Mainos

WSL – maailman johtava naisurheilusarja

  • 3 334
  • 32

Flonaldo

Jäsen
Women's Super League Englannissa on noussut aika hurjaa vauhtia viime vuosina, suorastaan raketoinut, ja on nyt naisurheilun maailman suurin sarja. (Laskuissani ei mukana yksilöurheilua - varsinkaan sellaisia [tennis, yleisurheilu], missä kyse ei ole erillisestä naisten sarjasta.)

Vielä viisi vuotta sitten WSL oli samanlaista amatööripuuhastelua kuin naisten joukkueurheilu nyt n. aina ollut. Toki briteissä naisten jalkapallo oli isollaan 20-luvulla, mutta vain 1920-luvulla. Naisfudis veti parhaimmillaan 50 000 yleisöjä, kunnes FA bännäsi kokonaan naisten pelaamisen 50 vuodeksi.

Ennen koronaa oli jonkinlaista pientä nousuvirettä ja ainakin kasvun silmuja. Isot Valioliiga-seurat järjestivät enimmäkseen näytösluontoisesti kerran vuodessa isolla stadikalla yhden ottelun (a'la United-City, Arsenal-Spurs), mitkä muutaman punnan lipuilla vetivät isojakin yleisöjä. Silti kasvu-ura ja tavoitteet näyttivät olevan jossain vuosikymmenen päässä.

Englannin naisten koti-EM-kulta kuitenkin räjäytti homman kerralla isolleen. Se sai seurat huomaamaan, että vetoa naisten jalkapalloa kohtaan on suuressa määrin - silloin kun hommat myös tapahtuvat isosti, eivätkä vain vasemmalla kädellä puuhastellen. Kun kyse ei ollut vain siitä, että Wembleyn finaali oli kiivaasti haluttu tiketti ja Englannin matsit eri paikkakunnilla myytiin loppuun. Vaan media huomasi, että Lionesses kiinnostaa ja alkoi kirjoittaa sille tasolle. Pubit olivat pelipäivinä täynnä, tv:n katsojaluvut olivat huimat muutenkin kuin vain semi-/finaalivaiheessa, kaikki fanikama myytiin loppuun.

Nyt WSL:n tämän kauden yleisökeskiarvo on n. 7500 katsojaa. TV vetää myös hyvin ja niin Sky kuin BBC panostavat sarjaan. Joka viikko ihan laajasti mainostettuja pääpelejä pääkanavilla ja BBC:llä myös WSL:stä oma "Match of the Day" -versionsa (joskin sunnuntain myöhäismyöhäisillassa). Nykyisetkin tv-sopimukset olivat jo miljoonaluokkaa ja kun taitavat tulla kesällä uusiksi neuvoteltaviksi, ihan varmasti moninkertaistuvat puntamääriltään. WSL myös irtautuu FA:sta kesän aikana. Yhtiöityksen kuviot ovat muuten suhteellisen selvät ja myös Championship tulee olemaan uuden yhtiön alla, mutta vielä julkaisematta ketkä lopulta ja millä osuuksilla yhtiön omistavat.

Erot ovat sarjan sisällä vielä suuret. Everton ja West Ham vetävät hät hätää ~1500 katsojakeskiarvoja, eikä kentän ulkopuolella näy tätä suurta nousua ihan vielä konkretiana. Toisessa päässä sitten Arsenalin yleisökeskiarvo on 35 000 tällä hetkellä. Kasvu on ollut niin nopeaa, että se jo itsessään tuo melkoisia pulmia ratkaistavaksi. Kun siis tähän asti lähes kaikki seurat ovat pelanneet jossain kaukana lähiöissä (tai toisissa kaupungeissa) jonkun League Two / National League seurojen kenttähyyryläisinä. Vertailukohtana siis "Jokerit Keravalla". Useimmille siellä seuran päästadionilla pelaaminen on kerrasta liian iso hyppy. Vaikka vetäisikin 5000 katsojaa paikalle, se 35 000 stadikalla näyttää todella kehnolta ja tappaa kaiken pienenkin tunnelman.

Tai sitten käy kuten Manchester Citylle. City rakensi Etihadin viereen 10v sitten valmistuneen hienon kakkosstadionin akatemia- ja naisten joukkueiden kotiareenaksi. Nyt 7000 kapasiteetti onkin ihan auttamattoman pieni. Ja taas minkään vaikka 15-20 000 vetävän stadionin rakentaminen olisi massiivinen, pitkä hanke, eikä kukaan tiedä mihin kysyntä oikeasti lopulta asettuu. Eikä isoissa kaupungeissa mistään löydy noin vain tontteja, mihin voisi tuollaisen edes pykätä.

Arsenal tosiaan tässä ihan oma lukunsa, kun seura myynyt kaksi edellistä WSL-otteluaan (United & Spurs) kahden viikon sisään loppuun Emiratesin 60 000 kapasiteetilla. United-pelissä kaikki VIP-paikat oli viimeistä myöden myös loppuumyyty ja Spurs-matsissakin kaikki Emiratesin aitiot olivat menneet £2000-3000 hinnoilla. Arsenalin fanituotekauppa myös tekee naisten ottelupäivinä isomman myynnin kuin miesten otteluissa. Ja toisaalta sitten puolet peleistä Arsenalkin pelaa siellä "Keravalla" eli National Leaguen Borehamwood FC:n vuokralaisena max. 3500 (joista alle 1500 istumaan) vetävällä "stadionilla". Kiima toki on sen verran kova tällä hetkellä, että jo ensi kaudella valtaosa otteluista lienee Emiratesilla ja tuonne Meadow Parkille jäävät liigacup-pelit yms.

Yleisörakenne on tietysti hyvin erilainen kuin vaikkapa Valioliigassa. Ehkä hyvin lievästi valtaosa 51/49 tyyppisesti katsojista on miehiä, mutta sekin on toki ero miesfudiksen 80-90/20-10 suhteeseen. Joukossa on myös paljon enemmän lapsia ja perheitä, ja luonnollisesti myös juurikin tyttölapsia. Varhaisteinitytöt fanittavat juuri siihen tapaan kuin ko. kohderyhmä tapaa fanittaa mitä tahansa kohdetta: hyvin intohimoisesti. Paljon myös nuorten, vähän päälle 20 ikävuoden, naisten porukoita, mitkä eivät sinällään eroa miesfudiksen kundiporukoista: käydään ennen peliä isolla ryhmällä pubissa ja samoin jälkeen, ollaan äänekkäitä ja tunnustetaan väriä. Mutta se testosteroniuho loistaa poissaolollaan.

Suurin osa WSL:ssä mukana olevista myös Valioliigaa pelaavista seuroista panostaa naisjoukkueisiin myös, nähden sen potentiaalin. Pelaajia siis ostetaan ympäri maailmaa, palkat raketoivat ja vielä n. viiden vuoden takaisen puoliammattilaisuuden sijaan parhaat pelaajat tekevät jo ihan kunnon tiliä - joskaan tietty sellaisia summia, mitkä Valioliigan kärjelle ovat kahden viikon liksa. Arsenalin edelläkävijänä näyttämä "One Club" suunta on myös se, mihin kaikki ainakin tähtäävät. Arsenal tekee siis kaiken 1:1 - markkinoinnin, stadionin, kotisivut, somen, pelaajajulkistukset, lehdistötilaisuudet. Emiratesilla näkyy stadion wrapeissa yhtä paljon miehiä kuin naisia; kun seura hommaa kesällä Alessia Russon, näkyy ja tehdään se yhtä isosti kuin Declan Rice.

Ja kun Jatkoajassa ollaan, ei sovi tietysti unohtaa Helmareitamme. Spursissa Eveliina Summanen ja Olga Ahtinen ovat aina pelikuntoisina ollessaan avauksen 6 & 8. Poolin Emma Koivisto pelasi mainion viime kauden ja viikonlopun kahden maalin matsi oli aivan eliittiä. Leicesteriin täksi kaudeksi siirtynyt Jutta Rantala taas on tehnyt sellaista jälkeä, että saman tahdin jatkuessa pian kutsuu joku oikeasti iso seura joko Englannissa tai mantereella (Espanja/Saksa/Ranska). Vasta 19-vuotias Lotta Lindström puolestaan siirtyi vuodenvaihteessa London City Lionessesin jengiin, mikä Championshipissä uuden jenkkiomistajan voimin panostaa kunnolla nousuun.

Jos joskus satutte Englantiin, kun noita isojen stadioneiden WSL-matseja pelataan, erittäin lämmin suositus näille. Halpa lippu, erinomainen tunnelma, mainiota urheilua. Ja niiden myötä voi vaikka joko a) kuskata hyvillä mielin koko perheen matsiin, ostaa joka hodarin ja matkamuiston, eikä silti ole konkurssissa tai b) tarjota itselleen sen VIP-hospitalityn murto-osan hintaan. Ja riittävästi kun seikkailuhenkeä, sinne "Keravallekin" kannattaa mennä. On sitä aitoa ruohonjuurihenkeä yhä, paikalla on 100 % kiivaimmat fanit ja pääsee aaltopelikaton alle betonirappusille seisomaan mukavan tiiviissä tunnelmassa.

Viaplay puolestaan taitaa näyttää kaikki nuo Skyn pakettiin kuuluvat WSL:n matsiin, osassa myös suomiselostuskin.
 
Viimeksi muokattu:

Flonaldo

Jäsen
Tänään yksi kauden isoimmista matseista, kun Chelsea ja Arsenal vastakkain Stamford Bridgellä. Viaplay näyttää klo 21 alkaen.

Arsenal on 3p Chelseaa ja Cityä perässä, joten aika lailla pakkovoiton paikka - oikeastaan molemmille. Mikään muu kuin voitto melkein pudottaisi Arsenalin mestaruustaistosta ja Chelseallekin pistemenetys olisi paha taas Cityä vastaan ajatellen.

Jotain hajapaikkoja Bridgellä näytti vielä kotikatsojille olevan vapaana, mutta Arsenalin pääty (6100+) on myyty loppuun. Tulee aika makea punainen seinä, kun toinen pääty kokonaan meille pohjoislontoolaisille. Ja tietysti perjantai-illan kickoff takaa, että siinä ehtii hyvin pubissa ennalta äänijänteitä rasvata.

Arsenal pääsee matsiin liki parhaalla kokoonpanolla, kun Gold Cupissa olleet (Emily Fox, Chloe Lacasse) palaavat ryhmään ja vain tällä viikolla raskaudestaan ilmoittanut Amanda Ilestedt uutena sivussa. Chelsealla taas isoja vaikeuksia, kun puolustuksessa ja kärjessä vajausta. Maailmanennätyshankinta Mayra Ramirez ei ole paikkaamassa Sam Kerrin poissaoloa ja parin vuoden polvivammasta juuri toipunut Catarina Macario ei ole läheskään 90-kunnossa.

Taistelupari myös parin viikon päästä uudelleen vastakkain, kun Liigacupin finaalissa seuraava kohtaaminen. Nyt vielä sitä ei taida kukaan miettiä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hmm... ei tuosta eilisestä pelistä jäänyt paljon kerrottavaa, kun kotijoukkue oli suht ylivoimainen ja laittoi pelin nippuun 20 minuutissa ekalla puoliskolla. Lauren James näytti jälleen, miksi on sarjan paras pelaaja.

e. Mikä parasta, Arsenalin joukkue oli joutunut ostamaan Chelsean kaupasta pelisukat, kun olivat tulleet aluksi väärän värisillä kentälle.
 
Viimeksi muokattu:

Flonaldo

Jäsen
Olipahan farssi sukka-gatesta ja puolen tunnin pelin lykkäämisestä alkaen. Arsenal tuli pelailemaan, Chelsea voittamaan, mikä näkyi jo siitä sinimustien sukkien löytämisen jälkeisesti uudesta alkulämmittelystä lähtien.

Karmeita pallonmenetyksiä ja sen jälkeen ei vain Arsenalista löytynyt kovuutta riittävästi. Aika moneen kertaan James olisi pitänyt laittaa vain nurtsille kumoon, mutta päästettiin toistuvasti juoksemaan pallon kanssa.

Oikeastaan yksikään Arsenalin pelaaja ei onnistunut. Noh, Zinsberger otti koppeja toisella jaksolla siihen malliin, että ilman niitä olisi ollut äkkiä 5/6-0 taululla.

Chelsealla nyt avaimet käsissään mestaruuteen. Loppuohjelmassa ainoa peli, missä realistisesti voisi pinnoja tiputtaa on päätöskierros Unitedia vastaan. Lisäksi parempi maaliero kuin Cityllä, jolla on Manchesterin derbyn lisäksi myös Arsenal jäljellä. Toki melkoinen ottelusuma muihin verrattuna tulee Chelsealle - varsinkin loukkaantumiset huomioiden -, kun ovat mukana yhä kaikissa neljässä pokaalikisassa vielä.
 

Flonaldo

Jäsen
WSL:ssäkin saatiin jännitystä päätösviikonloppuun. Edellisessä viestissä sanoin, että Chelsealla on avaimet käsissään. Siitä eteenpäin Emma Hayesin jengi hävisi a) Liigacupin finaalin Arsenalia vastaan, b) Barcelonasta haetun shokkivoiton jälkeen Mestareiden liigan välierän kotonaan ja c) järkyttävä tappio keskikastin Liverpoolia vastaan 4-3.

Ne avaimet sitten putosivat Cityn käsiin, joka hukkasi ne välittömästi. Täysin panoksetta pelannut Arsenal kävi Manchesterista hakemassa kaikki pisteet (Blackstenius 89, 90+2). Hayes oli jo heittänyt hohtimet ja avaimet kaivoon kerrottuaan mestaruuden menneen, mutta kun Chelsea sai pelata vasta tuon City-Arsu-tuloksen selvittyä, painoivat kahdeksan (8) säkkiä Bristol Cityn verkkoon. Varsinkin norski Güro Reiten ihan hirmuvireessä.

Ja samalla siis Chelsea maalierossa ohi Cityn tasapisteissä. Huomenna vikalla rundilla Chelsea vieraissa United, City vieraissa Villa. Molemmat siis ei mitenkään takuuvarmoja voittoja. Tiedä tosin kuinka kauan United on juhlinut FA Cupin voittoaan...

Arsenal puolestaan ilmoitti, että pelaavat ensi kaudella vähintään 11 matsia Emiratesilla. Lähtökohtaisesti siis 8 WSL-matsia ja UCL:n kolme lohkomatsia - tosin Arsu joutuu syyskuun karsintaturnauksesta hakemaan paikkaa lohkovaiheeseen (mihin matka Ruotsissa viime syksynä yllättäen tyssäsi). Jos UCL-matseja ei olisi, sitten kaikki WSL-matsit Emiratesilla + puolestaan jos Mestareiden liigassa tulisi pudotuspelejä, nekin siellä sitten.

Tällä kaudella kun Arsenal olisi Valioliigassa yleisökeskiarvolla ollut 11., ensi kaudella tähtäimessä vähintäänkin Villan 8. sija (42k).

Hayes puolestaan viimeisessä Chelsea-pressissään haikaili kovasti sen perään, että siellä myös päästäisiin Stamford Bridgelle vakituisemmin.

Kun oli kavereita kylässä tuon Chelsea-Barcan aikaan, piti sinne lähteä, pthyi, peli katsomaan. Ja kyllä on Chelsealla vielä naisten puolen homman organisoinnissa tekemistä. Ei ollut minkäänlaista varautumista siihen, että jengistä iso osa on ensi kertaa Bridgellä tai varsinkaan että ~50 % katsojista on naisia.

Järkkäreistä ehkä joka kymmenes oli nainen ja jonot naisten turvatarkastukseen olivat luokkaa kilometri. Ja sitten jengi palloili ja häröili ihan miten sattuu ja mistä sattuu porteille järkkäreiden ohi. Oheismyynnissä oli myös täysin miesten pelin valikoima ja yllätyksenä tuli, että lapsiperheille ei se lauantai-illan bisse ollutkaan ykkösmyyntiartikkeli, vaan ihan kaikki muu...

Näkyy kyllä fanikunnassakin, että iso osa jengistä elää n. ensimmäistä sporttifanikauttaan. Kun Arsenal ilmoitti viikolla lähtevistä pelaajista (jotta vikassa kotiottelussa saavat kunnon lähdön), kansa sekosi aivan täysin. Ok, Viv Miedeman lähtö nyt olisi ISO juttu miesten puolellakin, mutta siellä teinit tuuppasivat IG:n täyteen tappouhkauksia managerille ja sen jälkeen kakkos- ja vitosveskarinkin lähtö oli kuin taivas tippuisi niskaan. Noh, kokemus opettaa tuoreita faneja ja kyynistyminen tulee ennemmin tai myöhemmin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Näkyy kyllä fanikunnassakin, että iso osa jengistä elää n. ensimmäistä sporttifanikauttaan. Kun Arsenal ilmoitti viikolla lähtevistä pelaajista (jotta vikassa kotiottelussa saavat kunnon lähdön), kansa sekosi aivan täysin. Ok, Viv Miedeman lähtö nyt olisi ISO juttu miesten puolellakin, mutta siellä teinit tuuppasivat IG:n täyteen tappouhkauksia managerille ja sen jälkeen kakkos- ja vitosveskarinkin lähtö oli kuin taivas tippuisi niskaan. Noh, kokemus opettaa tuoreita faneja ja kyynistyminen tulee ennemmin tai myöhemmin.

Miedeman lähtö on täysin Eidevallin syytä. Miedema ei ole helppo persoona ja Eidevall ei ole osannut koskaan häntä käsitellä. Tai no Miedeman ongelma on ollut pysyä kunnossa viimesten kahden kauden aikana. Miedema on heittämällä kovin ja paras hyökkääjistä WSL:n historiassa, mutta hänen loukkaantumiset ovat pitäneet kyllä viimeiset pari kautta ulkona rosterista todella pitkään. En yllättynyt ollenkaan hänen poistumisestaan. Ilmeisesti Cityynhän hän on matkalla...?
Mielenkiintoista miten hänen parisuhteensa Beth Meadin kanssa tulee vaikuttamaan Meadon tulevaan kauteen.
 
Viimeksi muokattu:

Flonaldo

Jäsen
Eidevallin syytä totta kai, koska päätös oli kokonaan Arsenalin olla tarjoamatta jatkoa - ja Wheatleyn rooli nyt kuitenkin sekundäärinen, jos vaikka Eduun verrataan.

Miedema on pelaaja, jonka jos hommaat (tai pidät) joukkueeseen, paikka on avarissa ihan joka ilta, kun vaan on terveenä. Ja se terveys tietysti nyt oli ongelma. Kun sen ACL-vamman jälkeen palasi, oli varsin arka ja varovainen koko ajan. Sitten kierre oli varmaan kolmeen kertaan sama: pelikunnossa => ajetaan sisään vaihtopelaajana => avaukseen => pieni polvioperaatio => kuntoutus => pelikunnossa ...

Seuralla on varmaan enemmän tietoa siitä polven kunnosta ja mitä Miedemalta voi odottaa. Jos se ei ole "joka ilta avauksessa", sitten ymmärrän vähän paremmin.

Citystä on ollut huhuja, mutta niin on muitakin. Tosin en tiedä miten Miedema sinne istuisi erityisesti paremmin kuin Eidevallin Arsenaliin. Elleivät sitten muuta systeemiään Miedeman mukaisesti, mutta se olisi WSL-mestarilta/kakkoselta aika yllättävä veto.

Kun siis Bunny Shaw'ta edes täydessä pelikunnossa oleva Miedemakaan ei kärjestä syrjäytä. Laidoille on sinne paljon paremmin sopivat Hemp ja Fowler (ja jos Kelly pääsee omasta koirankopistaan pois). Joten se olisi sitten kymppipaikka, mistä Miedema itse ei ole kovin innoissaan, kun haluaa yleensä pelata vapaampaa, vähän vaeltavaa roolia.

***

Näistä parisuhdeasioista en itse oikein diggaa puhua tai edes ajatellakaan. Ainoa "hyväksytty" mielipide on, että ne ovat vallan ok joukkueen sisällä ja upea juttu. Kun Hayes meni vähän ohi suunsa puhumaan ja jollain tasolla sanoi niiden olevan ongelmallisia (ja hölmösti sitten vertasi Leicesterissä paljastuneeseen manageri-pelaaja-suhteeseen), siitä tuli hirveä paskamyrsky - Chelseassakin kun pareja on.

Mutta tietysti tämän tason ammattiurheilussa ei pitäisi olla toisille pelaajille tuon taivaallista merkitystä mitä seura tekee tai ei tee jonkun toisen pelaajan sopimusten suhteen. Muuta kuin tietysti kuka tahansa on oikeutettu ottamaan nokkiinsa, jos joukkuekaveria seura kohtelee vittumaisesti.

JOS nyt kävisi niin, että Mead haluaisi lähteä johonkin muualle Miedeman lähdön takia, se nyt on omasta mielestä liki kiistaton todiste, että eivät ne suhteet nyt vaan ole täysin ongelmattomia.

Tietty jo aiemmin kävi niin, että van de Donk lähti Lyoniin, kun Mead vaihtoi hänet Miedemaan.

Tällaista DRAAMAA en itse haluaisi yhtään katsella. Osa fanikunnasta taas seuraa näitä kuin jotain Love Islandia.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Eidevallin syytä totta kai, koska päätös oli kokonaan Arsenalin olla tarjoamatta jatkoa - ja Wheatleyn rooli nyt kuitenkin sekundäärinen, jos vaikka Eduun verrataan.

Miedema on pelaaja, jonka jos hommaat (tai pidät) joukkueeseen, paikka on avarissa ihan joka ilta, kun vaan on terveenä. Ja se terveys tietysti nyt oli ongelma. Kun sen ACL-vamman jälkeen palasi, oli varsin arka ja varovainen koko ajan. Sitten kierre oli varmaan kolmeen kertaan sama: pelikunnossa => ajetaan sisään vaihtopelaajana => avaukseen => pieni polvioperaatio => kuntoutus => pelikunnossa ...

Seuralla on varmaan enemmän tietoa siitä polven kunnosta ja mitä Miedemalta voi odottaa. Jos se ei ole "joka ilta avauksessa", sitten ymmärrän vähän paremmin.

Citystä on ollut huhuja, mutta niin on muitakin. Tosin en tiedä miten Miedema sinne istuisi erityisesti paremmin kuin Eidevallin Arsenaliin. Elleivät sitten muuta systeemiään Miedeman mukaisesti, mutta se olisi WSL-mestarilta/kakkoselta aika yllättävä veto.

Kun siis Bunny Shaw'ta edes täydessä pelikunnossa oleva Miedemakaan ei kärjestä syrjäytä. Laidoille on sinne paljon paremmin sopivat Hemp ja Fowler (ja jos Kelly pääsee omasta koirankopistaan pois). Joten se olisi sitten kymppipaikka, mistä Miedema itse ei ole kovin innoissaan, kun haluaa yleensä pelata vapaampaa, vähän vaeltavaa roolia.

Tuo Cityn naisten joukkuehan on täysin ilman johtajaa. Häviävät varman mestaruudenkin maalierolla vielä...Toki pikku kiitos kuuluu Stina "tuhnu" Blacksteniukselle joka ne upotti...Tuolle tuhnulle on niitä maalipaikkoja pelattu ihan helvetisti koko kauden ajan, mutta on heikko viimeistelemään paikoistaan ollut aiemmin jolloin paikat olisi pitänyt laittaa sisään.

***

Näistä parisuhdeasioista en itse oikein diggaa puhua tai edes ajatellakaan. Ainoa "hyväksytty" mielipide on, että ne ovat vallan ok joukkueen sisällä ja upea juttu. Kun Hayes meni vähän ohi suunsa puhumaan ja jollain tasolla sanoi niiden olevan ongelmallisia (ja hölmösti sitten vertasi Leicesterissä paljastuneeseen manageri-pelaaja-suhteeseen), siitä tuli hirveä paskamyrsky - Chelseassakin kun pareja on.

Mutta tietysti tämän tason ammattiurheilussa ei pitäisi olla toisille pelaajille tuon taivaallista merkitystä mitä seura tekee tai ei tee jonkun toisen pelaajan sopimusten suhteen. Muuta kuin tietysti kuka tahansa on oikeutettu ottamaan nokkiinsa, jos joukkuekaveria seura kohtelee vittumaisesti.

JOS nyt kävisi niin, että Mead haluaisi lähteä johonkin muualle Miedeman lähdön takia, se nyt on omasta mielestä liki kiistaton todiste, että eivät ne suhteet nyt vaan ole täysin ongelmattomia.

Tietty jo aiemmin kävi niin, että van de Donk lähti Lyoniin, kun Mead vaihtoi hänet Miedemaan.

Tällaista DRAAMAA en itse haluaisi yhtään katsella. Osa fanikunnasta taas seuraa näitä kuin jotain Love Islandia.

Noh parisuhde draamoja kyllä naisten välisistä suhteista on todistettu jo vuosia vaikkapa jääkiekon puolella. Ihmissuhteet vaikuttavat aina ja varsinkin naisten urheilun puolella ne kasvavat potensiin 10. Siellä ne parisuhteet ja selkään puukottamiset ovat arkipäivää vrt. miesten joukkueet.

Meadohan lähtee itse vuoden päästä ulos joukkueesta, jos taso ei riitä riitä. Arsun tarvitsee vain hankkia maalille Van Domselaar tai Mary Earps. Ja sen jälkeen miettiä, että miten saadaan peliaikaa Gio Querosille lisää peliaikaa...Tietty Eideval on ihan kyvytön toteuttamaan tätä ja siksi hänet pitäisi erottaa helvettiin.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Noo, sieltä se mestaruus tuli lähes näytöstyyliin, kun ManU kaatui 6-0 ja tämähän oli jo viides putkeen. Emma Hayesille seitsemäs mestaruus.

Pieni kiitos olisi Arsenalin suuntaan paikallaan, koska mahdollistivat tuon voittamalla Cityn edellisellä kierroksella. City näytti varmalta mestarilta kahta kierrosta ennen loppua. City kyllä suli ihan kiitettävästi kyllä ja toivotaan samanlaista ihmettä myös huomiselle. :-)
 

Flonaldo

Jäsen
Niin pahalta kuin se nyt tuntuikin tietyllä tapaa omalla Cityn peittoamisella voitto Chelsealle ja Hayesille lahjoittaa, silti mieluummin näin päin. Itse näen ensi kaudella (tietysti isosti riippuen mitä kesän siirtoikkunassa tapahtuu) Cityn pahimpana kantona Arsenalin mestaruuden tavoittelun kaskessa. Ja tuohon tapaan heiltä tikkarin suusta nappaaminen on henkisesti iso juttu.

Unitedilta häpeällinen suoritus. En tiedä oliko FA Cupin voittoa biletetty koko viikko, mutta puolustaminen oli täysin olematonta. Ei se nyt toki olisi lopputulosta muuksi muuttanut, vaikka United täysillä olisi pelannutkin. Mutta ei voi kuin sanoa, että kärkikolmikolle luojanlykky Skinnerin jatkosopimus...

Arsenalin vikassa kotiottelussa hyvät bileet ja läksiäiset Miedemalle ja D'Angelolle. Ensi kaudella ei sitten montaa kertaa tarvitsekaan Meadow Parkin seisomakatsomon tungoksessa betonirappusilla kykkiä enää. Emiratesille tulossa ensi kaudelle North Bankiin iso fanipääty, missä luvassa vallan kivaa tunnelmaa.
 
Viimeksi muokattu:

Flonaldo

Jäsen
Huomenna sitten lähtee uusi kausi käyntiin.

Chelsea lähtee tuttuun tapaan ennakkosuosikkina, hakemaan kuudetta peräkkäistä mestaruutta. Nyt tosin Emma Hayes ei enää ole puikoissa, vaan karkasi USA:n valkuksi - ja tilalla Lyonin kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen ja yhteen Mestarien liigan voittoon luotsannut Sonia Bompastor.

Chelsealla myös tutun chelseamainen ryhmä, missä n. 25 WSL:n avauksen tason pelaajaa. Toki koko ryhmälle peliminuutteja saa sitten cupeissa, mutta aika moni jää penkille.

Arsenal ja ManC sitten Chelsean perässä. Ja saadaan heti avausviikonloppuun sunnuntaina Emiratesilla näiden välinen huippumatsi, mihin tuossa aiemmin viikolla oli myyty jo 40k lippua.

Koko kärkikolmikko saanut siirtomarkkinoilta haluamiaan vahvistuksia, vaikka Keira Walsh ei lopulta liikahtanutkaan Barcasta sen puoleen Chelseaan kuin Arsenaliin. Muutenkin WSL:n muskelit alkaneet näkyä, kun pelaajasiirtoja tullut paljon juuri ihan Euroopan kärkiseuroista (a'la Barca), ja keskitason jengeihinkin.

Sitten onkin avonaisempaa näiden takana. Brighton vahvistunut selvästi ja panostaa isosti. Viime kauden yllättäjä Liverpool taas pieni pettymys kesällä. Emma Koivistokin suht yllättäen lähti Italiaan.

ManU taas on... sekaisin. Mary Earps luonnollisesti isoin nimi lähtijöistä, mutta ei muutenkaan ole tunnelmat korkealla. Jim-setä tehnyt selväksi, että naisten jengi ei kiinnosta pätkääkään, ja olisi oikeastaan parempi, jos siitä pääsisi eroon. Rohkeimmat asiantuntijat povaavat jopa putoamistaistoihin.

Crystal Palace uusi nousija ja tulee oletettavasti olemaan enimmäkseen pisteautomaattina. Palacesta löytyy myös suomalaisten määrän ennallaan pitävä Milla-Maj Majasaari, jonka pääsy brexit-britanniaan oli omien Excel-taulukoiden takana.

 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Flonaldo

Jäsen
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
ManU taas on... sekaisin. Mary Earps luonnollisesti isoin nimi lähtijöistä, mutta ei muutenkaan ole tunnelmat korkealla. Jim-setä tehnyt selväksi, että naisten jengi ei kiinnosta pätkääkään, ja olisi oikeastaan parempi, jos siitä pääsisi eroon. Rohkeimmat asiantuntijat povaavat jopa putoamistaistoihin.
Tämä onneksi nostettiin esiin ManUn Athleticin podcastissa ja tuota käytiin läpi. Onneksi Ashworth ja Berrada ovat kuitenkin osoittaneet mielenkiintoa naisten joukkuetta kohtaan ja tapaavat kuukausittain valmentaja Skinnerin kanssa.

Siitä huolimatta yhtäkään kovaa vahvistusta ei ole hommattu ja suunta näyttää alaspäin. En ole niin tarkasti perillä mutta tuskin kuitenkaan sarjapaikan puolesta tarvitsee pelätä.
 

Flonaldo

Jäsen
Siitä huolimatta yhtäkään kovaa vahvistusta ei ole hommattu ja suunta näyttää alaspäin. En ole niin tarkasti perillä mutta tuskin kuitenkaan sarjapaikan puolesta tarvitsee pelätä.
Pelaajamateriaalin puolesta yhä pitäisi olla selvästi olla keskiviivan yläpuolella. Joten siis putoamistaisteluun joutuminen olisi aika suuri yllätys.

Mutta toisaalta jo viime kaudella fanit vaativat "Skinner OUT" (ja vastustajien fanit taas chanttasivat "We want Skinner IN, we want Skinner IN"...), kun kausi ei ollut edes päässyt kunnolla käyntiin. Siihen sitten tuo selvä trendi väärään suuntaan, merkittävästi heikentyneet olosuhdeasiat. Jos alkukaudesta tulisi tappioita ja vaikka joku avainpelaajan loukkaantuminen, on tuossa kyllä sellaista vahvaa farssi-potentiaalia.

Silloin ei ole enää niin painoarvoa sillä, että pelaajamateriaali paperilla yhä oikeuttaisi vitossijaan.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Crystal Palace uusi nousija ja tulee oletettavasti olemaan enimmäkseen pisteautomaattina
Tuli tuossa sivusilmällä mökillä katseltua Tottenhamin matsi ja vaikea sanoa oliko Spurs järjettömän hyvä vai Palace aivan karmean huono. Summanen oli avauksessa ja hänen tilalleen vaihdettiin Ahtinen pelin ollessa jo taputeltu. Ahtinen painoi ihan komealla pommilla taululle 4-0 loppulukemat.

Tottenham saattoi onnistua kesän ikkunassa ihan hyvin, vaikka Manu naarasikin Clintonin ja Bizetin. Maite Oroz ja Hayley Raso Real Madridista vaikuttavat erittäin hyviltä mimmeiltä. Oroz valitettavasti syö Ahtiselta paljon minuutteja. Tuskin Spurs ihan kärkitaistossa on, mutta siinä taustalla varmasti kiusaavat isompiaan.
 

Flonaldo

Jäsen
Tuli tuossa sivusilmällä mökillä katseltua Tottenhamin matsi ja vaikea sanoa oliko Spurs järjettömän hyvä vai Palace aivan karmean huono.
Peliä näkemättä: todennäköisesti karmean huono. Palacen jengistä 15 pelaajaa on liittynyt joukkueeseen 1.8. jälkeen. Joutuivat odottelemaan, että isot seurat saivat omat siirtonsa tehtyä ja sitten pääsivät rääppiäisille. Oletettavasti siis petraavat (ainakin toivottavasti) peliään, kun kausi etenee ja pelaajat ehkä muistavat toistensa nimetkin.

Tottenham saattoi onnistua kesän ikkunassa ihan hyvin, vaikka Manu naarasikin Clintonin ja Bizetin. Maite Oroz ja Hayley Raso Real Madridista vaikuttavat erittäin hyviltä mimmeiltä. Oroz valitettavasti syö Ahtiselta paljon minuutteja. Tuskin Spurs ihan kärkitaistossa on, mutta siinä taustalla varmasti kiusaavat isompiaan.
Itse diggaan kovasti Vilahamnin tyylistä. Kun tuli siis seuraan, niin heti alkoi rakentaa pallonhallintaan perustuvaa pelitapaa, vaikka pelaajamateriaali ja sen ero kärkijengeihin ei siihen riittänyt alkuunkaan. Vilahamn piti sitkeästi tuosta kiinni, ja vaikka välillä tietysti ampui itseään jalkaan sillä, nyt koko ajan näyttää paremmalta.

Clinton oli toki vain lainalla Unitedista, joten viimeistään siinä vaiheessa, kun läpimurto riitti jo Englannin paidassa debyyttiin, oli selvää, että paluu Manchesteriin kutsuu.

Ahtisen maalin lisäksi Rantala pääsi heti maalin makuun. Kliininen viimeistely, tuttuun tapaan Jutilta. Ensi kesänä kyllä luulisi jo isompien seurojen olevan Rantalan perässä aika isoilla setelinipuilla.

***

Kausi paikan päälläkin avattu Emiratesilla. Vajaa 42k katsojaa kaudenavaukseen Cityä vastaan pienehkö pettymys, mutta toisaalta tällä kaudella ilmeisesti mennään vähän orgaanisemmin, eikä niin suurta markkinointipanostusta yksittäisiin peleihin.

Miedema, totta kai, kuinkas muutenkaan, pääsi maalaamaan. Yksi Arsun maali (Foord) paitsiona pois taululta, vaikka video osoitti toista. xG:t Arsenalille luokkaa 2,7 - 1,3, mutta maalit 2-2. Viimeistely yhä kovin, kovin surkeaa. Russo olisi voinut painaa penkiltä tultuaan hatullisen, mutta pelkkiä kissanpieruja lähti lapikkaasta.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Arsenal on ihan pihalla Eidevallin kanssa. Siis ihan pihalla oikeasti. Mitäs mieltä on @Flonaldo asiasta? Eikös se Eidevallin olisi aika jo lähteä, että tästä ei tulisi liian noloa? Siis oikeasti Eidevallilla ei ole mitään tarjottavaa ja ei ollut mitään tarjottavaa jo yli vuoteen. Rosteriin on panostettu taas, kuten viime kaudellakin ja valmentajan panos on ollut aivan helvetin sekavaa peluutusta taas. Yksilöt voivat ratkaista otteluita, mutta siihen se jääkin. Ei minkäänlaista ideaa eli pelitapaa ole ollut näkyvissä viimeiseen kahteen vuoteen. Arsenalilla on kuitenkin sellaisia yksilöitä joukkuessa jotka pystyvät olemaan paljon parempia. Tuo Bayernia vastaan käyty mestareiden liigan ottelu kertoi kaiken. Miksi pidät Zinzbergeriä maalissa vaikka sinulla on paljon parempi veskari rosterissa mukana (van Domselaar)? Tietty se parempi veskari penkiltä ei olisi sitä ottelua itsekseen voittanut, koska peli oli Arsenalin osalta ihan kuraa.

Ei ole näkyvissä mitään tapaa miten pelataan alaspäin tai ylöspäin. Se on ihan täysin sillisalaatti. Ei kukaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Luotetaan vain yksilöihin kokoajan. Eidewallin on vain pakko lähteä jotta Arsenalin rosteri pääsee tasolleen. Eidevall uskoo vain, että jos Beth Mead ja Williamson pääsisivät sille tasolle mitä olivat ennen ACL loukkejaan.

Bonuksena Miedeman kanssa meni sukset ristiin joka nyt ei Miedeman persoonan kanssa ollut välttämättä mikään yllätys. Ja Miedeman loukkaantumis historia on ollut todella paha viimeisen parin vuoden aikana. On tuo Arsenal kyllä ihan täysin sekaisin oleva joukkue ja se on täysin valmentajasta johtuvaa.
 
Viimeksi muokattu:

Flonaldo

Jäsen
Kun olisikin niin, että kaikki on paskaa paitsi kusi, olisi helpompi vain huutaa Eidevallia ulos ja kaikki ratkeaisi sillä.

UWCL-karsinnoissa rimpuiltiin jatkoon minimisuorituksella, vähän turhan rimaa hipoen. Mutta silti, homma hoidettiin, eikä se Häcken-vierastappio niin kamala ollut. Siinä kyllä kauhistutti jo ennen peliä kuulla Eidevallin kommentit kuinka tämä on kahden puoliajan ottelu, ja sitten tappiopelin jälkeen n. kaikkien pelaajien suusta sama juttu. Oli siis jotenkin iskostettu, että vieraspelissä voi vaikka hävitäkin, ei hätää.

Sitten kotiavaus Cityä vastaan oli jopa erinomainen suoritus - erityisesti nyt ottaen huomioon, että City kepitti Barcan ihan täysin. Siinä oli siis xG:t Arsulle jotain 3 - 1,3, kun lasketaan Foordin väärin hylätyn paitsiomaalin suoritus mukaan. Niin hyvää pelaamista läpi matsin kuin tuon tason vastusta vastaan voi odottaa, ja siihen otteluun Eidevallin laatima taktiikka toimi liki täydellisesti.

Leicesteristä jotenkin tuurilla räpiköitiin voitto. Everton-peli oli sitten karmeaa kuraa, missä herättiin vasta viimeiseksi vartiksi. Bayern-matsissa taas ekat vajaa 40 minsaa oli ihan tuon City-pelin tasolla, kunnes puoliajan loppuun nukahdus - ja toisella puoliajalla olikin ihan eri tarina.

Noita unisia jaksoja ei vaan saisi tulla, tai varsinkaan ne eivät saa kestää tuohon tapaan.

Tuntuu että oikein kukaan ei pelaa omalla parhaalla tasollaan. Fox on maailman top5-laitapakki ja näytti siltä viime kauden, mutta on nyt ihan seinäruusu. Wubben-Moy ja Williamson ovat olleet ihan mitäänsanomattomia. Keskikentällä kukaan ei ole noussut esille ja Little ei pysty luomaan yhtään mitään.

Kaikkein pahiten itseluottamuksensa näyttää hukanneen Russo, joka haahuilee jossain ihan varjojen mailla - ja jos saa paikan, liruttaa jotain paskaa suoraan veskarin syliin.

Maalilla Zinsberger on saanut ja saa ihan turhaan kuraa ja päätyy syntipukiksi. Ei siinä Bayern-pelissäkään varsinaisesti Manun piikkiin mennyt kuin se etukulmasta päästetty veto. Muuten sitten vastustaja pääsee puskemaan ihan vapaasti koko ajan pikkuboksista. Van Domselaar on eittämättä parempi torjuja, mutta oli Everton-pelissä täysi katastrofi jalalla. Oli syöttää vastustajalle kolme isoa paikkaa ja minua on pelottanut koko kauden, kun saa pallon jalkoihinsa. Siinä taas Manu ollut koko kauden lähes täydellinen.

Joukkue on pehmeä. Ei siellä kukaan raivoa kopissa ja ei muuta kuin some täyteen hymyileviä selfieitä. Palloja hukataan ja esim. nuo Bayern-pelin puskut kertoivat paljon siitä kovuuden puutteesta.

Tietysti sitten näin lokakuussa ei ole ihan ketään huippumanagereita vapailla markkinoilla mielin määrin. Tässä kohdin jonkun tilapäisratkaisun vetäminen tuntuisi aika dramaattiselta. Tietysti jos Chelsealta tulee turpaan, on tunnelma Hammers-pelin loppuunmyydyssä vieraspäädyssä sellainen, että ei jääne seurajohdolta huomaamatta.

ps. Codina ollut täyden kympin pelaaja, ainoa valopilkku.

pps. Suomalaisilla lähtenyt kausi kivasti käyntiin. Jutin siirto johonkin suurseuraan pakko tulla ensi kesänä.
 

Kelluke.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Oulun Lippo, AC Oulu.
Bunny Shaw voitti Liverpoolin 1-2, on kyllä käsittämättömän kova maaliruisku.
 

Flonaldo

Jäsen
Ei kyllä pitäisi vastustajan, varsinkaan Cityn, pelaajasta varmaan sanoa, mutta Bunny on yksi ehdottomista suosikeistani. Aivan fantastinen pelaaja. Tuossakin voittomaalissa Pool-toppari kaksin käsin roikkuu ja repii, mutta ei muuta kuin täysillä etuyläseen hirveä pommi. Pysäyttämätön maalintekijä. Se ensimmäinenkin tuli, vaikka molemmat Pool-topparit olivat metrin etäisyydellä keskityksessä.

Hienoa että Anfieldillä oli 18 000+ kansaa paikalla ja vahva Cityn vierassektiokin. Tässä aiemmin ei ole oikein tuolla pohjoisessa vetänyt kuin nuo omat derbyt (United-City / Pool-Everton), mutta hienoa jos nyt alkaa laajemminkin kansa löytää tiensä lehtereille.

Toki harmi kaikkien Pool-fanien kannalta, että tikkari vietiin lopussa suusta. Olivia Smith on erinomainen hankinta ja on Poolille vielä paljon iloa.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Kun olisikin niin, että kaikki on paskaa paitsi kusi, olisi helpompi vain huutaa Eidevallia ulos ja kaikki ratkeaisi sillä.

No sehän ratkeaa vain sillä, että Eidevall saa jatkaa vain?

Ja sehän passaa jos halutaan vain jatkaa vaan samalla tavalla. Joskus on vain revittävä piuha seinästä ja todettava, että ei tästä mitään tule. On ymmärrettävä se myös, että valmentajallakin on osuutta asioihin jotka eivät ole toimineet pitkään aikaan. Eihän se helppoa ole päästää irti, mutta joskus vain sen on tapahduttava jos halutaan kehittyä eteenpäin ja muuttua parempaan. Eikö se aika ole jo luopua vaikka ei seuraavaa valmentajaa olekaan vielä valmiina katsottu tulevaisuuteen? Mitä pidempään sitä pitkittää, niin sitä pahemmaksi tulevaisuus muuttuu. Kokoajan tuhotaan tulevaisuutta jos jatketaan valmentajalla jolla on ongelmia pelaajiensa kanssa. Ei mitään järkeä pitää sellaista henkilöä mukana johon pelaajat eivät edes usko. Valmentaja joka on menettänyt kasvonsa on pahinta mitä voi joukkueessa koskaan tapahtua.
 

Flonaldo

Jäsen
No sehän ratkeaa vain sillä, että Eidevall saa jatkaa vain?
Älä nyt laita sanoja suuhuni. Sanoisin että oma henkinen panostukseni tuohon joukkueeseen ja huoli sen nykyhetkestä on aika paljon ketään muuta tälle palstalle kirjoittavaa suurempi.

Eikö se aika ole jo luopua vaikka ei seuraavaa valmentajaa olekaan vielä valmiina katsottu tulevaisuuteen? Mitä pidempään sitä pitkittää, niin sitä pahemmaksi tulevaisuus muuttuu.
Vaikka homma näyttää juuri nyt semikatastrofilta, on kausi kuitenkin ihan aluillaan. Ja mitä parempi vastustaja (City & Chelsea), sitä paremmin on pelattu. Molemmissa on voitettu xG:t aivan pystyyn, mutta kun hyökkääjillä on tällä hetkellä sellainen kuiva kausi ja itseluottamuksen totaalinen kadotus, persiilleen menee.

Ja kyllä se vaan varianssikin puraisee. Ramirezin potkun maaliin päätyminen oli enimmäkseen tuuria. Blacksteniuksen yläriman alareunaan päätynyt McCaben vaparin jatko taas olisi toisena päivänä mennyt aivan varmasti sisään.

Tälläkin viikolla pitäisi pelata kaksi tärkeää matsia, eikä tällä tasolla voi niihin otteluihin mennä siten, että otetaan pystymetsästä ihankukavaan penkille ja huutamaan ennen peliä kopissa "RAI RAI JA NYT MENNÄÄN MIMMIT!".

Pidän ihan mahdollisena, että Eidevallin jatkaessa koko kauden, tulos olisi kuta kuinkin viime kauden kaltainen. Eli liigassa ei mitään palaa kärkikaksikolle ja sitten yksinkertaisesti pelaajamateriaalilla kairataan kolmossija. UWCL on pelattu kuudesta matsista se selvästi kaikkein vaikein; ja siellä näen hyvin "lohkosta jatkoon ja ekassa pleijarissa puhtaasti lauluun" skenaarion mahdollisena. Ja sitten ollaan liigacupin finaalissa.

Mikä olisi totta kai lähtökohtiin nähden karmea pettymys. Mutta se panikointi ja ihankukavaan väliaikaismanageri tähän kohtaan, niin täysin mahdollista, että ollaan kuudensia ja kaikista cupeista suorilla ulos. Joka nyt olisi sen tason floppi, että uhkaisi koko tulevaa kehitystaivalta.

Kokoajan tuhotaan tulevaisuutta jos jatketaan valmentajalla jolla on ongelmia pelaajiensa kanssa. Ei mitään järkeä pitää sellaista henkilöä mukana johon pelaajat eivät edes usko. Valmentaja joka on menettänyt kasvonsa on pahinta mitä voi joukkueessa koskaan tapahtua.
Noh, onko näin tapahtunut? Ehkä on, ehkä ei. Ei siellä kukaan kiukuttele tai edes pienissäkään määrin osoita tyytymättömyyttä Eidevalliin. Jos kaikilla hyökkääjillä (pl. Foord) on itseluottamus 0, siinä yhdistävä tekijä on manageri. Mutta ei siellä lauantainakaan kukaan pelaamista lopettanut tai maalit tulleet mistään sellaisista.

Divarissa myös ihan komea meno Tyne Wear -derbyssä. Newcastle myi ainakin vieraskiintiönsä täyteen ja paikalla melkein 7000 vierasfania. Ja tärkeimpänä voitto.
Newcastlella ollut jo aiemmilla kausilla komeita yleisömääriä omissa kotipeleissään. Sunderland ollut perinteisesti iso kasvattajaseura. Perinteisesti Englannin maajoukkueessakin ollut paljon naisia pohjoisesta lähtöisin.

Ja tosiaan ovat niihin peleihin saaneet, ainakin kerta-muutama kauteen, houkuteltua väkeä jo silloin, kun pelasivat National League ja täysin amatöörijengillä.

Vaikka en niin tarkkaan ole tutustunut tuohon, on jäänyt vähän tuntuma, että Newcastlessa naisten jengi vetää sellaista porukkaa, jolla ehkä PIF ei herätä lämpimiä tunteita ja on enemmän vetoa sellaiseen ruohonjuuritason menoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös