Mainos

Vitutusketju

  • 1 466 127
  • 8 034

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Vituttaa ettei ole nykyään enää intohimoa SaiPan pelejä kohtaan niin kuin ennen. Nykyään ei paljoa tarvitse muuta mielenkiintoista, että keskittyminen pelistä siirtyy johonkin muuhun. Tänään tuli oltua E-Karjalassa ja normisti SaiPan peli ois ollu must-juttu. Nyt eilisen ja parin edellisen pelin esitysten pohjalta vaihtui Kisapuisto televisiosta seuraamiseen. Sijoitan mieluummin lippurahat johonkin SaiPa-fanimatskuun kun niistä on enemmän iloa.
Kiima on kadonnut. Perustetaan työryhmä selvittämään miten se saadaan takaisin.
 

Marked

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Mikä vituttaa eniten.

no tertsi tietenkin. Myö tiietään et se on kyl helevetin hyvä suustaan ja selitteleen. Lisäksi narsistinahan se ei nää itessään Oikeasti mitään vikaa. Mutta mutta;

sanni kun tuli peräsimeen ja oikeasti yritti kyllä kaikkensa ton SHL kiekon kans ja epäonnistu niin joka vitin ukko heitti omansa junan alle. Omalla tarkoitan saipalaista.Sopimusta ei jatkettu yms. Vaikka Sanni jätettii ihan yksin.

Nyt ollaan ton espoolaisen perseen kans suhattu 4:ttä vuotta ja silti se saa säätää tuol. Ite oon hallilla lähes joka päivä ja 4 vuojen aikana olen nähnyt herran max 5 kertaa jos ei ole pelipäivä.

miten hitossa tässä kylässä ollaan valmiita antaa tollaselle miljoona mahollisuutta ja omat heitetään bussin alle samantien.

joukkue on valmentajansa näköinen Ja niin se on nytkin.
 

ahal

Jäsen
SaiPa on tällä hetkellä huonompi kuin Jukurit.
Nyt nähdyllä pelillä ollaan kaikkia vastaan altavastaajia, ennakkosuosikin viittaa on turha sovitella. Jukurit sai vielä armoitetun maalinsylkijän NHL:stä, ja sillä yksistään kaatui jo HIFK:kin.

Olen ihan äimänkäkenä siitä, ettei tuo joukkue voi olla niin huono kuin tulokset näyttää. Omalla tasollaan pelaa lähinnä Zabo, muut enemmän tai vähemmän perässä. Virtasen mukaan "kopissa on hyvä henki", mutta ei se välity suorituksissa jäällä. Alokasmaisia virheitä/suorituksia tulee solkenaan ja uskallus rohkeaan peliin puuttuu kokonaan. Mistä se johtuu?

Tai sitten joukkue on keskenään sopinut, että pelataan ekat kierrokset himmaillen, niin saadaan valmennus uusiksi. En ihmettelisi sitäkään. Veskarit pistää parastaan, mutta he ovatkin eniten yksilöurheilijoita. Paljon on ilmassa heti kauden alussa kysymyksiä, vastauksia vain vähän. Jotain raflaavaa tarttis tehdä.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikä vituttaa eniten.

no tertsi tietenkin. Myö tiietään et se on kyl helevetin hyvä suustaan ja selitteleen. Lisäksi narsistinahan se ei nää itessään Oikeasti mitään vikaa. Mutta mutta;

sanni kun tuli peräsimeen ja oikeasti yritti kyllä kaikkensa ton SHL kiekon kans ja epäonnistu niin joka vitin ukko heitti omansa junan alle. Omalla tarkoitan saipalaista.Sopimusta ei jatkettu yms. Vaikka Sanni jätettii ihan yksin.

Nyt ollaan ton espoolaisen perseen kans suhattu 4:ttä vuotta ja silti se saa säätää tuol. Ite oon hallilla lähes joka päivä ja 4 vuojen aikana olen nähnyt herran max 5 kertaa jos ei ole pelipäivä.

miten hitossa tässä kylässä ollaan valmiita antaa tollaselle miljoona mahollisuutta ja omat heitetään bussin alle samantien.

joukkue on valmentajansa näköinen Ja niin se on nytkin.
Nämä Jussi Markkaset, Antti Tuomenoksat ja Jussi Viljakaiset ovat yksinkertaisesti erittäin tyytyväisiä Tero Lehterän panokseen. Hän vain on tehnyt erinomaista työtä SaiPan peräsimessä. Ilmeisesti myös SaiPan hallitus on erittäin, erittäin tyytyväinen.
 

ahal

Jäsen
Tällaisen esityksen jälkeen on ihan yxhailee, mihin se uusi halli tulee. Tuo jengi ei tartte nykylatoa parempaa. Tällä erää liigan heikoin sakki, jonka oikea paikka olisi mestiksessä, jossain keskikastissa. Ketterän saattaisi joskus voittaakin. Ja Peliitat. Kaupunki säästäisi 30 me, jos sputnikit pelaisi kotimatsinsa Ukonniemessä. Joku sata saattaisi vaivautua paikallekin. Nyt riittää seuranta vähäksi aikaa. Palataan, kun jotain positiivista ilmenee.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Nyt ollaan ton espoolaisen perseen kans suhattu 4:ttä vuotta ja silti se saa säätää tuol. Ite oon hallilla lähes joka päivä ja 4 vuojen aikana olen nähnyt herran max 5 kertaa jos ei ole pelipäivä.

miten hitossa tässä kylässä ollaan valmiita antaa tollaselle miljoona mahollisuutta ja omat heitetään bussin alle samantien.

Jos oikein olen puskaradiota ymmärtänyt, niin Lehterän asema ja pitkä SaiPa-ura perustuu ainakin osittain siihen, että SaiPa-hallituksessa on ollut tarpeeksi Tertsi-faneja. Onhan hän MM-sankari vuodelta 95 ja sanavalmis tv-kommentaattori. Seuraavaksi sitten Petteri Sihvonen ja Aleksi Valavuori uudeksi valmennuskaksikoksi :D
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Tällaisen esityksen jälkeen on ihan yxhailee, mihin se uusi halli tulee. Tuo jengi ei tartte nykylatoa parempaa. Tällä erää liigan heikoin sakki, jonka oikea paikka olisi mestiksessä, jossain keskikastissa. Ketterän saattaisi joskus voittaakin. Ja Peliitat. Kaupunki säästäisi 30 me, jos sputnikit pelaisi kotimatsinsa Ukonniemessä. Joku sata saattaisi vaivautua paikallekin. Nyt riittää seuranta vähäksi aikaa. Palataan, kun jotain positiivista ilmenee.

Valitettavasti tämä pitää tällä hetkellä paikkansa. Meinasin kirjoittaa jotain samansuuntaista, että nykytouhulle riittäisi vaikka UK areena...niin vituillaan tää touhu nyt on.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Onkohan nyt tosiaan semmoinen tilanne, että Etelä-Karjalan osaavin valmennus onkin Imatralla eikä Lappeenrannassa, kun puhutaan edustusjoukkueista SaiPa vs Ketterä?! Tietysti tähän voisi helposti heittää, että Mestiksessä on paljon helpompi lopulta menestyä kuin Liigassa. Mutta silti tuntuu, että tämä Maso Lehtonen ymmärtää kiekosta enempi kuin Lehterä - oli Lehterä sitten ollut kuinka paljon parempi pelaajana?

Semmoinenkin ajatusleikki tulee nyt mieleen, että jos sarjat olisi avoimet ja karsinnat Liigan heikoimpien ja Mestiksen parhaiden välillä (jota valitettavasti ei tapahdu) ja tämä kausi saataisiin normaalisti nyt pelattua pandemiasta huolimatta (joka toivottavasti tapahtuu), niin SaiPa ja Ketterä saattaisi vaikka olla silloin vastakkain nykytilanteen perusteella...no ei tietysti Imatralla oikeasti mitään resursseja olisi nousta, mutta urheilullisesti tuo voisi olla mahdollista.

Eli pelataanko nyt Imatralla parempaa lätkää kuin Lauritsalassa/Lappeenrannassa? Tai ainakin on parempi pelikirja, on sitten sarjojen tasoero mitä tahansa...no ei SaiPan osalta vielä kausi ole pelattu. Lehterän "eväät" on minustakin jo syöty viime kaudella, mutta ei tämä tilanne ja nämä yleisömäärät sattuneista syistä taida mahdollistaa taloudellisesti valmentajan vaihtamista. Vaan onko kohta se tilanne, että SaiPan kotimatseissakin jäädään alle 1000 katsojan...
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Vaikka vastustaja pelaisi kilpikonnaa niin miten voit jäädä ylivoimahyökkäyksittä samassa pelissä missä vastustajalle niitä aukeaa kymmenkunta?

Nyt olisi aika peliliike pistää tämä kausi nippuun, kun sellainen taidettiin koronan puitteissa sallia ja aloittaa keskustahallin rakentaminen samantien?
 

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Toivoisin todella viimeinkin järjen voittavan ja koko valmennusjohto lomautettaisiin, samoin urheilutoimenjohtaja joka on osallinen tämän joukkueen kasaamisessa. Pelaajien osalta voisi miettiä myös palkanmaksun pienentämistä, koska tulos ja taloudelliset syyt antavat siihen hyvin aihetta. Eikö todellakaan omistajataho älyä, että jokin on todella pahasti pielessä. Näin ei voi jatkua, tai parin pelin jälkeen tuolla katsomossa ei ole kuin 100 ihmistä. Sepä olisi sitten siinä,, viimeinen voisi sammuttaa valot.. Tämä oli jo etukäteen tiedossa, kolme vuotta sopimusta kehäraakille...
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Vaikka vastustaja pelaisi kilpikonnaa niin miten voit jäädä ylivoimahyökkäyksittä samassa pelissä missä vastustajalle niitä aukeaa kymmenkunta?

Nyt olisi aika peliliike pistää tämä kausi nippuun, kun sellainen taidettiin koronan puitteissa sallia ja aloittaa keskustahallin rakentaminen samantien?

Ei välttämättä huono idea. Kausi pakettiin, Tero ulos ja katellaan Ketterän pelejä tää kausi.
 

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tällaisen esityksen jälkeen on ihan yxhailee, mihin se uusi halli tulee. Tuo jengi ei tartte nykylatoa parempaa. Tällä erää liigan heikoin sakki, jonka oikea paikka olisi mestiksessä, jossain keskikastissa. Ketterän saattaisi joskus voittaakin. Ja Peliitat. Kaupunki säästäisi 30 me, jos sputnikit pelaisi kotimatsinsa Ukonniemessä. Joku sata saattaisi vaivautua paikallekin. Nyt riittää seuranta vähäksi aikaa. Palataan, kun jotain positiivista ilmenee.
Tuo jengi ei uudessa hallissa pelaa, tuli se mihin tahansa. Peliesitykset eivät liity halliin.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tällä menolla Tero valmentaa kuitenkin. Oli taso mikä tahansa, saatikka kaukalo missä pelataan.
Jopa niin että vielä kymmenen vuoden päästäkin Tero on puikoissa. Sarjasijoitus on aina häntäpäässä, mutta Terosta on tehty LPR:n kunniakansalainen. Hän kasvattaa sellaiset Hercule Poirot viikset, sukii niitä ja tepastelee hymyssä suin pitkin Valtakatua. Näinkö se menee?
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
SaiPan U20 karanteeniin. Tässä kun on pelkkää negaa pääosin ollut esillä liittyen SaiPan touhuihin, niin kyllähän tuo Jokereiden niistäminen oli kiva pilkahdus.

Mutta Kuinkas sitten kävikään.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan U20 karanteeniin. Tässä kun on pelkkää negaa pääosin ollut esillä liittyen SaiPan touhuihin, niin kyllähän tuo Jokereiden niistäminen oli kiva pilkahdus.

Mutta Kuinkas sitten kävikään.

Äkkiä vaan SaiPan edustuskin karanteeniin, parempi etteivät pelaisi ollenkaan kuin nykymeno. No Lehterä ainaskin ois hyvä laittaa varmuuden vuoksi karanteeniin, sanotaanko vaikka vuoteen 2029 asti.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lehterä kentälle yksikseen pelaamaan vastustajajoukkuetta vastaan.

No voi sinne maalille jonkun tammen oksan pistää kiekkoja torjuskelemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös