Mainos

Vitutusketju

  • 1 257 367
  • 9 609

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan mutulla kyllä sanoisin että aika vähän noista alivoimalla päästetyistä on tullut aloitus tappion jälkeen suoraan, vaan iso osa on tullut niin että aloituksen ja maalin välissä on päästy jopa purkamaan välissä ja sitte vastustaja on tullut uudestaan alueelle ja pienen pyörityksen jälkeen tehnyt, yleensä maalin edestä maalin. Eli kyllä mun mielestä syy on enemmän muualla kuin aloituksissa, muun muassa tuo jo ties kuinka monta vuotta jatkunut pehmeys maalin edessä on mielestäni paljon isommassa roolissa, tylymmin pitäis oman maalin edessä estää vastustajaa pääsemästä irtokiekkoihin. Varsinkin nyt kun maalissa pelaa Laurikainen, joka torjuu käytännössä kaiken eteen, eikä ole läheskään niin sähäkkä haalimaan niitä sitten haltuunsa kuin Vehviläinen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp

Oikeastiko sä näät, että noita yv - maaleja olisi paukuteltu siksi, että maalinedus on pettänyt? Voin olla väärässä, mutta mun mielikuva jos sitä nyt kelaan indikoi kyllä muuta, mistä noita maaleja on roiskittu. Ainahan se on tietty kiinni vastustajan viisikon kyvystä organisoida peliään tuottamaan paikat tehdä, eli niitä voi tulla monin eri tavoin ja erilaisten jatkumoiden tulemana. Jos tarkoitit tuolla maalin edus kommentilla tulemista sektoriin, niin sitten ymmärrän paremmin. Maalinteko sektorihan ei välttämättä ole maalin edus, vaan alue, joista on tilastollisesti paras mahdollisuus onnistua maali tekemään.

Esim. Kalpa yv oli rakennettu tasan sen aloituksen varaan, koska sen voittamalla ja nopealla levityksellä siellä on kiekollinen aina ns. sektorissa ja muut menossa karoille. Tehokas se on tuokin tapa. Oleellinen asia on, että joka ukko tietää mitä on tarkoitus tehdä ja toimii sen mukaan.

Syytä on tietenkin muussa kuin aloituksissa kun neliö vuotaa, mutta jos se vuotaa, aloitukset, jos ne hävitään on suurinta myrkkyä sille.
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
Pakko laittaa tänne vitutusketjuun tämä tarina vaikka ehkä media- ja markkinointiketjut olisi oikeampi mesta.

Olin eilen KeuPa-Jokerit matsissa. 1. Erätauko. Olin ensimmäinen kioskilla tilaamassa nakkimukia.
Myyjä siihen sitten silmät ymmyrkäisinä: Ei oo valmiit vielä!

Kysyin: Ei oo valmiita VIELÄ??? Täh! On ...kele erätauko ja päivä ollut aikaa höyryttää niitä fuckin nakkeja!

Ja eikös tässä pelissä kioskitoiminta olliut JYPin? Ei toiminut edes tämä nakkihommakaan eikä siis oikein mikään kyllä. Kyllä korpee. Haloo? Herätys!
 
Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joukkueella menee hyvin ja pelien seuranta pitkästä aikaa kivaa, niin eiköhän seuraava 3 pelin viikko ole kuukauden päästä.

Sitä seuraava 3 pelin viikko joulukuun lopussa.

Toki hyvä joukkueen kannalta kun saavat lepoa, mutta katsojana vituttaa.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan

Kieltämättä. Ihmetellyt itsekin, miksi JYP pelaa näin harvakseltaan syksyllä? Eikös se ole ollut enemmän poikkeus kuin sääntö, että on kahden pelin viikkoja.
 
Coutinho

Jäsen
Luulisi olevan parempi vaihtoehdoista pelata alkuun harvakseltaan, että saadaan joukkue parhaaseen mahdolliseen kuntoon sitten kun ruuhkaa on. Uskon, että on myös merkittävästi etua pystyä rauhassa keskittymään ja latautumaan jokaiseen vastustajaan paremmin.

Silloin kun pelataan kolme ottelua viikossa niin siinä ei kauheasti pelillisiä asioita keretä katsomaan kun välipäivät menee palautellessa. Nyt JYP kerkeää esim alkuviikolla katsoa ongelmakohtia läpi.
 
JTM

Mäki oon sitä mieltä, että tää alkukauden ohjelma palvelee nyt JYPiä
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Joo, ainoa vitutus on siis vain se, että on malttamaton ja haluaisi nähdä matseja vain enemmän. Pelillisesti varmasti hyvä juttu sinänsä, ja tokihan pelin kuntoon laittaminen vähentää vitutusta huomattavasti.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Christo siis tämän viikon vielä pois mitä suurimmalla todennäkoisyydellä.
 
SempreJYP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AC Milan, San Diego Wave, Azzurri
Kolme pistettä tän päiväisellä pelillä on otettavissa, mutta jotenkin jumalauta onnistuttiin antamaan peli kaverille. Veini takaisin ASAP, tänään näkyi miten tärkeä ukko hän on JYPille. Vaikka tehtiin vain yksi, niin kehtaan väittää, että Veinin kanssa oltais voitettu.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Aivan älyttömän vituttava peli. Saatana! Ja kun katsoo seuraavia vastustajia niin ei ois mikään ihme, jos voittoputken jälkeen tuliskin tappioputki.
 
rahor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kolme pistettä tän päiväisellä pelillä on otettavissa, mutta jotenkin jumalauta onnistuttiin antamaan peli kaverille. Veini takaisin ASAP, tänään näkyi miten tärkeä ukko hän on JYPille. Vaikka tehtiin vain yksi, niin kehtaan väittää, että Veinin kanssa oltais voitettu.
Yhdellä maalilla ei yleensä voita pelejä. Päivän peli oli tyypillistä ns. näennäishallintaa, ei kovin montaa hyvää maalipaikkaa saatu luotua ja Ässät teki aika helposti kaksi maalia.
 
SempreJYP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AC Milan, San Diego Wave, Azzurri
Yhdellä maalilla ei yleensä voita pelejä. Päivän peli oli tyypillistä ns. näennäishallintaa, ei kovin montaa hyvää maalipaikkaa saatu luotua ja Ässät teki aika helposti kaksi maalia.
Ei voita ei, mutta Liiga-tason ykköskassarilla olisi tänään voinut voittaa. Enkä mä tappiosta pelkästään Laurikaista syytä, mutta kun Rubin otti pari isoa koppia ja Edi hörppäili kolme maalia etukulmasta, on asia nostettava esiin. Toki sen lisäksi meidän ja Ässien pakkien blokkien laatu oli kuin yö ja päivä.
 
Jaska66

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FCV
Aittokallio maaliin lauantaina. Vaikka ei Veinin tasoinen ihan olekaan niin torjuntatyyliltään ja tasaisuudeltaan tykkään kyllä enemmän, kun Laurikaisesta vaikka Eetukin on hyvinä päivinään ihan loistava.
 
Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät

Tuo Laurikainen on kyllä pistänyt silmään noissa koosteissa että menee ihan helvetin helppoja (naurettavin oli Kuopion rankkarit) eikä oikein löydy edes sitä perus torjunta-asentoa.
 
Coutinho

Jäsen
Kyllä Laurikaisen otteet pientä ketjun aiheeseen liittyvää tunnetta on aiheuttanut. Tuntuu, että längit on skoutattu ja sieltä soi. Toivottavasti Veini nopeasti kunnossa.
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä Laurikaisen otteet pientä ketjun aiheeseen liittyvää tunnetta on aiheuttanut. Tuntuu, että längit on skoutattu ja sieltä soi. Toivottavasti Veini nopeasti kunnossa.

Tekis mieli olla taas pessimisti ja epäillä että ne Edin lonkat/nivuset mitkä onkaan vaivannut ennenkin eivät ole 100% kunnossa ja sen takia tekniikka on mitä on. Aika paljon pelaa pystyn kautta ja tietty terävyys jäästä noususta puuttuu..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös