Wild 08-09

  • 143 781
  • 477

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tarkoittanee siis helvetin tuskaista matsia jossa mennään parhaimmassakin tapauksessa jatkoille ja haetaan rankuista voitto.

Ei löydy luottoa jätkiin tällä hetkellä, ei sitten yhtään.

Hyi minua. Hyi. Hyi. Hyi.

Ensinnäkään, Miettinen pelasi Belangerin ja Bouchardin kanssa ja Koivu-Bruno akselin kanssa taituroi Owen Nolan. Ja hyvin tuo perkele taituroikin, 1+1 tehot koko kolmikolle. Mutta ottelun stara? Clusterfuck, pirun hieno maali ja jakeli taklauksia tuttuun tyyliinsä jokaisen tilanteen lopuksi, todella hieno pelaaja. Bäckströmiltä ei vahvin matsinsa, ainakin Kojoottien kolmas häkki menee enemmän tai vähemmän Niken piikkiin. Mutta hyvä näinpäin kerrankin että joukkue voittaa vaikka Nikke vähän heikommin pelaakin, ihan tarpeeksi noita matseja Bäckström on tällä kaudella Wildille voittanutkin. Ei matsista sen enempää, tiedot kun perustuvat hyvin pitkälti Russon kirjoituksiin, Wildin omien sivujen matsirapoon, highlightseihin ja kahden ensimmäisen erän kuunteluun radiosta.

PS. Katsokaa highlightsit...Koivun kädet. Huhheijaa.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Tuohon Bäckströmin jatkosoppariasiaan palatakseni... James Mirtle esitti blogissaan viikko sitten syitä siihen, miksi Wild ei Bäckströmiä pidä.

Se onkin kyllä mielenkiintoinen kysymys, kannattaisiko Nikke sitten kaupata jo tämän kauden aikana. Kyllä kai jollain joukkueella käyttöä tuon tason maalivahdille tuolla nykyisellä liksalla.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tuohon Bäckströmin jatkosoppariasiaan palatakseni... James Mirtle esitti blogissaan viikko sitten syitä siihen, miksi Wild ei Bäckströmiä pidä.

Se onkin kyllä mielenkiintoinen kysymys, kannattaisiko Nikke sitten kaupata jo tämän kauden aikana. Kyllä kai jollain joukkueella käyttöä tuon tason maalivahdille tuolla nykyisellä liksalla.

Niin, vaikea tilanne tämäkin. Wildin harmiksi asiasta on päättämässä GM-nero Risebrough. Itse olen vieläkin sitä mieltä että kaupaksi vaan, pleijareissa ei ensimmäistä kierrosta pidemmälle mennä ilman satumaista tuuria, jos nyt POffeihin edes päästään, joten lihoiksi vaan. Ja Hardingissa näkisin muutenkin olevan Wildille tulevaisuudessa kovan luokan kassari, joten rohkeasti vaan miehen kanssa tulevaan kauteen. Joku halpa kassari kesällä miehen kirittäjäksi sitten, ei niin väliä kuka tulee. Kuitenkin Niken kauppaamisessa säästettäisiinkin capissa vielä, ainakin jos miettii että Hardingille pitää uusi sopimus tehdä ja Bäckströmille pitäisi liksaa maksaa nykyistä enemmän ainakin miltsin verran, sen verran hyviä otteita mies esittää jatkuvasti. Eli Hardingille uusi sopimus, joku 3 vuotta vaikka, ja vuoden tai kahden pahvilla joku kokeneempi kaveri kakkoseksi. Samalla sitten hyökkäykseen taitoa Bäcksin treidissä.

Eri asia onkin, onko DR yhtään hereillä tämän asian kanssa. Pahimmassa tapauksessa tässä käy Rolstonit ja äijä tosiaan vetää tämän kauden loppuun asti kauheilla statseilla ja kävelee ilmaiseksi pois kesällä. Mutta toisaalta, Nikke vaikuttaa helvetin tyytyväiseltä Minnesotassa ja on monesti kommentoinut miten kiitollinen hän on Wildille siitä että tarjosivat hänelle alunperinkin sopimusta ja antoivat mahdollisuuden näyttää taitonsa. Voi olla että vaikka uusi sopimus syntyisikin, ei se olisi kovin paljon nykyistä kalliimpi.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Mutta toisaalta, Nikke vaikuttaa helvetin tyytyväiseltä Minnesotassa ja on monesti kommentoinut miten kiitollinen hän on Wildille siitä että tarjosivat hänelle alunperinkin sopimusta ja antoivat mahdollisuuden näyttää taitonsa. Voi olla että vaikka uusi sopimus syntyisikin, ei se olisi kovin paljon nykyistä kalliimpi.
Nämä taas on näitä fanipuheita. Bäckström saattaa olla tyytyväinen ja kiitollinen, mutta jos vaihtoehtoina on neljä miljoonaa kaudesta Wildilta tai vähintään kuusi vapailta markkinoilta, niin jälkimmäinen on parempi.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Nämä taas on näitä fanipuheita. Bäckström saattaa olla tyytyväinen ja kiitollinen, mutta jos vaihtoehtoina on neljä miljoonaa kaudesta Wildilta tai vähintään kuusi vapailta markkinoilta, niin jälkimmäinen on parempi.

Tottakai on parempi. Ja kyllähän se totta on että lähes kaikki nuo "haluan jäädä, täällä on parhaat fanit, ai lav juu" -setit on paskaa. Silti sitä vaan aina haluaisi uskoa että kaveri puhuu totta, ja joku meikäläisellä sanoo että Bäckström ihan oikeasti on todella tyytyväinen organisaatioon sekä rooliinsa joukkueessa. Mutta kyllähän siinä saa tyhmä olla jos ei tuon ikäisenä ottaisi isointa rahakasaa tuovaa sopimusta käteen ja allekirjoittaisi. Tai sitten on vaan sen verran paljon "seurauskollisuutta" Nikellä.

Noh, itse lähtisin silti treidaamaan ellei ottaisi selkeää "palkanalennusta" verrattuna siihen mitä muissa joukkueissa saisi. Mutta mistä tuotakaan tietää että mitä muut joukkueet tarjoaisivat ennenkuin vasta heinäkuun ensimmäisen päivänä. Ja silloin on vähän myöhäistä treidata. Pysyn kannassani, lihoiksi vaan.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Noh, itse lähtisin silti treidaamaan ellei ottaisi selkeää "palkanalennusta" verrattuna siihen mitä muissa joukkueissa saisi. Mutta mistä tuotakaan tietää että mitä muut joukkueet tarjoaisivat ennenkuin vasta heinäkuun ensimmäisen päivänä.
Itse otin vertailukohdaksi Cristobal Huet'n viime kesänä saaman sopimuksen. Bäckström on ensi kesänä puolitoista vuotta nuorempi kuin Huet viime kesänä, siitä joku on valmis maksamaan vähintään sen puoli milliä ylimääräistä.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onneksi Boogie ei ole maalintekijä. Saattaisi muuten olla sellainen gorilla selässä että noinkin isolla miehellä alkaisi painaa.

Boogaardilla on nyt pisin maaliton putki NHL:ssä, kun Andrew Albers katkaisi omansa. Boogaard on tehnyt maalin viimeksi 7.1.2006. StarTribunen juttu aiheesta.. Nauratti tuo Clutterbuckin kuittailu aiheesta. Voisi Boogie vähän näpäyttää tulokasta ja iskeä seuraavassa pelissä maalin.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Voisi Boogie vähän näpäyttää tulokasta ja iskeä seuraavassa pelissä maalin.

Boogie on tällä kaudella ollut yllättävänkin hyvä. Siis eihän mieheltä paljoa voi odottaa, mutta äijän +/- plussalla kuitenkin, kiekon saadessaan antaa sen suosiolla heti lähimmälle jengikaverille tai pistää päätyyn ja menee itse perään. Luistelukin ollut ihan erilaista kuin aikaisemmin, paljon sulavampaa ja mies tuntuu välillä jopa suorastaan liitävän jäällä. ;)

Tuosta maalinteosta vielä sen verran, että kyllähän miehellä on paikkoja ollut. Ei nyt kauheasti, mutta pari tyhjää maalia ollut odottamassa jo mutta toisen ainakin maalivahti ryösti vielä ja toinen taisi sujahtaa hieman ohi. Kyllä se sieltä vielä tulee, uskokaa pois. :)
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Tuli hankittua puhelimeen semmonen softa millä voi kuunnellä ties mitä kanavia (mm. USA:n poliisien ja keskusten välisiä "lälläri" puheluita, pirun koukuttava muuten...), niin olisko antaa vinkkiä mikä/mitkä radiokanavat selostaa Wildin pelejä? Googlella jotain löysin, mut ei si tullu ihan varmuutta että tuleeko sieltä selostuksia vai vaan joukkuetta koskevia uutisia välillä.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tuli hankittua puhelimeen semmonen softa millä voi kuunnellä ties mitä kanavia (mm. USA:n poliisien ja keskusten välisiä "lälläri" puheluita, pirun koukuttava muuten...), niin olisko antaa vinkkiä mikä/mitkä radiokanavat selostaa Wildin pelejä? Googlella jotain löysin, mut ei si tullu ihan varmuutta että tuleeko sieltä selostuksia vai vaan joukkuetta koskevia uutisia välillä.

830 WCCO taitaa olla se mistä suurin osa Wildin matseista tulee. Tai niin ainakin Kevin Falness lähes jokaisen Wildin matsin jälkeen huutelee. Ihan satavarma en ole, mutta kannattaa kokeilla tuota jos saa kuulumaan.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Hienoja maaleja, ja Bäckströmillä ei vieläkään tappiota tilillään Oilersia vastaan. Wild siis voitti Oilersin kotonaan 5-1, ja olipahan kiva ottelu. Ei oikeastaan missään vaiheessa epäilystä ottelun voittajasta (ainakaan mulla, heh), Bäckström pelasi varman pelin ja kun hyökkäyspäässä homma tuntuu tällä hetkellä toimivan kohtalaisen hyvin niin tuo on lopputulos. Toki Oilers ei varmasti pelannut parasta peliään, aivan hillitön määrä kiekonmenetyksiä, ja iso osa vielä oman sinisen lähettyvillä.

Ranskalaisia pelistä...

- James Sheppard, wou. Maali uupui Gordie Howe Hattrickista, ihan tyylikäs tappelu oli vielä, ei mitään hävettävää. Kypäräkin lähti päästä pois mikä on hyvä juttu, koska nuo visiirin kanssa tappelijat vituttavat todella paljon. Hieno passi myös Clutterbuckin maaliin. Puolustuspäässä ihan kuningas.

- Pouliot lähetettiin Houstoniin (täysin ansaitusti, kun kiinnostaa tosissaan niin voit tulla takaisin koittamaan), ja miehen paikan "ryövännyt" Kolanos pelasi tänäänkin hyvin. Maali ja perusvarmaa peliä molempiin suuntiin läpi matsin.

- Suomalaiset näyttivät mistä kana kusee..huhheijaa. Ensin Miettinen kusettaa Oilers-pakin aivan kuutamolle tuossa Kolanosin maalissa, ja myöhemmin Koivu kävelee kahden Oilers-pakin välistä ja pistää loistopassin Burnsille joka tinttaa läheltä sisään. Hyvää peliä molemmilta herroilta.

- Clutterbuck. Clusterfuck. Ei jumalauta mikä pelaaja. Avauserässä hieno pommi omassa päässä...jotain Oilers-pelaajaa päin. Ei muista enää. Anywho, äijä päätti tekaista maalinkin vielä, ja olihan komea häkki. Kunnon sniper-rannari oikeaan yläpesään Sheppardin passista. Koko matsin läpi hyvää, aktiivista karvausta ja oliko nyt ihan virallisten tilastojen mukaan viisi taklausta, ihan jees. Täysillä jokainen tilanne loppuun asti, tästä äijästä voisi Pouliot ottaa mallia.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Ja unohtuihan jotain edellisestä lässytyksestä, ja tämä ansaitseekin ihan oman viestinsä. Pierre-Marc Bouchard...nyt jumalauta pelaat joka ikisen pelin samalla intensiteetillä, menet sinne maalille ja LAUOT! Oli aivan tajuttoman hienon näköistä peliä äijältä koko pelin läpi, veti LÄMÄRILLÄ maalin kiekonriiston jälkeen (huom. ei edes vetänyt pyörinyt ennen laukausta) ja kaksi syöttöpistettä keräsi tililleen vielä. Tätä Butchia Wild tarvitsee jos haluaa POffeihin, ja uskoisin jotta nuo haluavat. Mieshän oli jossain radiohaastattelussa ollut keskiviikkona (muistaakseni) ja kun oltiin kysytty että mitä jengin tarvitsee tehdä päästäkseen pleijareihin, oli Butch vastannut että täytyy mennä maalille, laukoa enemmän ja pistää yksinkertaisesti kroppaa likoon. Eli kyllähän kaveri itsekin tietää mistä oman pelin vaisuus kiikastaa, täytyy mennä maalille ja hakeutua laukaisupaikkoihin, ja sinne päästyään täytyy tosiaan myös laukoa. Nyt mies yritti jatkuvasti ajaa maalille ja hakeutua maalipaikkoihin, mutta myös haki hyvin passeja hyökkäysalueella.

PS. Kerran vielä...Clusterfuck, WOU!
 
Suosikkijoukkue
TPS
- Suomalaiset näyttivät mistä kana kusee..huhheijaa. Ensin Miettinen kusettaa Oilers-pakin aivan kuutamolle tuossa Kolanosin maalissa, ja myöhemmin Koivu kävelee kahden Oilers-pakin välistä ja pistää loistopassin Burnsille joka tinttaa läheltä sisään. Hyvää peliä molemmilta herroilta.

Täällä voipi ihastella Miettisen ja Koivun suorituksia. Komeaa katseltavaa kyllä!
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Back in business. 6-1 voitto Torontosta, helppo peli. Pogge Leafsin maalilla imuroi Clusterfuckin maalin, Blake tasoitti mutta sen jälkeen Wild menikin menojaan. Toinen erä 4-1 ja sitä myöten matsi hyvin pitkälti ohi. Kaikki maalit tasakentällisin tehtyjä, mikä tietää hyvää koska pitkälti ylivoiman ansiosta noita voittoja alkukaudesta tuli. Nyt tuo ylivoima taas vähän takkuaa mutta ihan hyvä näinkin päin. Matsista ei sen enempää, Clusterfuck nousi ykköseksi NHL:n taklaustilastossa, ihan helvetin hieno homma. Bäckström pelasi hyvin, All-Stars -tauko siis näyttäisi toimivan kuten aikaisemminkin miehen kohdalla...Hassut statsit tuossa tekstin alapuolella. Bäckström muuten on nousemassa jengin vitsiniekaksi, huomaa että kielitaito on kehittynyt ja löytyy uskallusta laukoa loistavia läppiä. Pari pätkää Russon blogista...

Backstrom, by the way, has the quote of the day. When told he now knows what sportswriters feel like after hopping on an early flight after a game, Backstrom quipped: “Stay in the bar til 3am and go to the airport?”

All the Wild players and trainers were wearing pretty sweet-looking All-Star Game hats today. Niklas Backstrom bought 40 of them. I asked him how much that ran him, and he said, “A lot. I’m just trying to raise revenues in the NHL.”

----------------------------------

Sitten niitä statseja, Bäckströmin ASG-tauon jälkeiseltä ajalta kootut tilastot (koko NHL-uran ajalta, siis);

770 win pct (2nd, Fleury, .800)

34 wins (2nd, Brodeur, 37)

6 shutouts (2nd, lundqvist, 7)

1.98 GAA (2nd, lundqvist, 1.95)

92,8 SV% (1st, lundqvist, .927)

Kuten se homo kalju sanoi siinä tanssiohjelmassa, "Ei huano".
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
NHL-osio ihanan aktiivinen nykyään, 5 päivää ilman kirjoituksia Wild-ketjuun ja jo kakkossivulle tippunut tämä. Hienoa kyllä, tosin meikäläiselle noottia kun en ole vaan jaksanut kirjoitella, ihmeellistä sinänsä.

Mutta shiis, aloitetaan vaikka Fritschen hankinnasta. Treidattiin Reitziin, josta nyt ei kovin paljon hyötyä Wildille missään vaiheessa ollut, toki oli hienoa nähdä noinkin kauan organisaatiossa olleen pelaajan pelaavan vihdoin ja viimein Wildissa. Hyökkäyspäässä taidot valitettavasti "next to nothing", mutta välillä oli hyvä oman pään luutija. Ja pidin kyllä pelaajasta jollain tavalla, ei anna mitään ilmaiseksi, taistelee hurjasti. Pistää kroppaa likoon ja tappelee, vaihtelevalla menestyksellä.

Mutta mitä Wild sai? Sentterin, joka kykenee myös laidassa pelaamaan. Energiapelaaja, hyvä aloittajakin (tällä hetkellä 55,6%), sopinee Wildiin hyvin. Toivottavasti saa jotain aikaiseksi hyökkäyspäässäkin, sillä sitä Wild tarvitsee koska Koivun jälkeen vakituisesti pisteitä tekeviä pelaajia on...noh, ehkä Ana ja Butch. Brunolle tulee aika ajoin noita kylmiä jaksoja jolloin ei tapahdu oikein mitään merkittävää miehen ollessa kentällä, mutta välillä sitten iskee todella tärkeitä maaleja. Nolan olisi tuossa Miettisen ja Bouchardin kanssa samassa porukassa mutta vähän nuo loukkaantumiset häiritsevät, 31 peliä tällä kaudella, 12+9 tehot. Tehot kyllä hyvät, äijä on jaetulla toisella sijalla Wildin maalintekijäpörssissä 12 häkillään Brunon kanssa. Tärkeä pelaaja Wildille joka tapauksessa. Ja niin, aiheesta vähän karattiin taas. Fritsche...liian aikaista oikeastaan arvioida vielä, toivottavasti on torstaina liekeissä, Canalilta näyttäisi tulevan Ducks-Wild, perjantaina kun ei mitään erikoista edes ole niin kykenee taas huoletta katselemaan matsin.

Ja mitäs matseja tässä välissä olikaan...Oilersilta loppujenlopuksi ihan hyvän esityksen jälkeen 3-1 pataan, Bäckströmillekin oikeastaan ensimmäinen heikko peli ties kuinka pitkään aikaan. Päästi kolme, heivattiin luukulta ja Harding kehiin. Vihoinkin siis Nikelle tilastoihin tappio Edmontonia vastaan. Sitten tulikin oikein perkeleen kiva ottelu Canucksia vastaan. Toki harmittavasti saivat Vancouverilaiset pisteen tuosta ottelusta Keslerin tasoitettua matsin kun alle 20 sekuntia oli pelikellossa jäljellä. MAB pelasi huikean matsin, 2+1 ja ensimmäinen periaatteessa oikeasti HYVÄ ottelu mieheltä jonka olen nähnyt. Yleensä mukaan mahtuu muutama järkky hasardi, nyt ei tainnut olla yhtään. Anywho, Butchkin näytti taas niitä playmakerin taitojaan tuossa ottelussa, 0+3 ja varsinkin Belangerin maaliin aivan loistava esityö. Ratkaisijana toimi siis juurikin aikaisemmin mainittu Bergeron jatkoajalla, ylivoimahäkki kyseessä.

Mitä muuta, mitä muuta. Helmikuun kapteeni on...Andrew Brunette. Toivottavasti nyt ei käy kuten joulukuussa jolloin Koivulta viimeksi vietiin C pois..hyi jeesus mikä kuukausi Wildille. Noh, Jönssonille taisi vaan käydä paska flaksi, koko jengi oli hieman unessa tuon ajanjakson. Kapteenijutusta tulikin mieleen Vancouver-matsin loppu ja Koivun otteet. Lemaire ottaa aikalisän, ja kuka puhuu pelaajille? Koivu. Mikko kertoo äijille miten homma hoidetaan kotiin, peli jatkuu ja lähes samantien...Puff. Matsi ohi, kiitos, näkemiin.

Muita satunnaisia juttuja...

- Kolanos lähetettiin takaisin Houstoniin juuri ennen Fritschen hankintaa, kukaan siis ei napannut miestä waivereista.

- Clutterbuck johtaa liigaa taklauksissa. Clusterfuckin takana Brown kahden niitin päässä. Clutterbuck saanut myös Calder-touhuun uutta vipinää, toki vain nettisaittien jutuissa. Aeros/Wild -bloggari Ms.Conduct kehitteli hienon sloganin Calille..."Ya Can't Spell CALDER Without Cal". Enemmän vaikkapa tuolta tai vaikkapa PuckDaddyn jutusta, täältä.

That's that, bye bye.
 

TML

Jäsen
.
- Clutterbuck johtaa liigaa taklauksissa. Clusterfuckin takana Brown kahden niitin päässä. Clutterbuck saanut myös Calder-touhuun uutta vipinää, toki vain nettisaittien jutuissa. Aeros/Wild -bloggari Ms.Conduct kehitteli hienon sloganin Calille..."Ya Can't Spell CALDER Without Cal". Enemmän vaikkapa tuolta tai vaikkapa PuckDaddyn jutusta, täältä.
Clutterback pääsi viikonloppuna myös kirsikan hampaisiin CC:ssa. http://www.youtube.com/watch?v=dbRcqSE1nUE Tässä linkki ja juttu alkaa ajassa 4.30.
Tottahan tuo osaksi on, Buttercup saisi tappeluissa ottaa kypäränsä pois jos vastustajakin näin tekee. Mies kuitenkin tappelee melko usein joten suotavaa olisi.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tottahan tuo osaksi on, Buttercup saisi tappeluissa ottaa kypäränsä pois jos vastustajakin näin tekee. Mies kuitenkin tappelee melko usein joten suotavaa olisi.

Clusterfuckilla on vissiin kerran ollut oikeasti aikaa ottaa kypärä pois. Siitä toki miinus ettei ole ottanut, äijän omat kommentit asiaan liittyen...

Tapaus-Yandle, missä Clutterbuck avasi jo remmin kypärästä, mutta kun ei Yandle ottanut kypärää pois niin...

"I just disagree," Clutterbuck, 21, said. "If you look at the incidents, the first time I asked to take my helmet off and said, 'No, I'm not going to be the only guy in a fight to take my helmet off.'

Sitten White-vääntö...

"The second time against White, he jumped me from behind, so what do you want? What do you want from me, really — realistically?"

Ja matsi Staios'ta vastaan...

Clutterbuck also fought Edmonton's Steve Staios on Friday in Edmonton.

"We both had visors on," Clutterbuck said.


"(Cherry) didn't show that (on TV); I don't know why. I can't do anything about that."


Kypärä toki pois aina kun siihen on mahdollisuus, se on helvetillisen perseestä tapella jätkää vastaan jolla on visiirillinen kypärä päässä, ei siinä uskalla lyödä edes täysillä. Jos meinaan osuu väärään kohtaan niin on käsi kivasti auki.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Ihan liikaa tulee nykyään uhrattua aikaa oikealle elämälle. Wildin asioista kirjoittelu tuppaa jäämään aika vähälle, piiskaa minulle siis.

Todella, todella surullinen tappio Ottawalle. Helposti saadun 3-0 johdon jälkeen osa pelaajista vain alkoi löysäilemään, ja tilanteen ollessa 3-3...mitäs sitten tehdään? Sitten panikoidaan paskat housuissa eikä saada minkäänlaista otetta pelistä. Vitun 3-5 tappio, ei jumalauta sentään.

Noh, olipahan tuossa tuo Red Wings -tappiokin, mutta ei tuosta kyllä osannut mitään muuta odottaakaan kuin tappiota. Parasta antia matsissa oli Koivun häkki, jos ette ole vielä nähneet niin ainakin NHL.comin highlightseista löytyy, Samuelsson-raukkaa nöyryytetään aikast tylysti.

Jotain tuosta tulevasta vieraspelien täyttämästä otteluohjelmasta. Eli siis Kings-pelin jälkeisistä 17 matsista 14 on vieraissa. Ja tällä hetkellä jengi pyyhältää POff-rajan alapuolella vielä. Ei näytä hyvältä ei. Sen voikin jo sanoa melkein varmaksi että jos ei todella isoa muutosta tapahdu joukkueen pelissä, niin Play-Offseihin ei ole asiaa. Valitettavaa, mutta totta. Surullisinta tietysti on, ettei oikein nykyiseltä Wildilta osaa odottaakaan mitään parempaa, välillä väläytyksiä todella hyvästä lätkästä, mutta sitten vastapainoksi jotain 3-5-Ottawa-perseilyjä.

Nyt vaan Bäckström lihoiksi treidirajalla, Gaborik ihmeparantajien avulla treidikondikseen ja kauppaamaan tuota turhakettakin jonnekin kauas pois, mieluiten Itäiseen Konferenssiin. Tai no, DR:n tietäen Gaby pelaa tulevalla kaudella Canuckseissa, hiphei. Bouchardinkin saisi heittää pois pyörimästä, mutta tuolla perkeleellä on se saatanan "suullinen NTC". Miettinen voisi myös tuoda kivasti lisäarvoa johonkin treidiin, josko esim. Bäcks-Miettinen duolla saisi jonkun kivan paketin vastalahjaksi joltain pleijarijengiltä. No ei varmaankaan, Miettinen nyt on ainakin niin lapanen tosipeleissä ettei mitään järkeä.
 

hwallen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Arsenal
Ottawa-peli ei ollut kyllä hääviä katseltavaa. Wild ei ollut Joukkue, vaan soheltava porukka. Ja porukan yksilöistä kukaan ei pelannut hyvin. 3-0 johto ei todellakaan kertonut pelinhallinnasta, vaan hyvästä tuurista. Kun Ottawa alkoi pelaamaan, niin ei ollut paljoa sanomista.

En nyt vaipuisi ihan Nyky-Saikan pessimismiin kuitenkaan. Playoff-viiva on vain kahden pisteen päässä, mutta joukkue pitää saada toimimaan tulevalle vieraskiertueelle. On kuitenkin hyvä muistaa, että Wildin ykösketju on Brunette-Koivu-Miettinen ja että joukkueelta puuttuu toinen toimiva hyökkäävä ketju. Bouchard on vaan tehoton potentiaaliinsa nähden.

Gaborikin ihmeparannus olisi kyllä tarpeen. Jotain pitäisi tehdä (ihan sama mitä), että Gabolle tehtäisiin sopimus tai vaihdettaisiin lupaavaan 1/2 ketjun nuoreen sentteriin. Esimerkiksi J. Staalin näköiseen.

Jotain pitäisi ylipäänsä tehdä, jotta joukkueessa olisi kaksi hyökkäävää ketjua. Bouchardin tilanne on sikäli rasittava, että periaatteessa tarvittaisiin pätevä ja Bouchardin ikäinen laitahyökkääjä. Lupul voisi olla toimiva ja realistinen vaihtoehto jonkinlaiseen vaihtokauppaan. Bäkkis+PMB <-> Niittymäki+Lupul? Mene ja tiedä.

Bäkkiksen suhteen olisin kyllä aika varovainen. Mies on kuitenkin voittanut otteluita Wildille vaikka kuinka paljon eikä Hardingista ole ihan heti saman tason korvaajaksi. Tosin jos halutaan saada todellisia vahvistuksia, niin Bäkkis lienee pakko pistää kylmäksi. Toisaalta, olisihan siinä teoreettinen mahdollisuus signata Bäkkis takaisin ensi kesänä. :) En tosin täysin luottaisi Risenbroughin kompetenssiin tässä asiassa.

Wildin potentiaalisten nuorten osasto (tm) näyttää ikävän heikolta. Sheppard kyntää raskasta kakoskautta, mutta potentiaalia on kyllä kakosketjun tasolle (ainakin). Pouliot tarvitsisi asennekasvatusta ja Gillies aikaa. Cuma vahvistanee tulevaisuudessa kivasti puolustusta, mutta siihen ei nyt ole akuuttia tarvetta. Clutterbuckin eeppistä tulokaskautta tuskin tarvii enempää hehkuttaa. Jermu on kuitenkin tuleva (lähes) täydellinen kolmosketjun laituri. Miksei jopa kakosketjuunkin.

Toivotaan, että DR tekee ihmeet trade deadlinella ja vaihtaa Gaborikin ruusuiseen tulevaisuuteen. Pelätään, että DR vaihtaa ruusuisen tulevaisuuden kouralliseen paskaa. Kirotaan, jos DR tekee perinteiset ja vaihtaa yhdentekevyyden yhdentekevyyteen yrityksen osoituksena.
 
Viimeksi muokattu:
Paha tilanne Wildseilla. Kaikki pelaajat voitaisiin periaattessa treidata paitsi Koivu, jonka ympärillä Wilds pyörii.

Niken laittaminen lihoiksi on kyllä, jopa liian riskeeraavaa.. Kuumin maalivahtinimi tällä kaudella ja pitänyt joukkuetta monissa peleissä pystyssä. Tuonnut tärkeitä pojoja joukkueelle. Lähtevätkö nämä loppukaudesta tärkeät pisteet pois, jos hänet treidataan? Miettisesta ja esim. Bouchardista/Sheppardista + varausvuorosta voisi saada, jopa pari kovan tason pelaajaa.

Jännityksellä tulee kyllä seurattua siirtorajan umpeutumista tänä vuonna.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Miettisesta ja esim. Bouchardista/Sheppardista + varausvuorosta voisi saada, jopa pari kovan tason pelaajaa.

Voisi varmasti, mutta jos Sheppardia ei suostuttu viime siirtorajalla laittamaan mukaan treidiin jossa takaisinpäin olisi tullut ainakin OJ, niin saa kyllä olla todella kova paketti tulossa Wildiin mikäli Shep liikkuu minnekään. Loistava tulevaisuus kuitenkin miehellä edessä, uskon minä. Bouchardia ei voi treidata kuten aikaisemmin totesinkin. Niin tai no voihan DR sanoa että "paska mäihä, suullinen soppari ei paina paskaakaan enää", mutta tuohon en usko. Varausvuoroja Wildilla ei ole oikein varaa antaa, sen verran heikko joukkueen prospect-lista on. Kuumin kaveri tulevaisuuden kannalta, Tyler Cuma, kun vielä meni loukkaantumaan tässä loppukaudesta niin vakavasti että oli parasta leikata vasen polvi. Vittu sentään että pelottaa tämäkin, kovin lupaus vähään aikaan ja...no, en ala manaamaan lasinilkaksi tätä kaveria, koska siihen ei ole mitään syytä. Vielä.

Perkele tätä pessimismiä.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Tuosta Sheppardista sen verran, että mun mielestä ei kannattaisi hänestä vielä luopua. Kuitenkin 2006 vuoden ykköskierroksen varaus. Ei ole ehkä vielä breikannut täysin läpi, muttei ole myöskään ollut mitenkään niin huono, että hänen suhteensa kannattaisi jo nyt luovuttaa.

Bouchardilla siis joku suullinen treidin kieltävä pykälä sopimuksessa? Huhheijaa, mitä helvettiä kysyn minä. Kenenköhän idea on jotain tällasia suullisia hyvä veli-sopimuksia tehdä? Joko laitetaan ne sopimukset paperille tai sitten jätetään kokonaan tekemättä niin on kaikille helpompaa.

Bäckströmiä en Wild GM:nä myisi, vaan tekisin kaikkeni sen eteen, että saisin hänelle jatkosopimuksen tehtyä ennen kuin free agency alkaa. Kuitenkaan Bäckström ei ole vielä niin vanha, että tarvitsisi pelätä, että hänen tasonsa ihan parin vuoden sisään olisi laskemassa. Joten vähän pidemmänkin sopimuksen hänen kanssaan uskaltaa mielestäni tehdä. Hardingille tämä on sitten vähän paskempi juttu, mutta ei voi minkään. Bäckström on parempi maalivahti ja parhaat pelaa.

Nämä näin siis outsiderin silmin nähtyinä.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tuosta Sheppardista sen verran, että mun mielestä ei kannattaisi hänestä vielä luopua. Kuitenkin 2006 vuoden ykköskierroksen varaus. Ei ole ehkä vielä breikannut täysin läpi, muttei ole myöskään ollut mitenkään niin huono, että hänen suhteensa kannattaisi jo nyt luovuttaa..

Ei miehen suhteen ole kai ketään luovuttamassakaan, ainakaan ketään Wildin organisaatiossa. Kirkas tulevaisuus edessä, sellainen MikkoKoivu roolin ollessa hivenen enemmän ehkä skoraaja kuin playmaker. Kovan tason kahdensuunnan sena anywho.

Bouchardilla siis joku suullinen treidin kieltävä pykälä sopimuksessa? Huhheijaa, mitä helvettiä kysyn minä. Kenenköhän idea on jotain tällasia suullisia hyvä veli-sopimuksia tehdä? Joko laitetaan ne sopimukset paperille tai sitten jätetään kokonaan tekemättä niin on kaikille helpompaa.

Heyhey, it's DR time. Suullinen kahden vuoden NTC...ei mitään järkeä? Ei ole ei. Itse kyllä olisin pygmistä valmis luopumaan, tällä kaudella kun on tullut selväksi se, ettei mies kykene itse tekemään jäällä tarpeeksi. Bouchard on olevinaan loistava playmaker, mutta ilman kovan tason viimeistelijää, ja tarkoitan siis oikeasti kovan tason viimeistelijää, ei miehestä saa oikein mitään irti. Olisi taitoa tehdä itselleen paikkoja ja maalata niistä, mutta ei ole rohkeutta tarpeeksi mennä niille mestoille missä tulee osumaa, mutta myös tulosta.

Bäckströmiä en Wild GM:nä myisi, vaan tekisin kaikkeni sen eteen, että saisin hänelle jatkosopimuksen tehtyä ennen kuin free agency alkaa. Kuitenkaan Bäckström ei ole vielä niin vanha, että tarvitsisi pelätä, että hänen tasonsa ihan parin vuoden sisään olisi laskemassa. Joten vähän pidemmänkin sopimuksen hänen kanssaan uskaltaa mielestäni tehdä. Hardingille tämä on sitten vähän paskempi juttu, mutta ei voi minkään. Bäckström on parempi maalivahti ja parhaat pelaa..

Bäckströmin treidaaminen voisi taas toisaalta tarkoittaa muutamaa hyvän luokan prospectia Wildiin, sekä pari varausvuoroa. Ja kun katsoo Wildin nykyistä (todella luokatonta) Prospect-osastoa...Ei se ihan paska idea olisi.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Ei miehen suhteen ole kai ketään luovuttamassakaan, ainakaan ketään Wildin organisaatiossa. Kirkas tulevaisuus edessä, sellainen MikkoKoivu roolin ollessa hivenen enemmän ehkä skoraaja kuin playmaker. Kovan tason kahdensuunnan sena anywho.
Jees, ei varmasti olla Shepistä luopumassa. Ajattelin vaan vastata tuohon KKtigin viestiin.

Bäckströmin treidaaminen voisi taas toisaalta tarkoittaa muutamaa hyvän luokan prospectia Wildiin, sekä pari varausvuoroa. Ja kun katsoo Wildin nykyistä (todella luokatonta) Prospect-osastoa...Ei se ihan paska idea olisi.
Totta, Nikke on melkeinpä Wildin ainoita isoja pelimerkkejä deadlinella. Mutta kai mä sitten GM:nä olisin aika rauhassa treidin suhteen, antaisin jätkien vaan pelata kausi loppuun. Toki jos näin tekisin, niin voisi kengän kuva perseessä olla kauden lopussa. Mutta jos saisin vielä vähän luottoa johtokunnalta, niin sitten yrittäisin kikkailla jotain ihmekauppoja off seasonilla. Esim. juuri jotain Bouchardia voisin koittaa kaupitella, jos vaan moraalisesti voisin elää itseni kanssa sen jälkeen. Mutta Bäckkäristä itse en olisi valmis luopumaan. Antaisin miehelle niin hyvän sopparin, että Nikke Minnesotaan jäisi. Jos se vaatii jotain Lundqvist tason rahoja, niin so be it. Mutta oma pääprioriteettini olisi se, että Bäckström jatkaa Wildissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös