World Cup 2016: Ruotsi

  • 36 462
  • 114
Tila
Viestiketju on suljettu.

Isäntä

Jäsen
Hemmetin hyvää settiä! Alemmissakin ketjuissa riittää vielä muutamaksi vuodeksi sillä Berglund on syntynyt vuonna 1988 ja Backlund 1989. Eikä ruotsalaisen pelaajatuotannon tahti näytä lainkaan kiihtyvän, vaikka onkin sanottava, että nuori, koko NHL:n skaalalla tähdiksi kutsuttavia on ehkä tulossa hieman vähemmän kuin joskus vaikkapa vajaat kymmenen vuotta sitten. Tämä johtunee osaltaan siitä, että lupaavia pelaajia on varattu Carolinan kaltaisiin organisaatioihin, joissa mahdollisuuksia käyttää koko potentiaalia on verrattain vähän.
Juu, alempiin ketjuihin löytyy kyllä jatkumoa pitkälle tulevaisuuteen. Onhan esimerkiksi kaikkien nelossenttereiden isä ja äiti Marcus Krügerkin -90 ikäluokkaa. Ja samaa mieltä olen siitäkin, että ihan sellainen kirkkain kärki tai päivänselvä ykkössentteri Ruotsin tulevaisuuden toivoista puuttuu. Mutta Bäckströmin jatkaessa vielä monta vuotta hyvällä tasolla, on nuoriso-osastolla aikaa kehittyä. Lisäksi vaikkapa Forsberg voi ottaa ykköshyökkäjän viitan laiturin tontiltakin, siihen sitten rinnalle joku sopivasti täydentävä sentteri.

Kenestä tulee Ruotsin seuraava NHL-ykkösmaalivahti Lunkan jälkeen?
Maalivahtikysymys on myös mielenkiintoinen. Ruotsi on pitkään ollut ns. yhden maalivahdin maa kun ennen Lundqvistia oli Tommy Salo (tietysti ei voi verrata mitenkään King Henrikiin, mutta sama tilanne oli silloin). Massaa on kyllä löytynyt viime vuosina ihan mukavasti, mutta Suomen kaltaista huippumaalivahtien invaasiota NHL:ään ei ole nähty. Fasthin ja Gustavssonin kaltaiset MM-kisoissa läpi lyöneet kokeneemmat kaveritkaan eivät ole suht hyvien alkujen jälkeen pystyneet huipulle murtautumaan. Tällä kaudella ruotsalaisia veskareita on pelannut NHL:ssä yhdeksän (Suomella 7). Suurimmat odotukset ovat jo pitkään kohdistuneet Jacob Markströmiin. Lopullinen läpimurto on kuitenkin edelleen tekemättä. Markström on ollut AHL:ssä paikoitellen ylivoimainen, mutta NHL:ssä on ollut toistaiseksi vaikeaa. Florida ehti miehen kohdalla jo luovuttaa, mutta viime kevään esitykset Vancouverin farmissa Uticassa nostivat odotukset uudelleen korkealle. Aikaa toki edelleen on, 25 vuotta ei ole maalivahdille ikä eikä mikään. Tällä hetkellä edessä on Ryan Miller, jolta pitäisi peliaikaa saada ryöstettyä.

Hieman hitaasti kiiruhtaen urallaan edennyt Eddie Läck on "jo" 27-vuotias, mutta varmaankin yksi ehdokas kuninkaaksi kuninkaan paikalle. Canucksin maalivahtiruletissa oman osansa näytellyt Luongon BFF Läck siirtyi täksi kaudeksi pois valokeilasta Carolinaan. Kuten totesit Lindholmin ja Raskin kohdalla, organisaation suuntaa on aika vaikea määritellä, joten saa nähdä miten Läckin ura jatkossa kehittyy.

Sitten on Buffalon kaksikko Robin Lehner ja Linus Ullmark. 24-vuotiaaseen Lehneriin tuntuu uskovan ainakin miehen läpikotaisin tunteva Buffalon GM Tim Murray. Nykymaalivahdeille ominaisia raameja löytyy ja Lehner lienee Markströmin ohella potentiaalisin Ruotsin tämänhetkisistä NHL-vahdeista. Hänen kohdallaan on kuitenkin pakko nostaa kysymykseksi niin fyysinen kuin henkinenkin kestävyys. Lehnerin meriittilista koostuu tällä hetkellä lähinnä loukkaantumisista ja epätasaisista otteista. Epätasaisuus tietysti kumpuaa loukkaantumisista, mutta eipä tuo tämän kauden suuri näytönpaikkakaan ruusuisesti käynnistynyt kun telakka kutsui heti runkosarjan alussa. Ullmark taas on tuurannut Lehneriä ihan mukavasti pelaamaan päästyään, mutta jotenkin en näe häntä tulevana suurmaalivahtina.

Niin ikään isokokoinen (alle 190cm ruotsalaismaalivahti alkaa olla harvinaisuus) Anders Nilsson kävi hakemassa vauhtia KHL:stä ja on nyt toisella stintillä Pohjois-Amerikassa. Nilsson onkin aloittanut kauden ihan mukavasti ja, jossei nyt ole ohittanut Cam Talbotia, niin ainakin on aikalailla tasoissa tämän kanssa Oilersin maalilla. Mutta onko hänestäkään sitten Lundqvistin manttelinperijäksi? Tällä hetkellä ei siltä näytä, mutta maalivahdeista ei ikinä tiedä.

Vuoden vaihteessa Helsingissä todennäköisesti nähtävät Linus Söderström ja Felix Sandström edustavat nuorta Ruotsissa pelaavaa osastoa. Heistä joku SHL:ää/Islandersia/Flyersia seuraava osannee kertoa enemmän (kuten myös muista Euroopassa pelaavista lupauksista). Ei tuo kaksikkokaan vaan mielestäni toistaiseksi ole esittänyt mitään erityisiä otteita, jotta heistä voisi tässä vaiheessa kaavailla Ruotsille kantavia voimia parhaat vs. parhaat -turnauksiin. Kaiken kaikkiaan maalivahdit ovat kuitenkin kehityskaareltaan niin ennalta-arvaamattomia, että tarkempia vastauksia Ruotsin maalivahtikysymykseen saataneen vasta Lundqvistin vetäytyessä eläkkeelle.
 

MegaForce

Jäsen
Löytyykö Ruotsilla yhtään Komarovin kaltaista Selke-tason monikäyttömiestä, joka osaa olla polkukoneena, hämmentäjänä, mutta myös taklata sekä pelata taitokiekkoa? Ainoa Ruotsin heikkous voi olla se, että Komarovin kaltaista ei löytyisi. Sanon vain koska mielestäni Komarovin kaltaiset ovat ensisijaisen tärkeitä joukkueelle.
 

Ralph

Jäsen
Löytyykö Ruotsilla yhtään Komarovin kaltaista Selke-tason monikäyttömiestä, joka osaa olla polkukoneena, hämmentäjänä, mutta myös taklata sekä pelata taitokiekkoa?
Ei. Eikä löydy Suomeltakaan, sillä Komarov ei pelaa taitokiekkoa, eikä ole Selke-tasoa. Mutta jos kysytään, että löytyykö Ruotsilta Komarovin kaltaista kahden suunnan työmyyrää, joka toimii myös agitaattorina ja maalintekijänä, niin siihenkin vastaan "ei". Gabriel Landeskog nyt on lähimpänä tuollaista pelaajaa, jos joku pitää nimetä.
 
Ei. Eikä löydy Suomeltakaan, sillä Komarov ei pelaa taitokiekkoa, eikä ole Selke-tasoa. Mutta jos kysytään, että löytyykö Ruotsilta Komarovin kaltaista kahden suunnan työmyyrää, joka toimii myös agitaattorina ja maalintekijänä, niin siihenkin vastaan "ei". Gabriel Landeskog nyt on lähimpänä tuollaista pelaajaa, jos joku pitää nimetä.

Eikö Hörnqvist ole ainakin sellainen köyhän miehen agitaattori? Vai johtuuko mielikuvani siitä, että mies näyttää mulkulta?
 

Ralph

Jäsen
Eikö Hörnqvist ole ainakin sellainen köyhän miehen agitaattori? Vai johtuuko mielikuvani siitä, että mies näyttää mulkulta?
Mietin joo, että Hörnqvist on toinen. Mutta Landeskog on kuitenkin parempi pelaaja, joten menkööt tässä yhteyksessä lähimpänä Komarovia. Ja tuohon kun lyödään väliin Lindberg, niin aika ikävän ketjun ruotsalaisetkin saisivat. Mutta vaikea uskoa, että Ruotsi tuollaiselle linjalle lähtisi tai saati Lindberg mahtuisi edes jengiin.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Eikö Hörnqvist ole ainakin sellainen köyhän miehen agitaattori? Vai johtuuko mielikuvani siitä, että mies näyttää mulkulta?

Näyttää mulkulta ja onkin jotain sen tapaista, mutta ei kai tuo nyt sentään mikään varsinainen agitaattori ole. Ärsyttää vastustajia lähinnä tuolla tomasholmströmmäisellä perseellään maalin edessä kun kolailee siinä sivussa aina muutaman molarin kaudessa. Kyllä Landeskog varmaan Ruotsin ykkönen tuolla osastolla on. Sellainen erittäin rikkaan miehen Komarov.
 

Ralph

Jäsen
Tuli mietittyä vähän Ruotsinkin joukkueen tilannetta. Näillä nyt itse Ruotsia lähtisin kisoihin viemään, jos olisin vastuussa Ruotsin joukkueesta. Tähdellä varustetut 16 pelaajaa sitten ensimmäisessä listauksessa ulos.

Alexander Steen* - Nicklas Bäckström* - Filip Forsberg*
Daniel Sedin* - Henrik Sedin* - Loui Eriksson*
Gabriel Landeskog* - Henrik Zetterberg* - Gustav Nyquist
Patrik Berglund - Carl Söderberg* - Patric Hörnqvist*
Marcus Johansson

Oliver Ekman-Larsson* - Erik Karlsson*
Victor Hedman* - Anton Strålman
Alexander Edler - Niklas Kronwall*
Niklas Hjalmarsson

Henrik Lundqvist*
Robin Lehner*
Jacob Markström
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Melko samoilla linjoilla olen tuosta Ruotsin joukkueesta, mutta näkisin kyllä että Niklas Hjalmarsson on yksi noista kuudestatoista ensimmäisestä valitusta. Omassa roolissaan aivan maailman huippua. Edleristä on paha sanoa mitään, koska en ole katsellut Vancouverin pelejä, mutta ainakaan viime olympialaisissa ei ollut mitenkään erityisen mieleenpainuva. Toki kokemusta tullaan jälleen painottamaan valinnoissa, joten voi ollakin mukana. Klingbergillekin voisi olla paikka seiskapakkina.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tuli mietittyä vähän Ruotsinkin joukkueen tilannetta. Näillä nyt itse Ruotsia lähtisin kisoihin viemään, jos olisin vastuussa Ruotsin joukkueesta. Tähdellä varustetut 16 pelaajaa sitten ensimmäisessä listauksessa ulos.

Alexander Steen* - Nicklas Bäckström* - Filip Forsberg*
Daniel Sedin* - Henrik Sedin* - Loui Eriksson*
Gabriel Landeskog* - Henrik Zetterberg* - Gustav Nyquist
Patrik Berglund - Carl Söderberg* - Patric Hörnqvist*
Marcus Johansson

Oliver Ekman-Larsson* - Erik Karlsson*
Victor Hedman* - Anton Strålman
Alexander Edler - Niklas Kronwall*
Niklas Hjalmarsson

Henrik Lundqvist*
Robin Lehner*
Jacob Markström

Samoilla linjoilla mutta pari muutosta tekisin: Hjalmarssonin ja Strålmanin uskon olevan nyt nimettävällä 16 pelaajan listalla, ja vastaavasti Söderbergin ja Hörnqvistin puuttuvan sieltä. Enrothia veikkailisin kakkosmaalivahdiksi Lehnerin tilalle.

Lopullisessa rosterissa sitten Silfverberg ja Hagelin olisivat tässä vaiheessa Berglundin ja Johanssonin edellä mielestäni. Söderbergillä oli muistaakseni Ruotsin liiton kanssa jotain skismaa, joten olisiko hänenkin paikallaan sitten Zibanejad tai Lindholm.

Kova on tuo puolustus kun John Klingbergille ei löydy millään tilaa sinne. Tai myöskään Hampus Lindholmille ja Adam Larssonille.

Edit. Niin ja Jonas Brodin jää myös tyystin puolustuksen ulkopuolella. On noilla hurreilla laatua sekä syvyyttä puolustuksessa ihan mieletön määrä.
 
Viimeksi muokattu:

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Ruotsin joukkue mahdollisesti vuotanut julkisuuteen. Ainakin suht moni hfboardsilla pitää tätä luotettavana, mutta huomennahan se nähdään. (Linkki Sveriges Radion sivulle). Jutun mukaan siis ensimmäiset 16 pelaajaa olisivat nämä:

Henrik Lundqvist, NY Rangers
Jacob Markström, Vancouver Canucks

Erik Karlsson, Ottawa Senators
Nicklas Kronwall, Detroit Red Wings
Victor Hedman, Tampa Bay Lightning
Anton Strålman, Tampa Bay Lightning
Nicklas Hjalmarsson, Chicago Blackhawks
Oliver Ekman-Larsson, Arizona Coyotes

Daniel Sedin, Vancouver Canucks
Henrik Sedin, Vancouver Canucks
Nicklas Bäckström, Washington Capitals
Henrik Zetterberg, Detroit Red Wings
Loui Eriksson, Boston Bruins
Gabriel Landeskog, Colorado Avalanche
Alexander Steen, St. Louis Blues
Filip Forsberg, Nashville Predators

EDIT: Ruotsin World Cup -ketjussa hfboardsilla vikistään siitä, että Niklas Kronwall tulee mahdollisesti olemaan mukana joukkueessa. On niilläkin murheensa...
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Ruotsin joukkue mahdollisesti vuotanut julkisuuteen. Ainakin suht moni hfboardsilla pitää tätä luotettavana, mutta huomennahan se nähdään.
Luotettavuus kärsii ainakin siltä osin, ettei kaikkien pelaajien nimiä ole osattu kirjoittaa oikein. No, ei kaikkea voi aina vaatia ja pieniä virheitä. Vihjeenä mainittakoon, ettei jokaiseen Nicklas-nimeen tule c-kirjainta väliin.

Omaan veikkauksessa olisi tuossa 13/16 oikein.

Niin ja tämä virheistä maininta ei kohdistu nimimerkki ämjiijii:lle vaan tuossa linkissä olevalle ruotsalaissivustolle.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
EDIT: Ruotsin World Cup -ketjussa hfboardsilla vikistään siitä, että Niklas Kronwall tulee mahdollisesti olemaan mukana joukkueessa. On niilläkin murheensa...
:D Jep, on se niin rankkaa!

Tuonne hyökkäykseen mahtuu noiden kahdeksan lisäksi ainakin Nyquist aivan satavarmasti. Sitten alkaa pohdinta välillä Zibanejad - Rakell - Silfverberg - Berglund - Backlund - Söderberg - Hörnqvist - Johansson... glömma glömmer glömde glömt?

Jos nyt tässä vaiheessa pitäisi kasata hyviä ketjuja, niin arvalla

Forsberg - Bäckström - Steen
Sedin - Sedin - Eriksson
Nyquist - Zetterberg - Landeskog
Zibanejad - Rakell - Söderberg
Hörnqvist

Strålman - Hedman
Karlsson - Kronwall
Ekman-Larsson - Hjalmarsson
ööövaikkatotanoinniin Larsson tai Klingberg
 

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
Siellähän se Kronwallin nimi komeilee. LOL. Ja Klingberg ja Lindholm ei vielä tässä vaiheessa. Valitseekohan Kanada Andrew MacDonaldin?

No, Kanadan Kronwallhan on jo Shea Weber. Weber on sentään ihan hyvä, vaikka onkin yliarvostettu. Kronwall on suorittanut heikosti jo pari vuotta.

Rosteri: https://pbs.twimg.com/media/CckAPHOVAAE6idO.jpg:large
 
Viimeksi muokattu:

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Eli loppupeleissä tuo Ruotsin rosteri oli siis sama kuin eilen julkisuuteen vuotanut. Klingberg kaiketi tuo valmennusjohdon mielestä liikaa riskejä, joten jätettiin nyt valitsematta. Nyt on Johnillakin tuhannen taalan paikka näyttää pelivarmuutensa pleijareissa, tai sitten mahdollisesti MM-kisoissa, koska kaiken järjen mukaan hän on vielä spekulaatioissa mukana.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Juu, ihme että Kronwall kelpasi. Paskahan se on ollut jo pitkään. Luin corsi-tilastoista.

Jos se kokoonpano nyt on 13+7, niin oma viisisenttiseni;

Sedin-Sedin-Steen
Nyquist-Zetterberg-Landeskog
Forsberg-Bäckström-Eriksson

...

OEL-Karlsson
Hedman-Strålman
Kronwall-Hjalmarsson

Tällaista hahmottelin 26.11. viime vuonna ja nyt ihan omaa häntää nostellaakseni lainailen sen tähän ja osoitan sillä ylivertaista tietämystäni.

Mä en oikein mitenkään näe, että Klingberg mahtuisi mukaan. Mies on kuitenkin (hyvä, mutta) aika lailla Karlsson-kopio. Jos minä valitsisin joukkuetta, niin seiskapakiksi mukaan lähtisi Predatorsin Ekholm. On se aika kova tuo Ruotsin pakisto kyllä kun miettii, että ei tuonne olisi kellään suomalaisella jakoja mukaan ainakaan pelaavaan kuusikkoon. Ja kuusikon ulkopuolellekin jää pelaajia, jotka Suomen joukkueessa pelaisivat top-2 roolia. Ekholm, Larsson, Klingberg.. Heitetään nyt mixiin vielä Oduya, Enström, Edler ja Klefbomkin.
 

Isäntä

Jäsen
Ruotsin joukkueessahan Kronwall pääsee pelaamaan omimmassa roolissaan kun Karlsson ja OEL hoitavat kiekollisten liiderien hommat. Saa rauhassa pelata siinä roolissa, missä on parhaat kautensa pelannut Detroitissakin. 5vs5, alivoimaa, selkä edellä vastustajan laituria päin hyppimistä hyökkäyssinisellä jne. Lisäksi Kronwall on kokenut maajoukkuepelaaja ja varmasti tärkeä myös kopissa, joten olihan hän nyt aika selkeä valinta enkä oikein ymmärrä ihmettelyä ja itkua mikä tästä nyt aiheutuu.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Tuonne hyökkäykseen mahtuu noiden kahdeksan lisäksi ainakin Nyquist aivan satavarmasti. Sitten alkaa pohdinta välillä Zibanejad - Rakell - Silfverberg - Berglund - Backlund - Söderberg - Hörnqvist - Johansson... glömma glömmer glömde glömt?

Victor Rask pelailee Carolinassa kaikessa hiljaisuudessaan sen verran hyvää kiekkoa, että on mielestäni tähän vielä ihan maininnan arvoinen kaveri. Tekee pisteitä ihan noihin muihin kaiffareihin verrannollisella tasolla. Vain 4p vähemmän kuin esim. Zetalla. Ei ole myöskään ihan puhdas hyökkäävä pelaaja vaan pystyy händläämään hommat myös omalla alueella. En usko, että se kisoihin asti kuitenkaan riittää, riippuu vähän varmasti esim. kevään mömmöm-näytöistä ja siitä, että paljonko kokemusta sitten Ruotsin joukkueenjohdossa lopulta arvostetaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Victor Rask pelailee Carolinassa kaikessa hiljaisuudessaan sen verran hyvää kiekkoa, että on mielestäni tähän vielä ihan maininnan arvoinen kaveri.
Myönnän nyt että olin hieman nössö kun kirjoitin tuota viestiä. Nimittäin mietin pitkään ja hartaasti, kirjoitanko Raskin nimen tuon myös, mutta koska olen nähnyt tämän vuoden puolella miehen pelaavan vain kerran, päätin etten uskalla, koska joku tulisi kumminkin dumaamaan mut aivan levyksi. Eh, hymiö. Carolinassa tuntuisi olevan noita kehityskelpoisia vännereitä...
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mahtaakohan Klingberg mahtua ollenkaan Ruotsin kokoonpanoon? Huipputaitavan, mutta hieman hasardin pakin roolista vastaa kuitenkin Karlsson, joka omaan silmään hallitsee puolustuspään (ja hyökkäyspään?) paremmin. Naapurimaalla on kuitenkin sen verran ylitarjontaa pakeista, että tuntuisi vähän tarpeettomalta riskiltä ottaa puolustuskuusikkoon 2/6 virtuoosimaista puolustajaa. Mitä on Dallasin pelejä tullut katsottua (+ lähes jokainen ottelukooste), niin Klingbergiä varjostaa edelleen sama heikkous kun jokeripaidassa aikanaan: järkyttävät omaan maaliin johtavat hasardit. Okei, vähän epäreilua verrata Jokerit-Klingbergiä Dallas-Klingbergiin, mutta silti alle kymmenen ottelun turnaukseen ei saa montaa hasardia mahtua.

Samalla herää kysymys Klingbergin tulevaisuudesta Ruotsin maajoukkueessa ylipäätään. Mikäli Dallas jatkaa kulkuaan, ei hirveästi MM-kisoja ole tulossa vyölle ja samalla olympialaisiin ja World Cup -turnauksiin Karlssonin luulisi olevan aina edellä. Ikäeroa ei ole kuin kaksi vuotta, joten pelaajatyyppinsä puolesta Klingberg on vähän huonossa tilanteessa maajoukkueen suhteen.

Voi olla, että olen yksin mielipiteeni kanssa, mutta en valitsisi näitä kahta herraa samaan joukkueeseen. Medialta tosin tulee varmaan aika paljon painetta Ruotsissa.
 

sakkr

Jäsen
Omaa hahmotelmaa

Forsberg-Bäckström-Nyquist
Sedin-Sedin-Steen
Landeskog-Zetterberg-Eriksson
Silfverberg-Kruger-Hörnqvist

Strålman-Hedman
Karlsson-Hjalmarsson
OEL-Kronwall
Lindholm

Lundqvist
Markström
 

Breathe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers & Eric Lindros 88
M: Lundqvist, Markström, Lehner

P: Kronwall, Ekman-Larsson, Hjalmarsson, Strålman, Karlsson, Hedman, Ekholm

H: D. Sedin, H. Sedin, Zetterberg, Steen, Eriksson, Bäckström, Landeskog, Forsberg, Hagelin, Hornqvist, Kruger, Silfverberg, Soderberg

Lihavoidut
lisätty tänään rosteriin.Muun muassa Klingberg,Lindholm,Larsson,Klefbom eivät näyttävästi mahtuneet pakistoon, kertoo aika paljon tuosta pakistosta, ihan jäätävä.

Hyökkäykseen aikalailla odotetut nimet.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Klingberg ja Lindholm eivät näyttävästi mahtuneet pakistoon, kertoo aika paljon tuosta pakistosta, ihan jäätävä.

Myös Alex Edler, Adam Larsson sekä Jonas Brodin ulkona joukkueesta, eli kovia puolustajia jättivät pois. Mikäs siinä kun laadukasta syvyyttä löytyy noin paljon, vaikeita valintoja oli tehtävä.

Söderberg oli pienoinen yllätys ja olisin odottanut joko Elias Lindholmia tai Mika Zibanejadia hänen sijastaan sinne. Ilmeisesti riidat liiton kanssa on sovittu. Kovia nuoria pelaajia jäi kuitenkin myös hyökkäyksestä ulos.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Sedin-Sedin-Eriksson
Zetterberg-Bäckström-Steen
Forsberg-Söderberg-Landeskog
Hagelin-Kruger-Hörnqvist

Tuossa muodossa näkisin Ruotsin ketjut ja ovathan ne kovat. Samoin toki pakisto, tasoltaan ihan siinä Kanadan kintereillä:

Hedman-Strålman
Ekman-Larsson-Karlsson
Hjalmarsson-Ekholm
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lihavoidut lisätty tänään rosteriin.Muun muassa Klingberg,Lindholm,Larsson,Klefbom eivät näyttävästi mahtuneet pakistoon, kertoo aika paljon tuosta pakistosta, ihan jäätävä.

Onhan tuo nyt ihan hullua kun miettii, että Klingberg olisi 58 pisteellään ollut kolmanneksi tehokkain suomalainen ja jäänyt vain 2 pistettä eniten pisteitä tehneestä Jokisesta. Tämä kaikki vaikka kyseessä on puolustaja, eikä kaveri silti mahtunut joukkueeseen. Onko liioittelua sanoa, että tuo Ruotsin puolustus on paperilla parasta mitä Euroopasta on tullut sitten punakoneen huippuvuosien?
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Miksei Gustav Nyquist ole mukana? Itse pidin varmana nimenä? Osaako joku kertoa tälle taustaa? Kuka hänet on korvannut? En nyt sitä sano, että tällä sen suurempaa väliä Ruotsin menestysmahdollisuuksien kannalta on, mutta vähän ihmetyttää vain...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös