Washington Capitals (1.) – Carolina Hurricanes (WC1), Metropolitan 1. kierros

  • 53 494
  • 211

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Näytti alkuun pahalta, kun Pesce ensin menetti kiekon Burakovskylle ja Ovie hassutti Slavinia, mutta niin vain punnerrettiin tasoihin ja lopulta ohi. Hieno sarja kaiken kaikkiaan. Ovetškinille on nostettava hattua, oli huikean hyvä läpi sarjan ja teki kaiken voitavansa voiton eteen. Tänä vuonna ei vain riittänyt. Carolinalta Aho nousi esiin tärkeimmällä hetkillä, vaikka meno ei olekaan vielä ollut samanlaista kuin runkosarjassa parhaimmillaan. Harmi, että Ahon suorituksesta Teukan maalissa ei voi antaa syöttöpistettä. Jestas sentään.
 
Pehmeästi meni Hamilton tilanteisiin.

Luulen kuitenkin, että Hamiltonin pehmeys ko. tilanteissa johtuu jostain loukkaantumisesta (esim. olkapää) johtuvasta varovaisuudesta.
 
Kyle

Jäsen
Aina voi jossitella, mutta tuossa hetkessä tietynlainen välinpitämättömyys tilanteessa heijastui ainakin minuun katsojana voimakkaasti. En sitten osaa täältä kyllä sanoa miten joukkuetoverit tuon ottivat. Toki sen ymmärtää, että Ovechkin isona härkänä on yksi epämiellyttävimmistä pelaajista puolustajana pelata vastaan, mutta tuo Hamiltonin reaktio (linkissä ei tainnut olla sitä kuvakulmaa, jonka NBCSN:n kaverit näyttivät, jossa Hamilton selkeästi vain katsoi ja jätti menemättä kiekkoon) vain itselleni kielii haluttomuudesta taistella. Toki jos on parantanut sen suhteen, niin hyvä juttu.

Omaan silmään näytti että Hamilton luuli tilannetta pitkäksi kiekoksi. Ja kävikin jotai sanomassa linjatuomarille joka näytti että kiekko koski Ovechkiniin(?). Huonosti joka tapauksessa pelattu, mutta itse epäilen että Hamilton odotti ennemmin vihellystä, kuin olisi varsinaisesti pelännyt Ovieta.
 
God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa

Voihan se olla näinkin, mutta siinäkin tapauksessa pelasi päin helvettiä kun ei katsonut onko se käsi pystyssä. Itse luulen, että pelkoa se oli, kun sen selvästi havaitsi tässä seiskapelissäkin. Näytti siltä, että Hamilton oli oikein maalitaulu ensimmäiset kaksi erää, kun vuorotellen capsin hyökkääjät kävivät ajamassa taklauksen loppuun. Tästä hyvä maali myös Clutterbuckille ja Martinille.
 
Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Omaan silmään näytti että Hamilton luuli tilannetta pitkäksi kiekoksi. Ja kävikin jotai sanomassa linjatuomarille joka näytti että kiekko koski Ovechkiniin(?). Huonosti joka tapauksessa pelattu, mutta itse epäilen että Hamilton odotti ennemmin vihellystä, kuin olisi varsinaisesti pelännyt Ovieta.

Voiko joku uskoa tuota, kun Hamilton on siis pehmeä, pelkää, ei tykkää jääkiekosta ja eihän kukaan edes pidä muutoinkaan koko tyypistä? Voi vain ihmetellä mitä Dean Chynowethin päässä liikkuu, kun Hamiltonia pitää pelaavassa puolustuskuusikossa. Tai onhan se hyvä annetaan muillekin edes vähän mahdollisuuksia. Kuulin varmasta lähteestä, että muutoin olisi jäänyt kausi pelaamatta ja Stanley Cup olisi annettu suoraan Carolinalle.

Ja kyllä, huonosti tietysti pelasi tuon kuuluisan tilanteen, siitähän ei ole epäilystäkään, vaikka olisikin sitten olettanut kyseessä olleen pitkä kiekko. Kun kerran näki Ovechkinin tulevan jo kaukaa, niin olisi kannattanut tehdä kuten teki sitten 6.pelissä. Eli luistella hiljaa pois edestä ja AO olisi taklannut itsensä naama edellä laitaan. Tuo tilanne varmaankin osoitti kaikille, että Ovechkin ei osaa taklata ja sopisi paremmin naiskiekkoon?

No se siitä "huumorista". Meillä kaikilla on omat näkemykset Hamiltonista, osaa herran pelaaminen ärsyttää enemmän, ja osaa ei. Henk.koht. Hamiltonin pelaaminen ei ole aiheuttanut playoffeissa sen enempää kiroilua kuin monien muidenkaan 'Canes-pelaajien ajoittaiset löysät otteet.

Eihän Hamilton ole todellakaan se top20-pakki, mihin monet sivut ennen tätäkin kautta miestä nostivat. Mutta kun sai kätensä kuntoon ja sopeutui joukkueeseen, niin pelasi kieltämättä hyvän kevätkauden. Hieman erikoisempi tapaus selvästi, myös kun tykkää olla aikaisin treeneissä ja viipyä pitkään. Samalla kuulemma Hamiltonista ja Svechnikovista on tullut hyviä ystäviä, Svech kun haluaa olla hallilla liiankin paljon. Foegele kaiketi kuuluu samaan porukkaan yhtenä joukkueen sinkkumiehenä. Kokonaisuudessan Carolina vaikuttaisi olevan kapteeninsa johdolla yhtä suurta perhettä. Enkä osaa ulkopuolisena tietenkään sanoa sen enempää Hamiltonin tilanteesta, mutta mitä nyt kauden ajan on lukenut ja seurannut, niin vaikuttaisi ihan olevan yksi pojista. Pelillisesti Hamilton ei ehkä kuitenkaan ole riittävän hyvä ykköspariin Slavinin vierelle, mutta eipä ole joukkueessa kukaan muukaan (paitsi Pesce puolustuspäässä).

Kaikilta osin hieno ja viihdyttävä sarja, missä tunteet olivat juuri sopivasti pinnassa. Sinänsä muutamaa lievää ylilyöntiä lukuunottamatta (enkä nyt tällä vähättele Martinookin pallien tunnetilaa, kun Orpikin maila heilui siellä suunnalla) kaikki pysyikin playoff-kiekon sallimissa rajoissa. Ehkä sellainen "Wilson vs. Ferland" jäi nyt jälkimmäisen loukkaannuttua väliin. Tuomarit tekivät molemminpuolisia virheitä, mutta se nyt vaan kuuluu lajiin, ja kärsijää vituttaa aina.

Omia voi kehua myöhemmin, mutta mainitaan nyt vielä vastustajasta. Olen aina pitänyt Ovechkinista, ja tämä sarja nosti arvostusta lisää. Tuollainen tunne ja palo pelaamisessa on vaan niin perhanan hienoa seurattavaa jopa tällaisen toisen joukkueen kannattajan silmiin. Caps-kannattajille myös kiitokset kirjoituksista, varsinkin muutamalle pitkään tälläkin palstalla vaikuttaneelle. Toivottavasti tämä historian ensimmäinen Canes-Caps -otatus ei jäänyt ainoaksi.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
EDIT: Laitetaan vielä tää kun unohtu: Hamiltonista on liikkunut vähän huhua että mies on ns. oman tiensä kulkija, ja ei ehkä esim. pukukopissa ole sieltä suosituimmasta päästä. Onhan se treidattu jo kaksi kertaa urallaan, vaikka ikää ei oo vielä paljoa, ja ei joukkueet yleensä tuon tasoisista pakeista helpolla luovu.

Tuliko missään vaiheessa näitä paskapuheita levitellessä mieleen, että vikaa saattoi olla pelaajan treidanneissa seuroissakin tai että jääkiekkojoukkueiden pukukopit eivät keskimäärin ole maailman avaramielisimpiä paikkoja, joissa kaikenlainen erilaisuus on fine?

Myöskään Tyler Seguin tai Reilly Smith eivät #muuten viihtyneet Bruinsin setä-kopissa, eivätkä he edes ole mitään nörtähtäviä kirjatoukkia, joita ei juhliminen kiinnostaisi, kuten ehkä Hamiltonin tapauksessa saattoi olla kyse.

Hamilton ei ole ehkä ykkösparin kaveri, jota jossain vaiheessa odoteltiin, mutta hyvä ja lahjakas pelaaja eniveis ja kunnia sille kopille ja kapteenille, joka saa Hamiltonin tuntemaan itsensä osaksi porukkaa. Se on äijäkiekossa vain ja ainoastaan tervettä kehitystä.
 
KäMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps

Oho, nyt taisi mennä syvälle tunteisiin. Kerro toki tarkemmin mikä osa mun tekstistä on paskapuhetta.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Toivoin jatkoaikaa katsoessani, että Hamilton olisi tehnyt ratkaisumaalin. Se Ovien väistö taklauksen alta oli aika naurettava, mutta jatkoaikamaalilla se olisi tullut kuitattua mukavasti. Siinä olisi ollut jotain ironista. No, kelpaa Hamiltonille varmasti näinkin.
 
Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Mutta kyllä nyt tsempataan Carolinaa ja Coloradoa päätyyn asti. Hyvinä varajoukkueina tulevat sitten Columbus ja Dallas, ja miksei Islanderskin, jos pitkälle menevät.

Niin kuin sanoin, kaikki minulle mieleiset joukkueet menivät käytännössä jatkoon. Toki St.Louis on kunnon inhokki. Eikä Bostonkaan suurimpia suosikkejani ole, mutta ihan ok jengi katsella kuitenkin.

Ei ehkä pitäisi, mutta ei vaan malta olla lainaamatta muutamaa vanhempaa viestiä. Näköjään näinkin siis voi käydä: 2. kierrokselle valitaan 5-6 suosikkia kahdeksasta ja lopulta se ainokainen inhokki voittaa ...toki on saattanut käydä myös niin, että finaalin loppupuolella on laitettu Bluesin fanikamaa tilaukseen.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Ei ehkä pitäisi, mutta ei vaan malta olla lainaamatta muutamaa vanhempaa viestiä. Näköjään näinkin siis voi käydä: 2. kierrokselle valitaan 5-6 suosikkia kahdeksasta ja lopulta se ainokainen inhokki voittaa ...toki on saattanut käydä myös niin, että finaalin loppupuolella on laitettu Bluesin fanikamaa tilaukseen.
Onhan tuo toki kunnon inhokki edelleen. Aika harmaata duunarilätkää pelaavat, joten eipä tuo ole alkanut kyllä lainkaan joukkueena kiinnostamaan. Tuskinpa tämän vuoden leijonatkaan olisivat muuten innostaneet, elleivät olisi juuri oman maan joukkue. Tuloksellisesti paras joukkue toki voitti nyt Stanley Cupin, aivan kuten MM-kisoissakin pytyn.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös