yhteistyökykyisiä kavereita löytyisi. Vaikea sitä olisi spinnata uskottavasti esim. Kaliforniaa.
Toivottavasti rebut oppii nyt Trumpista jotain. Ei valta ole niin arvokas, että sen takia kannattaa heittää demokratia romukoppaan. Trumpin ihannevaltio muistuttanee Venäjää.
Todennäköisesti rebut ottavat irtioton Trumpista tämän takia. Totta kai Trumpin taakse jää lauma ääri-idiootteja, mutta löytäähän kuka tahansa vertaisiaan huutamaan puolestaan.Trump onnistui sitten sössimään tämän jonka piti olla aivan varma voitto republikaaneille. Varmaan jopa hiljaa oleminen olisi riittänyt, republikaanit ovat aina jyränneet georgian uusintavaaleissa. Mutta Trumpin piti mennä möläyttelemään vaalivilpeistä ja jotkut hänen lakimiehensä jopa kehottivat boikotoimaan äänestystä.
Itse muuten uskon, ja ainakin kovasti haluan uskoa, että rebut ovat nyt Georgiassa menettäneet ääniä siksi, että puolueen demokratiaa uhkaava toiminta on monelle "tolkun rebublikaanille" mennyt nyt rajan yli. Nythän nostettu esiin vain tuota "hörhönäkökantaa", että ei kannata äänestää, koska SCAM!
Mutta tähän en silti millään usko. Vaikka kuinka olisi kyllästynyt republikaaneihin, niin silti kannattaisi "tolkun republikaanina" estää senaatin joutuminen demokraattien haltuun, jos ei niitä demokraattien ajamia uudistuksia halua. Mielestäni kyse on nimenomaa siitä että Trump-kannattajat ovat jättäytyneet äänestämästä. Vaikka yksittäistapauksia on tietenkin varmasti kaikenmoisia.Itse muuten uskon, ja ainakin kovasti haluan uskoa, että rebut ovat nyt Georgiassa menettäneet ääniä siksi, että puolueen demokratiaa uhkaava toiminta on monelle "tolkun rebublikaanille" mennyt nyt rajan yli. Nythän nostettu esiin vain tuota "hörhönäkökantaa", että ei kannata äänestää, koska SCAM!
Niin että jättää sitten äänestämättä, jotta senaatti menisi demoille?Mutta tähän en silti millään usko. Vaikka kuinka olisi kyllästynyt republikaaneihin, niin silti kannattaisi "tolkun republikaanina" estää senaatin joutuminen demokraattien haltuun, jos ei niitä demokraattien ajamia uudistuksia halua. Mielestäni kyse on nimenomaa siitä että Trump-kannattajat ovat jättäytyneet äänestämästä. Vaikka yksittäistapauksia on tietenkin varmasti kaikenmoisia.
Myös vastustajan kehnous vaikutti. Aivan uskomattomalta urpolta vaikuttaa tuo Loeffler. Sen oli ilmeisesti jokunen äänestämässä käynyt rebukin huomannut.Warnock näytti voittavan juuri ihan "voittamisella", olihan hän jo äänikuningas ekalla kierroksellakin ja pystyi kasvattamaan omaa saalistaan eli keräsi selvästi demarien äänet haaviin ja ehkä aktivoi myös uusia äänestäjiä.