Xbox 360

  • 191 122
  • 1 175

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tästä viisastuneena en enää ikinä osta tuolta Live-palvelusta luottokortilta mitään. Aina käyn kaupasta ostamassa niitä pisteitä ja sitten käytän niitä tarvittaessa. Eipähän jää epähuomiossa tuollaisia automaattimaksuja laskutukseen.

Itse olin onneksi alusta asti tietoinen tuosta hankalasta Live-tilauksen peruuttamisesta, ja muutenkin nettipelaaminen on kausittaista joten en missään vaiheessa langennut tuohon jatkuvaan luottokorttitilaukseen. Mutta onneksi pistekauppa on pidetty tästä erillään ja voinkin ostaa helposti luottokortilla suoraan konsolilta pisteitä tarvittaessa. Eikä se vaikuta mitenkään Live-jäsenyyteen eivätkä luottokorttitiedot siirry "vahingossa" sille puolelle. Omia luottokortti- sekä muita laskutustietoja voi hallinnoida MS:n sivuilta, ja sieltä myös näkee kaikki ostokset listattuna.

Käsittämätöntä onkin miksei tuota samaa hyväksi havaittua systeemiä sovelleta Live-jäsenyyspalveluissa.

Live-ajan ostan itse erikseen aina kerran vuodessa prepaid-koodeilla, ja niitähän saa nykyään monilta nettisivuilta tai nettihuutokaupoista melkein puoleen hintaan verrattuna MS:n omaan ja kivijalkakauppojen hintaan. Noin 35 eurolla irtoaa 13 kk kultajäsenyys kun vähän näkee vaivaa asian eteen.
 

Sulee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Antti " Anakonda " Laaksonen
En jaksa plarata foorumia läpi..

Mutta, omistaako ketään modattua xbox;ia? Eli missä on firmware taikka modpiiri jotta pystyy pelaamaan varmuuskopioita?

Voisi vaikka lähettää privatella viestiä, koska olisi kysyttävää
 

Fiiu

Jäsen
Vastaan tähän sen verran että itse en omista modattua boksia koska nettipelaaminen on sen verran mukavaa. Pelitkään ei niin paljoa maksa etteikö niitä voisi pari-kolme kertaa vuodessa ostella. :)

(Tiedän, jotkut ajattelevat asioita eri tavalla. Tässä onkin kyse vain minusta, yksittäistapauksesta.)
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Vastaan tähän sen verran että itse en omista modattua boksia koska nettipelaaminen on sen verran mukavaa. Pelitkään ei niin paljoa maksa etteikö niitä voisi pari-kolme kertaa vuodessa ostella. :)

(Tiedän, jotkut ajattelevat asioita eri tavalla. Tässä onkin kyse vain minusta, yksittäistapauksesta.)

Ihmisethän modaavat boksinsa ainoastaan jotta voivat pelata omista laillisesti ostetuista peleistä tehtyjä varmuuskopioita.

Pelit kyllä maksaa paljon. Sen takia olen ostanut ainoastaan NHL:t uutena (69,90). Muiden pelien kanssa voikin sit hyvin odotella muutaman kuukauden jolloin ne saa puoleen hintaan tai hyvällä tuurilla halvemmallaki jos jaksaa vähän katella netistä.
 

Teloch

Jäsen
Muiden pelien kanssa voikin sit hyvin odotella muutaman kuukauden jolloin ne saa puoleen hintaan tai hyvällä tuurilla halvemmallaki jos jaksaa vähän katella netistä.

Tuolta pohjalta todettakoon, että sekä CDONissa että play.comissa on menossa kohtuu mukavat kampanjat boksin pelien osalta. CDONin kampanjasta saisi raapaistua helposti 6+ peliä matkaan n. 16,50€ kappalehintaan ja play vastaavasti tarjoaa esimerkiksi Saints Row 2 / GTA 4 / Star Wars:Force Unleashed-akselia 26€ pala, puhumattakaan toki muista parinkympin pintaan asettuneista huippunimistä. Sieltä vaan tonkimaan jos halvat pelit napostelee.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Tuolta pohjalta todettakoon, että sekä CDONissa että play.comissa on menossa kohtuu mukavat kampanjat boksin pelien osalta.

Mainostinkin tuota CDON:a täällä aikasemmin ja tuli neljä peliä tilattua hintaan 41,84: Gun, Smackdown vs Raw 2007, The Club ja Beowulf. Noihin kun kyllästyy niin voin lyödä vaikka vetoa että saan huuto.net:stä omani takaisin korkojen kera.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Forza Motorsport 2 korkattu muutamalla ajotunnilla, mainioltahan tämä tuntuu. Tunnustettakoon tämän olleen eräs syy koko boxin hankkimiselle.

Autoja ei vielä paljon ole, arcadella ajellut enimmäkseen, saa vähän tuntumaa eri autoilla ja radoilla. Hauskasti se lähtee nimikirjaimia kirjoittamaan kun murjoo kaasua pohjaan väärässä paikassa, eikä tuohon tarvita edes paria sataa heppaa, ja etuvetokin menee nätisti sladissa mutkaan kun tuuri käy. Näin tumpelolle rattiveikolle on suorastaan riemukasta kun sen auton saa edes puolihallitussa sladissa mutkan lävitse. Ferrarin parin mallin kanssa on ollut hienoisia ongelmia tuon hallitun sladin kanssa, tuppaa perä menemään edelle jos ilman luistonestoa ajelee :)
Poikittain kulkeminen ei tietysti ole nopein konsti mutta onhan se komeaa menoa.

Tästä puuttuu tyystin ralliosio, mikä oli Gran Turismo pelisarjassa lähinnä vitsi, ja hiuksia harventavat lisenssikokeet. Rattiin vaan ja siitä kohti vaativampia kisoja ja räyhäkämpiä autoja. Näin se pitää autopeli toteuttaa eikä millään ajokokeilla mikä menee uusiksi jos on millin pielessä. Paremminhan näin oppi menee perille ja ajolinjat löytyy, tosin itsellä ne on aina hakusessa.

Autopelien ystäville suosittelen, padillakin ajelu sujuu ihan mainiosti.
 

Jiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Stadi HC, Jatkoaika HC, Slavia Praha
Forza Motorsport 2
--
Autopelien ystäville suosittelen, padillakin ajelu sujuu ihan mainiosti.

Jep, ja tästähän voi ladata ilmaisen demon sieltä marketplacen kautta. Forzassa on kyllä loputtomat telemetriat ja autojen säätomahdollisuudet. On oikea kontrollifriikin unelmapeli. Simulaatio on viety todella pitkälle ja autot tuntuvat erilaisilta, kuten pitääkin.

Itse en ole edes kokoversiota pelannut, vaan juurikin tuota demoa. Pitänee ostaa tuo FM2 kun kyllästyn tähän Project Gotham Racing 4:ään, jota nyt olen tahkonnut viikon verran. PGR:ssä on nämä "Kudos" -pisteet jotka tekevät muuten niin vakavasta kisaamisesta leikkisämmän ja pelinomaisemman. Suosittelen varauksetta.

Sen sijaan kehotan kaikkia autopelureita välttämään Need For Speed -sarjan uusinta tulokasta "Undercover". Surkea autopeli aavekaupunkeineen ja erittäin sekavine juonikäänteineen. On olevinaan joku tarina, mutta tosiasiassa on vaan saippuakipolla leijumista. Ei oikein mitään tuntumaa ajamiseen - Valitettavasti. Odotin tältä peliltä paljon enemmän. Piti alunperin ostaa Midnight Club - Los Angeles, joka on hyvin samankaltainen teemaltaan, mutta valitsin jostain syystä tämän. Älkää te tehkö samaa virhettä.

Toivottavasti joulupukki tuo tuon MC - LA:n.
 

Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Kompataan edelläolevia: ostin kesällä Forzan ja en ole katunut. Tai olen, mutta positiivisesti. Pidemmälle kun pääsee uramoodissa, niin takaan että aikaa palaa. Kun R-sarjalaisilla ja superautoilla aletaan tosissaan vääntämään ilman ajoapuja (tosimies ei tukia käytä!) ja jokainen sadasosa merkkaa, niin eivät päivät tahdo riittää ja näin työssäkäyvänä en ole pystynyt enää edes oikein pelaamaan koko peliä. Haastavuus on kyllä hienoakin, on meinaan upea tunne kun riisikippojen jälkeen pääsee ensimmäistä kertaa Maplen Valleyn pitkälle radalle tai Modenaan ajamaan muita Ferrareita/Porchen protoja vastaan. Puhumattakaan siitä tunteesta, kun 8 kierroksen kisassa pyöräyttää autonsa viimeisessä mutkassa ja kaveri kuittaa potin :).

En ole hirvittävästi muita autopelejä pelannut mutta ajoapujen kanssa hienosti säädeltävissä oleva paketti, josta haastavuutta löytyy "riiittävästi".
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Forzasta (ja nimenomaan siitä kakkosesta tietenkin) vielä pari pari sanaa. Itse hommasin pelin vasta ihan hiljakkoin, mutta olen toistaiseksi kyllä pettynyt peliin hieman. Lähinnä nyt tuo uramoodi pistää jurppimaan.

Toistaiseksi en ole havainnut mitään järkevää jatkumoa eri kisojen välillä, eikä niillä yksittäisillä kisoilla käytännössä tunnu olevan mitään merkitystä. Ihan se ja sama voitatko vai lopetatko kisan kesken heti kun lipsahtaa vähän nurmelle. Jotenkin koko hommasta puuttuu tekemisen meininki täysin, kun ainoa motivaation lähde on kerätä mahdollisimman paljon autoja ja muuta roinaa. Ilmeisesti?

Ehkä tämä on väärä peli minulle, mutta kysynpähän vain, että missä ovat aika-ajot, sarjataulukot ja katolleen lentävät autot? Toki takana on vasta muutama ilta, että ehkä sieltä sitä taulukkoa vielä tulee eteen jossain vaiheessa. Jos ei tule, niin voi kettu mitä pelleilyä. Mielummin 4 autoa ja sarjataulukko ilman restart-nappia kuin 300 autoa vailla mitään jännitettä.

Se nettipeli on tietysti vielä testaamatta.
 

Koira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai Forza alkanut poikia kiinnostamaan? No eikun boxit liveen ja autot viivalle :)

Onko kellään kokemuksia Microsoftin versiosta, jonka ovat suunnitelleen 360 ajatellen ?
http://www.vpd.fi/product_details.php?p=2208&subid=55&c=370

Onko tarjolla muita vaihtoehtoja ? Tuo hinta tuntuu kyllä tähän kohtaan aika kovalta, vaikka olisi kuinka kova vehje.

Rattia ei kannata ostaa. Olen testannut molemmat suomessa myynnissä olevat mallit (MS ja Logitech) ja molemmat ovat ihan silkkoa. Tunnottomia, epätarkkoja ja vaativat niin paljon keskittymistä ja "rutistusta" että jännetuppi tulehtuu. Ja tämä tulee entiseltä rattipelurilta, eli ennen (PS2+gran turismo) ajoin vain ratilla.

On tulossa ilmeisesti yksi ratti joka voisi pelastaa X360 maineen... tätä kyseistä en ole testannut, mutta aiempaa, vanhempaan Xbox:iin kyllä. Ja voisin uskoa että tässä tulee ensimmäinen ratti joka kannattaa ostaa. http://www.fanatec.de/html/index.php?id=250&lang= ...hinta on sitten jossain 200e nurkilla ja suomesta ei vissiin suoraan saa...

Toistaiseksi en ole havainnut mitään järkevää jatkumoa eri kisojen välillä, eikä niillä yksittäisillä kisoilla käytännössä tunnu olevan mitään merkitystä. Ihan se ja sama voitatko vai lopetatko kisan kesken heti kun lipsahtaa vähän nurmelle. Jotenkin koko hommasta puuttuu tekemisen meininki täysin, kun ainoa motivaation lähde on kerätä mahdollisimman paljon autoja ja muuta roinaa. Ilmeisesti?
...snip...
Se nettipeli on tietysti vielä testaamatta.

Periaatteessa jatkumona on se että koitat päästä mahdollisimman vähillä auton ostoilla eteenpäin. Eli jatkossa kisarajat tiukkenevat (eli siis millaisilla autoilla pääsee kisaamaan) joten joutuu hieman vetkuttelemaan... (tästä kun voitan painavan auton, niin pääsen pelaamaan tuon "heavy-weight championship":in ...selitinkö ymmärrettävästi?)

...tässä onkin yksi pelin isoimmista kompastuskivistä. Lähes kaikki pelin palkintoautot ovat oletuksena suurta silkkoa ajettavuudeltaan. Mikäli ei osaa autoa kunnolla säätää (=kuten minä) joutuu välillä ostamaan auton, jotta saisi ajaa kunnolla tottelevalla autolla, eikä näillä Sarviksen -pulkilla joita palkintoina tyrkätään.

Nettipeli onkin sitten eräänlainen suola. Paras tapa saada addiktio päälle on hankkia pari tuttua innostuneeksi Forzasta ja sitten pudottaa kavereille haasteen. Esim. meillä on ollut jo pitkään jatkuvana haasteena:
Alle 400Hv
Laguna Sega
Ei rata-autoja
Sitten annetaan kavereiden ensin viikko himassa koittaa nysvää mahdollisimman hyvä auto noihin rajoihin ja sitten loppuviikosta kaikki samalle radalle kokeilemaan. :)

Jep, ja tästähän voi ladata ilmaisen demon sieltä marketplacen kautta. Forzassa on kyllä loputtomat telemetriat ja autojen säätomahdollisuudet. On oikea kontrollifriikin unelmapeli. Simulaatio on viety todella pitkälle ja autot tuntuvat erilaisilta, kuten pitääkin.

Jiri vois hankkia koko version (haluatko lainaan joulun pyhiks? ite lähen mualimalle...) niin saattais tällänen tulla giftinä mukana:

http://www.forzaracingclub.com/pics/photos/5/3/8/6/5386/5386_view.jpg

Siinä osoite muillekin sitten kun forza alkaa todella kolisemaan.. eli siis http://www.forzaracingclub.com
 
Viimeksi muokattu:

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Forza 2 asiaa taas. Kai muutkin on yhtä huonoja pitämään johdon kuin minä, onhan? :)
On se hankalaa pitää johtonsa, ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun viimeisellä kierroksella, parhaassa tapauksessa viimeisessä helpossa mutkassa, tulee sössityä. Tyylikkäästi ja ketään kolhimatta jarrutuksessa rinnalle ja ohi, johtoa tulee kasvatettua, seuraavaksi pyöritään pientareella kuin puolukka vasussa. Joko sitä alkaa ajamaan liian varovasti, missaa jarrutuksen täysin tai murjoo kaasua lattian läpi ihan väärään aikaan ja sitten ympäri mennään ja yhteen tullaan.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Täälläkin yksi fani. Tosin pelejä ei ole nyt kesän jälkeen ollut aikaa ottaa.

Vähän noihin edellisiin viesteihin ilman quoteja.

Kaikki ihme 'parhaan ajolinjan -viivat' sun muut ajoavut tosiaan kannattaa ottaa heti pois. Itse tosin automaattivaihteet pidin, sekä lopulta myönnytyin abs-jarrujen käyttöön. Niilläkin meinaan se jarrutus (josta btw autopelit yleensä hyvin erottaa realistisuuden puolesta, siis pysähtyykö auto parissa metrissa vai ei), niin siis että se jarrutus tosiaan vaatii vielä noilla abs:illäkin taitoa ja ennakointia.

Kisa on tosiaan vaan lähinnä tuollaista voita kisakokonaisuus (+mahd. virittele autoasi) ja etene haluamaasi seuraavaan kilpailuun. Kait se sitten kuuluu (tällaisten) pelin luonteeseen ja sellainen vaikkapa F1-tyylinen kausikisa on sitten muille peleille.
Tosin ihmettelen niitä voittoautoja, kun itseni ei ole tarvinnut vielä kertaakaan ostaa autoa kun niitä tuputetaan muutenkin kokoajan ja niillä pärjäilee taas jossain avautuneessa kisassa jne jne. Oikeastaan itse vähän tsiigaan ensin (siitä jostain napista ohjaimesta) millaisia arvoja niillä vastustajilla on kyseisessä kisassa ja valkkaan autoni samaan kastiin (en siis sitä tehokkainta) jos mahdollisuuksia on. Säilyy mielenkiinto itselläni huomattavasti paremmin tiukoissa skaboissa.

Ne endurance-kisat on aika nastoja. Vetää joku tunti putkeen (siis ihan oikeaa aikaa) jotain rataa.... ja mahdollisesti vikalla kierroksella seinään.

Silloin ilmestymisen aikoihin testasin muuten Flatoutin uusinta ja jäi heti hyllyyn, kun realistisuus iski päin kasvoja märän rätin. Siellä se on myös toistaiseksi pysynytkin (siis hyllyssä, ei rätti lärvissä), täytyisi varmaan kokeilla uudestaan, onhan siinä kuitenkin vähän eri meininki pyritty tekemään eikä mitään FM2:n kilpailijaa..... mutta silti se realistisuus ajossa...

Noh, nyt boksilla pitäisi testata tuo Fallout 2 kun ehtisi, sekä vähän urheilua NHL:n ja FIFA:n parissa.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Fallout 3 ja Fable 2 tuli tuossa haettua itselle joululahjaksi. Saas nähdä, malttaako sitä odottaa jouluun asti, vai tuleeko "testattua" jo aiemmin.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Kaikki ihme 'parhaan ajolinjan -viivat' sun muut ajoavut tosiaan kannattaa ottaa heti pois. Itse tosin automaattivaihteet pidin, sekä lopulta myönnytyin abs-jarrujen käyttöön. Niilläkin meinaan se jarrutus (josta btw autopelit yleensä hyvin erottaa realistisuuden puolesta, siis pysähtyykö auto parissa metrissa vai ei), niin siis että se jarrutus tosiaan vaatii vielä noilla abs:illäkin taitoa ja ennakointia.
Yleensä on luistonesto pois käytöstä, kisasta saatu vanha Camaro tosin ei lähtenyt viivalta juuri mihinkään, ehkä se luistonesto vähän auttaa siihen. Ajolinjojen apu ei ole ollut edes päällä, turhaa moinen hienostelu, yrityksen ja erehdyksen kautta. Automaatti on käytössä, kun tuntuu olevan välillä kabiini käsiä täynnä. Ei tähän soppaan vielä viitsi manuaalivaihteita sotkea, ehkä sitten kun alkaa ratoja oppimaan ulkoa.

Radoista sen verran vielä, että aika mukava kattaus erilaisia ratoja, oikeita moottoriratoja ja mielikuvituksen tuotetta. Silverstonesta en pidä vieläkään, aina ollut jostain kumman syystä suuri inhokkini. Eihän se sen vaikeampi ole kuin muutkaan, mutta joku siinä tökkii. New Yorkin katurata on yhtä tylsä kuin GT:ssa, kaksi suoraa ja mutkat päissä (haukotus). Mutta sitten, legendaarinen Nürburgring on komea ilmestys, jos oli GT sarjassakin, niin tässä mennään vaihteen verran edelle. Green Hell on nimensä veroinen, ei auta herpaantua hetkeksikään tai mokasta rankaistaan armotta treffeillä kaiteen kanssa.

Anna mennä mice, ei niitä kannata säästellä :) Falloutin kanssa kävi vähän niin että hieman kokeilen.. pääsi kokeilu venähtämään kun Vault 101:n ovi Wastelandiin aukesi.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Jatkan FM2 aiheella. Mitenkäs nämä vuokrakuskit, pistääkö arvon kuskikollegat niitä ajelemaan paljonkin? Itse olen kaikki jenkkirohjakekisat hoitanut niin että hired gun ratin taakse, ei ole minun makuun ne autot. Rahat ne vie ja kokemusta ei saa, mutta itsellä säilyy hermot.
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Red ring of death

Alkaa kone vähän sellaisia merkkejä ilmoitella että kohta saa sakemannit taas yhden paskaläjän korjattavakseen..

Äsken kolmesti pelkästään punaiset rinkulat pyörivät koneessa, nyt 10 minuutin jälkeen starttasi lopulta. Kerran aiemminkin tehnyt saman, eli kun se nyt sitten todenteolla iskee, niin minne otetaan yhteyttä?!?

Ja miten esim. Live-aika korvataan? Itsellä viimekuun lopussa hommattu 12kk..
 
Sieltä tulee ilmaista live-aikaa aina koneen mukana, kun tulee huollosta.

XBoxin sivuille vaan. Sieltä kirjaudut sisään ja sitten jotain kauttahan sieltä tehtiin vikailmoitushässäkkä. Kyllä se selviää aika helposti, kun menet sisään ja kirjaudut.
 

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sieltä tulee ilmaista live-aikaa aina koneen mukana, kun tulee huollosta.

XBoxin sivuille vaan. Sieltä kirjaudut sisään ja sitten jotain kauttahan sieltä tehtiin vikailmoitushässäkkä. Kyllä se selviää aika helposti, kun menet sisään ja kirjaudut.

Joo, 1kk Live-kortti tulee paluupostissa Boksin mukana.

En ole tietoinen tuollaisesta vikailmoituksesta netin kautta, mutta ehdottomasti kannattaa mieluummin soittaa tukeen niin asian saa heti samantien selväksi ja lähetti tulee noutamaan koneen parhaimmillaan jo samana päivänä.

edit: numerohan löytyy http://www.xbox.com ja laitetaan se vielä tähänkin eli 0800 1 19424
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Joo, 1kk Live-kortti tulee paluupostissa Boksin mukana.

En ole tietoinen tuollaisesta vikailmoituksesta netin kautta, mutta ehdottomasti kannattaa mieluummin soittaa tukeen niin asian saa heti samantien selväksi ja lähetti tulee noutamaan koneen parhaimmillaan jo samana päivänä.

edit: numerohan löytyy http://www.xbox.com ja laitetaan se vielä tähänkin eli 0800 1 19424

Jep, itsekin tuossa jo katselin hommat valmiiksi. Kyllähän tuo vielä eilen hörähti käyntiin, mutta kyllähän nuo merkit alkavat sen suuntaiset.

Tuota Live hommaa itsekin mietin, kaverilla tuli punavalot n.2kk sitten ja hän sai juuri tuon 1kk Liven. Itsellä on 11kk käyttöaikaa, joten mitenhän tuo sitten korvataan?

Pitää varmaan seuraavalla soittaa suoraan tuonne tukeen, kun alkaa vilkuttamaan. Tuskinpa tuo monesti tuon jälkeen enää starttaa.
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Pitää varmaan seuraavalla soittaa suoraan tuonne tukeen, kun alkaa vilkuttamaan. Tuskinpa tuo monesti tuon jälkeen enää starttaa.

No tänäänhän se boxi heitti lopullisesti lusikan nurkkaan..

Katsellaan miten pitkään joudutaan uutta boxia odottelemaan.

Asiakaspalvelussa tyttö totesi että viime kuussa ostamani Live-aika jatkuu uudenkin konsolin myötä ja lisäksi tulee 1kk. Toivottavasti toimii ihan näin helposti, jotenkin silti hieman epäluuloisesti tuohon Live-hommaan suhtaudun..
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
No tänäänhän se boxi heitti lopullisesti lusikan nurkkaan..

Katsellaan miten pitkään joudutaan uutta boxia odottelemaan.

Asiakaspalvelussa tyttö totesi että viime kuussa ostamani Live-aika jatkuu uudenkin konsolin myötä ja lisäksi tulee 1kk. Toivottavasti toimii ihan näin helposti, jotenkin silti hieman epäluuloisesti tuohon Live-hommaan suhtaudun..

Voit käyttää uudessa konsolissasi vanhaa profiilia. Eli ei siinä mitään ognelmia ole sen suhteen.
 

myerz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jaa-a
Joo-o tuli tossa hommattua 360 + nhl09 mutta eipä tarvitse huolehtia pelaamisesta, kun ei suostu telkkari edes tunnistamaan mokomaa värkkiä. Tavallinen paskaakin paskempi sharpin teletext telkku on ja piuhasta on valittu kyllä normaali TV mode, mutta ei niin ei. Ei myöskään auta jos kytkee johdot ilman scart liitintä suoraan telkun edessä oleviin slotteihin, videot esim sitten taas tunnistaa normiscartin kautta. Mietinkin, että pitäiskö tohon hommata sellainen vanha 360 scart liitin vai mikä tuossa on..
 

Jake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mulla kans tuo boksi kärähti(RRod) ja oon sen korjauksen tilannu. Olen kuitenkin aika pihalla näistä korjaushommista ku ei oo oikein koskaan mikään verme hajonnu. Eli oon Oulusta josta ne UPS:n kaverit eivät varmaankaan hae boksia ja sain ohjeet miten se pitäis lähettää. Niin että lähettäkö ne mulle jonku laatikon, että voin sen boksin lähettää vai pitääkö sekin ite hommata?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös