Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 424 789
  • 22 739

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

En lähde länsimaisesta demokratia- ja oikeuskäsityksestä tässä yhteydessä kirjoittamaan.

Mitä tulee ketjun aiheeseen eli Trumpiin, seuraan mielenkiinnolla. Tulevalla viikolla lähipiiristä kolmea kuullaan ja se jo yksin kiinnostaa. Onko vaikkapa juonittu Putinin Venäjään liittyen jotain herkullisempaa, kuin mitä tähän asti on tullut esille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
CNN:n ja IS:n mukaan (molemmat alla linkkinä) Yhdysvaltain republikaanit ja demokraatit ovat päässeet yhteisymmärrykseen uusista Venäjän vastaisista pakotteista ja presidentti Donald Trumpin päätösvallan kaventamisessa niiden suhteen. Lakiesitykseen liittyy kohta, jonka mukaan kongressilla olisi jatkossa uusi valta estää pakotteiden poistaminen tai keventäminen.

CNN:n mukaan Valkoinen talo lobbaa esitystä vastaan. Amerikkalaismedia kertoo saaneensa myös Kremlin tiedottajalta Dmitri Peskovilta tekstiviestin, jonka mukaan Venäjä suhtautuu esitykseen ”aika kielteisesti”.

Hienoa! Mahtaa Trumpia vituttaa. Pidän jossain määrin merkittävänä sitä, että kongressi ja senaatti ovat laittamassa Amerikan suurinta Putinfania aisoihin.

Congress reaches Russia sanctions deal - CNNPolitics.com
Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En lähde länsimaisesta demokratia- ja oikeuskäsityksestä tässä yhteydessä kirjoittamaan.
Ihan turha siitä on kirjoittaa kun me molemmat tiedämme mikä se on. Se nyt vain on ideologia, se on täyttä puppua ja päästä keksitty asia. Siihen jokainen osallistuu tasan niin kauan kuin tuntee hyötyvänsä siitä enemmän kuin menettää. Se on vain sokeaa ja tyhmää jos kuvittelee, että jokin asia on jotenkin kiveen kirjoitettu ja ettei se asetelma voi muuttua, kyllä nimittäin voi.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Tämä kaikki ei muuta miksikään sitä, että pohjimmiltaan Trump hallintoineen saattaa tehdä maalleen suurtakin hallaa flirttailemalla Venäjän kanssa ja heikentämällä maansa asemaa Itä - Euroopassa ja Euroopassa yleensäkin. Jenkkien maailmanvalta kun ei perustu vain maan kokoon ja kooltaan ylivertaisiin asevoimiin vaan myös ja ennen kaikkea maan kykyyn verkostoitua. Jos nämä verkostot alkavat purkautua hallitsemattomasti, voi tällä olla arvaamattomia seurauksia koko maailmanpolitiikkaan.
 
Itse en kuvittele. Olen kohtuullisesti perehtynyt neuvostoimperialismiin ja sen "tieteelliseen" oikeutukseen, joten en viitsi lähteä keskustelemaan samalta pohjalta kootun putinilaisen ideologian mukaisesta vahvimman oikeudesta ottaa minkä haluaa, milloin haluaa ja kenenkään estämättä. Oli kyseessä sitten naapurimaa tai mitä tahansa. Tälle asialle on omat ketjunsa ja ellei ole, sellaisen voi avata.

***

USA:ssa tilanne on mielenkiintoinen, koska republikaanit ovat ainakin alustavasti valmiita rajoittamaan presidentin valtaoikeuksia presidentin vastustuksesta huolimatta. Hyvä esimerkki siitä, miten USA kuitenkin on edelleen demokratia, vaikka Trump tosin pyrkii alistamaan Putinin tapaan median apulaisekseen ja kun se ei onnistu, leimaamaan riippumattoman median kahdella tunnetulla sanalla.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tämä kaikki ei muuta miksikään sitä, että pohjimmiltaan Trump hallintoineen saattaa tehdä maalleen suurtakin hallaa flirttailemalla Venäjän kanssa ja heikentämällä maansa asemaa Itä - Euroopassa ja Euroopassa yleensäkin. Jenkkien maailmanvalta kun ei perustu vain maan kokoon ja kooltaan ylivertaisiin asevoimiin vaan myös ja ennen kaikkea maan kykyyn verkostoitua. Jos nämä verkostot alkavat purkautua hallitsemattomasti, voi tällä olla arvaamattomia seurauksia koko maailmanpolitiikkaan.
Tottkai voi olla. Mutta Trump on Trump ja kansa on sen sinne äänestänyt ja Trump voitti tällä sissänpäinkäpertymisteemallaan. (onko toi yhdyssana?) Eli kansa haluaa että USA muuttaa politiikkaansa enemmän itseensä kuin muualle suuntautuvaksi. Minusta tämä on suurvallalle ihan yhtä validi toimenpide kuin se, että ovat jo vuosia syytäneet rahaansa ympäri maapalloa ja hoitaneet lisäksi vielä Euroopan puolustamista. Kyllä ainakin minä ymmärsin Trumpin kampanjasta hyvinkin selvästi, että millaista politiikkaa USA tulee jatkossa ajamaan, uskon että niin myös äänestäjät sen tajusi.

Se Trumpin politiikka nyt ei vaan tunnu näille joilla ei edes äänestysoikeutta ole, saati äänioikeuden omaaville maailmanhalaajille oikein kelpaavan. Se on silti politiikkana ja toimintatapana ihan yhtä validi, minusta jopa jossain määrin järkevämpi, kuin tuo maailmanhalaus.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos mennään faktoilla, Trumpin kannatus on tällä hetkellä erittäin matala. Uusin gallup lienee WaPo:n ja ABC Newsin vajaan parin viikon takaa. Siinä Trumpin toimet presidenttinä hyväksyi mielipidemittauksen mukaan 36 prosenttia amerikkalaisista ja Trumpin toiminnan presidenttinä näkee "erityisen kielteisenä" 48 prosenttia. Kaikkien aikojen ennätys puolen vuoden kohdalla, ei sen vähempää.

Merkittävää - ja varmaan syy republikaanien haluun rajoittaa presidentin Venäjään liittyvää nuolemista - on se, että kaksi kolmasosaa amerikkalaisista ei luota Trumpin neuvottelutaitoihin Putinin kanssa.

Republikaaneista kuitenkin noin 80 prosenttia hyväksyy Trumpin toimet ja lähes puolet - eli alle 50 prosenttia - republikaaneista hyväksyy Donald Trump Jr:n tapaamisen venäläisasianajajan kanssa ja vain kolmannes republikaaneista uskoo Venäjän vaikutusyrityksiin vaaleissa.

Trump on saanut pahaa jälkeä republikaanien keskuudessa, sillä Putiniin suhtautui noin vuosi sitten heinäkuussa 10 prosenttia myönteisesti, mutta joulukuussa 2016 löytyy Economistin ja YouGovin tutkimus ja sen mukaan Putiniin suhtautuu myötämielisesti jo 37 prosenttia republikaaneista.

Viimeinen luku on käsittämätön ottaen huomioon mm. USA:n ja Euroopan historia. Toisaalta se kertoo sen, että äärioikeisto on tässäkin tapauksessa sukua keskenään ja Trumpin sekä Putinin politiikka on molemmille hyvin monissa asiakysymyksissä yhteistä.

Täysin toista kuin vaikkapa Obaman tai isojen euromaiden johtajien. Tai republikaanien ennen Trumpia.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tottkai voi olla. Mutta Trump on Trump ja kansa on sen sinne äänestänyt ja Trump voitti tällä sissänpäinkäpertymisteemallaan. (onko toi yhdyssana?) Eli kansa haluaa että USA muuttaa politiikkaansa enemmän itseensä kuin muualle suuntautuvaksi. Minusta tämä on suurvallalle ihan yhtä validi toimenpide kuin se, että ovat jo vuosia syytäneet rahaansa ympäri maapalloa ja hoitaneet lisäksi vielä Euroopan puolustamista. Kyllä ainakin minä ymmärsin Trumpin kampanjasta hyvinkin selvästi, että millaista politiikkaa USA tulee jatkossa ajamaan, uskon että niin myös äänestäjät sen tajusi.

Ei kukaan ole kiistänyt Yhdysvaltain kansan oikeutta äänestää itselleen sellaista presidenttiä kuin halusivat. Mutta sitä että niin moni ihminen on perustellusti huolissaan Trumpista ja tämän mahdollista toimista ei voida mielestäni vaimentaa perussuomalaisella kansa on puhunut ja pulinat pois - ajattelulla. Politiikka ei ole ikinä valmista, maailman alusta maailman loppuun ihmiset keskustelevat vaaleilla valtaan valittujen poliitikkojen toimista.

Minusta joko kieltäydyt ymmärtämästä tai pakenet tahallasi varsinaista ongelmaa joka on nostettu tässä ketjussa esiin muiden kirjoittajien toimesta.

Se Trumpin politiikka nyt ei vaan tunnu näille joilla ei edes äänestysoikeutta ole, saati äänioikeuden omaaville maailmanhalaajille oikein kelpaavan. Se on silti politiikkana ja toimintatapana ihan yhtä validi, minusta jopa jossain määrin järkevämpi, kuin tuo maailmanhalaus.

Selitäpä nyt sitten "maailmanhalaajalle" mitä erityisen järkevää Trumpin ajamassa poliitikassa mielestäsi on. Ja mielellään ihan oikeita perusteita, pelkkään vittuiluun perustuva viihdearvo ei vielä tee Trumpista validia hahmoa noinkin vaikutusvaltaiseen tehtävään.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Jos mennään faktoilla, Trumpin kannatus on tällä hetkellä erittäin matala. Uusin gallup lienee WaPo:n ja ABC Newsin vajaan parin viikon takaa. Siinä Trumpin toimet presidenttinä hyväksyi mielipidemittauksen mukaan 36 prosenttia amerikkalaisista ja Trumpin toiminnan presidenttinä näkee "erityisen kielteisenä" 48 prosenttia. Kaikkien aikojen ennätys puolen vuoden kohdalla, ei sen vähempää.
Ja silti, vasta tässäkin ketjussa olleessa viestissä oli että trumpin kannatus on yli 40% ja Hillaryn on 36% ja joku ihmettelee, että Trump voitti.

Minä en ole missään sanonut kannattavani Trumpin ajamia asioita. Toki mielestäni jotkut niistä ovat ihan järkeviäkin, mutta sairaanhoidon vieminen 22miljoonalta esim. ei todellakaan ole hyvä asia. Se ei silti saa minua sokeasti huutamaan että Trump on paskaa, Trump on siellä demokraattisesti äänestetty presidentti ja sillä selvä. Se on demokraattien oma häpeä, että kusivat pelleilyllään sen valinnan ja valitsivat vastaan jonkun joka on vielä inhotumpi kuin Trump. Silloin se mandaatti tuli Trumpille ajaa omia asioitaan ja nyt sen kanssa pitää vain elää.
Trump on saanut pahaa jälkeä republikaanien keskuudessa, sillä Putiniin suhtautui noin vuosi sitten heinäkuussa 10 prosenttia myönteisesti, mutta joulukuussa 2016 löytyy Economistin ja YouGovin tutkimus ja sen mukaan Putiniin suhtautuu myötämielisesti jo 37 prosenttia republikaaneista.

Viimeinen luku on käsittämätön ottaen huomioon mm. USA:n ja Euroopan historia. Toisaalta se kertoo sen, että äärioikeisto on tässäkin tapauksessa sukua keskenään ja Trumpin sekä Putinin politiikka on molemmille hyvin monissa asiakysymyksissä yhteistä.

Täysin toista kuin vaikkapa Obaman tai isojen euromaiden johtajien. Tai republikaanien ennen Trumpia.
Miten niin "pahaa jälkeä"? Niin sinun kannaltasi koska olet aivan sairaalla tavalla Putler kammoinen. Tuo ei enää voi olla tervettä. (no pun intended) Sinä sen sijaan et pysty objektiivisesti sanomaan miten USA:n kansalaiseen vaikuttaa se miten myötämielisesti hän suhtautuun Putiniin. Tässä on se sinun harhasi, mikä jatkuu jatkumistaan tällä palstalla ihan jokaisessa ketjussa, mikä edes etäisesti liittyy Venäjään. Minä en todellakaan tykkää Putinista, vihaan ryssiä jada jada. Mutta kyllä minun on erittäin vaikea nähdä, miksi joku USA:n kansalainen ei saisi omasta lähtökohdastaan arvioida Putinia ihan miksi haluaa, koska Putinin mahdollisuudet USA:ta vastaan on olemattomat. Vähän kuin tuolla alkaisi Viro vittuilemaan Suomelle ja meidän pitäisi jotenkin huolestua että josko ne tulee ja jyrää meitit.

Kyllä, Euroopalle ja Suomelle se nyt vaan on paska nakki, mutta en nyt oikein näe, että joku mäkin hammaprinpaistajan pitäisi olla hirveän huolissaan Putinin touhuista. Ei tule koskemaan heitä about ikinä. Tämä se oli kuva myös ennen maailmansotia, eikä se nyt ole mitenkään käsittämätön tilanne. Taidat myös unohtaa, että USA ja Venäjä ei ole ikinä sotineet keskenään, ne ovat aina olleet samalla puolella. (lisätään nyt vielä, että muutama välikohtaus bolzevikkien vallankumouksen aikaan ei ole sota, ettei joku tule pilkkua nussimaan)
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Miten niin "pahaa jälkeä"? Niin sinun kannaltasi koska olet aivan sairaalla tavalla Putler kammoinen.

Näinhän Venäjän hyökkäykset naapurimaihin ja diktatuurin ongelmat on putlerhenkisten toimesta aina kuitattu. Vika ei ole Venäjässä ja Putinissa, vaan henkilössä tai nimimerkissä, joka Venäjän katalat toimet nostaa esille. Sen jälkeen yleensä seuraa luento voimapolitiikan ja isomman oikeudesta ja siitä, että länsimainen demokratia on scheissea, joten kannattaa tunnustaa "tosiasiat".

Kysehän ei ole yksin siitä, että Putin sotii vaan siitä, että Putinilla diktatuuri korvaa demokratian. Se että USA:n presidentti pyrkii laillisin ja ilmeisesti laittomin keinoin lähestymään Putinin Venäjää ja on valmis uhraamaan sille liittolaissuhteitaan, on sotaa demokratiakäsitystä vastaan.

Mitä Trumpiin tulee, hänen politiikkansa on todennäköisesti myrkkyä USA:lle, Euroopalle ja maailmalle.
 
Ei Putin uhkaa USA:n demokratiaa, valtaa eikä mitään muutakaan. Se, ettet asiaa hyväksy, ei tee minusta "putlerhenkistä". Putin kyllä uhkaa meidän demokratiaamme, mutta se ei ole USA:n ongelma, eikä varsinkaan siellä asuvan kansalaisen ongelma, ellei se heille sovi. Heille me ollaan joku läntti, jossain päin maapalloa, eikä varmaan voisi vähempää kiinnostaa. Ne joita asiat kiinnostaa, jotka ymmärtävät jotain länsimaisia ihanteita ja keille Eurooppa on jotain puolustetavaa, ovat massana hyvin pieni osa. Ne loput äänestää ja miettii omaa napaa. Se on demokratiaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei Putin uhkaa USA:n demokratiaa, valtaa eikä mitään muutakaan. Se, ettet asiaa hyväksy, ei tee minusta "putlerhenkistä".

Olen ihmetellyt joidenkin tapaa keksiä väitteitä toisten kirjoittamaksi. Tyypillistä putleristeille. Hassua, että väitteesi paljastuu keksimäksesi jopa lainaamastasi tekstistäni.

En ole kirjoittanut Putinin uhkaavaan USA:n demokratiaa. Totesin, että Putinilla diktatuuri korvaa demokratian. USA:sta totesin eilen, että Trump on Amerikan suurin Putinfani, ja että onneksi myös republikaanit alkavat saada tarpeekseen, sillä esitys presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta Venäjä-pakotteiden osalta syntyi niin republikaanien kuin demarien toimesta.

Putlerista en jatka enempää. Venäjä ketjussa olen ihan riittävästi asiaa käsitellyt. Edellisen kerran tänään.
 
BaronFIN

Jäsen
Aikanaan USAssa oli todella paljon Hitleriin myötämielisesti suhtautuneita ja siinä meni vuosia ennen kuin jenkit liittyivät sotaan "länsimaisen demokratian" puolelle kommunistien (what a joke) kanssa. Jos japanilaiset eivät olisi menneet Pearl Harbouriin, niin jenkit olisi ihan hyvin voineet skipata koko toisen maailmansodan tai liittyä Saksan puolelle kommunisteja vastaan. Hitler ei vain saanut länsirintamaa paketoitua tai brittejä antautumaan.

Eli äärioikeistolaiset ovat sukua keskenään ja siinä mielessä despoottien välinen kaveruus ei ole mikään uusi juttu. Ja mitä tulee sisäänpäin kääntymisen politiikasta, niin 1800-luvun lopun USA viis veisasi muusta maailmasta (Monroen oppi). Nykyinen politiikka olisi niiltä osin paluu normaaliuuteen.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eli äärioikeistolaiset ovat sukua keskenään ja siinä mielessä despoottien välinen kaveruus ei ole mikään uusi juttu. Ja mitä tulee sisäänpäin kääntymisen politiikasta, niin 1800-luvun lopun USA viis veisasi muusta maailmasta. Nykyinen politiikka olisi niiltä osin paluu normaaliuuteen.

Olikohan Politico (tai The Ulkopolist), joka kirjoitti samasta asiasta ja skenaroi yhtenä mahdollisuutena, että koska USA:n ja Euroopan liitto on historiallisesti katsoen harvinainen ja juontaa juurensa tapahtumista heti II maailmansodan jälkeen ja ns. kylmän sodan ajoilta, liitto saattaa hyvin purkautua.

Ja näinhän kenties asia on. Jos asiaa mietitään kuitenkin pidemmälle, maailma on muuttunut. Täysin. Mielestäni eristäytyminen ei tule onnistumaan, koska varsinkaan suuren maiden yritykset eivät voi enää eristäytyä markkinan ollessa globaali. Laitan myös jonkin verran toivoa YK:lle, EU:lle ja monelle muulle yhteisölle - sekä nykyään paljon parjatulle länsimaiselle sivistykselle.

Se on totta, että Trump ei tähän politiikkaan istu. Mutta totta on sekin, että Trumpin lupaamat työpaikat eivät palaa. Ja kuten eräässä dokumentissa tms oli, jos palaavatkin osin, palkat ovat puolittuneet, kun joku firma korvasi GM:n entisen autotehtaan. Mikä taas on myrkkyä amerikkalaisten kulutukselle ja sitä kautta taloudelle. Yksityinen kulutus on USA:ssa merkittävämpi tekijä kuin mm. EU:ssa.

Joten oma arvaus on, että Trump joko laitetaan sivuun, tai hänen politiikkansa kokee täyskäännöksen seuraavien vuosien aikana. Tosin Trump voi kaatua Venäjä-tutkimuksiin jo sitä ennen.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
On toki, mutta sinäkin ymmärtänet, että NATO:n huippukokous oli se paikka, missä suu asiasta olisi tullut avata. Itse asiassa sitä, että Trump vaikeni, pidettiin outona ja myöhemminhän paljastui, että Trump sooloili.
"Sinäkin ymmärtänet"? Mielenkiintoinen tapa sinulla vastata ja puhua minulle kuin idiootille. Se on kovaa puhetta mieheltä jonka suosikkijoukkueen kohdalla lukee Putinin omistama lätkäjengi. Itse en klikkaa yhtään otsikkoa jossa puhutaan KooHooÄllästä koska en tue panslaavilaista kulttuuri-imperialismia, mutta sinulle tämän tukeminen ei tunnu olevan ongelma.

Romanian presidentin vierailulla annettu vastaus oli toki vain vastaus romanialaisen toimittajan kysymykseen, mutta tuo Varsovan puhe lienee Trumpin tärkeimpiä linjapuheita koska se nimenomaan annettiin Itä-Euroopassa Venäjän rajojen läheisyydessä ja oli paljon laajempi länsimaisuuden puolustamisineen kuin Naton varsin organisatorinen puhe. Varsovan puhe koski viidennen artiklan ohella myös sitä että USA lupaa tukea Euroopan energiahankkeissa sekä se että Puolan koettelemuksia ei typistetty natsien aiheuttamaksi vaan siinä mainittiin tärkeämpänä Neuvostoliiton agressiot.

Tässä on linkki NATO-puheeseen ja tässä Varsovan puheeseen.

Koska olen ilmeisesti täysin väärässä, niin voitko laittaa virallisen listan jossa puheiden tärkeydet on rankattu että voimme puolueettomasti todistaa että NATO-puhe oli paljon tärkeämpi kuin Varsovan puhe?

Minä lienen sitten oikeasti niin tyhmä kuin mitä sinä minua pidät koska en ymmärrä miten kaksi asiaa voi olla yhtäaikaa totta - se että Saksa ei panosta puolustukseen ja se että Venäjän sotilaallinen uhka on suurempi kuin vuosikymmeniin. Prioriteetit muuttuvat kun maailma muuttuu.

WaPon jutussa löytyi tälläinen helmi

"Since World War II, Germany has intentionally kept its military small. The country defines itself by its pacifism and its commitment to the idea of “never again.” Germany’s defense spending — or lack thereof — has frequently been criticized and mocked in the past. In 2014, for instance, German forces made headlines when they were forced to use broomsticks instead of machine guns during a NATO exercise, exposing the state of its underequipped military.

But, Germans argue, they make up for this in other ways. As Merkel argued in a speech last month, mutual security goes beyond military spending. International development aid on things like hospitals and schools does as much for peace as warheads in Europe. “When we help people in their home countries to live a better life and thereby prevent crises, this is also a contribution to security,” Merkel said in Munich. “So I will not be drawn into a debate about who is more military-minded and who is less.”

Jos Eurooppaan ilmestyy vihreitä miehiä, niin aikoo Saksa taistella niitä vastaan luudilla ja siirrettävillä baijamajoilla? Never again. Jos oikein pistää silmät kiinni, niin ehkä sitä sotaa ei tule.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
"Sinäkin ymmärtänet"? Mielenkiintoinen tapa sinulla vastata ja puhua minulle kuin idiootille. .

Valitan jos osui, mutta miten itse luonnehtisit kirjoittajaa, joka kommentoi tekstiäni Trumpin NATOn viidennen artiklan mainitsematta jättämisestä NATO:n huippukokouksessa sillä, että sanoihin tuo sen huippukokouksen jälkeen? Että se on sitten siinä, sanottu on. Ikään kuin sanomatta jättäminen kun kaikki odottivat sitä NATO:n huippukokouksessa olisi jotenkin OK, jos asia sanotaan sen jälkeen.

Minä kirjoitin hyvin kohteliaasti, mitä tuollaisesta ajattelusta mietin.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Valitan jos osui, mutta miten itse luonnehtisit kirjoittajaa, joka kommentoi tekstiäni Trumpin NATOn viidennen artiklan mainitsematta jättämisestä NATO:n huippukokouksessa sillä, että sanoihin tuo sen huippukokouksen jälkeen? Että se on sitten siinä, sanottu on. Ikään kuin sanomatta jättäminen kun kaikki odottivat sitä NATO:n huippukokouksessa olisi jotenkin OK, jos asia sanotaan sen jälkeen.
Teillä putinisteillä on kyllä aika ahdas viitekehys.

Kuten linkaamastani puheesta voit selvästi lukea niin koko NATO-puheen lanka on se että Venäjä on uhka joten jokaisen pitää tuoda vähän tuhdimmat eväät näihin nyyttikesteihin eikä Saksan traumailu ole enää selitys malli Cajanderin omaiseen tissiposkeiluun.

"The NATO of the future must include a great focus on terrorism and immigration, as well as threats from Russia and on NATO’s eastern and southern borders. These grave security concerns are the same reason that I have been very, very direct with Secretary Stoltenberg and members of the Alliance in saying that NATO members must finally contribute their fair share and meet their financial obligations, for 23 of the 28 member nations are still not paying what they should be paying and what they’re supposed to be paying for their defense...If all NATO members had spent just 2 percent of their GDP on defense last year, we would have had another $119 billion for our collective defense and for the financing of additional NATO reserves.

We should recognize that with these chronic underpayments and growing threats, even 2 percent of GDP is insufficient to close the gaps in modernizing, readiness, and the size of forces. We have to make up for the many years lost. Two percent is the bare minimum for confronting today’s very real and very vicious threats. If NATO countries made their full and complete contributions, then NATO would be even stronger than it is today, especially from the threat of terrorism."

Kuulostaako tuo siltä että Trumpin mielestä NATO olisi obsolete ja siihen on turha panostaa?

Elämme jossain käsittämättömässä nurinkurisessa maailmassa jossa se joka perää rahaa hankkeelle on sitä vastaan ja se joka ei halua rahoittaa sitä on sen kannattaja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Teillä putinisteillä on kyllä aika ahdas viitekehys..

Eiköhän se aika hyvin käy yllä olevasta lainauksesta selville, mistä tässä on kyse. Itselläni ei ole aihetta tästä sen enempään.

***

Mitä Trumpiin tulee, pidän äärioikeistolaisena, kuten pidän Putiniakin. Se että heillä on yhteisiä näkemyksiä ja mahdollisesti tavoitteita, ei ole mikään ihme. Päinvastoin.

Mutta luotan edelleen USA:n republikaaneihin siinä, että he osaavat jatkossakin tehdä selvän eron USA:n ja Venäjän intressien ja tavoitteiden välille, vaikka presidentti ei siihen pystyisikään.

Katsellaan. Varmasti tulee uutta myös tällä viikolla.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kuulostaako tuo siltä että Trumpin mielestä NATO olisi obsolete ja siihen on turha panostaa?.

Minusta ei kuulosta, mutta enpä ole väittänytkään kuulostavan. Totesinpa tarkalleen eilen ja tänään, että McMasterin ja Mattisin toimesta Trumpin puheeseen NATO:n huippukokouksessa kirjoitettu NATO:n viidennen artiklan maininta oli hyvä, mutta erittäin ikävää oli se, että Trump jätti sen kohdan lukematta. Tämä ei ole sellaista käytöstä, miten liittolaisten kanssa käyttäydytään eikä Trumpin perseilyä lainkaan muuta se, että hän otti viidennen artiklan sitten myöhemmin muussa yhteydessä esille.

Sille, että joku ei näe tässä eroa, en voi mitään. Sanoisin, että kyse on puhtaasta ideologisesta sokeudesta.

Sinänsä Trumpin perseily toisaalta hyväkin, koska Saksa ja Ranska antoivat aika selviä lausuntoja siitä, että Eurooppa on jatkossa aiempaa enemmän omillaan. Totesin myös, että tämä lienee parasta myös Euroopalle, vaikka Venäjä onkin kaikin tavoin iso uhka. Ei vain sotilaallisesti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Alla mielestäni asiallinen, maksumuuriton artikkeli Trumpin tilanteesta ja vaihtoehdoista sekä Venäjä-tutkinnoista. Sen on kirjoittanut IS:n Antti Halonen

Trump reagoi tutkintaan tutulla kaavalla, eli haukkumalla ja syyllistämällä muita, kääntämällä huomion toisiin asioihin sekä vähättelemällä koko juttua. Presidentin toinen heikko kohta on hänen jääräpäinen, egoistinen ja ennalta-arvaamaton luonteensa. Hän ei kuuntele oikein ketään eikä varsinkaan tottele

Kun Venäjä-syytösten kanssa painiskeleva Trump on siirtänyt yhä enemmän valtaa perheelleen ja perhetuttavilleen, maan kongressi näyttää ryhtyneen vastatoimiin. Karuimpana esimerkkinä lienee se, että pieni republikaanisenaattorien ryhmä kaatoi hiljattain Trumpin terveydenhuoltouudistusta koskevan lakiesityksen. Eli presidentin omassa puolueessakin juonitellaan häntä vastaan.

Suurin ansalanka lakiesityksessä on se, että siihen sisältyy kohta, joka söisi presidentin hallinnon päätösvaltaa Venäjä-pakotteiden keventämisessä tai poistamisessa. Sen voi republikaanienemmistöisessä kongressissa tulkita suorastaan epäluottamuslauseena Trumpia ja hänen Venäjä-politiikkaansa kohtaan. Itse Trumpin lisäksi hänen puolueensakin on kärsinyt Venäjä-tutkinnan vuoksi.

Kommentti: Kongressi on asettamassa Trumpille Venäjä-ansaa – Presidentillä on vain kiusallisia vaihtoehtoja - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Samasta olen kirjoittanut itsekin useamman kerran, joten en enempää Antti Halosen tekstiä kommentoi.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Minusta ei kuulosta, mutta enpä ole väittänytkään kuulostavan. Totesinpa tarkalleen eilen ja tänään, että McMasterin ja Mattisin toimesta Trumpin puheeseen NATO:n huippukokouksessa kirjoitettu NATO:n viidennen artiklan maininta oli hyvä, mutta erittäin ikävää oli se, että Trump jätti sen kohdan lukematta. Tämä ei ole sellaista käytöstä, miten liittolaisten kanssa käyttäydytään eikä Trumpin perseilyä lainkaan muuta se, että hän otti viidennen artiklan sitten myöhemmin muussa yhteydessä esille.

Melko tyhjänpäivästä tuo Trumpin puheesta vouhkaaminen. Aivan kuten artikla viiden noudattaminen ja USA:n sitoutuminen siihen olisi mukamas kiinni siitä, että Trump erikseen mainitsee joka puheessa sen noudattamista. Kuten varmasti ymmärrät, ei NATO ja USA:n ulkopolitiikka niin heikoilla laakereilla lepää, että niiden toiminta olisi yhden hieman eksentrisen presidentin puheista kiinni.

Trumpin hallinnon (Trumpin agendoista henkilönä on paha sanoa mitään muuta varmaa kuin päällikkönä patsastelu) tarkoitus on selvästi edellyttää Euroopan suurilta ja leväperäisesti puolustuksen hoitavilta mailta (esim. Saksa ja Italia) asiaankuuluvaa panostusta. Mikäli kaikki suuret (ja osa keskisuurista) Natomaat saadaan noudattamaan tavoiteltua kahta prosenttia, niin pelote Venäjää vastaan kasvaa ilman, että USA:n tarvitsee tehdä kaikkea itse. (En tosin usko, että Venäjällä mitään rahkeita olisi aloittaa sotilaallisia operaatioita Natomaita vastaan nykyisilläkään asetelmilla.)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Melko tyhjänpäivästä tuo Trumpin puheesta vouhkaaminen. Aivan kuten artikla viiden noudattaminen ja USA:n sitoutuminen siihen olisi mukamas kiinni siitä, että Trump erikseen mainitsee joka puheessa sen noudattamista.

Totta. En itse usko, että kyse on puheista. Mutta nostin asian esille siinä mielessä, miten Trump toimii. Tällä kertaa siis jättäen NATO:n huippukokouksessa eurooppalaiset liittolaiset odottamaan puheesta kohtaa, jonka tiedettiin siinä olevan, koska Mattis & McMaster. Trump ei sitä kuitenkaan lukenut, joten onhan tuo maininnan arvioinen asia.

Mielenkiintoista sinänsä, että näin selvää vittuilua Trumpilta et sinäkään tunnista ja ilmeisesti hyväksyt sen täysin.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Onko muuten jotain muita merkittäviä liittolaisia kuin Saksa jota Trump on kohdellut vähän heikommin? Minusta ihan kohtuu hyvin tullut toimeen monenkin liittolaisen kanssa mitä alkuun olisi voinut olettaa. Jopa Ukraina rohkaistui Trumpin kaudella suuntaamaan itsensä vahvasti NATOON. Toki liittovaltiomiehille Saksa on yhtä kuin länsi ja Merkel ku hindujen pyhä lehmä joten ymmärtäähän sen närkästymisen.
 
Ketäs se Trump on hyvin kohdellut, paitsi Puolan äärikonservatiiveja, jotka laittavat mediaa ja vapauksia kuriin? Ai niin, onhan se kehunut Englantia, kun ne teki Brexitit. EU on edelleen Trumpin lakkautuslistalla ja liittolaisten ullkopuolella Ukrainan johtokin on väärässä, mutta Venäjä ja Ukrainan kansa oikeassa. Liittolaisten näkemyksiin voi tutustua vaikka alta:

EU-johtajilta yhteinen viesti Donald Trumpille:”Kammottavan väärässä” | Uusi Suomi
 
Hyvinhän esimerkikisi tullut Macronin kanssa juttuun. EU:ta ei toki ole hehkuttanut mutta senkään ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä tässä kohtaa.

Ukraina otti Tillersonin vierailun jälkeen melkoisen harppauksen kohti NATO:a. Eiköhän Trump ollut tuosta tietoinen ja kuviokin selvä. G20 tapaamisen jälkeen parannettiin Jenkkien pelimerkkejä tuolla suunalla melkoisesti, vaikka tässä kohtaa liittyminen onkin epätodennäköistä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös