Mainos

World Cup 2016: Suomi

  • 632 503
  • 2 443
Tila
Viestiketju on suljettu.

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jääkiekko on sitten tämmöistä. Ruotsilla ärsyttävän hyvä maalivahti ja Suomella oli kyllä riittävästi paikkoja tehdä maalit, mutta ei maistunut.

Positiivista tuossa pelissä oli kuitenkin mielestäni paljon. Eilen Suomi vei peliä ja nyt nähtiin sitä parasta jellonaa. Se Ruotsin maailmanluokan puolustuskin osoittautui, että ihan ihmisiä nekin on. Kyllä niiltäkin saa kiekon riistettyä ja pakotettua virheisiin kun paineistaa ja laittaa ihan kaiken likoon. Todella jännittävää seurata tämän uuden sukupolven esiintuloa. Nyt siitä saatiin jo pieniä maistiaisia.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En lukenut muiden mielipiteitä mutta sanonpa omani:

Olihan Suomi tuossa pelissä toisen erän loppupuolta lukuunottamatta parempi. Maalipaikkoja luotiin aivan riittämiin ja niistä paikoista olisi voinut kolme maalia tehdä. Suomi oli aktiivinen, liikkui hyvin ja pääsi ruotsin kaltaista huippumaata vastaan aivan riittävän monta kertaa hyvälle maalipaikalle. Viimeistely oli tänään Suomelle tyypillistä eli vetojen laatu on niin ja näin. Oikeastaan yksi nukahdus koko pelissä ja se maksoi voiton.

Mutta kova tason nosto edellisestä pelistä. Ei mitään hävettävää!

Nostaisin esiin Granlundin, Vatasen ja Lepistön. Granlund pelasi kokonaisvaltaisesti yhden parhaista peleistään vaikkei tehoille päässytkään. Liike parantunut, todella aktiivinen ja osoitti olevansa mailmanluokan pelaaja. Taas kerran.

KHL Lepistö taas esitti mielestäni sitä yhtä kolmannen? erän hassia lukuunottamatta todella varmoja otteita.

Vatanen taas puolestaan se kiekollinen pakki joka jakoi hienosti kiekkoa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eli Suomen voitto 2-1 Ruotsista Naganon olympialaisissa 1998 antaa edelleen odottaa itselleen seuraajaa näissä best-on-best turnauksissa. Salt Lake Cityssä 2002 ei taidettu kohdata, 2004 World Cupissa oli muistaakseni tasapeli (?) Torinossa 2006 tuli kuonoon, kuten tuli myös Vancouverissa 2010 ja Sotshissa 2014.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Toivottavasti Suomen jääkiekon johtavat tahot keksivät tappioille muunkin syyn, kuin massojen viljelemä "maalintekotaidon puute". Yhtä maalia varten pitäisi luoda enemmän laadukkaita maalipaikkoja, kuin mitä Suomi pystyi luomaan. Ei voida olettaa, että yksi hyvä paikka tuo useimmiten maalin, koska näin ei ole. Mutulla voisi sanoa, että viisi hyvää maalipaikkaa voisi todennäköisesti tuoda maalin.

Kyllä tuolla taitoa on ja myös maalintekotaitoa. Pitäisi vain luoda enemmän laadukkaita paikkoja. Sitä kun lähtee purkamaan, niin on jo enemmän aineksia mistä lähteä parantamaan.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eiköhän se Barkov jo sovittele sitä viittaa yllensä.

Barkov on loistava pelaaja, kuten olen aiemminkin todennut, mutta hän ei ole mikään kapteeni otteiltaan. Erottakaa nyt jo hyvänen aika nämä kaksi asiaa toisistaan. Tokihan kapun on oltava pelaajanakin hyvä, mutta johtavan pelaajan ominaisuuksiin kuuluu tietynlainen näkyvyys ja karisma. Ei, anteeksi nyt kovasti, Barkovin epäselvä mumina ja liiallinen vaatimattomuus sitä ainakaan ole, vaikka muuten ihailenkin häntä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Barkov on loistava pelaaja, kuten olen aiemminkin todennut, mutta hän ei ole mikään kapteeni otteiltaan. Erottakaa nyt jo hyvänen aika nämä kaksi asiaa toisistaan. Tokihan kapun on oltava pelaajanakin hyvä, mutta johtavan pelaajan ominaisuuksiin kuuluu tietynlainen näkyvyys ja karisma. Ei, anteeksi nyt kovasti, Barkovin epäselvä mumina ja liiallinen vaatimattomuus sitä ainakaan ole, vaikka muuten ihailenkin häntä.
Onhan tuolla vissiinkin aika hyvää kapteeniston ainesta tulossa. Määttä, Ristolainen, Granlund, Rantanen.. voisi kuvitella että ainakin nämä kaverit saavat tulevaisuudessa kirjaimia rintamuksiinsa.
 

snowsii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Suomi hävisi taistellen eli oli tällä kertaa syytä olla iloinen peliesityksestämme. Materiaaliero oli juuri tuon suuruinen, Suomelta puuttuivat huippumaalintekijät ja niin tosin Ruotsiltakin. Joku Selänne olisi voinut ratkaista pelin Suomen eduksi. Ruotsin joukkue on kaikilta osin Suomea kovempi, joten lopputulosta ei voi ihmetellä. Niin paljon tuuria on tätä joukkuetta vastaan turhaa toivoakaan.

Pelit täytyy päättää kunnialla. Ehkä Venäjä voitetaan taas, ainakin nyt on saatu viimein joukkuepeli hyvälle tasolle. Kaiken kaikkiaan, näytti siltä, että Suomi oli ylivalmentautunut turnaukseen. Kaikki tehtiin liian tarkasti, jolloin paineet nousivat huippuunsa. Tässä mielessä olen Tamin kanssa samoilla linjoilla. Joukkueen tueksi roudattiin ex-tähtiä, jolloin viesti pelaajille oli turhankin selvä: teidän täytyy menestyä. Realiteetit unohdettiin (vaikka niistä toisaalta puhuttiinkin) ja rentous: Euroopan joukkue näytti, ettei jääkiekko loppujen lopuksi ole niin monimutkaista.

Ilman muuta Suomi sai mitä ansaitsi ja mitä materiaali edellytti. Tällä vuosikymmenellä ei luultavasti vielä suurta nousua ole luvassa. Olympialaisiin on turhan lyhyt matka (jos NHL on mukana). Toki pieni mahdollisuus isossa kaukalossa menestymiseen on. Vasta vuonna 2020 alkaa uusi nousu parantuneen materiaalin myötä. Ennen muuta puolustajat saavat lisää kokemusta, vaikka puolustukseen ei vielä saada tarpeeksi uusia nimiä: Juolevi lienee ainoa tasonnostaja puolustukseen.

Määttä, Ristolainen ja Vatanen muodostavat rungon, mutta tämä ei oikein riitä vielä. Pokan, Lindellin ja Jokipakan pitäisi päästä vakiopelaajiksi joukkueisiinsa. Juolevi toki todennäköisesti nousee pian avariin, mutta silti kaivattaisiin muitakin NHL-pelaajia. Hongan kehitys on tässä mielessä erittäin tärkeää. Hyökkääjät varmaan kehittyvät, mutta tuskin Lainekaan parissa vuodessa nousee vielä supertähdeksi.
Jos katsotaan 2018 kisoja, niin pakisto voisi olla seuraavanlainen;
- Ristolainen
- Määttä
- Vatanen
- Niemeläinen
- Honka
- Pokka
- Lindell
- Juolevi
- Jokipakka
- Lindbohm
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Valmennusryhmässä on mielestäni aivan liikaa porukkaa. Nimet painaa ja Marjamäki on nöyrä ja kuuliainen oppipoika näissä geimeissä vielä, mutta varmasti kasvaa ajan kanssa. Niinhän sitä sanotaankin, että "mitä useampi kokki sen huonompi soppa." Vaikka Leijonat pelasivat kuitenkin hyvin, niin se loppusilaus uupui. Eli SE JOKIN.

Venäjää vielä kunnolla pataan, niin saadaan tuo nollatilasto pois, kun eihän se kuitenkaan todellista kuvaa vastaa. Koskinen maaliin minunkin mielestäni ja Laineen kenttään Granlund, kun sitä niin halutaan. Nähdäänpä sitten sekin viritelmä.

Suomi putosi eilen sen verran realistinen olen, eikä pää päiväunten pilvissä. Loput matsit ei kiinnosta, vain jellonien esitykset.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan tuolla vissiinkin aika hyvää kapteeniston ainesta tulossa. Määttä, Ristolainen, Granlund, Rantanen.. voisi kuvitella että ainakin nämä kaverit saavat tulevaisuudessa kirjaimia rintamuksiinsa.

Uskon, että kapu on kuitenkin kokeneempaa kaartia, mut sen näkee siten. Vahvaluonteinen persoonahan sen tulee olla, joka ei horju eikä heilu, jos vastapuhuri vähän puhalteleekin, vaan pysyy uskottavana joukkonsa edessä.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Miksi ihmeessä Koskinen maaliin? Ymmärtäisin jos Rask olisi pelannut huonosti eilen, mutta muuten en näe mitään järkeä.

Niin kauan kun on pienikin mahdollisuus niin kaikki peliin.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Viimeisen kahden arvoturnauksen perusteella tällä hetkellä suurin kandidaatti tulevaisuuden kapteeniksi minun papereissani olisi Mikael Granlund. Erottunut joukosta nimenomaan tuolla uskomattomalla taistelulla, josta muut saisi ottaa mallia. Loistavasti johtaa esimerkillä, eikä minun käsityksen mukaan ole kopissakaan mikään hissukka, vaan kova tsemppaaja.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Olihan Granlund muuten hyvä tuossa pelissä, mutta voittomaalissa oli kyllä ihan yhtä pihalla kuin Donskoi. Toki tilanne lähti keskialueen menetyksenä, jonka seurauksena koko viisikon paikat oli aika sekaisin, mutta sitten Mikkeä vietiin ensin kulmassa ja sitten vielä maalilla. Kun Donskoi vielä hukkasi oman miehensä, niin käytännössä tilanne oli jo kahdella nollaa vastaan.

Karusti tuli tässä turnauksessa esille Suomen hyökkäyspään osaamisen puute. Hyviä monipuolisia hyökkääjiä riittää, mutta käytännössä kaikki Lainetta lukuunottamatta tarvitsevat ketjuunsa sen maalintekijän, jotta ketjun peli saadaan hyvään tasapainoon. Tällä pelintekijäarsenaalilla kiekkoa saadaan kyllä liikuteltua ajoittain ihan hyvin, mutta tehojen tekeminen onkin sitten eri asia. Terveenä ollessaan Pulkkinen olisi ollut hyvä pelaajatyyppi tähän rosteriin, mutta ehkä sitten seuraavissa kisoissa kunhan pysyy terveenä ja vielä ottaa pari kehitysaskelta.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta Barkoville pitäisi saada runsaasti enemmän peliaikaa. Jos Ahoa ja Lainetta ei uskalleta peluuttaa 5vs5 pelissä, niin silloin on tiivistettävä kolmeen ketjuun ja muutettava vitjoja, jotta Barkovista saadaan hyödynnettyä se paras irti. Eli näin:

Granlund - Barkov - Donskoi
Jokinen - Koivu - Komarov
Filppula - Lehterä - Teräväinen/ Aho/ Laine/ Korpikoski

Toki tuossa menee Granlund-Koivu akseli rikki, mutta jotain tarttis tehdä, että maalihanat saadaan auki. Minusta on silkkaa typeryyttä olla hyödyntämättä Barkovin avuja jo valmiiksi kapeassa hyökkääjistössä.

E: Ja tulevaisuuden Suomen joukkueen kapteeni on tietenkin Mikael Granlund. Ei kahta sanaa.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Vatanen taas puolestaan se kiekollinen pakki joka jakoi hienosti kiekkoa.

Nyt on kyllä katottu eri peliä. Itse kiroilin lähes koko matsin, kun Suomen kiekollinen ykköspakki ei saa yhtään syöttöä kohdilleen, vasta viimeisen erän ylivoimalla tuli turnauksen(?) ensimmäinen syöttö, josta Laine pystyi ampumaan suoraan, ja välillä kiertää vetopaikastaa maalin taakse kuin JMA. Vatanen oli kaksi erää melko hukassa, paransi toki viimeiseen, mutta kokonaisuutena huono turnaus miehelle.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tuolla taitoa on ja myös maalintekotaitoa. Pitäisi vain luoda enemmän laadukkaita paikkoja. Sitä kun lähtee purkamaan, niin on jo enemmän aineksia mistä lähteä parantamaan.

Mielestäni maalipaikkoja luotiin noin kovaa joukkuetta vastaan aivan riittävästi. Nyt ei vaan YLLÄTTÄEN tehty niistä paikoista maalia. Mielestäni Suomella oli ihan yhtä pajon ellei enemmän maalipaikkoja mitä vastustajalla.
 

Snagari

Jäsen
Toki tuossa menee Granlund-Koivu akseli rikki, mutta jotain tarttis tehdä, että maalihanat saadaan auki. Minusta on silkkaa typeryyttä olla hyödyntämättä Barkovin avuja jo valmiiksi kapeassa hyökkääjistössä.

E: Ja tulevaisuuden Suomen joukkueen kapteeni on tietenkin Mikael Granlund. Ei kahta sanaa.
En tiedä voiko tuota akseliksi kutsua kun MG kantaa Saku Koivun veljeä reppuselässään turnauksesta toiseen.

Mikael Granlundin evoluutio ilmaveivi-Mikestä Leijonien tulevaksi kapteeniksi on ollut huikeaa seurattavaa.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt on kyllä katottu eri peliä. Itse kiroilin lähes koko matsin, kun Suomen kiekollinen ykköspakki ei saa yhtään syöttöä kohdilleen, vasta viimeisen erän ylivoimalla tuli turnauksen(?) ensimmäinen syöttö, josta Laine pystyi ampumaan suoraan, ja välillä kiertää vetopaikastaa maalin taakse kuin JMA. Vatanen oli kaksi erää melko hukassa, paransi toki viimeiseen, mutta kokonaisuutena huono turnaus miehelle.

Oma arvioni on juuri tuolta väliltä, Vatanen aloitti hyvin, mm. pari vahvaa nousua heti pelin alkuun, joista olisi voinut tulla tulostakin, sitten rupesi kakkoserässä piiputtamaan parin liian pitkän vaihdon seurauksena, ja syötötkin alkoi vähän mennä ohi kohteen, mutta onneksi taas kolmannessa erässä sai pelistä otteen. Kokonaisuudessaan odotin kuitenkin vähän enemmän. Mutta mutta, itse laskin ylivoimalla Samilta yhden huonon syötön Laineelle, muuten jakoi kyllä hyvin kiekkoa. Kai te jaatte sentään sen näkemyksen, että Vatasen rooli on juurikin levittää peliä, eli syöttää kiekko laitaan, saada kiekko takaisin ja vasta sitten haetaan se laukaisupaikka, eli pyritään tällä tavalla vähän hajottamaan vastustajan nelikkoa alivoimalla. Se on kyllä totta että, NA-pelissä syötöt Laineelle olivat kyllä ihan paskoja juuri niissä ensimmäisen erän ratkaisupaikoissa, mutta tässä pelissä ei paikkoja syöttää hyvässä vetopaikassa olleelle Laineelle ollut juurikaan tuon enempää.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Edelleen olen sitä mieltä, että Barkoville pitää saada paremmat laitahyökkääjät. Tai ainakin kokeneemmat. Laine on ylivoimalla ihan ok laukojan paikalla jos hänelle saadaan kiekko syötettyä, hän osuu siihen kiekkoon ja maalivahti on koomassa eikä osaa odottaa tuota kuviota. Ja Aho pärjää jos pääsee avoimella jäällä haastamaan vauhdilla.
Muuten tasakentällisin pelattaessa junnut eivät noissa kekkereissä vielä pärjää. Vaatinee vähän kokemusta, että alkaa se kiekko liikkumaan ajoissa lavasta. Ja voimaa, että pärjää laidoissa. Toisaalta Venäjä on sitten taas erityyppinen vastustaja eli saattaa noita yhdellä yhtä vastaan haastamismahdollisuuksia tulla enemmän kuin eilisessä pelissä.
Joka tapauksessa Barkovista pitäisi saada enemmän irti. Tai sitten hän vain on muuten noin vaisu kuin on nähty, mutta haluaisin ainakin varmistuksen sille näkemällä miten peli toimisi toisten laitahyökkääjien kanssa.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mielestäni maalipaikkoja luotiin noin kovaa joukkuetta vastaan aivan riittävästi. Nyt ei vaan YLLÄTTÄEN tehty niistä paikoista maalia. Mielestäni Suomella oli ihan yhtä pajon ellei enemmän maalipaikkoja mitä vastustajalla.
Tässä ollaan asian ytimessä. Mielestäni melkein mautonta lähteä läpikäymään joka vitun osa-aluetta ja miettiä missä mättää jos kerran oltiin pelkästään vikalla vitosellakin monta kertaa huippupaikalla. Pari maalia olisi pitänyt suomen vähintään tehdä paikoistaan.

Toki aina voi viilata kokoonpanoa tulevaa ajatellen mutta ei siltä pohjalta että mikään ei toiminut.

Venäjää vastaan Rask jatkaa maalilla, isoin muutos hyökkäyksessä pitäisi olla Barkov Granlund yhteen. Nämä kisat tuli Laineelle hiukan liian nopeasti.

_
 

JKyykka

Jäsen
Leijonien tuleva kapteeni Mikael Granlund oli kyllä aivan huikea eilen. Kaikesta näki, että voittamisen halu oli aivan valtava. Tällä kertaa se riittänyt, mutta kaikkensa kaveri antoi.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Leijonien tuleva kapteeni Mikael Granlund oli kyllä aivan huikea eilen. Kaikesta näki, että voittamisen halu oli aivan valtava. Tällä kertaa se riittänyt, mutta kaikkensa kaveri antoi.

Jep, hieno mies. Jokaisesta eleestä näki kuinka hän halusi voittaa. Luisteli, taklasi, raastoi ja uskalsi kiekollisena yrittää. Aivan helvetin hieno seurata tuollaista menoa. Mikke valuu hukkaan Koivun ja Donskoin kanssa. Varsinkin Koivu on mulle isoin pettymys. Kapteenilta odottaisi enemmän. Aloituksissa on toki ollut vahva, mikä on sentään positiivista.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En jaksa olla kovin pettynyt todennäköisestä putoamisesta. Kylmä tosiasia on, että maalintekijöitä ei vain ollut. Jokinen, Filppula, Lehterä, Teräväinen jne. ovat hyviä pelaajia, mutta eivät vain osaa tehdä maaleja. Puurtamisella ei voiteta isoja pelejä. Muutamalle pelaajalle nämä kisat ovat väärä estradi, mutta odotan todella suurella mielenkiinnolla, mitä Granlund, Barkov, Laine, Aho, Teräväinen, Vatanen, Määttä, Ristolainen, Puljujärvi, Honka, Juolevi ja lukuisat muut saavat aikaan tulevien vuosien suurissa arvoturnauksissa. Muutama sellainen hyökkäysase on kypsymässä, ettei Suomi tule kalpenemaan kellekään sillä saralla.

Liputan myös Granlundin kapteeniuden puolesta. Todella sitkeää taistelua eilen, yritti ottaa joukkueen reppuselkään, ei valitettavasti riittänyt.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Muutamalle pelaajalle nämä kisat ovat väärä estradi, mutta odotan todella suurella mielenkiinnolla, mitä Granlund, Barkov, Laine, Aho, Teräväinen, Vatanen, Määttä, Ristolainen, Puljujärvi, Honka, Juolevi ja lukuisat muut saavat aikaan tulevien vuosien suurissa arvoturnauksissa. Muutama sellainen hyökkäysase on kypsymässä, ettei Suomi tule kalpenemaan kellekään sillä saralla.
Näinpä. Suomi on jääkiekon huippumaa joka kykenee pelaamaan voitosta kaikissa kansainvälisissä turnauksissa ihan mitä tahansa vastustajaa vastaan. Nöyristely onneksi rupeaa olemaan jo vähän katoavaa kansanperinnettä.

Odotan todella innoissani tulevaa NHL-kautta.
 

Knap

Jäsen
Barkov on loistava pelaaja, kuten olen aiemminkin todennut, mutta hän ei ole mikään kapteeni otteiltaan. Erottakaa nyt jo hyvänen aika nämä kaksi asiaa toisistaan. Tokihan kapun on oltava pelaajanakin hyvä, mutta johtavan pelaajan ominaisuuksiin kuuluu tietynlainen näkyvyys ja karisma. Ei, anteeksi nyt kovasti, Barkovin epäselvä mumina ja liiallinen vaatimattomuus sitä ainakaan ole, vaikka muuten ihailenkin häntä.
En allekirjoita täysin vaatimattomuutta, kun mies itse on sanonut että haluaa olla maailman paras.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös