Mainos

Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

  • 3 630 369
  • 23 566

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Onnistunut myös kähmimään "by the pussy" monia sellaisia naisia joihin Jatkoajan käyttäjillä ei olisi mahdollisuuksia, lisäksi tehnyt enemmän konkursseja kuin kukaan Jatkoajan käyttäjistä ja selvinnyt niistä käyttämällä härskimmin liittovaltiota hyväksi enemmän kuink kukaan Jatkoajan kirjoittajista.

Niinpä, ja pääsyt USA:n presidentiksi. Arvostan.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Muuten olisi ihan sama kuka Jenkeissä on pressana, kunhan ei Venäjä mielinen. No ei ole Trump näyttänyt vielä karvojaan ja mitä vain voi tapahtua, pelottaa silti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Studiossa Aalto-yliopiston rahoituksen professori Puttonen kertoo, että Trump ei voi laittaa paremmaksi, koska Amerikassahan on jo täystyöllisyys. Asiantuntemusta!
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Joku kysyy tosissaan muistaako kukaan schollia. Vähän sama kuin kysyisi muistatko kuka on Yhdysvaltojen edellinen presidentti.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistaako vanhemmat jatkoaikalaiset nimimerkin Scholl? Mitä hän olisi ajatellut jenkkien pressanvaaleista? Onko Trump ja hänen äänestäjänsä retalejengiä, jota hän halveksi? Eiku nehän ovat niitä republikaaneja. Vai..?
Ihan positiivinen suhtautuminen näytti olleen.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Raskasta katsottavaa tuo Ylen studio: juontaja esiintyy kuin jossakin maanisessa lastenohjelmassa ja kaikki ovat niin pettyneitä, niin pettyneitä.

Onneksi live-lähetystä virkaanastujaispäivän tapahtumista voi seurata vaikkapa Youtubesta.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Studiossa Aalto-yliopiston rahoituksen professori Puttonen kertoo, että Trump ei voi laittaa paremmaksi, koska Amerikassahan on jo täystyöllisyys. Asiantuntemusta!

Työttömiä 4,9%. Siitä vaan Trump, vedäpä länsimaassa pienemmäksi!
 
Fordél

Jäsen
Studiossa Aalto-yliopiston rahoituksen professori Puttonen kertoo, että Trump ei voi laittaa paremmaksi, koska Amerikassahan on jo täystyöllisyys. Asiantuntemusta!

Niin mikähän tuossa täystyöllisyys-kohdassa sitten on virheellistä?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Suhtaudutko asiaan suomalaisena vai amerikkalaisena? Ja mikä on "Obama-helvetti"?

Trump-helvetti on se, kun tummaihoinen oli kahdeksan vuotta Yhdysvaltojen presidentti. Eihän tuollaista ääliöimästä kommenttia voi muuksikaan tulkita. Kyllähän se varmasti muitakin vituttaa, kun joku neekeri pärjää elämässään paremmin kuin Turkuun jämähtänyt Suomi-juntti.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Onko Paavo Väyrynen kommentoinut Trumpia? En ole puolueen jäsen, ehkä hän suuntaa ajatusten tonavansa vain jäsenille.
 
K

kiwipilot

Trump-helvetti on se, kun tummaihoinen oli kahdeksan vuotta Yhdysvaltojen presidentti. Eihän tuollaista ääliöimästä kommenttia voi muuksikaan tulkita. Kyllähän se varmasti muitakin vituttaa, kun joku neekeri pärjää elämässään paremmin kuin Turkuun jämähtänyt Suomi-juntti.

Noinhan sen on oltava. Silmiin sattuu kun tuollainen paska lävähtää ruudulle luettavaksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin mikähän tuossa täystyöllisyys-kohdassa sitten on virheellistä?

1. Työllisyysasteen romahtaminen noin 64.5 prosentista alimmillaan noin 58.5. prosenttiin. Vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa työllisyysaste on noin 75 prosenttia. Kun ollaan työllisyysasteen osalta niin matalissa lukemissa kuin USA:ssa, työttömyysprosentin putoaminen esimerkiksi 6.5 prosentista 5.0 prosenttiin on vähemmän merkittävää. USA:ssa on rakenteellinen työllisyysongelma.

2. Bernie Sandersin mukaan USA:n keskiluokan kurjistuminen on jatkunut jo 40 vuotta. Keskiluokkaisten amerikkalaisperheiden reaalitulojen mediaani oli vuonna 2015 alhaisempi kuin vuonna 1999. USA:ssa keskiluokkaan määritellään 50 000–500 000 dollarin varallisuudella (määrittely Credit Suisse).

3. Samaisen Credit Suissen määrittelyn mukaan Yhdysvalloissa keskiluokkaan kuuluu 38 prosenttia aikuisväestöstä. Luku on teollisuusmaiden vertailussa alhainen. Vielä suurempi poikkeus Yhdysvallat on siinä mielessä, että sen keskiluokan osuus maan kokonaisvarallisuudesta on kaikkein alhaisin – vain 19.6 prosenttia. Esimerkiksi Suomessa CS:n mukaan keskiluokkaan kuuluu 45.6 prosenttia väestöstä. Tämä joukko omistaa 50.9 prosenttia Suomen kokonaisvarallisuudesta.

4. Rotuongelmat ja -riidat kärjistyivät vuosina 2004-2016. Sama kansanosa, joka vierasti mustaa miestä Valkoisessa talossa, kärsii myös pahoista taloudellisista vaikeuksista, työttömyydestä ja heroiiniepidemiasta amerikkalaisen professori Mary Berryn mukaan. Jotkut raivostuivat Obamaan, toiset rohkaistuivat hänen valinnastaan. Näin kahtiajako Berryn mukaan kärjistyi.

Olisi väärin syyttää vain Obamaa. Mutta vielä enemmän on väärin väittää, että Obaman kausi oli menestys ja hän loi työpaikkoja ja sai työttömyysprosentin alas. USA:n sisäpoliittinen tilanne on todellisuudessa vaikeutunut hänen kaudellaan.
 
Carlos

Jäsen
Trump-helvetti on se, kun tummaihoinen oli kahdeksan vuotta Yhdysvaltojen presidentti. Eihän tuollaista ääliöimästä kommenttia voi muuksikaan tulkita. Kyllähän se varmasti muitakin vituttaa, kun joku neekeri pärjää elämässään paremmin kuin Turkuun jämähtänyt Suomi-juntti.

Tyypillinen kukkahattukettupojan kommentti, rasismikortti vilahtaa heti vaikkei ollut edes mitään puhetta ihonväristä. Eli uusi paradigma siis on että ketään muuta paitsi valkoihoisia ei saa arvostella, koska rasismi. Vain ihonvärillä on merkitystä, ei teoilla, vaimitensenytmeni?
 
Fordél

Jäsen
1. Työllisyysasteen romahtaminen noin 64.5 prosentista alimmillaan noin 58.5. prosenttiin. Vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa työllisyysaste on noin 75 prosenttia. Kun ollaan työllisyysasteen osalta niin matalissa lukemissa kuin USA:ssa, työttömyysprosentin putoaminen esimerkiksi 6.5 prosentista 5.0 prosenttiin on vähemmän merkittävää. USA:ssa on rakenteellinen työllisyysongelma.

Niin, nyt joulukuussa 2016 työllisyysaste oli vajaat 63 %.

Ja kun USA:ssa on pidetty täystyllisyyden mittarina työttömyyden vajaata viittä prosenttia, oli Vesa Puttosen lausunto täysin asiantunteva vaikka USA:ssa onkin todettu olevan rakenteellinen työllisyysongelma.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ja kun USA:ssa on pidetty täystyllisyyden mittarina työttömyyden vajaata viittä prosenttia, oli Vesa Puttosen lausunto täysin asiantunteva vaikka USA:ssa onkin todettu olevan rakenteellinen työllisyysongelma.

Sorry, mutta Puttonen puhuu roskaa. Työllisyysaste on saatava eurooppalaiselle tasolle, muussa tapauksessa ei voida puhua kuin kortistojen putsauksesta. Iso määrä ihmisiä ei edes aktiivisesti hae työtä, koska sitä ei ole. He eivät siksi näy kuin työllisyysastetta käsittelevissä tilastoissa.

Vaikkapa tässä kohtuullinen kirjoitus. Sen takana on Roger Wessman.
 
Sorry, mutta jos jenkeissä täystyöllisyyden asteena pidetään vajaata viittä prossaa niin silloin jenkeissä vallitsee nyt täystyöllisyys eikä Puttonen puhu roskaa. Ja tämä ei poista sitä, etteikö ongelmiakin olisi, sitä ei kiistä varmasti Puttonenkaan, mutta faktisesti hänen väitteensä oli täysin oikein, väität muista asioista sitten mitä tahansa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Odotin vähän innostavampaa puhetta, mutta Trump tarjoili aika vaivaannuttavaa toistoa vaalikampanjasta. Ihme, etteivät studiossa tajunneet, että Trumpin sanat terrorismin vastaisista "liittoumista" viittasivat yhteistyöhön Venäjän kanssa. Muutenkin studiomiehitys oli vähän vääristynyt, oli puolueetonta sakkia, mutta ei Trumpin kannattajia ollenkaan. Lähetyksessä pääsivät toki myös ääneen Trumpin kannattajat niin USA:ssa kuin Suomessakin, eli ei tuo nyt mikään propagandalähetys ollut;) Ihan rakentavasti puhuivat Trumpin vastustajat tilanteesta Amerikan puolella. Huutonaurua mielenosoituksessa roskista pyöritelleille anarkisteille. Tuli itsenäisyyspäivän kuokkavieraat mieleen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sorry, mutta jos jenkeissä täystyöllisyyden asteena pidetään vajaata viittä prossaa niin silloin jenkeissä vallitsee nyt täystyöllisyys eikä Puttonen puhu roskaa. .

Höpsis. Ihan täyttä roskaa, koska ei missään ole jenkeissä määritelty, mitkä ovat kriteerit työllisyysasteen ja työttömyysprosentin välillä. Puttosen teeseillä työllisyysaste voisi olla vaikka 1 prosentti, mutta jos se 1 prosentti kävisi töissä 96 prosenttisesti, maassa vallitsisi täystyöllisyys. Löperöä, löperöä.

Täystyöllisyyttä pitää tarkastella suhteessa työllisyysasteeseen, ei siitä riippumatta. Jälkimmäinen on neuvostoliitolainen tilastointitapa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Sorry, mutta Puttonen puhuu roskaa. Työllisyysaste on saatava eurooppalaiselle tasolle, muussa tapauksessa ei voida puhua kuin kortistojen putsauksesta. Iso määrä ihmisiä ei edes aktiivisesti hae työtä, koska sitä ei ole. He eivät siksi näy kuin työllisyysastetta käsittelevissä tilastoissa.

Vaikkapa tässä kohtuullinen kirjoitus. Sen takana on Roger Wessman.
Onko muuten työllisyysaste ollut USA:ssa perinteisesti ja normaalistikin hieman alempi kuin Euroopassa? Eli näkyykö tuo Amerikassa huomattavan yleinen kotirouva- ilmiö tuossa tilastossa?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onko muuten työllisyysaste ollut USA:ssa perinteisesti ja normaalistikin hieman alempi kuin Euroopassa? Eli näkyykö tuo Amerikassa huomattavan yleinen kotirouva- ilmiö tuossa tilastossa?

Oli aiemmin korkeampi kuin Euroopassa. Palataan tarkemmin vaikka huomenna tai viimeistään ensi viikolla, koska pari päivää muita menoja.
 
Muistaako vanhemmat jatkoaikalaiset nimimerkin Scholl? Mitä hän olisi ajatellut jenkkien pressanvaaleista? Onko Trump ja hänen äänestäjänsä retalejengiä, jota hän halveksi? Eiku nehän ovat niitä republikaaneja. Vai..?
Baijerilainen Scholl olisi halveksinut tuota epä-baijerista kotoisin olevaa olentoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös