Xbox360: NHL13 GM Connected-liiga #2

  • 200 616
  • 4 398

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Pystyn sittenkin pelaamaan vielä 15.30 asti mutta se ei taida auttaa

Harmi ettei, taistellaan kuitenkin samoista sijoista. Toivotaan ettei joudu konetta vastaan pelaamaan, vaan saataisiin peli jotenkin hoidettua. Koska se seuraava simu on?
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Joskus lukioaikoina tuli kohtalaisen paljon pelattua erilaisia "tosiaikanaksuja". Eli siis tosiaikasia strategiapelejä. Kavereiden kanssa pelatessa huomattiin semmoinen asia, että oikeastaan jokainen sellainen peli oli parhaimmillaan alussa, koska kukaan ei tiennyt pelimekaniikasta mitään, vaan tällöin "joutui" soveltamaan kaikkein eniten. Kuitenkin ajan kanssa pelimekaniikka tuli tutummaksi kaikille, ja pärjääminen rupesi perustumaan enemmän sille, että kuka kerkee tekemään asiat x ja y nopeimmin. Toisinaan kyse oli aivan sekuntipelistä esimerkiksi alun resurssien valtaamisen tms. suhteen. Aina tässä vaiheessa huomattiin, että pelaaminen muuttui todella puuduttavaksi pikkuseikkojen näpertämiseksi ja hyödyntämiseksi.

Pohjimmiltaan nämä änäritkin taitavat olla täysin samanlaisia. Menee oma aikansa, että porukka oppii tietyn pelimekaniikan puutteet ja hyödyntämistavat. Pelaaminen muuttuu siis näiden tiettyjen juttujen hallitsemiseen itse sen "kokonaiskuvan" (strategiapeleissä jonkinasteisen taktisen- tai strategisen ajattelun hallitsemiseen, änärissä sitten jääkiekon pelaamiseen) kustannuksella.

Pelasin tuossa kolme matsia, joissa kahden ensimmäisen jälkeen rupesin miettimään tosissani, kuinka tämä pelaaminen on muuttunut tuollaiseksi tiettyjen juttujen hyödyntämiseen. Anaheim-pelissä oli varmaan taas miljoona huippu one-timeria jne, mutta ratkaisu tuli ripuliranteella viivasta, jonka maalivahti itse torjui maaliin. Oli taas 1-0 päättyneen (voitollisen) ottelun jälkeen vitun onnistunut olo. San Jose pelissä sitten San Josella oli jos jonkunmoista paikkaa, mutta maalit tulivat putkista vedetyillä roiskaisuilla ja itse sain sudittua jonkun älyttömän härdellin päätteeksi kiekon reppuun. Huomasin ajattelevani "Älä syötä lähellä maalia, koska siten ei saa maalia. Ammu läheltä ainoastaan putkista, koska se on varmin tapa saada maalin edestä kiekko sisään. Ammu kaukaa löysiä alas, koska alas päin pätee sääntö "mitä hitaampi alas, sitä vaikeampi se on maalivahdille".

Tämän jälkeen pelasin viimeisen Dallas-matsin ja huomasin ottelun päätyttyä hävinneeni 4-2. En edes oikeasti kunnolla keskittynyt pelaamiseen (tämä ei ole siis tekosyy häviölle, koska en oikeasti muista matsista mitään), koska mietin vain sen koko matsin ajan tuota kirjottamaani asiaa. Näyttää nimittäin aika pitkälti siltä, että omissa silmissäni tämä peli on saavuttanut sen pisteen, jossa homma menee liiaksi yksityiskohtien viilaamiseen (esim. juuri tatti sivulla liu'uten heiteltyjen lättyjen hallitsemiseen, pienien kärkivipujen tekemiseen tatilla rannareissa, sen ymmärtämiseen ja itselle iskostamiseen, että tietyissä tilanteissa EI SAA tehdä tiettyjä ratkaisuja, koska ne eivät juuri koskaan onnistu, vaikka oikeasti olisivat todella tehokkaita).

Nuo säännöt ja erilaisten juttujen hyödyntämisten rajoittaminenhan meidänkin liigassa on tästä oire. Olen sitä mieltä, että se on hieman keinotekoista lähteä rajoittamaan pelaamista. Kuitenkin jokainen ymmärtää, että noiden tiettyjen asioiden takia pelaaminen on suoraan sanottuna helvetin perseestä ja kaukana oikeasta jääkiekosta.

Rehellisesti sanottuna nuo pari matsia pisti miettimään koko homman mielekkyyttä vakavammin kuin kertaakaan aikaisemmin, vaikka tämä managerointi onkin ihmisten kanssa viihdyttävää ja koukuttavaa puuhaa. Kuitenkin tuo pelaaminen itsessään on muuttunut koko aika enemmän ja enemmän vastenmielisemmäksi, koska väkisinkin sitä pyrkii ajattelemaan "tehokkaasti", vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä oikean jääkiekon kanssa.
 

MaybeTomorrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Haluttu Muutos.
Florida linjoilla tässä aika lailla koko illan, varmaan tonne klo 21 paikkeille, en vastustajia nyt muista mutta viestiä livessä vaikkapa.
 

MaybeTomorrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Haluttu Muutos.
Täällä ei ollut ilmeisesti mitään linjausta peluutuksen suhteen? Pelasin just Washingtonin kanssa pelin ja siellä 4. ketjun yksi osa kävi kentällä kerran, 8 sekunnin ajan, loput 2 hyökkääjää istuivat penkillä koko pelin.

Onhan toi nyt perseestä kun itse yrittää peluuttaa myös nelosketjua kohtuullisilla minuuteilla, tässä pelissä 6-7min per pelaaja.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Edmonton x 2

Toronto

Canucks

Ducks

Predators

Siinä lista joka vastassa. Pelejä? Olen onlinessa.
 

Glassjaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Columbus vapaana, ei mun pää kestä enää peliäkään tätä pokecheck liigaa. Pahoittelut, hyviäkin pelejä oli paljon ja mukavia vihuja!
 

spädäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Blackhawks, Leijonat, (sympatiat Ipalle) #68
Columbus vapaana, ei mun pää kestä enää peliäkään tätä pokecheck liigaa. Pahoittelut, hyviäkin pelejä oli paljon ja mukavia vihuja!
En kyllä oikein ymmärrä tätä, että käytetään muka pelkkää pokecheckiä. Boksiahan siitä tulee, jos sitä kokoajan runkkaa. Kyllä tässä taklaamallakin pärjää. Taktiikoita suosittelen silloin tällöin muokkamaan, jos tuntuu siltä, että homma ei toimi.

Täytyy vaan todeta, että taas jätettiin yksi uppoava laiva. Veikkauksia, kuka lähtee seuraavaksi ?
 

Kiekkomies_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
En kyllä oikein ymmärrä tätä, että käytetään muka pelkkää pokecheckiä. Boksiahan siitä tulee, jos sitä kokoajan runkkaa. Kyllä tässä taklaamallakin pärjää. Taktiikoita suosittelen silloin tällöin muokkamaan, jos tuntuu siltä, että homma ei toimi.

Sitten kun vierailet vaikka Joe Luis Areenalla niin ehkä tajuat ettei siitä aina tule boksia. (ei vittuilu Pittsburghin suuntaan vaan Detroitin).

Harmi juttu Columbuksen lopettaminen, menetettiin rehti ja hyvä pelimies.
 

Glassjaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En kyllä oikein ymmärrä tätä, että käytetään muka pelkkää pokecheckiä. Boksiahan siitä tulee, jos sitä kokoajan runkkaa. Kyllä tässä taklaamallakin pärjää. Taktiikoita suosittelen silloin tällöin muokkamaan, jos tuntuu siltä, että homma ei toimi.

Täytyy vaan todeta, että taas jätettiin yksi uppoava laiva. Veikkauksia, kuka lähtee seuraavaksi ?

Helppo huudella tommosella joukkueella, koitappa hetki Columbuksella. Tosin sä nyt olet sen verran hyvä tässä, että ehkä pärjäisitkin. Ja miten niin uppoava laiva? En ainakaan ole pilannut joukkuetta mitenkään, päinvastoin olen aika hyvin saanut vahvistettua tiimiä.

Ja tosiaan taklaamallahan sitä yritettiin pitkään, mutta kun vastaan tulee esim. Malkin, Ovechkin, Crosby, Datsyuk niin eipä paljon taklata ei, ne kun tuntuu olevan kuolemattomia. Pitää vissiin olla joku Chara tai vastaava, jotta niitä saa taklattua?

Edit. Vielä sen verran, että tolla pokecheckillä en sitten viitannu teikäläiseen.
 
Viimeksi muokattu:

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Elämäntilanteet muuttuu ja täällä päin pitää valita kahden liigan väliltä. Pidempään olen ollut ykkösliigassa, joten Montreal vapautuu.

Ei onneksi kukaan ehtinyt veikata.

E: Pahoittelut unohtui.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jumalauta, kyllä nyt nämä uudet managerit ovat ihan eri tavalla asennoituneita kuin aiemmin. Onko nyt 5 uusinta manageria kaikki lopettaneet heti kuukauden sisään? Voisi vähän miettiä ennen kuin liigaan liittyy, että riittääkö aika/motivaatio vai ei!
 

Kiekkomies_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
Jumalauta, kyllä nyt nämä uudet managerit ovat ihan eri tavalla asennoituneita kuin aiemmin. Onko nyt 5 uusinta manageria kaikki lopettaneet heti kuukauden sisään? Voisi vähän miettiä ennen kuin liigaan liittyy, että riittääkö aika/motivaatio vai ei!

Älähän liioittele, puhutaan 1-2 viikosta. 1 vko lienee lähimpänä.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Selvästikkin homma menee niin, että vanhat managerit lopettavat, kun eivät pärjää yhtä hyvin kuin aiemmin. Uudet taas heti, kun huomaavat, että homma ei lähtenytkään halutulla tavalla.

Ainakin siis sarjataulukon mukaan on selkeä korrelaatio näiden välillä.
 

Petro

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues
Kyllähän nämä lopettamiset huomioidaan joskus kun uusi liiga aikanaan väsätään. Runko muodostuu täällä pitkään olleista managereista.
 

janbo

Jäsen
Haiskahtaa kieltämättä siltä että on lähdetty hiukan soitellen sotaan. Haltuun ei olla saatu huippujoukkuetta ja niin omat pelaajat kuin vastustajat ja heidän pelityylinsäkin ovat vielä tuntemattomia = lunta tupaan ja quit. Ei välttämättä kaikkien kohdalla, mutta 5 on jo aika korkea luku.
 

Glassjaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Selvästikkin homma menee niin, että vanhat managerit lopettavat, kun eivät pärjää yhtä hyvin kuin aiemmin. Uudet taas heti, kun huomaavat, että homma ei lähtenytkään halutulla tavalla.

Ainakin siis sarjataulukon mukaan on selkeä korrelaatio näiden välillä.

Oon tässä nyt pari kautta tahkonnut Columbuksella ja ihan kohtuullisen hyvin pärjännyt, ei ole nyt pelkästään siitä kiinni. En viitsi vaan tuhlata aikaani sellaiseen, joka on täyttä pakkopullaa tällä hetkellä. Tuskin on muitakaan managereja kohtaan kovin mukavaa, jos meikäläisen pelitavastakin jo näkee, ettei kauheasti napostele?

Edit. tänäänkin voitin vielä Detroitin 3-1 suhteellisen helposti, joten ei tässä nyt tosiaankaan ole siitä kyse, etten millään pärjäisi. Ja sarjataulukossakin ollaan ihan hyvissä asemissa.
 

spädäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Blackhawks, Leijonat, (sympatiat Ipalle) #68
Detroit juuri vieraili Pittsburgissa. 2-1 kotivoitto, tiukka vääntö. En ainakaan kiinnittänyt huomiota mihinkään poke helvettiin. Ehkä siellä lännessä miekkaillaan sitten enemmän kuin idässä. Niin vähän tulee pelejä toisen konfrenssin kanssa.

Tiedossahan se oli kaikille, että tasoeroja joukkueiden välille syntyy, kun ei fantasiadraftia ollut mahdollista tehdä. Loppupeleissä kuitenkin se joka tatteja ohjaa ratkaisee. Hyvänä esimerkkinä Floridan entinen gm.

Montrealihan sieltä seuraavaksi lähti. Toivottavasti pian löytyisi se vakiorunko.
 

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Lopettamisista

Itse veikkaan, että tämän liigan taso on tullut yllätyksenä monelle. En tiedä millainen fiilis muilla on, mutta itse mutuilen tässä liigassa olevan jatkoajan xbox-liigoista kovatasoisimmat pelaajat sekä kovin tahti ja se on saattanut pelottaa pois monet. Joku muu osaa varmaan kertoa ykkösliigan tasosta enemmän. Käsittääkseni siellä ollaan aikataulullisesti tätä liigaa perässä?

Alle kaksi viikkoa vanha lainaus tästä ketjusta:
Täällä voisi olla yksi kiinnostunut toiseen manageriliigaan.

Suoraan sanottuna pelaaminen ihan tuskaa nyt ja en keksi mitään muuta, kuin toinen liiga, ote niskasta ja otteet paremmaksi oppimalla.

Minulle tuli tästä viestistä aikoinaan semmoinen olo (en väitä, että kyseinen henkilö olisi näin ajatellut), että nyt sieltä tulee joku asenteella: "Mennääs tonne kakkosliigaan ottamaan pari helppoa voittoa ja keräämään vähän itseluottamusta." No, kaikki tietävät varmasti, että nyt kahden viikon päästä tapahtuneesta lainattu ei ole enää Montrealin GM.

Sen uskallan kuitenkin väittää, että tämä liiga on tasoltaan huomattavasti Jatkoaika Warriors-liigaa edellä. Siellä on ensimmäisen kauden playoffsien toinen kierros menossa ja mukana olevista 7 samasta managerista 4 on vielä mukana ja viideskin oli mukana playoffseissa. (Ulos jäivät Villemix/Los Angeles ja Julma#71(Icediscer)/Pittsburgh). Runkosarjan loputtua neljän ensimmäisen joukossa oli kolme pelaajaa, jotka ovat mukana tässäkin GMC:ssä.

Olisi mukava kuulla (joltain joka on/on ollut molemmissa mukana) osuvatko mutuilut oikeaan eli onko tämä jopa kovempi kuin ykkösliiga. Toivottavasti en ainakaan pahoittanut kenenkään mieltä tällä viestillä, sillä se ei ollut tarkoitukseni.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Olisi mukava kuulla (joltain joka on/on ollut molemmissa mukana) osuvatko mutuilut oikeaan eli onko tämä jopa kovempi kuin ykkösliiga. Toivottavasti en ainakaan pahoittanut kenenkään mieltä tällä viestillä, sillä se ei ollut tarkoitukseni.

Ehkä totta toinen puoli. Eli tässä kakkosliigassa saattaa olla kovempi taso ja siitä johtuen enemmän pleijaripaikasta tappelevia joukkueita, joka puolestaan heijastuu siihen että voittoja haetaan väkisin. Ykkösliigan meno on huomattavan paljon rennompaa, eikä siellä näe samanlaista sanasotaa mitä tässä liigassa. Osaltaan tähän vaikuttaa meidän oma foorumi, jossa voi rauhassa heittää läppää ilman pelikiellon pelkoa.

Itse tykkään henkilökohtaisesti enemmän ykkösliigasta, mutta pelaan mielelläni kakkosliigassa kovia pelejä kerta toisensa jälkeen, selvästi muita samoista sijoituksista pelaavia vastustajia heikommalla joukkueella.
 

MaybeTomorrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Haluttu Muutos.
Florida linjoilla varmaan tuosta klo 16 eteenpäin, noin suunnilleen, pidätän oikeudet muutoksiin, boksi päällä mutten vielä pelikelpoinen. Liigakierrokseen asti ja sit sen jälkeen mahdollisuuksien ja oman väsymystason mukaan.
 

Julma#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Edmontonilla jäljellä Buffalo, St.Louis ja Nashville. Milloin sitä peliä???
Varsinkin Nashville voisi alkaa vastailemaan viesteihin. Turhauttavaa laittaa ja mitään vastausta ei kuulu, vaikka samaan aikaan olet ollut linjoilla...
Unohdin eilen boksin päälle kun lähdin liikenteeseen, pahoittelut siitä. Yritin myös haastaa sua n. klo23 kun olit onlinessa, mutta ilmeisesti lähdit juuri kun sain kutsun lähetettyä.
 

spädäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Blackhawks, Leijonat, (sympatiat Ipalle) #68
Koska simulointi ?

TOR, Tampa ja MON jäljellä. (laittakaa YV:llä viestiä monelta sopii) Lähden ny heittään lättyä ulkojäille. Takasin 21 jälkeen.
 

Heko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Maple Leafs
Toronto linjoilla about yhdeksästä alkaen

Edit // aika korjattu liigakierroksen seuraamisen vuoksi
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös