Mainos

www.ruutu.fi – lätkä/urheilufanin unelma?

  • 1 621 784
  • 6 774

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
En ole missään vaiheessa väittänytkään, että olisin missään vaiheessa sanonut sopimukseni irti. Ihmettelin vaan, että veloittivat, kun luulin tilanneeni kuukauden määräaikaisen tilauksen. Mutta kuten aikaisemmassa viestissäni totesin, niin oma vika, kun en lukenut kunnolla ensimmäistä kertaa tilausta tehtäessäni.

Edelleen sitä mieltä kuitenkin, että hieman kyseenalainen systeemi, kun ihmisellä on paljon muutakin mietittävää kuin jonkun striimipalvelun keskeyttäminen tai ylipäätänsä muistaminen, milloin on tilannut jne.
Kyseenalaista on miksi palveluita myydään ja tarjotaan henkilöille, jotka ilmeisesti eivät osaa lukea tai eivät ainakaan ymmärrä lukemaansa. Nykymallissa sopimusta tehdessä vaaditaan vain rasti ruutuun, että sopimusehdot on luettu. Pitäisi varmaan pelkkä rastitus laajentaa kyselylomakkeeksi, jossa varmistuu että se on myös ymmärretty.

Älä nyt pahastu, mutta pakko kysyä. Sulla tuntuu olevan niin paljon mietittävää, ettet pysty olemaan perillä tekemistäsi sopimuksista. Pitääkö joku huolen, että pääset aamuisin sinne kouluun, jota tunnut käyvän?

Ei tuollaisesta paskasta mitään kannata maksaakaan, siitä huolimatta on tälläkin kaudella katseltu suurinpiirtein kaikki ne pelit, jotka on halunnutkin, myös The Liigasta.

Nuo "Ilmais-striimit" ovat kyllä nykyään samanlaatuisia tai parempiakin kuvanlaadultaan, kuin maksulliset ja ovat toimineet Liigan osalta järjestään, puhumattakaan NHL-otteluiden HD-tasoisista lähetyksistä. Joten enpä tuosta näe mitään järkeä maksaa, nettiradiostakin kuuntelee sitten matseja ennemmin. Mutta kukin toki katsoo ja seuraa urheilunsa sieltä mistä tykkää, makuasioista en alkaa kiistelemään.
Paskaa on mutta haluat kuitenkin katsoa. Miksi et katso ihan reilusti aiheeseen liittyvää pornoa, saattaisit nähdä myös kustakin. Mutta kuten sanoit, kukin makunsa mukaan. Mä ainakin katselen ilmaisen paskan sijaan maksullista lätkää.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyseenalaista on miksi palveluita myydään ja tarjotaan henkilöille, jotka ilmeisesti eivät osaa lukea tai eivät ainakaan ymmärrä lukemaansa. Nykymallissa sopimusta tehdessä vaaditaan vain rasti ruutuun, että sopimusehdot on luettu. Pitäisi varmaan pelkkä rastitus laajentaa kyselylomakkeeksi, jossa varmistuu että se on myös ymmärretty.

Älä nyt pahastu, mutta pakko kysyä. Sulla tuntuu olevan niin paljon mietittävää, ettet pysty olemaan perillä tekemistäsi sopimuksista. Pitääkö joku huolen, että pääset aamuisin sinne kouluun, jota tunnut käyvän?

Kouluun on parin vuoden omilla asumisen ajan päästy ihan kelvollisesti, mutta sopimuksien tekemisen suhteen makseltiin vasta nyt rehellisiä oppirahoja. Ihan hyvä opetus, mutta mielestäni edelleenkin ihan inhimillistä omalta puoleltani. Katselin silloin tilatessani, että se 19,95 on määräaikainen ja 29,95 kohdalla luki yksi kuukausi. Kyllä sitä siinä helposti ajatteli, että se on myös vain yksi kuukausi, eikä sitä tarvitse erikseen irtisanoa kuten ei tarvitse niitä vuorokaudenkaan oikeuksia.

Ei nämä lyhyen aikavälin sopparit ole koskaan olleet maailmaa kaatavia, joten on sitten kyse ollut Katsomon, vaatteiden tai URHOtv:n palveluiden tilaamisista on sopimusten tilausehtojen lukeminen ollut vähän löperöä osaltani ja nyt kieltämättä makseltiin niitä kuuluisia oppirahoja. Yllätti vain hieman, kun olin siinä (lapsen)uskossa, että kyseessä oli kuukauden määräaikainen soppari.

Mutta ei siinä, elämä jatkuu ja nyt kahtellaan sitten SM-liigaa joulutauolle asti. (Ja jätetään se yksi baari-ilta väliin)
 
Viimeksi muokattu:

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Älä nyt pahastu, mutta pakko kysyä. Sulla tuntuu olevan niin paljon mietittävää, ettet pysty olemaan perillä tekemistäsi sopimuksista. Pitääkö joku huolen, että pääset aamuisin sinne kouluun, jota tunnut käyvän?

Sopimusehdot ovat mitä ovat mutta on kumma, että tilauksen lopettamiseen tarvitaan 5 päivää eikä esim. sopimuksen loppumista edeltävä päivä. Maksun jälkeen kyllä saa heti näkymään nappia painamalla, mutta jostain syystä nappia painamalla menee 5 päivää lopettaa tilaus. Tässä kusetetaan selvästi sinisilmäisiä ja hyväntahtoisia ihmisiä, jotka eivät viitsi asiasta valittaa. Tämä on ihan yleistä toimintaa, jolla saadaan ylimääräisiä tuloja.
 
Handyy

Jäsen
Kyseenalaista on miksi palveluita myydään ja tarjotaan henkilöille, jotka ilmeisesti eivät osaa lukea tai eivät ainakaan ymmärrä lukemaansa. Nykymallissa sopimusta tehdessä vaaditaan vain rasti ruutuun, että sopimusehdot on luettu. Pitäisi varmaan pelkkä rastitus laajentaa kyselylomakkeeksi, jossa varmistuu että se on myös ymmärretty.

Älä nyt pahastu, mutta pakko kysyä. Sulla tuntuu olevan niin paljon mietittävää, ettet pysty olemaan perillä tekemistäsi sopimuksista. Pitääkö joku huolen, että pääset aamuisin sinne kouluun, jota tunnut käyvän?
Kun pääset alas jossain vaiheessa erinomaisuutesi vuorelta, huomaat että kyllä tuossa tilaamisessa on Ruudun osalta ihan tarkoituksenhakuista harhaanjohtamista. Vaihtoehdot ovat "Tilaa vuosi", "Tilaa kuukausi" tai "Tilaa päivä".

Tietysti se jää asiakkaan huoleksi, jos ei hyväksyy ehdot, mutta lähtökohtaisesti tuolla on selkeästi haettu juuri näitä tilanteita, joissa asiakas ei ole huomannut "Tilaa kuukausi" tarkoittavan jatkuvaa tilausta. Varsinkin, kun tämän "Tilaa kuukausi" -palvelun irtisanominenkin on tehty niin saatanan amatöörimaiseksi palautelomakkeen kautta tehtäväksi, johon vastausta pitää odotella viikon verran.

Jos haluaa siis ottaa palvelun vain kuukaudeksi, pitää ensin tilata ja heti mennä täyttämään joku palautelomake. Kyllä on todella järkevää.
 
RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Missähän tässä mahtaa se kusetus olla? Tilausehdot= säännöt joiden mukaan mennään. Näihin sitoutuu kun tuotteen hankkii.
 
4

444

Ei ehkä kusetusta, mutta harhaanjohtavasta mainonnasta voidaan puhua. Vähän kuin ostaisit mansikkamehua kaupasta ja huomaat jälkeenpäin, että pääraaka-aine on omena.
Toki aina on ostajan vastuulla lukea, mitä on ostamassa, mutta vallitseva käytäntö ei mielestäni ole täysin oikein.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Kun pääset alas jossain vaiheessa erinomaisuutesi vuorelta, huomaat että kyllä tuossa tilaamisessa on Ruudun osalta ihan tarkoituksenhakuista harhaanjohtamista. Vaihtoehdot ovat "Tilaa vuosi", "Tilaa kuukausi" tai "Tilaa päivä".

Tietysti se jää asiakkaan huoleksi, jos ei hyväksyy ehdot, mutta lähtökohtaisesti tuolla on selkeästi haettu juuri näitä tilanteita, joissa asiakas ei ole huomannut "Tilaa kuukausi" tarkoittavan jatkuvaa tilausta. Varsinkin, kun tämän "Tilaa kuukausi" -palvelun irtisanominenkin on tehty niin saatanan amatöörimaiseksi palautelomakkeen kautta tehtäväksi, johon vastausta pitää odotella viikon verran.

Jos haluaa siis ottaa palvelun vain kuukaudeksi, pitää ensin tilata ja heti mennä täyttämään joku palautelomake. Kyllä on todella järkevää.
Ruutu pron etusivulla, josta noita pystyy tilaamaan on kolme vaihtoehtoa, joita keskimmäinen on Kuukausi- toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Onko tuossa jotain epäselvää? Tilausjakso on kuukausi ja on voimassa siihen asti, kun se sanotaan irti.

Irtisanomista en ole kokeillut, joten en osaa sanoa toimiiko vai ei. Äkkiseltään mietittynä palautelomake vaikuttaa varsin hyvältä vaihtoehdolta. Irtisanominen menee oikeassa muodossa oikealle henkilölle. Muita mahdollisia olisi puhelu tai sähköposti. Puhelut olisi palveluntarjoajan ja myös kuluttajan kannalta paskin vaihtoehto. Kuluttajilla on ikävä taipumus soitella melkein mihin tahansa palveluntarjoajan numeroon ja alkaa vänkäämään asioista aivan väärän henkilön kanssa. Puhelun pyöritteleminen henkilöltä toiselle vie aikaa ja vaatii muutenkin turhia resursseja. Sähköpostit menevät myös kenelle sattuu millaisena sattuu. Kanavajohtajalle lähetetty posti, jossa haistattelujen ohessa peruutetaan tilaus ilman yhteystietoja ei pahemmin hommaa edistä. Mikä olisi mielestäsi palautelomaketta toimivampi vaihtoehto.

Käytännön toimet tilauksen irtisanomisessa vaatii oman aikansa ja viisi päivää ei kuulosta mitenkään kohtuuttomalta. On kuitenkin ehdittävä katkaisemaan laskutus sun muut toimenpiteet. Tuollaisen tilauskannan hallinnointi ei käy aivan kuin Pala Productionsissa Salkkareissa. Pelkkä laskutuksen katkaiseminen vie väkisinkin oman aikansa, koska siinä on myös luottoyhtiö ja pankki mukana.

Ei ehkä kusetusta, mutta harhaanjohtavasta mainonnasta voidaan puhua. Vähän kuin ostaisit mansikkamehua kaupasta ja huomaat jälkeenpäin, että pääraaka-aine on omena.
Toki aina on ostajan vastuulla lukea, mitä on ostamassa, mutta vallitseva käytäntö ei mielestäni ole täysin oikein.
Vertauksesi olisi jollain lailla järkevä, jos tuolla näytettäisiin esim miesten Liigan sijaan naisten liigaa. Tuote olisi eri, kuin annetaan ymmärtää. Minulla on ainakin toistaiseksi näkynyt miesten pelit muutamia pätkimisiä lukuunottamatta. Käyttökatkoksista olen saanut varsin kohtuullisen hyvityksen.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Onkohan maalikoosteiden tekeminen nyt lopetettu kun ei löydy mistään eilisen kierroksen pelejä. Vai nukutaanko siellä vain maaottelutauon jälkeen?
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Onkohan maalikoosteiden tekeminen nyt lopetettu kun ei löydy mistään eilisen kierroksen pelejä. Vai nukutaanko siellä vain maaottelutauon jälkeen?

Ainakin IS:n sivuilta maalikoosteet otteluista löytyvät, ihan normaalisti selostuksen kera.

Huomasin tosin itsekin saman, ettei nelonenpro-nettisivuille ollut koosteita laitettu.
 
Handyy

Jäsen
Ruutu pron etusivulla, josta noita pystyy tilaamaan on kolme vaihtoehtoa, joita keskimmäinen on Kuukausi- toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Onko tuossa jotain epäselvää? Tilausjakso on kuukausi ja on voimassa siihen asti, kun se sanotaan irti.

Käytännön toimet tilauksen irtisanomisessa vaatii oman aikansa ja viisi päivää ei kuulosta mitenkään kohtuuttomalta. On kuitenkin ehdittävä katkaisemaan laskutus sun muut toimenpiteet. Tuollaisen tilauskannan hallinnointi ei käy aivan kuin Pala Productionsissa Salkkareissa. Pelkkä laskutuksen katkaiseminen vie väkisinkin oman aikansa, koska siinä on myös luottoyhtiö ja pankki mukana.
Turha tuosta on jauhaa. Teknisesti olet oikeassa ja nähtävän tyytyväinen siihen, mutta kuten täältäkin on saanut huomata, "Tilaa kuukausi" -nappi hämää osaa asiakkaista tilaamaan enemmän kuin mitä haluaa. Ei minullakaan ollut ongelmaa, tein palautelomakkeen välittömästi kun otin kuukauden. Tarkoituksella Ruutu on silti ilmoittanut nuo kuten on, koska Vuosi tarkoittaa tasan vuoden sopimusta, Päivä tarkoittaa tasan 24h sopimusta, mutta Kuukausi tarkoittaa jatkuvaa tilausta.

Jälkimmäiseen ei voi sanoa kuin että höpö-vitun-höpö. Jokainen muu streamauspalvelu internetissä sisältää omissa tilitiedoissa painikkeen "lopeta tilaus", eikä tarvitse tehdä mitään muuta kuin klikata sitä ja homma on sillä selvä, eikä tarvita mitään viiden päivän varoaikoja eikä itse tarinoitua tekstiä jonkun palautelomakkeen kautta. Esim. Viaplayssa tai Netflixissä homma toimii erinomaisesti. Ehkä nämä käyttävät jotain Salkkareiden systeemiä, Ruutu puolestaan veivaa jollain kammella.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Laitoin viime viikolla viestiä että haluan lopettaa tilauksen ja erittelin alla syitä tähän (mm. huono kuvanlaatu ajoittain, väliaikaiset toimimattomuudet, se että tuplaviikonlopun peleistä hyvitys oli mielestäni perseestä, (vanhan) flash-playerin käyttö, jne). Tänään tuli viesti ja meni pääpiirteittäin näin:

Tilauksesi on irtisanottu, jotta kehitymme paremmaksi palveluksi haluaisimme kuulla syyt miksi irtisanoutua sopimuksesta.

Tietysti hienommilla sanamuodoilla ja pidemmällä tekstillä, mutta on se jumalauta kumma kun joka asiaan tulee aina ennakkoon määritelty vastaus joka yleensä osoittaa vielä sen että viestiä ei ole edes luettu. Valitin tuosta tuplaviikonlopusta silloin joskus ja vastaus oli kumpaakin viestiin sama "pahoittelut ongelmista, 7 päivän hyvitys tulossa". Nimi sentään taisi vaihtua tekstin alla, vaikka kritisoin juuri tuota 7 päivän hyvitystä. Voisivat oikeasti lukea edes ne viestit ja katsoa sopiiko ne mallivastaukset siihen.
 
Hande_81

Jäsen
Onkohan maalikoosteiden tekeminen nyt lopetettu kun ei löydy mistään eilisen kierroksen pelejä. Vai nukutaanko siellä vain maaottelutauon jälkeen?
Samaa itse ihmettelin kun nelonenpro:n sivuilta puuttuivat maalikoosteet. Laitoin palautetta ja sain seuraavan vastauksen:
Hei ja kiitos mielenkiinnostasi Nelonen Prota kohtaan.

SM-liigavideot löytyvät jatkossa vain Ruutu-palvelusta, osoitteesta http://www.ruutu.fi/urheilu/sm-liiga. Nelonen Pron verkkosivuilla videoita ei enää tulla julkaisemaan.

Eilisen otteluiden Huippuhetket ovat jo Ruudussa, ja ne löytyvät kirjoittamalla hakukenttään hakusanoiksi esim. HIFK Tappara (siis ilman väliviivaa). Jatkossa videot ilmestyvät normaaliin tapaan näkyville myös Ruudun SM-liigasivulle, mutta tällä hetkellä koostevideot löytyvät Ruudusta vain edellä mainitulla tavalla.

Ystävällisin terveisin,

Nelonen Pro
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hienosti meni taas.
25.10. irtisanoin paskan ja 27.10. tuli sähköpostiin Emmiltä vahvistus:
"Olen pyynnöstäsi irtisanonut Ruutu + Pro tilauksesi päättymään meneillään
olevan tilausjakson loppuun."

No, 2.11. on laskutettu 29,90 € luottokortilta. Saas nähdä palauttavatko rahat vai mihin saakka tässä mennään.

"Pahoittelen, että peruutuksesta huolimatta Sinulta on veloitettu seuraava laskutusjakso. Kyseessä on järjestelmätekninen virhe ja virheestä on raportoitu eteenpäin. Palautamme toki kortillesi takaisin virheellisen veloituksen."

Sanallakaan ei mainittu minulle aiheutuneen vaivan sekä luottokorttiani käytettäessä aiheutuvan kulun korvaamista. Harmillisia "järjestelmäteknisiä virheitä" sattuu Ruudulle sekä laskutuksen että lähetysten osalta.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Palveluhan on ilmeisen keskeneräinen, joten peruin sen. Kuvanlaatu "hyppelee" pelin sisällä mielivaltaisesti loopaten välillä, ym. mukavaa. Siis silloinkin, kun palvelu on "kunnossa". Ihmehomma, että Suomessa saa myydä tällaisia korkeintaan beta-version kaltaisia palveluita toimivina ja täydellä hintaa.
 
TheLazaruz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #96, #55, #9
Palaute vastaus.

Kiitos yhteydenotostasi.
Valitettavasti kohtasimme tiistaina 12.11.2013 teknisiä haasteita, jotka koskivat Jokerit -Blues ja TPS - Kärpät otteluita. Vika paikallistettiin ja saatiin korjattua juuri ennen ensimmäisen erän alkua.

Laitoin jatkoviestin jossa ihmettelin miksi he toisen kerran jo otteluiden
alkamisen jälkeen ilmoittivat viasta facebookissa ja vasta ensimmäisen erän lopussa ilmoittivat vian korjaamisesta jos asia on ollut kunnossa jo ennen pelien alkua.

Kysyin myös mitä he hyötyvät asiakkaalle valehtelusta.

Mainitsin myös kuinka itselläni rupesi toimimaan TPS-Kärpät peli kun
ensimmäistä erää oli jäljellä vajaa 7 minuuttia ja jatkoajan ja rangaistuslaukaus kilpailun aikaisesta kuvan puuroutumisesta.

Eli eivät luvanneet hyvityksiä ainakaan suoraan, katsotaan nyt mitä vastauksia tulee jatkoviestiini.
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Tulin, näin ja voi...". - VOI, VOI!
. . .
Irtisanomista en ole kokeillut, joten en osaa sanoa toimiiko vai ei. Äkkiseltään mietittynä palautelomake vaikuttaa varsin hyvältä vaihtoehdolta. Irtisanominen menee oikeassa muodossa oikealle henkilölle. . .
Tästä on helppo olla samaa mieltä. Irtisanoin palautelomakkeella oman Ruutu+Pro- tilaukseni päättymään tilaukseni ensimmäisen laskutuskuukauden loppuessa. Irtisanomisviestin laitoin hyvissä ajoin ennen määräaikaa ja heti seuraavan päivän iltana sain Nelos-puljulta vahvistusviestin tilaukseni päättymisestä laskutuskauden loppuessa. Lisäksi ilmoitettiin katseluoikeuteni jatkumisesta tilauksen päätyttyä 7 vrk:n hyvityksen verran.
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Saako lähetyksen kuvanlaatua jotenkin huononnettua? Meillä on vakiläppäri huollossa ja nyt pitäisi ikivanhalla Amilon läppärillä pärjätä... Kuva nykii ja hyppii, ääni tulee ok. Ilmeisesti koneen tehot tulevat vastaan, kun koko ajan näyttää 100% suoritinkäyttö.

Onko mitään kikkakolmosia, joita voisi kokeilla?
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Pitäisi varmaan pystyä rajoittamaan nettiyhteyden nopeutta.
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo

jkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Saako lähetyksen kuvanlaatua jotenkin huononnettua? Meillä on vakiläppäri huollossa ja nyt pitäisi ikivanhalla Amilon läppärillä pärjätä... Kuva nykii ja hyppii, ääni tulee ok. Ilmeisesti koneen tehot tulevat vastaan, kun koko ajan näyttää 100% suoritinkäyttö.

Onko mitään kikkakolmosia, joita voisi kokeilla?

NetLimiter ohjelmalla pystyt säätämään nopeutta. Mikä saattaa sitä kautta heikentää kuvanlaadun. Helppokäyttöinen ohjelma.
http://www.netlimiter.com/index.php (vie ohjelman sivulle)
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
On se nyt yksi helvetti! Painoin pausen päälle toisen erän alussa, kun vein kersat nukkumaan. Takaisin koneen ääreen ja painoin play. Lähti pyörimään, kunnes palkin kello tuli 19.46 kohdalle ja siihen pysähty. Ei liiku etten eikä taakse, ei aloita alusta ja live nappikaan ei toimi tietysti, kun peli on jo ohi.

Way to go Ruutu.fi.
 
chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Joo huomannut saman ongelman. Ottelu pitää käynnistää uudelleen ja kelata siihen entiseen kohtaan, jotta pääsee jatkamaan katselua.
 
Loonie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kysymystä pukkaa, auttakee jos tiedätte. Pystyykö ipadilla katsomaan livenä matseja? Jos miten niin kerrotko myös se samalla, kiits!
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös